Mä haluan pysyä tässä liitossa lasten takia mutta samalla puran huonoa oloani lapsiin. Järjetöntä!

[Paskin]

Mä olen lapsiani kohtaan ihan täysi kusipää nykyään.
Olen vain niin turhautunut. Ja mieheen kyllä puran turhautumistani, kunhan vain olisi joskus kotona.
Vaikka eihän mulla ole mitään oikeutta purkaa tätä paskaa kehenkään muuhun kuin itseeni, sen kyllä tiedän.
Mutta siis, mä en halua erota koska lapsethan kärsii kun vanhemmat eroaa. Mutta eivätkö ne perkele kärsi myös tälläisestä paskasta mitä äiti niihin purkaa.
Ja eivät nuo lapset isäänsä nyt nää kuin ehkä tunnin päivässä. Eivät aina sitäkään.
Mä en tiedä mitä mä teksisin itseni kanssa. Äsken mä kehotin paskamaiseen sävyyn 8-vuotiaan astmaa sairastavan muksun lopettaa se köhiminen ja hinkuminen kun se kuulostaa niin pirun typerältä...
Mies on taas ollut koko päivän poissa. Nyt illalla oli vielä pelaamassa pesäpalloa ja nyt taitaa olla jossain kahvilla. Vaikka eihän se mikään selitys ole mun käytökselle.

 

[Bonaire]

kuule,ne lapset kärsii enemmän siitä kun näkee,kuulee ja ennen kaikkea vaistoaa,ettei äidillä ja isällä mene hyvin!

 

[aa]

Just tuon takia otin ja lähdin. Kenelläkään ei enää ollut hyvä olla.

 

[maomao]

Parempi erota, kuin olla huonossa suhteessa :hug:

 

[hoya bella]

Vain typerä ihminen on huonossa suhteessa lasten vuoksi. Ei lapsetkaan tyhmiä ole, kyllä ne tajuaa että jotain on perheessä vialla ja lapset kärsii siinä. Sekä se opettaa lapsille huonon parisuhde- ja perhemallin.

 

[Ap]

Just tuon takia otin ja lähdin. Kenelläkään ei enää ollut hyvä olla.

Oliko hyvä ratkaisu? Kuinka vaikea oli tehdä tuo päätös?

 

[Ap]

Vain typerä ihminen on huonossa suhteessa lasten vuoksi. Ei lapsetkaan tyhmiä ole, kyllä ne tajuaa että jotain on perheessä vialla ja lapset kärsii siinä. Sekä se opettaa lapsille huonon parisuhde- ja perhemallin.

Varmasti ymmärtävät. Mä en enää oikein tunnista itseäni. Mä en ole todellakaan nyt onnellinen.
Ja mitään hurmosta en edes odota. Mutta tämä mun olotila on aivan perseestä.

 

[...]

Just tuon takia otin ja lähdin. Kenelläkään ei enää ollut hyvä olla.

Oliko hyvä ratkaisu? Kuinka vaikea oli tehdä tuo päätös?

Päätöksen tekeminen oli ihan helvetin vaikeata, mutta siinä vaiheessa kun kotiin ei ollut enää kiva mennä ja huusin lapselle ihan turhasta, oli pakko tehdä päätös. Lapsi oli tuolloin 7-vuotias ja teki niin kamalan pahaa. Eka vuosi oli opettelemista puolin ja toisin, mutta nyt kolme vuotta myöhemmin en voisi olla onnellisempi, lapsen on hyvä olla ja exäkin on päässyt elämässä eteenpäin. Tuntuu, että kaikilla on tasapainoisempi olo ja valoa arjessa. Saatiin ero hoidettua lapsen parasta ajatellen, samoin eron jälkeisen arjen järjestelyt hoidettiin lapsen tarpeiden mukaan.

 

[Ap]

kuule,ne lapset kärsii enemmän siitä kun näkee,kuulee ja ennen kaikkea vaistoaa,ettei äidillä ja isällä mene hyvin!

Ja tosiaan. Meidän arjessa tuo kaikki toteutuu nykyään. Tämän tilanteen niin näkee, kuulee kuin vaistoaakin. Helposti.

 

[vieras]

Typerää jatkaa liittoa vain lasten takia. Siitäkös ne lapset vasta kärsii. Ja mieti mitä se tekee lapsille, kun aikuisena tajuavat, että äiti antoi elämän ja onnen lipua ohi vain heidän takiaan.

Mulle terapeutti sanoi, että lasteni tulevien parisuhteenkin kannalta ero on hyvä ratkaisu, koska tällöin heillä on mahdollisuus nähdä uudessa suhteessani se millainen parisuhteen kuuluu olla, koska se on se malli mitä he käyttävät omassa parisuhteessaan sitten joskus. Eli jos näkevät vain ap:n kuvaileman suhteen ja perhemallin niin se herkästi toistuu omassa elämässä. Ne on opittuja asioita.

