**Maaliskuun murut** Elokuun ajatuksia

Hei,

Tervetuloa uusille minunkin puolesta!

Edelleen aika tuntuu menevän kovin hitaasti ja keskenmenon pelko kalvaa. Mutta ensi viikolla on eka ultra, joten jännää odotettavissa ensi viikolle.

Minä en luultavasti ota äitiyspakkausta. Meillä pitäis olla ihan kivasti vaatetta ja kutakuinkin tavarat varastossa odottamassa. Tosin ihan tarkkaan en muista mitä on ja osan olen pistänyt kiertoon.

Äitiysfarkut ostin tänään kirpparilta, kun kohdalle sattui. Tavan housut ei tahdo oikein mennä enää, varsinkin iltapäivästä kun alkaa turvottamaan. Ei ole kiva töissä housut auki istua. Parit vanhat on serkulla lainassa (eivät enää käytössä), mutta en vielä halua paljastaa raskautta, joten en voi kysyä takaisin vielä.

Töissä ajattelin kertoa joskus syyskuun lopulla kun viikkoja on noin 13-14. Muuten tuskin kertoisin vielä, mutta kun nlat ym on aina työaikaan, niin en jaksa keksiä muita syitä. Tai juu olen kertonut yhdelle työkaverille ja toisellekin, joka on itse parasta aikaa äitiyslomalla.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

SanniRuu Rv 9+1 (jee pian jo neljäsosa mennyt ;))
 
Tervetuloa uusille! :)

Kaivoin äsken dopplerin esiin ja vaihdettiin patteri, kun tuli mieleen, et vois olla loppu kun viime raskaudessa alko temppuilee. Sieltähän ne sydänäänet löyty heti napakkana, kaikki kuunneltiin vuorotellen ja hui, tuli ihan tippa silmään. Siellä siis on joku! :heart :

Kaksi päivää nt-ultraan...

Bambiina & pieni 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: satuham ja Arell
SanniRuu, täällä on myös istuttu töissä napit ja vetoketjut auki:) Olen vain yrittänyt etsiä pidempiä paitoja päälle. Itsekin olin lainaillut äitiysvaatteet eteenpäin. Yhdet äitiyshousut sentään löytyi kaapinurkista, jotka ovatkin nyt ahkerassa käytössä. Paljastusriskistä huolimatta pyysin äitiysvaatteita nyt takaisin. En kertakaikkiaan enää pärjää ilman.

Töissä kukaan ei vielä tiedä raskaudestani, en usko että ovat arvanneetkaan. Tosin kahvinjuontitottumuksisa on tapahtunut dramaattinen käännös, kun nyt en pysty juomaan töissä sitä ollenkaan ja aikaisemmin taisi mennä pannullinen:D
Mutta pian varmaan joku arvaa. Appivanhemmat ja omatkaan vanhempani eivät tiedä.

Vauvanvaatteita varmaan on runsaasti, tosin olen niitäkin lainaillut, enkä tiedä palautuuko lainatuista mitä. Äitiyspakkauksen aion ottaa jokatapauksessa. Vaunut, turvakaukalot, kaikki on olemassa. Tosin vuodelta 2009 ja kuosit ja trendit on tainnut muuttua vajaassa viidessä vuodessa aika paljon ja kaikennäköistä muutakin uutta on tullut markkinoille sitten tuon jälkeen... Mutta pääosin varmaan pärjätään tuolla olemassaolevalla.

Mesimarjaana 9+4
 
Housuista: mä olen käyttänyt äippähousuja melkein heti alusta saakka... Ei todellakaan mitään toivoa saada enää mahtumaan yksiäkään normipöksyjä jalkaan.

