Mää en oikeasti ymmärrä vanhempia, jotka tohkeissaan riehuu jostain open virheestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "höh"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"höh"

Vieras
Tai on niin "nokkelia" että etsivät aina virheitä oppikirjoista tai open tekemisistä. Tai kokeista. Säälittävää. Mitentyhmät pennut niillä on?

Meillä ainakin minä olen sanonut, että tässä on oppikirja, siinä on jonkun mielipiteet, koulussa tehdään niin kuin ope sanoo, koska teitä on niin monta, että jos kaikkien toiveet ja mielipiteet jokaisesta asiasta kuunnellaan, niin eipä siellä muuta sitten tehdäkään. Ja ketä totellaan?

Lapset tietävät että kaikki asiat ovat jonkun mielipiteitä. Että eri kodeissa ollaaneri tavalla, että toiset tekevät toisella tavalla.

Ei tarvitse pullikoida mistään tai viisastella että "katsos, opelle tuli virhe". Tai että oppikirjassa on väärin.

Naurettavaa.
 
No kyllä oppikirjat yleensä perustuvat faktatietoon, eivät kenenkään mielipiteisiin. Ja opettajan tiedot pitäisi perustua tuohon faktatietoon, joten perusopetuksessa ei pahemmin virheitä pitäis tapahtua. Toki opetkin on vain erehtyväisiä ihmisiä, joten virheitä heillekin suodaan, mutta opettaa kyllä pitäisi osata.

Ja kaikki asiat eivät todellakaan ole jonkun mielipiteitä... :D Aika outo näkemys sulla.
 
Jos tarkoitat tuota kertolaskuketjua, siinä ei todellakaan ole missään vaiheessa ollut kyse siitä, että riehutaan opettajan virheestä, vaan siitä, että opetussuunnitelmassa on liian olennaiseksi asiaksi nostettu kaava, jolla ei ole käytännössä mitään merkitystä ja minä henkilökohtaisesti olen yrittänyt tajuta ja ottaa selvää, miksi monet jotkut kuitenkin pitävät tätä kaavaa tärkeänä. Eli siis ihan vain kyseenalaistaminen ja toisen näkökulman ymmärtäminen on ollut tarkoituksena, ei opettajan tehty virhe.
 
No kyllä oppikirjat yleensä perustuvat faktatietoon, eivät kenenkään mielipiteisiin. Ja opettajan tiedot pitäisi perustua tuohon faktatietoon, joten perusopetuksessa ei pahemmin virheitä pitäis tapahtua. Toki opetkin on vain erehtyväisiä ihmisiä, joten virheitä heillekin suodaan, mutta opettaa kyllä pitäisi osata.

Ja kaikki asiat eivät todellakaan ole jonkun mielipiteitä... :D Aika outo näkemys sulla.

Missä aineessa on faktatietoa? Asiat muuttuvat oppikirjoissakin. Seuraavana vuonna voidaan sanoa eri tavalla kuin edellisenä. Ihminen on ihminen. Kaikkki "tieto" on inhimillistä.
 
Sanoisin, että oppikirjoissa on teorioita ei mielipiteitä. Ja yleensä ne on aika vahvoja teorioita. Poikkeuksena tunnustuksellinen uskonnonopetus. Mutta tokihan on niitäkin, joista joku evoluutioteoria on pelkkä mielipide ja kreationismi ihan yhtä pätevä mielipide...
 
[QUOTE="a p";25740526]Missä aineessa on faktatietoa? Asiat muuttuvat oppikirjoissakin. Seuraavana vuonna voidaan sanoa eri tavalla kuin edellisenä. Ihminen on ihminen. Kaikkki "tieto" on inhimillistä.[/QUOTE]

No matematiikka on kyllä aika muuttumatonta.
 
minä kuuntelen päivästä toiseen, kun oppilaat purnaa, että "miksi pitää opiskella jotain v*tun polynomeja tai kolmion pinta-aloja, moduksia tai kemian alkuaineita. En minä näitä ikinä tarvitse, ei äitikään ole koskaan tarvinnut. Ei näitä tarvi kuin matematiikan/äikän/kemian ope." Jos esseekysymykseen kokeessa on kirjoittanut yhden lauseen, on turha ihmetellä miksi on vain saanut puolipistettä/pisteen 10 pisteestä. Ja jos opettaja tosiaan tekee virheen tai sanoo, ettei jotain tiedä, niin johan se riemu repeää. Melkein päivittäin näkee opettajan ammattitaidon kyseenalaistamista tavalla tai toisella, oppilaan tai vanhemman osalta. "Onko se nyt niin tärkeää/onko se nyt niin tarkkaa?" on myös yleinen lause oppilaan tai vanhemman suusta.

ei varsinaisesti liittynyt aiheeseen...
 