 

[mn]

mä taas oon onnellinen ja iloinen äiti kun mies ei oo kotona, musta tulee vi..mainen kun mies tulee kotiin... siks oon viel täs suhteessa vaik itsellä paha olla mut lapset on onnellisia. silloin kun mies on kotona niin on lasten kanssa (leikkii jne..) onneks mies on aika vähän kotona tai sit mä oon töissä (ilta ja viikonloppuvuoroja

sinuna lähtisin tuosta suhteesta.. lapset siin kärsii ja paljon jos et jaksa edes sairaalle lapselle olla kiltti!!!!!!!!!!!!!!!!

 

[vieras]

Voi ap, tuo oli ihan tasan mun elämästä. Paitsi että meillä lapset pienempiä. Lapsilleen mies on tosiaan kotona ollessaan ihan kelpo isä (eimikään mallikappale, mut "toimiva" ). Elämänkumppanina kehno. Tiedän sun tunteet, ne on täysin samoja kuin mulla

 

[DiivaNeito]

kuulosti tutulta, mutta eron jälkeen kaikki on hienosti ollu kaikilla osapuolilla. paljon uskallusta se vaati kaikilta, mutta nyt on hyvä olla.

 

[Ap]

Voi ap, tuo oli ihan tasan mun elämästä. Paitsi että meillä lapset pienempiä. Lapsilleen mies on tosiaan kotona ollessaan ihan kelpo isä (eimikään mallikappale, mut "toimiva" ). Elämänkumppanina kehno. Tiedän sun tunteet, ne on täysin samoja kuin mulla

Mä en vaan saa itseäni repäistyä tästä irti. Olen varmaan hyvä keksimään tekosyitä. Toellisuudessa olen pelkkä saamaton raukka ja puran pahan oloni täysin viattomiin, omiin lapsiini.
Tämä tuntuu sellaiselta noidankehältä.
Ja vie muuten aivan helvetisti voimia olla koko ajan huonolla tuulella.

 

[Ap]

mä taas oon onnellinen ja iloinen äiti kun mies ei oo kotona, musta tulee vi..mainen kun mies tulee kotiin... siks oon viel täs suhteessa vaik itsellä paha olla mut lapset on onnellisia. silloin kun mies on kotona niin on lasten kanssa (leikkii jne..) onneks mies on aika vähän kotona tai sit mä oon töissä (ilta ja viikonloppuvuoroja

sinuna lähtisin tuosta suhteesta.. lapset siin kärsii ja paljon jos et jaksa edes sairaalle lapselle olla kiltti!!!!!!!!!!!!!!!!

Yleensä jos mies on kotona vähän kauemmin meille tulee riitaa. Ihan typeristäkin asioista.
Eli olen toisaalta samaa mieltä kanssasi. Eli parempi kun mies ei ole kotona.
Mutta ajattelen kuitenkin niin että miksei minulla voisi olla miestä jonka kanssa haluaisin viettää aikaa.

 

[vieras]

Voi ap, tuo oli ihan tasan mun elämästä. Paitsi että meillä lapset pienempiä. Lapsilleen mies on tosiaan kotona ollessaan ihan kelpo isä (eimikään mallikappale, mut "toimiva" ). Elämänkumppanina kehno. Tiedän sun tunteet, ne on täysin samoja kuin mulla

Mä en vaan saa itseäni repäistyä tästä irti. Olen varmaan hyvä keksimään tekosyitä. Toellisuudessa olen pelkkä saamaton raukka ja puran pahan oloni täysin viattomiin, omiin lapsiini.
Tämä tuntuu sellaiselta noidankehältä.
Ja vie muuten aivan helvetisti voimia olla koko ajan huonolla tuulella.

Tiedän, niin tuttua. Syyllisyys siitä et lapset kärsii vaikka ovat syyttömiä. katkeruus siitä et tietää mitä elo ja olo VOIS olla jos... Pettymys oman typeryyteen. Toiveet ja haaveet jotka koskee tulevaisuutta, joka tuntuu olevan valovuosien päässä ja tavoittamattomissa. Mitä jos ei uskallakaan? Mitä sillon jää käteen tästä elämästä?

 

[kätevä emäntä]

:/
Ehkä kannattaa miettiä toisenlaista ratkaisua?
Olisi kai hyvä ottaa aikalisä?
Jopa muuttaa erilleen hetkeksi ja katsoa onko parasta erota..

Minusta on kamalaa että huomautit lapsellesi yskimisestä..hän kun ei sille mitään voi..
Pitääkö lapsen saada sinun turhautuminen omalle kontolleen??

hmmm...?
Onko yhdessä oleminen siis kenenkään kannalta mahti-idea? :|

 

[Ap]

Voi ap, tuo oli ihan tasan mun elämästä. Paitsi että meillä lapset pienempiä. Lapsilleen mies on tosiaan kotona ollessaan ihan kelpo isä (eimikään mallikappale, mut "toimiva" ). Elämänkumppanina kehno. Tiedän sun tunteet, ne on täysin samoja kuin mulla

Mä en vaan saa itseäni repäistyä tästä irti. Olen varmaan hyvä keksimään tekosyitä. Toellisuudessa olen pelkkä saamaton raukka ja puran pahan oloni täysin viattomiin, omiin lapsiini.
Tämä tuntuu sellaiselta noidankehältä.
Ja vie muuten aivan helvetisti voimia olla koko ajan huonolla tuulella.