Mun maha on muutenkin viikkoihin nähden tosi iso ja sen piilottelu alkaa olla mahdotonta. Multa on jo tultu itseltänikin suoraan kysymään, että olenko raskaana ja esimieheltäni ja mieheltäni on myös kyselty. Jumpassakin olen saanut raskaana olevien ohjeita ihan uudelta ohjaajalta (silloin tosin mulla oli kireä paita). Mulla on alkanut aikaisemmissakin raskauksissa maha kasvaa aikaisin, mutta nyt on tosi aikaisin. Kohtukin on iso viikkoihin nähden (neuvolalääkäri sitä kokeili, kun oli epäily, että olisin jo pidemmällä), mutta suurimmaksi osaksi on ihan vain turvotusta. Täytyy varmaan alkaa jo itsekin uskoa, ettei tämä ole enää mikään salaisuus. :D Onneksi ensi viikolla on np-ultra.

Kurpitsainen 12+0
 
Täällä selvitty juhlista ja mun "ryyppääminen" meni ihan täydestä, kukaan ei epäilly hetkeekään ettenkö olis juonu alkoholia, kaadoin vaan lasiin alkoholitonta niin ettei kukaan huomannu. Onneks siitä selvitty.

Mulla tänään ekan kerrran tuli yks nainen sanomaan, että huomas mun olevan raskaana kun on pieni pömppö, nyt vasta rv 9+4. Mutta alko mulla kuopuksestakin näillä viikoilla jo vähän näkyy. Tarvii nyt muistaa laittaa vähän löysempiä paitoja niin kukaan ei tajua vielä.

Meillä ei tiedä kukaan muu kun mun sisko ja sen mies ja sitten mun yks parhaista ystävistä. Muille aletaan kertomaan sitten vasta pikku hiljaa ultran jälkeen, jos siellä kaikki hyvin. Vähän vaan joillekin jännää kertoo, esim. noille joita eilen juhlissa huijasin, että mitä ne tuumaa kun oon valehdellu juovani.
 
Mulla tänään viikot poksuu, ja vielä on paha olo. Tuli oikein kunnon turhautumisitkutkin väännettyä tossa... Miksei se mene ohi?!! :'( :$ En millään jaksais enää. Koulutöitäkin on tänään PAKKO tehdä, tosi helppoa näillä oloilla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin..

Kyllästynyt Cassy rv 12+0
 
Täältä vain omaa napaa..

Perjantaina kävimme np-ultrassa ja siellä oli kaikki hyvin! :) <3 vauva oli neljä päivää isompi ja la aikastuikin hieman. eli listaan voi päivitellä uudeksi ajaksi 4.3.2013.
olipa ihanaa nähdä mini siellä kuinka hienosti se venytteli ja potki. oikeastaan kaveri oli koko ajan mallikelpoisessa asennossa, josta mittoja päästiin hienosti mittailemaan.

FB-ryhmästä vielä. eli sinne halukkaat voi laittaa minulle täällä yks.viestiä, kuvailla profiilikuvaansa ja kertoa nimensä. Laitan teille sitten kaveripyynnön ja lisäilen ryhmään. minut tämän tapahtuman jälkeen voi poistaa.

Jos olette laittaneet minulle jo viestiä, mutta kaveripyyntöä ei ole tullut, en ole teitä sitten haulla löytänyt, mutta yks.viestissä olen linkannut omaan etusivulleni linkin, jossa minulle voi laittaa kaveripyyntöä ja sitä kautta päästä ryhmään. eli tarkkailkaana viestejänne täällä, jos vielä ette ole päässeet ryhmään, vaikka viestiä olettekin laittaneet.

Olemme fb:ssä puhuneet ryhmän sulkemisesta, mutta ajankohtaa emme ole vielä päättäneet. alustavasti olemme suunnitelleet, kun viimesimmätkin ovat päässeet puolenvälin ohi, voitaisiin ryhmää alkaa sulkemaan. tämä siksi, että ryhmä pysyisi tiiviinä ja oppisimme paremmin tuntemaan toisemme. eli vielä ei ole siis kiire, jos mietitte uskaltaudutteko ryhmään liittyä. Ilmoitan tarkan päivämäärän kunhan päätämme sen.


Voikaahan paksusti! :)

Niiinuli ja mini 12+5
 
Minä olen halukas liittymään fb -ryhmään nt-ultran jälkeen :) Joka itseasiassa on huomenna!!Jännittää ihan mahdottomasti,kunpa vain pienellä olisi kaikki hyvin.

