**Maaliskuun murut** Elokuun ajatuksia

Hei,

Googlatessani löysin tällaisenkin tutkimuksen. Toivottavasti tämä helpottaisi huolta, kun meillä kaikilla alkaa olla viikkojakin jo ihan mukavasti.

Keskenmenon riski luultua vähäisempi -
(juttu siis jo vuodelta 2008)

Keskenmenon riski luultua vähäisempi
Australialaistutkimuksen perusteella oireettoman raskaana olevan naisen riski saada keskenmeno on aiemmin luultua alhaisempi, jos ensimmäinen ultraäänitutkimus raskausviikkojen 6 ja 11 välillä on normaali.

Tuore tutkimus osoittaa, että jos ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa ei havaita mitään poikkeavaa, raskauksista vain kaksi sadasta päättyy keskenmenoon.

Tutkijat huomauttavat perjantaina ilmestyneessä Obstetrics and Gynecology -julkaisussa, että odottavan äidin riski saada keskenmeno sen jälkeen, kun hän saa tietää olevansa raskaana, on noin 12–15 prosenttia.

Aiempien tutkimusten perusteella ensimmäisen ultraäänitutkimuksen jälkeenkin keskenmenon riski on voinut olla jopa 12 prosenttia.

Tutkimusryhmän mukaan ensimmäisen ultraäänitutkimuksen raskauden jatkumista lupaava tulos on erittäin pitävä etenkin, jos tutkimus tehdään kahdeksannella raskausviikolla tai sen jälkeen.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Mesimarjaan 9+2
 
  • Tykkää
Reactions: Cembalo
Heipsan!

Tervetuloa kaikille uusille ja onnea hyvistö ultrakuulumisista ketkä siellä Ovat käyneet.

Täällä edelleen kuvotusta ja ruokahaluttomuutta. Melkein pari viikkoa meni oksentamatta, mutta eilen se alkoi taas.

Kun maha rupeaa näkymään, niin mitä mieltä olette siitä että ihmiset tulevat sitä taputtamaan? Mulla miehen veli tekee sitä jo ja myöhemmin anoppikin aikoo niin tehdä. Kun miehen veljen vaimo oli raskaana anoppi aina taputteli ja antoi myös pusuja mahalle. Mä vähän veikkaan että Mulla varmaan menee hermot jossain vaiheessa. En halua olla tyly, mutta kyse on edelleen mun kropasta.

äitiyspakkausta en saa sillä en asu Suomessa, joten sellainen on etsinnässä. Kela kun ei sitä enään myy. On se kyllä kumma että niille ei kelpaa raha.

Ellia 9+2
 
Me ei varmaankaan oteta äippäpakkauksesta, esikoisesta otettiin, mut toisen kohdalla otettiin rahana ja varmaan nytkin. Mun ei oikein koskaan tullu käytettyä siitä äitiyspakkauksesta mitään, laatikko oli esikoisen sänkynä ensimmäiset kuukaudet kun ei pinnasängyssä suostunu nukkumaan. Raha on aika pieni, mutta rakastan kirppistelyä ja vauvoille löytää kirppiksiltä ihan eurolla tai alle aivan uudenveroisia vaatteita. Oon muutenkin aika tarkka vaatteista ja haluan et ne on kivan pirteitä, ni en oikein siks perusta äitiyspakkauksesta.

Huomenna mentävä aamusta labraan antaan pissanäytettä kun on pissattanu aivan hirveesti, siis kun nousen pytyltä niin heti on taas kova pissahätä. Ikinä ei oo vti:tä ollu mut katotaan, toisaalta voihan se olla et tää vaan nyt jotenkin tosi paljon painaa rakkoo, tällästä ei silti missään raskaudessa oo ikinä näin pahana ollu.

Lauantaina edessä meijän pippalot ja rassaa jo etukäteen se esittäminen että mää juon alkoholia, mut ei auta kun vaan esittää ku en halua kertoo vielä kaikille kavereille.
 