Ylipäätään yhteiskunnassa ollaan menty koko ajan enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että mitään ei niellä purematta. Joka asiasta valitetaan, jos siihen aihetta löydetään. Tämähän on toki tiettyyn rajaan asti ihan hyvä. Elämä vain on sellaista, että liiallisella miettimisellä ja asioiden pohtimisella hajoo herkästi pää. Eihän tässä kuitenkaan sitä järkeä kauheasti ole, jos alkaa oikeesti miettii tätä elämää.
 
No kyllä oppikirjat yleensä perustuvat faktatietoon, eivät kenenkään mielipiteisiin. Ja opettajan tiedot pitäisi perustua tuohon faktatietoon, joten perusopetuksessa ei pahemmin virheitä pitäis tapahtua. Toki opetkin on vain erehtyväisiä ihmisiä, joten virheitä heillekin suodaan, mutta opettaa kyllä pitäisi osata.

Ja kaikki asiat eivät todellakaan ole jonkun mielipiteitä... :D Aika outo näkemys sulla.

Oppikirjat ovat aina ihmisten tekemiä ja niihinkin jää usein virheitä. Absoluuttinen totuus on mahdollista vain matemaattisluonnontieteellisesä aineistoissa, kaikki muut tiede on aina jonkun tulkintaa. Nykyisin kirjoissa virheitä on paljon enemmän kuin aiemmin kuin lähes kaikki kirjasarjat uusitaan vuosittain, jotta kustannusyhtiöt nettoavat. Opettajatkin ovat ennen kaikkea ihmisä ja melkein 30 oppilaan luokissa sattuu ja tapahtuu. Sitten esim. matematiikan sanallisissa tehtävissä on niin ihan ylioppilaskirjoituksia myöten, että jos laatii laskun "väärässä" järjestyksessä, ei vastauksesta anneta täysiä pisteitä vaikka tulos olisi oikein.
 
Ja sen vuoksi ei uskota ketään, koskaan, missään, ja opetetaan lapsillekin ettei ole olemassa totuuksia, vain pelkkiä arvailuja ja muiden mielipiteitä?!
 
Kyllähän munkin lapset purnaa opettajista. Minä sanon että sitten kun peruskoulu on käyty ja lukio ja yliopisto, voitte tekin "istua sisällä pakkasella" jne.

Ihan järjetöntä, että jotkut vanhemmat menevät mukaan opettajien haukkumiseen. Tai aineiden, tai kokeiden.
Eikö olisi ihan sama lopettaa koko peruskoulu ja kaikki julkiset palvelut, kun ihmisille on niin hankalaa olla ihmisittäin niissä?
 
[QUOTE="a p";25740679]Kyllähän munkin lapset purnaa opettajista. Minä sanon että sitten kun peruskoulu on käyty ja lukio ja yliopisto, voitte tekin "istua sisällä pakkasella" jne.

Ihan järjetöntä, että jotkut vanhemmat menevät mukaan opettajien haukkumiseen. Tai aineiden, tai kokeiden.
Eikö olisi ihan sama lopettaa koko peruskoulu ja kaikki julkiset palvelut, kun ihmisille on niin hankalaa olla ihmisittäin niissä?[/QUOTE]

Tästä täysin samaa mieltä!! Meillä lapset tekevät ikävimmätkin asiat joita tehtäviksi tulee peruskoulussa, koska vaan on sillä ikää ja aikaa pakko. Myöhemmin tulee enemmän valinnan vapauksia. Ei jätetä sukkia kutomatta koska puikot ovat liian huonot, eikä osteta omia lankoja koska koulun lanka on liian huonoa....ja sitä rataa.
 
[QUOTE="Vieras";25740677]Ja sen vuoksi ei uskota ketään, koskaan, missään, ja opetetaan lapsillekin ettei ole olemassa totuuksia, vain pelkkiä arvailuja ja muiden mielipiteitä?![/QUOTE]

Toisten sanomisista pitää muodostaa oma totuus. vaikka sanomiset kirjoittaa ylös, se on silti jonkun mielipide.

Kuka esim. määrittää mitä on sivistys? Eikö jollain tapaa intiaani ole sivistyneempi kuin me, jotka istumme oksalla ja sahaamme sitä? Valkoinen mies on määrittänyt kuitenkin että intiaanit ovat barbaareja, me emme.

Historia on valkoisen miehen mielipide tapahtumista. Satua.
 
Kyllä kannattaa lapselle sanoa, että koulussa toimitaan niiden sääntöjen mukaan ja opetettavt asiat ovat vain mielipiteitä. Koulun ulkopuolella 1+1 voi olla enemmän kuin kaksi, mutta koulussa se on aina kaksi. Räikeimmin nämä mielipiteet tulevat esiin historiassa ja erityisesti saksalaisten morkkaamisessa.
 
[QUOTE="a p";25740703]Toisten sanomisista pitää muodostaa oma totuus. vaikka sanomiset kirjoittaa ylös, se on silti jonkun mielipide.