Täällä myös maha alkanut kasvamaan sellaista kyytiä ettei epäilystäkään,eikä tätä saa enää edes vedettyä sisäänpäin. Ei olla kerrottu isovanhemmille vielä mutta veikkaan että aavistelevat jo.

Tulen huomenna sitten kertomaan kuulumiset.

Diipeli ja muru 11+2 ?
 
Minäkin haluan fb ryhmään np ultran jälkeen! Mulla on eka neuvola torstaina ja saan silloin tietää ultra ajat :)

Minäkin olen joutunut käyttämään äitiyshousuja jo alkuviikoista alkaen. Eilen laitiin tavalliset housut jalkaan kun menin kaupassa käymään. Kun istuin autoon oli pakko avata nappi ja vetoketju. :D

Eleonoora 9+5
 
Juu määkin kyllä fb-ryhmään haluan liittyä, mutta en ennen ultraa (joka siis 10.9), ihan siitä syystä etten uskalla luottaa vielä tähän raskauteen yhtään kun noi kilppariarvot nyt seilannu tonne liikatoiminnan puolelle ja km riski sen vuoksi suht iso vielä pari viikkoa (vai viikko??) kun vauvan oma kilpirauhanen alkaa toimimaan.
 
Ultrassa käyty ja kaikki näytti hyvälle! :) Ultran mukaan viikot oli nyt 11+6, eli kolme päivää menkoista laskettua enemmän. Laskettua aikaa ei kuitenkaan vaihdettu, kun oli noin vähän heittoa. Ihanaa oli kyllä nähdä pikkuinen ja saada kuvia kotiin. 4D:lläkin vähän vilkaistiin, mutta sillä ei vielä kunnolla kasvonpiirteet erottunu. Ja tietysti parasta oli se, että kaikki näytti olevan hyvin! Niskaturvotusta oli 0,8 mm.

Verikoe otettiin taas. Joskus aiemmin kerroin, että multa otettiin verikoe jo neuvolassa viikolla 8+5 ja niin otettiinkin, mutta vasta tänään otettu verikoe on kuitenkin se seula.

Seuraava ultra on 28.10.

Raskaudesta tietää toistaiseksi meidän kummankin vanhemmat ja mun veli sekä pari kaveria. Nyt ruvetaan kertomaan muille sukulaisille sitä mukaa kun nähdään. Mies meni jo heti ultran jälkeen ostamaan pullaa töihin ja meinaa kertoa tänään töissä. Minä kerron varmaan töissä myös tällä viikolla. :)

Cembalo 11+3
 
Tulin tänne poksumaan 13+0 POKSPOKS :D

Ootteko miten pystyny nukkumaan/olemaan mahallaan? Täällä alkaa tuntuu epämukavalla olla mahallaan, joten kävin tuossa sit ostamassa vartalotyynyn nukkumakaveriksi, kun oon aina mahallaan tottunu nukkumaan :ashamed: Edellisessä raskaudessa olin ihan innoissani synnytyksen jälkeen kun pystyi taas mahallaan nukkumaan :)

Onko kuinka monella autossa vyönalenninta? Itselläni on, ja totesin taas tänään, että hyvä ollakin, kun liikenteessä näitä ihmisiä, et ai, tuosta pitikin kääntyä, jarrut pohjaan ja sit vilkkua päälle. Eipähän käy pikkuiselle mitään, kun tulee se vyön kiristyminen niin paljon alemmaksi :)

Nonna88 ja muru 13+0
 
Täällä vasta huomenna poksuu 13+0 :)

En ole muutamaan viikkoon enää pystynyt mahalleen nukkumaan, inhottavaa kun aina ajaudun siihen asentoon ja sit pitää heti vaihtaa kyljelleen kun alkaa painaan mahasta :)
Normaali housut menee vielä hyvin jalkaan mut on toki matalavyötäröiset että ehkä senkin takia. Ultrassakin sanottiin että ei välttämättä tule vielä hetkeen kunnolla näkyviin kun on kohtu jotenki takana, tätähän olis pystyny vaikka kuinka kauan sit pitämään salassa, mutta ollaan kyllä kerrottu aina kun ollaan nähty tietämättömiä :D

Dena90 ja pieni 12+6
 
On kyllä kiva lueskella täällä teidän juttuja ja huomata, että samoja tuntemuksia on muillakin, en ole esim. ainoa jota tällä hetkellä ei lihansyönti kiinnosta.. :) Mulla Hb muutenkin aina tosi alhainen, joten saa nähdä kuinka se tästä vielä laskee.. :/ Syön kyllä Minisun monivitamiinia joka sisältää rautaa, mutta saa nähdä..