Heips vaan kaikille ja uusille tervetuloa! :) Valitettavan paljon on kyllä ollut suru-uutisia tässä ketjussa, mutta voimia kaikille :hug:

Meillä oli tänään nt-ultra ja kaikki oli oikein hyvin! :heart: Pelkäsin aivan mahdottomasti, että pikkuinen ei ole enää elossa tai muuten on jotain vakavaa. Mutta siellä heilutteli käsiään meille. Niskaturvotustakin vain 1mm eli ihan normaali. Ja nyt sitten voi mulle päivittää uudeksi LA:ksi 4.3 eli päivällä tuo on muuttunut ja täysin vastasi pikkuinen kooltaan viikkoja 12+2, jotka siis tänään kasassa.

Nyt on sitten myös tuleville isovanhemmille kerrottu ja oma äitinihän ei ollut mitenkään yllättynyt, koska jo heinäkuussa kyseli olenko raskaana, iloinen oli. Mies halusi itse kertoa omille vanhemmilleen ja anoppi oli kuulemma jo asian tiennytkin :D Olen kyllä huomannut, että jo useamman viikon on tiiraillut vatsaani (vaikka mitään vauvamahaa ei kyllä pahemmin ole havaittavissa).

Äitiyspakkaus ollaan hankkimassa myös tälle toiselle, koska rahallisesti pakkaus on kuitenkin arvokkaampi kuin se 140 e ja mulla on haaveena, että jokaiselle lapselle teen äitiyspakkausten laatikoihin sellaiset vauva-/lapsuusajan muistolaatikot, joissa sitten voisi ainakin osa olla myös niitä äitiyspakkauksen vaatteitakin. Varsinaista tarvetta pakkaukselle tai vaatteille tai muillekaan tavaroille ei ole, koska kaikki on esikoiselta tallessa.

Mutta sitten muuta... Hengästyttää ihan pirun helposti, jopa pelkkä istuminen. Ja tiistaina sairastin ehkäpä pilaantuneesta ruuasta johtuneen vatsataudin. Ihanaa oli 10 min välein oksennella mutta onneksi iltaa kohdin rupesi nesteet pysymään sisällä. Ei ainakaan mitään tarttuvaa tautia ollut, kun kellään muulla ei ole mitään oireita. Vähän nääntynyt olo tuosta oksentelusta on edelleen, koska ei ihan hirmuisesti ole tehnyt mieli syödä sen jälkeen. Mutta ei kai tässä muuta, kuin odotellaan, että vatsa alkaisi todenteolla kasvaa :)
 
Viimeksi muokattu:
Hei täällä olisis vielä yksi mukaan ilmoittautuja, eli

marizella 26/KAKS/ 3.3./neljäs

Nt ultra oli 19.8 ja siellä oli kaikki hyvin, nyt sitten odotellaan rakenne ultraa joka on 15.10. Ei valitettavasti enää ole niin joka hetkistä raskauden hekumointia kun on näistä edellisistä niin vähän aikaa, tytöt syntyneet 03/09 ja 09/11 poika 11/12 saa nähdä ehdinkö nyt sairaalaan asti tekemään. Täällä on keskusteltu pakkauksen ottamisesta, minä en omaani ota koska vaatetta löytyy jo entuudestaan, voin kyllä omani myydä jos sen joku haluaa. Edellisen pakkauksen möin 250€ hintaan postikuluineen ruotsiin.

Nyt täytyy ruveta laittamaan orkesteri nukkumaan, rauhaisaa odotusta kaikille

-marizella ja paapa 12+3
 
Mesimarjaana hyvän tutkimuksen olet löytänyt! :)

Äitiyspakkaus otetaan ainakin tälle esikoiselle, mahdollisista seuraavista en sitten vielä tiedä. Me maaliskuiset voidan varmaan vähän vaikuttaa siihen, että saadaanko tämä nyt jaossa oleva vai vasta vuoden vaihteessa jakoon tuleva sillä, että kuinka ajoissa haetaan. Ihan mielelläni ottaisin tämän nyt jaossa olevan, vaikka eihän sitä vielä tiedä kuinka kiva siitä seuraavasta tulee. :) Jos nyt kuitenkin käy niin, että pakkauksessa jotain joudutaan karsimaan, kuten puhe on ollut, niin aion kyllä laittaa hakemuksen mahd. pian, jotta saadaan vielä tämä "vanha".
 
