Tervetuloa munkin puolesta uusille!
OIREISTA: Mulla oli ekassa raskaudessa, joka oli kaksosraskaus tosi ällö olo viikot 6-13. Rinnat ei olleet juuri millänsäkään, eivät kipeät. Janotti kovasti ja väsytti.
Kuopusta odottaessa oli vähän kehnoa oloa, mutta ei tarvinut kuitenkaan oksentaa. Samoin janotti ja väsytti.
Nyt tässä raskaudessa oli ihan alkuun enemmän ällötystä. Nyt on pientä kuvotusta jos nälkä tai jano pääsee liian pahaksi. Väsyttää aika reippaasti ja janottaa koko ajan. Rinnat ovat alkaneeet turvota, mikä ei tosiaan haittaa
Verisuonia mulla on noussut paljon pintaan mahaan ja nivusiin, ja nyt jo vähän rinnan alueellekin. Ja rinnoissa tuntuu sellaista pientä kihelmöintiä, vähän samanlaista kuin vauvaa imettässä maidon noustessa. Itse olen ajatellut, että jos ekassa raskaudessa oli tyttö+poika, tokassa poika, niin oisko tämä nyt sitten tyttö, kun ei tän pahempi olo ole. Tai sitten tää hormonimylläkkä ei ole enää niin uutta kropalle. Hajuherkkyys tulee luultavasti mukaan jossain vaiheessa, mikäli mennään vanhan kaavan mukaan. Ja pissalla saa tietty juosta koko ajan.
ON: Maha on järkyttävän turvonnut. Omista housuista ei mene enää napit ja vetskarit kiinni. Ja vaikka kuinka koittaa pukeutumisella peittää, niin kyllä tuo maha näyttää aika isolta. Ei se mua haittais, jos raskaus olis pidemmällä, mutta ei viitsisi tässä vaiheessa vielä kaikille paljastaa. Pitää tosiaan paikkansa, että mitä useampi raskaus, sen nopeammin se näkyy ulospäin. Mä odotan tässä, että säät viilenisi, ja saisi pistää vähän vaatetta mahan peitoksi Muuten täällä on mieli ihan hyvä, vaikka koko ajan stressaankin jonkun verran, että tuleeko vuotoja, niin ei niitä nyt taas ole näkynyt. KOPKOP.
Ipanapiina kera Ihmeen 6+2