Meillä on suunnitelmat (talonrakennus, mun opinnot) vähän mutkistuneet plussan jälkeen, tää raskaus tuli vähän äkkiä, vaikka toki toivottu ja puoliksi suunniteltukin.. ;) Päivä kerrallaan, jotenkin vieläkin epäuskonen olo, että siellä tosiaan on joku, vaikka nt-ultrassakin käyty ja kätilö vakuutti että kaikki on loistavasti. <3 Nyt kun sais vielä noi edellä mainitut asiat sellaseen kuosiin ettei tarttis stressata ni olis kiva. :)

Anun ja nopsajalka 13+1
 
Niin paljon kiirettä pitää muun elämän kanssa, että en ole tänne ehtinyt lainkaan kirjoitella. Joka tapauksessa la saa päivittää etusivulle, muuttui np-ultrassa yhdellä päivällä, uusi on 6.3

Ultra saatiin hyvin mahan päältä ja pikkuinen ihme kyllä voi hyvin. Mennessä sanoin ultraavalle hoitajalle, että katsotaan nyt onko se enää siellä, kun oireita ei ole lainkaan. Olihan se. Kovasti heitti voltteja ja ojenteli käsiään. Niskaturvotus oli 0,7mm ja kotiin tulleen kirjeen mukaan sen ja verikokeen yhteistulos normaali. Kai se nyt täytyy uskoa, että lapsi sieltä on tulossa. Elämä vain on ihmeen tavallista, ei pahoinvointia, kipuja, mielitekoja, mielialanvaihteluita tms. tavallista. Turvotustakaan ei ole ja kohtu vielä hyvin piilossa, joten ei tarvitse housukauppaan lähteä.

Töissä kerroin viime viikolla kun ultra oli ollut ok, samoin läheisimmille kavereille infosin asiasta. Sisarukset ja isovanhempani järkytin eilen, omat vanhempanihan jo tiesivätkin. Muuten varmaan tulee tuttaville kerrottua kun niitä tapaa ja kyllähän sen jossain vaiheessa jo näkeekin. Mielummin kerron asiasta nyt kun kriittisimmät viikot ovat ohi, niin ei tarvitse ihmisten päivitellä kuinka se Suovesi on noin lihonut.

Äitiyspakkauksesta Me ajateltiin ottaa pakkaus. Esikoiselle varmasti ihan viisas valinta kun ei tuota vauvatavaraa vielä ole lainkaan. Lisäksi minusta pakkauksessa (ainakin tämänhetkisessä) on ihania vaatteita. Itse en ole lainkaan ronkeli vaatteideni suhteen, joten eiköhän vauvallekin mene vähän kaikki vaatetta muistuttava.

Onko muut esikoista odottavat jo ostalleet jotain tulevalle perheenjäsenelle? Me ei olla hankittu vielä yhtikäs mitään. Tuntuu koko homma vielä niin kaukaiselta.

Miehen reagointi Hyvä kun -K- sai puhuttua miehensä kanssa. Ei nuo äijät aina ole niin kauhean loogisia tai muutenkaan ymmmärrä koko raskautta. Omallekaan ei ole tainnut asia vielä mennä perille. Se ei ole ollut kiinnostunut ultrakuvista (kävin yksin) ja hokee vain, että koska sen sukupuolen näkee. Ymmärrän tavallaan, että se odottaa konkreettisempaa tietoa lapsesta, mutta silti se välillä ottaa päähän. Eiköhän siitä silti hyvä isä tule.
 
marizella Vanhin on jo 10v, mutta nämä nuoremmat on sitten 4v ja 2,5v. Mulla on kaikki synnytykset käynnistyny vesien menolla ja nuorin synty kahessa tunnissa siitä, kun vedet meni, vaikka oli yli 4,5kg.