Heips!

Tänään käyty np-ultrassa ja pienellä kaikki hyvin, kovasti pisti jumppaillen pitkin kohtua :D Rakenneultra ois 18.10., jota jäädään innolla odottamaan. Täällä tullut pikku hiljaa poikaolo, et sen voi vaikka päivitelläkin miulle :)

Äitiyspakkauksen meinasin tämän toisenkin kohdalla ottaa, et toinen makuupussi yms. niille käyttöä, koska esikoisen aikaan oli hankalaa, jos sattui pissimään sisällä makuupussin märäksi, niin piti sit hirveisiin peittovuoroon pyöritellä ennen ulos lähtöä :) odottelen nyt innolla, et millainen uusi pakkaus on, et sen mukaan sit laitan hakemuksen menee, samalla tavalla tein viime syksynä, jolloin halusin sit sen vanhemman pakkauksen.

Nonna88 ja muru 12+3
 
Hei kaikille!

Vajaa viikko olenkin pitänyt hiljaiseloa mutta tänään lupaan päivittää teidän tietoja parhaani mukaan!! :) Kivasti tullut uusiakin joukkoon! Tervetuloa :flower:

).( Olo ollut sen verran siis huono, että tietokoneella oleilu ei ole kovin korkealla ollut prioriteeteissä. Oksentelu jatkunut ja olo jopa huonontunut, tutkimuksiin menoa ja tipustusta suositeltu, mutta olen sinnitellyt vielä kotona mehujään avulla. Tänään onneksi parempi aamu ja koetan nyt syödä kunnolla :)


Sydämensykkeen
olen herneeltä bongannut tällä viikolla ekaa kertaa viikolla 9+3 <3 Kotidopperin siis omistan, tommoisen ihan perusmallin.

Sitä pitikin kysyä että onko täällä halukkaita ensi kuun pinoa päivittämään? Itse voin toki toisen kuun vielä jatkaa, mutta luovutan halukkaalle tietty kunnian ;) Viimeistään sitten lokauussa voisin vetovastuun luovuttaa, mutta olojen mukaan olen kyllä käytettävissä jossain kohtaa uudelleenkin!

Toinen kysymys oli, että laitanko tonne ultralistaan jo noita lokakuun aikoja? Olette niitä kertoneet, mutta mietin tuleeko listasta liian pitkä jos laitan jo niitä sinne nyt? Olen itse ajatellut että nyt vasta syyskuun ajat laitan ja jos sitten parin viikon päästä alkaisi laittaa myöhäisempiäkin aikoja? Mutta toki ne sinne liitän jos haluatte!! :)

Arell ja Herne 9+6
 
Viimeksi muokattu:
Apua, Meille syntyy vauva sarjan kaikki jaksot tulevat la 24.8 TV2 yhteen putkeen. Mielenkiintoinen ohjelma, itse katsoin jaksot, mut nyt vois ottaa boxille ja kattella miehen kans:) Monenlaisia synnytyksiä oli.

Äitiyspakkauksen otan, mielestäni pakkaus oli hyvä ja ihana retro laatikko;) Oletan että sama pakkaus on vielä, mikä saatiin joulukuussa. Ainakin kaikki valkoiset bodyt ovat kulahtaneet, eivätkä ole valkoista enää nähneetkään, mukava saada vauvalle uudet pikku vaatteet.

Huonous jatkuu, mutta ruoka tekee mieli ja suolaista pitää saada..tästähän tämä etenee.
 