Kuka esim. määrittää mitä on sivistys? Eikö jollain tapaa intiaani ole sivistyneempi kuin me, jotka istumme oksalla ja sahaamme sitä? Valkoinen mies on määrittänyt kuitenkin että intiaanit ovat barbaareja, me emme.

Historia on valkoisen miehen mielipide tapahtumista. Satua.[/QUOTE]

Ei se nyt pelkkää satuakaan ole, vaikka onkin aina puolueellista riippuen kuka sen kirjoittaa. Et kai tuollaista lapsillesi opeta että historia on pelkkää satua?
 
En ole koskaan riehunut opettajien virheistä, tosin sisäinen kielipoliisini on joskus hykerrellyt kielioppivirheistä, joita Wilma-viesteihin on lipsahtanut. Olen jopa paria virhettä toisen kielipoliisin kanssa naureskellut, mutta emme ole kyllä opettajalle asiasta kuittailleet.

Palautetta olen antanut sijaisopettajan toiminnasta, mutta en sitäkään riehuvaan sävyyn.
 
Sanoisin, että oppikirjoissa on teorioita ei mielipiteitä. Ja yleensä ne on aika vahvoja teorioita. Poikkeuksena tunnustuksellinen uskonnonopetus. Mutta tokihan on niitäkin, joista joku evoluutioteoria on pelkkä mielipide ja kreationismi ihan yhtä pätevä mielipide...

No mutta esim. hissankirjoissa kyllä on nähtävissä ainakin näkökulmia...jokuhan sen teoreettisen tiedon siihen kirjaan valitsee. Onhan Suomessa esim. kansalaissodasta kertominen historiankirjoissa ollut aika lailla nihkeää...
 
[QUOTE="vieras";25740706]Kyllä kannattaa lapselle sanoa, että koulussa toimitaan niiden sääntöjen mukaan ja opetettavt asiat ovat vain mielipiteitä. Koulun ulkopuolella 1+1 voi olla enemmän kuin kaksi, mutta koulussa se on aina kaksi. Räikeimmin nämä mielipiteet tulevat esiin historiassa ja erityisesti saksalaisten morkkaamisessa.[/QUOTE]

Just tätä tarkoitin. Jos koulussa kirjassa sanotaan jotain, se yritetään muistaa ja kirjoittaa sinne kokeeseen. Sehän on aivan sama mitä siitä itse ajattelee.

Eihän nyt kaikkea voi tehdä sen mukaan mitä minä olen mieltä.

Tietysti lapsilla on oikeudet. Itse olen hermon menettänyt kun lapsi loukkasi hengenvaarallisesti itsensä eikä minulle edes ilmoitettu mitään.

Mutta nykyään on vanhempia jotka nostavat mekkalan joka asiasta, kn omaa kullannuppua ei miellytä.
 
No mutta esim. hissankirjoissa kyllä on nähtävissä ainakin näkökulmia...jokuhan sen teoreettisen tiedon siihen kirjaan valitsee. Onhan Suomessa esim. kansalaissodasta kertominen historiankirjoissa ollut aika lailla nihkeää...

olen varmaan pääosin nukkunut/ ajatellut muuta yläasteen historian tunneilla- mutta tietämykseni kansalaissodasta on varsin vajaavaista. Oikeastaan en muista sitä juurikan käsiteltäneen koulussa.
 
[QUOTE="Vieras";25740677]Ja sen vuoksi ei uskota ketään, koskaan, missään, ja opetetaan lapsillekin ettei ole olemassa totuuksia, vain pelkkiä arvailuja ja muiden mielipiteitä?![/QUOTE]

Opettajan työtä ei määrittele mitkään oppikirjat, vaan koulukohtaiset opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelman puitteissa opettaja voi opettaa ihan niinkuin haluaa.

On olemassa tieteellisiä teorioita, joiden varassa toimitaan niin kauan kuin tulee uusia. paremmiksi todistettuja. Koulukirjat pyritään tekemään neutraaleiksi, mutta tervettä lähdekritiikkiä kannattaa alkaa harrastaa niiden kohdalla jo esikoulussa. Opettajaa pitää totella, sillä hän on kuin esimies työpaikalla, mutta ei opettajakaan ole erehtymätön. Ennen kuin alkaa arvostella opettajaa, kannattaa kysyä häneltä, miksi hän on toiminut niinkuin on toiminut. Tuon kysyminen ei ole minusta kenenkään arvostelua vaan kodin ja koulun välistä keskustelua ja sen varmistamista, että molemmat osapuolet ymmärtävät toisiaan.
 
olen varmaan pääosin nukkunut/ ajatellut muuta yläasteen historian tunneilla- mutta tietämykseni kansalaissodasta on varsin vajaavaista. Oikeastaan en muista sitä juurikan käsiteltäneen koulussa.

Näinpä juuri, eihän sellaisista häpeätahroista ole haluttukaan kertoa. Sotiin ja historiaan ylipäätään liittyy paljon muutakin vaiettua.
 
Yhteistyössä