Edellisten aikaan asuttiin eripaikassa, pääsi ambulanssilla lähtemään heti. Nyt on muutettu ja täällä ei ole omaa ambulanssia, joten joutuisin odottamaan tunnin sitä ja ajamaan sen toisen tunnin sairaalaan, joten olen jo etukäteen aika varma, että sairaalaan en tule ehtimään.

Lisäksi mulla on mies reissutöissä ja mummolat on parin tunnin päässä, joten ei ole edes lapsia minne laittaa, jos/kun se äkkilähtö tulee. Joten siksikin aion kyllä kaikkeni yrittää, että saisin suunnitellun synnytyksen!

Joka kerta synnytys on ollu aina yli puolet edellistä lyhvempi, joten tämä tulee varmaan olemaan melko nopea rutistus, kahella edellisellä en oo kerenny saamaan minkäänlaista kivunlievitystä.

Se lasten kans pärjääminen ja se montako lasta on "liikaa" (viittaan marizella tuohon tätiesi kommenttiin avun hommaamisesta) on varmasti paljon asenteesta kiinni. Jonkun on käytävä töissä, että saa maksettua lainat ja laskut, se joka siellä kotona on, joutuu luonnollisesti huolehtimaan myös kotitöistä siinä lasten ohessa. Saattaahan se ulkopuolisesta näyttää, että työtä on liikaa, mutta kaikkeen tottuu ja se on sitä vaan niin vähän aikaa. Lapset kasvaa koko ajan ja kohta niitä ei enää ees nää kotona.

Kyllä minä myönnän, että olen illalla aivan poikki, eikä käy mielessäkään, että jäisin vielä valvomaan, kun saan lapset nukkumaan. Varmasti tilanne olisi toinen, jos miehellä olisi päivätyö, josta pääsisi kotiin joka päivä, mutta kun ei ole, niin ei ole. Olen kateellinen niille, joiden miehet tulevat kotiin edes yöksi. Tää nyt on vaan tämmöstä. En tiedä kuinka kauan vielä. Toivottavasti joskus tulee se päivä, että minunkin mieheni saa työpaikan jostain lähempää kotia.
 
Hömppää tuo on kyllä varmasti rankkaa, kun mies joutuu työn vuoksi olemaan paljon poissa kotoa! Se olisi ikävä tilanne jo ilman lapsia, saati sitten lasten kanssa. Ei voi muuta kuin ihailla sun jaksamista! :)

Vauvatarikkeita ei oltu tähän päivään mennessä ostettu vielä raskauden aikana mitään. kaapissa oli muutama aikaisemmin haalittu vaatekappale. Tänään sitten ultran jälkeen vähän villiinnyin Lindexin vauvanvaatosastolla ja kotiin tuli muutama body. Yritän kyllä hillitä itseni noiden uusien vaatteiden suhteen, kun tutuilta saa kuitenkin käytettyjä ja lahjaksikin niitä varmasti tulee ihan reilusti. Tuttujen käytetyistä yritän saada heille jotain maksettua, jotta ei tunnu sitten lainaamiselta. :)

Cembalo 11+3 (11+6)
 
Viimeksi muokattu:
hömppää Tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu olla yksin lasten kanssa, meillä kun nämä pienet on kaikki pieniä ja mieheni on talvisin 2-3kk reissulla ja kesäisin tekee 2kk 14tunnin päivää niin ei siinä itelle tarvi omaa aikaa toivoa. Siihen minäkin luotan että kyllä nämä joskus kasvaa ja kyllähän se asenne ratkaisee joka hommassa, olisihan se helpompaa asua jossakin maalikylässä ihmisten ilmoilla, kaupan kupeessa ilman omakotitalon lämmitys ja muita töitä mutta en voisi kuvitellakaan asuvani jossakin muualla. Täällä on mun koti. Meillä on vähän sama peli tuon lanssin kanssa, vartti kutsunta aikaa asemalle, siitä puolituntia tänne, ja täältä puolitoista sairaalaan. Kyllähän sulle on annettava se suunniteltu synnytys, kuka terkkari henkilöistä ottaa riskin että kotiin syntyy ja tulee ongelmia. Meillä on onneksi mummu lähellä vain 16km mutta sillä hoidettavana maatila, ei oikein onnistu näitä sinne ottaa kaikkia ja minun miehelle sattuu myös tuo reissu pätkä maaliskuulle niin toivoa sopii että kotona olisi kun lähtö tulee.