  • Tykkää
Reactions: Arell
Kuka oli se äiti, joka oksensi päiväkodin parkkipaikalle aamulla kahdeksalta? No minähän se olin. :kieh: Vähän kyllä nolottaa, mitähän jengi ajattelee.. Elämän tähtihetkiä. :D No enpä mä sille mitään voinut. Ihmettelen kyllä miksi voin näin huonosti edelleen, menee eri kaavalla kuin kahdessa aiemmassa raskaudessa. Nyt on alkanut pelottamaan, että mitä jos tämä ei ollenkaan lopukaan. : /

Np-ultra on meillä tiistaina, ja nyt on vähän alkanut pyöriä kauhukuvat mielessä... No, vain neljä päivää aikaa panikoida.

Urheilusta oli puhetta taas jossain vaiheessa. Itse olen jaksanut taas viime viikosta alkaen treenata, ja kyllä tuntuu ihanalta! Vaikkakin herään salille ennen kuutta, jotta ehdin ennen töitä käydä... Mun mielestä treenaamista ei todellakaan kannata lopettaa raskauden ajaksi, koska synnytyksessä niitä voimia vasta tarvitaan. Lisäksi urheilu auttaa mun mielestä kaikkiin raskausvaivoihin, ja toki se kroppa palautuu helpommin kun on pitänyt kunnosta huolta. Olen siinä onnellisessa asemassa, että kaksi edellistä lasta ei ole jättänyt mun kehoon juuri mitään merkkejä. Olen ihan varma, että se johtuu sitä että en ole lopettanut urheilua raskauden ajaksi. Lääkärin määräämät pakkolevot ovat toki erikseen! Sellaisen kanssa en lähtis kyllä ollenkaan pelleilemään.

Äitiyspakkausta ei meille oteta, ainoastaan esikoisesta otettiin. Ne vaatteet on musta vaan niin kamalan rumia, ja monet vielä niin leveitä ettei ne sovi meidän laihoille vauvoille. Lisäksi kankaiden laatu on minusta huono. Makuupussit, kynsisakset ja kylpylämpömittarit sun muut meiltä löytyy, joten siksikään emme pakkausta ota.

Sattui hauskasti kun palasin tällä viikolla loman ja saikun jälkeen töihin, niin työkaveri heti kertoi salaisuuden että hän on raskaana. :D Mä olin vaan että kiva, niin minäkin. :D Me ollaan kaksi ainoaa vakipaikoissa olevaa naista meidän organisaatiossa, siinä on sitten pomolla ihmettelemistä alkuvuodesta.

Onko kukaan muu muuten kertonut vielä töissä raskaudesta? Mä kerroin pomolle, ja tosiaan tuolle raskaana olevalle kollegalle. Muille ehkä ensi viikolla np-ultran jälkeen.

Cassy rv 11+5
 
Vitsi mä oon kyllä niin onneton keskustelija, ettei oo toista. Luen kyllä jokapäivä, mutta jotenkin tää sisäänkirjautuminen on niin työlästä :D hahhah!

Olo alkaa olla helpottamaan päin, en oo oksentanu kertaakaan, mutta jatkuva ellotus ja ällötys on kyllä todella ärsyttävää.. Omat laskut pitivät paikkaansa ja la on 15.3. Pitäisköhän tuo synnytyssairaala KAKS jo uskaltaa laittaa, kun näkyy olevan muitakin rohkeita ;)
Ja nt-ultra 5.9.

Yökin kyllä edelleen hajuille ja mielikuville niistä hajuista, mutta ei ole olo enää niin heikko, että tarvisi maata koko ajan. Ehkäpä viikonloppuna kykenen jo lenkille! Saunassakaan en oo voinu käydä, kun siellä on tullu vielä pahempi olo, tuntuu että siinä kuumassa nousee sykkeet ihan pilviin ja happi loppuu ja tulee tositositosi paha olla. Sykkeet nousee muutenkin kävellessäkin jo paljon nopeempaa ja paljon ylemmäs ja hengästyn tosi herkästi. Se on ihan normaalia raskaana.

Odotan kyllä näitä kylmempiä syysilmoja jo ihan tosissaan, ehkä kykenen sitten olemaan ulkonakin taas. Nimittäin auringossa tulee ihan samanlainen olo kuin saunassa!

Oon kyllä ollu tosi väsyny, enkä kerkee nukkumaan ikinä tarpeeksi. Päiväunet tulis enemmän kuin tarpeeseen, mutta käytännössä ei ole mahollista nukkua. Paitsi viikonloppuisin, kun mies on kotona.

marizella Mulla on kans mietityttäny, että mahtaako tätä neljättä keretä sairaalaan asti tekemään. En ihan hirveesti ole vielä jaksanu murehtia, mutta oli siitä miehenkin kans jo viime viikonloppuna puhetta. Pitänee sitten lähempänä ottaa puheeksi neuvolassa ja lääkärillä..

Me ei olla kerrottu vielä kellekään. Tosin tää taitaa näkyä jo.. Mikä ei varmaan ole mitään yllätys, kun kyseessä on neljäs ja kohtu voimakkaasti eteenpäin. Haluaisin sinne nt-ultraan asti sinnitellä ennen ku kerrotaan, joten täytynee pysyä kotona pari viikkoo :D

Äitiyspakkausta ei oteta. Ensimmäiselle olen aikanaan ottanut, muille en. Meillä on niin paljon vaatteita ja muutenkin kaikki tarvikkeet tallessa. Kynsisakset täytyy ostaa uudet, mutta muuten ei kyllä ole mitään hankittavaa tällekään vauvalle.

Kotidopplerista.. Mullakin on tuo angelsound, käytettynä sen ostin, enkä ole onnistunut kertaakaan saamaan sykkeitä kuulumaan. Ihan olen rauhassa makoillut sängyllä ja yrittäny ehtiä ihan hitaasti, mutta en vaan löydä. Kyllä sieltä kaikkea muuta kuuluu, omat sykkeetkin, mutta ei pienen. En vaan löydä. Luulin, että olis helppo löytää, mutta ei ookaan. Missähän vaiheessa/millä viikoilla sykkeet rupejaa löytymään helposti? :D

cassyput Oon kyllä kuullu "kauhutarinoita", että pahoinvointi on jatkunu koko raskauden. Äiti ja toinen sisko on oksentaneet loppuun asti, kaikki tyttöjä. Naapurin rouva oksenti molemmista vielä synnärillä, tyttö ja poika. Ekasta oksentelin satunnaisesti melkein loppuun asti ja toisesta oksentelin puoliväliin asti aamuin illoin, kolmannesta en oksentanu kertaakaan, kaikki poikia.

Kaikki raskaudet on olleet erilaisia, joten minun kohalla ei ainakaan oo voinu päätellä, että kumpaa sukupuolta tulokas on.

muoks. ainiin, tänään rv10+6
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!

Tänään oli eka neuvola ja se odotettu nt-ultra on 18.9.

Äitiyspakkausta en ota uudelle vauvalle, meillä kun on kaksi pakkausta viime vuoden keväältä ja paljon vaatteita & tavaroita vielä tallessa. Jos nyt vaikka tyttö tulee niin meiltä löytyy unisex vaatteita aika paljon joten sukupuolen saatuamme tietää ei heti tarvi rynnätä ostoksille (toivottavasti ei :D ). Vaunut sen sijaan pitää ostaa jos tällä kertaa tulee vain yksi. Meillä on kaksostenrattaat ja -vaunut, toisen niistä aiomme myydä pois ja molemmat kaukalotkin kans.

Eilen oli keittiössä huono olo ku piti täyttää astianpesukoneen ja siitä tuli kauhea löyhkä ja yök. Onneksi en oksentanut. Aiemmin se haju ei ollut nii paha.

malendra 9+1
 
Hei!
Täällä olisi vielä yksi esikoisen odottaja seuraanne. Ketjua olen seurannut jo siitä lähtien kun sain raskaudestani tietää, mutta ajattelin liittyä mukaan vasta myöhemmin. En ole ennen kirjoitellut keskustelupalstoille mutta nyt ajattelin koska lähipiirissäni ei nyt juuri ole raskaana olevia tai pienten lasten äitejä. Täällä on kiva lukea muiden samassa elämäntilanteessa olevien juttuja.