Olen sanonut kaikille tutuille että ennen kun on lapset pienellä ikäerolla ja joudut olemaan yksin niiden kanssa ei tiedä elämästä mitään. Sanojeni takana seison edelleenkin päivääkään en vaihtaisi pois ja joka ilta voin nukahtaa helposti kun on niin puhki olo:) Ylpeydellä täytyy tämäkin maha kantaa sitten kun se siihen pisteeseen pääsee että näkyy, ihan minun ja mieheni toivottu ratkaisu tämä on.

Toivon hömppää että vielä koittaa se päivä kun saat joka ilta ukko-kullan viereen köllähtää, sitä parempaa en tiedä, siinä kuittantuu kaikki päivän pahat mielet kun tietää että toinen rakastaa ja arvostaa kaikkea teet. Mutta ajattele positiivisesti, ne joilla ukko koko ajan kotona eivät osaa tilannetta niin hyvin arvostaa, tämäkin on niitä asioita jotka huomaa vasta kun on ilman.

-marizella
 
Jospa minäkin vihdoinkin hyppään mukaan,tosin alusta asti on ketjua jo seurannut.Eli oon yhden 6 vuotiaan tytön äiti ja toista odotellaan.Tänään kävin nt-ultrassa ja sieltähän löytyi vilkas kaveri,joka olikin saanut alkunsa odotettua aiemmin,eli raskausviikot on 13+0 kun menkkojen mukaan Se ois pitänyt olla 12+3.

Tossa aikaisemmin oli juttua miesten reissuhommista ja meillähän on tilanne,et mun mies on Kiinassa töissä vielä muutaman kuukauden,viimeksi ollaan nähty juhannuksena ja vielä kuukausi seuraavaan näkemiseen.Rankkaa on ollut,mut tähänkin kuvioon tottunut..

Eli mun la on 3.3 ja 2.lapsi ja oys on sairaala.Ai niin ikää multa löytyy kohta 33v.

Ja fb ryhmään haluan mukaan ehdottomasti!
 
Ultrassa käyty ja kaikki on hyvin. Pieni siellä kovasti pyöri =)

Mut muutama asia jäi häiritsemään. Kysyin lääkäriltä olisko mahdollista kuulla sydänäänet ja hän sanoi ettei pientä kannata häiritä tämän enempää, stressaa kuullemma.

Kysyin myös matkustamisesta. Sanoi että viikon 26 jälkeen kannattaa matkustaa vain maihin missä keskoshoito on taattu. Sanoin että viikolla 28 olen Suomessa että se on ihan ok. Sanoin myös että mietimme että lähtisimme lomalle kun olisin n. viikolla 17 ja mitä pitää ottaa huomioon matkokohdetta valitessa. Hän ei suositellut lentämistä, sanoi että samanlaista säteilyä saa kuin mammografiasta?! En nyt ole varma tarkoittiko ylipäätään lentämistä vaiko mannertenvälisistä. Suomeen lentämisestä ei sanonut kyllä mitään. Mitä itse olen netistä lukenut raskaana lentämisestä puhutaan vain veritulppariskistä, jaloittelusta ja tukisukista.

Ellia 10+0 POKS
 
Pikaisesti ultrakuulumisia: kaikki oli masussa hienosti,niskaturvotusta vain 0,5ml. Pieni oli vajaan viikon isompi mutta ei muuttanu laskettua aikaa. Ilmeisesti aika paljon eroja käytännöissä

Diipeli ja muru 11+4 (12+1) ?
 

Yhteistyössä