Raskauteni tuli hieman yllättäen, vaikka olin kuitenkin jättänyt pillerit pois tammikuussa mutta kierrot venyivät mahdottoman pitkiksi niin onnistuminen ei tullut ensimmäisenä mieleen. Ja tämänkin takia laskettuaika on muuttunut kertaalleen.
Mukava yllätys se kuitenkin oli =)

Eilen siis käyty np-ultrassa, kaikki oli hyvin ja sikiö vastasi oikeita viikkoja eli 12+2.
Ensimmäisenä kun näin 3d-kuvaa niin tuli heti mieleen poika ja sanoinkin että näyttää ihan pojalta ja mieskin oli samaa mieltä, saa nähdä kuinka käy :) ainoa mikä jäi vähän mietityttään oli se kun napanuora oli oikean jalan ympärillä kahteen kertaan mutta ultraaja sanoi sen olevan ihan normaalia näin alussa eli eiköhän se siitä. Seuraava ultra on 17.10

LA 4.3/22/esikoinen/TAYS

Dena90 12+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Arell
Moi
Piti tulla kurkkimaan mitä teille kuuluu? :)
Ensi viikolla pääsen labraan ja toivottavasti raskaushormonit ovat jo kaikonneet.
Vuotokin alkaa jo loppumaan ja kohta päästään taas tositoimiin :D
 
Viimeksi muokattu:
Silvia Logolle paljon onnea uuteen yritykseen!

Tervetuloa Dena90! :) Onko tuossa sun lasketussa ajassa joku häikkä? Ei taida huhtikuun puolelle mennä, kun olet jo noin pitkällä. :)

Työpaikalla en ole vielä kenellekään kertonut, mutta yksi työkaveri arvasi jo viikolla 7! Ehkä joku muukin on arvannut, mutta pitänyt suunsa kiinni. Ensi viikolla on se ultra, joten sen jälkeen voi ehkä pikkuhiljaa alkaa kertomaan töissäkin (jos kaikki on hyvin). Kyllähän se helpottaisi, kun ei tarvitsisi salailla pahaa oloa ja muita raskauteen liittyviä juttuja työkavereilta.

Katsoin muuten Areenasta ohjelman Köyhyys - miksi? vastasyntyneitä käsittelevän jakson. Ei sovi herkemmille ja on sydäntä raastavaa katsottavaa. Vähän kovemmille tyypeille on varmasti ajatuksia herättävä. Kyllä saa olla onnellinen, että on syntynyt Suomeen ja saa omankin lapsen synnyttää Suomessa. Ohjelmaa katsoessa oli ajoittain sellainen olo, että adoptoin heti kaikki maailman lapset (tai ainakin puolet niistä)! :D
 
Voisin myös ilmottautua listoille, kun olen oikeastaan alusta asti tätä ketjua täällä seuraillut. Kolmonen siis tulossa ja la 2.3. Np-ultrassa käytiin tiistaina ja kaikki siellä hyvin, eikä mikään hälyyttänyt seulan suhteenkaan, vaikka ikää onkin jo huimat 39.v. Aika pikkuisilla ikäeroilla mennään täälläkin, kuten aika moni muukin tässä ketjussa, mutta tässä iässä se on melkein pakko, jos meinaa useamman lapsen haluta.

Mitähän täällä oli keskusteltu viime aikoina... Töissä kerroin ultran jälkeen, kun on vaara, että voi joutua väkivallan kohteeksi. Pomolle kerroin jo aiemmin juurikin turvallisuus syistä. Meillä on aika monta muutakin raskaana tällä hetkellä, mutta ihanasti ihmiset on silti jaksaneet onnitella =).

Pakkausta ei varmaan oteta. Ekasta otettiin ja vaatteet on edelleen tallessa. Ainakin ne toissavuotiset vermeet oli aika oudon mallisia ja kokosia, eikä meillä niitä kauheasti siitä syystä käytettykään. Toisaalta vauvakin oli hoikkaa mallia.

Onnenmurunen/kolmas/kättäri/la 2.3.
 
Hello!

Hömppää kyllä se vaan näillä korkeuksilla ja näinkin tiuhalla tahilla mitä mulla on niin on aina riski ehtiikö vai ei, mulle sanottiin tuon kolmannen jälkeen että tehdään suunniteltu synnytys kun kävi niin liukkaasti mutta ei tuosta nyt ole kukaan mitään puhunut, neuvola lääkäri vain sanoi että tee ennemmin hukka mutkia kuin jää kotiin liian pitkäksi aikaa. Eniten huolettaa tuo oma-asenteeni kun tiedän että pää ei anna periksi vielä pikku kivuilla lähteä. Onko sinun muksut kuinka pienillä ikäeroilla? en löytänyt tuolta pinosta vaikka yritin selailla. Ja ymmärrän kyllä mikset ole aiemmin maininnut tuota sairaalaa;) täällä on vähän pienet ympyrät varsinkin kun alkaa tämä pääluku olla suurempi kuin "normaalisti".

Joko olette kaikki kertoneet perheillenne uudesta tulokkaasta? Meidän vauvasta ei ole tietoa muilla kuin minulla ja miehelläni ja tietenkin tuolla neuvolan puolella :) Olemme kovasti miettineet miten asian voisi sukulaisille kertoa, tuntuu jotenkin että eivät ymmärrä tätä meidän ratkaisua. Mieheni kuuluu neljä lapsiseen perheeseen mutta meitä ei koko suvussa ole kuin max kolme ja vasta muutama viikko sitten kaksi tätiäni kävi kylässä ja kauhistelivat että kyllä täällä on aivan liikaa työtä yhdelle aikuiselle päivisin, yritin selittää ett jonkun on myös tienattava leipä mutta vastaus oli että jotakin palkallista apua olisi hyvä hommata kun on noin monta lasta. Mielestäni olemme kuitenkin pärjänneet ihan kuin lapsiperheet ikään, kaikilla on puhtaat vaatteet, kaksikertaa päivässä lämmin ruoka, ulkoillaan päivittäin, isoin päsee kerhoon ja hampaat pestään, ja onhan nuo ikätasolla kehittyneet. Huoh, pitänee odotella että maha on niin iso että itse kysyvät ennen kun puhuu mitään.

-marizella
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!

Onpas teitä paljon, vieläkö mahtuu mukaan?

Mulla oli np-ultra viime maanantaina ja sen myötä voisin uskaltautua mukaan. Olen hieman pelokas, sillä viime raskaus päättyi surullisesti kohtukuolemaan rv 25, mutta koitan työntää huolta taka-alalle ja iloita tästä raskaudesta. Nyt on menossa ultran mukaan 11+6 ja kaikki on hyvin.

Onko teillä muuten fb-ryhmää, sillä itse koen siellä kirjoittamisen jotenkin helpommaksi? Tulisin mielelläni mukaan, jos se on ok.

Hopeapaju78/35v./kolmas lapsi/LA 9.3./TYKS
 
Tervetuloa kaikille uusille, meitähän on jo tosi paljon! :)

Täällä ei juurikaan olot ole parantuneet sitten viimeisen, oksentelua edelleen. Tänään ollut poikkeuksena hieman parempi päivä, ehkäpä tämä alkaisi hellittää pikkuhiljaa.

Mahakipuja, niitä menkkamaisia, ollut taas parina päivänä aika paljon, inhottavia, mutta kuulunee asiaan.

Ostin eilen ensimmäiset äitiyshousut, ei tahdo mennä enää housut kiinni, joten oli pakko. Maha näyttäisi tekevän saman, minkä aiemmissakin raskauksissa, eli eipä enää taida kenellekään jäädä epäselväksi, olenko raskaana vai en, senverran uloketta on tullut. :D

Perjantaina neuvolalääkäri, en malta odotella, kun varmaan kuunnellaan ne sydänäänet nyt ekaa kertaa. :)

Äitee rv 10+5
 

Yhteistyössä