Tiedän, niin tuttua. Syyllisyys siitä et lapset kärsii vaikka ovat syyttömiä. katkeruus siitä et tietää mitä elo ja olo VOIS olla jos... Pettymys oman typeryyteen. Toiveet ja haaveet jotka koskee tulevaisuutta, joka tuntuu olevan valovuosien päässä ja tavoittamattomissa. Mitä jos ei uskallakaan? Mitä sillon jää käteen tästä elämästä?

Tuo oli aivan kuin mun elämästä! Painin juuri noitten ajatusten kanssa nykyään päivittäin.

 

[vieras]

Voi ap, tuo oli ihan tasan mun elämästä. Paitsi että meillä lapset pienempiä. Lapsilleen mies on tosiaan kotona ollessaan ihan kelpo isä (eimikään mallikappale, mut "toimiva" ). Elämänkumppanina kehno. Tiedän sun tunteet, ne on täysin samoja kuin mulla

Mä en vaan saa itseäni repäistyä tästä irti. Olen varmaan hyvä keksimään tekosyitä. Toellisuudessa olen pelkkä saamaton raukka ja puran pahan oloni täysin viattomiin, omiin lapsiini.
Tämä tuntuu sellaiselta noidankehältä.
Ja vie muuten aivan helvetisti voimia olla koko ajan huonolla tuulella.

Tiedän, niin tuttua. Syyllisyys siitä et lapset kärsii vaikka ovat syyttömiä. katkeruus siitä et tietää mitä elo ja olo VOIS olla jos... Pettymys oman typeryyteen. Toiveet ja haaveet jotka koskee tulevaisuutta, joka tuntuu olevan valovuosien päässä ja tavoittamattomissa. Mitä jos ei uskallakaan? Mitä sillon jää käteen tästä elämästä?

Tuo oli aivan kuin mun elämästä! Painin juuri noitten ajatusten kanssa nykyään päivittäin.

"Ihanaa", kohtalotoveri. Kaverini pitävät mua hulluna kun selitän tuntemuksiani. Eivät tajua koko juttua. Ja ovat sitä mieltä, et asiat helpottuu kun lapset kasvaa. Mut mä tiedän et niin ei käy. Ei vaan voi käydä. Tää juttu on niin finaalia vaille valmista kamaa.

 

[Ap]

:/
Ehkä kannattaa miettiä toisenlaista ratkaisua?
Olisi kai hyvä ottaa aikalisä?
Jopa muuttaa erilleen hetkeksi ja katsoa onko parasta erota..

Minusta on kamalaa että huomautit lapsellesi yskimisestä..hän kun ei sille mitään voi..
Pitääkö lapsen saada sinun turhautuminen omalle kontolleen??

hmmm...?
Onko yhdessä oleminen siis kenenkään kannalta mahti-idea? :|

Kyllä, on tosiaan kamalaa puhua noin lapselleen. Ja tuo ei ollut edes ainut paska jota mä nykyään suustani ulos suollan.
Ja tiedän ettei mun pidä purkaa turhautumistani lapsiini. Eikä yhtään kehenkään.
Yhdessäolo on varmasti "kannattavaa" mun miehen mielestä. Vapaus olla ja mennä oman maun mukaan ja kotona pikku perhe odottamassa. Vaatteet viikattuina kaappiin ja ruokaa kaapissa.
Pillua saa mukavasti kerran viikossa saunan jälkeen.

 

[Ap]

Voi ap, tuo oli ihan tasan mun elämästä. Paitsi että meillä lapset pienempiä. Lapsilleen mies on tosiaan kotona ollessaan ihan kelpo isä (eimikään mallikappale, mut "toimiva" ). Elämänkumppanina kehno. Tiedän sun tunteet, ne on täysin samoja kuin mulla

Mä en vaan saa itseäni repäistyä tästä irti. Olen varmaan hyvä keksimään tekosyitä. Toellisuudessa olen pelkkä saamaton raukka ja puran pahan oloni täysin viattomiin, omiin lapsiini.
Tämä tuntuu sellaiselta noidankehältä.
Ja vie muuten aivan helvetisti voimia olla koko ajan huonolla tuulella.

Tiedän, niin tuttua. Syyllisyys siitä et lapset kärsii vaikka ovat syyttömiä. katkeruus siitä et tietää mitä elo ja olo VOIS olla jos... Pettymys oman typeryyteen. Toiveet ja haaveet jotka koskee tulevaisuutta, joka tuntuu olevan valovuosien päässä ja tavoittamattomissa. Mitä jos ei uskallakaan? Mitä sillon jää käteen tästä elämästä?

Tuo oli aivan kuin mun elämästä! Painin juuri noitten ajatusten kanssa nykyään päivittäin.

"Ihanaa", kohtalotoveri. Kaverini pitävät mua hulluna kun selitän tuntemuksiani. Eivät tajua koko juttua. Ja ovat sitä mieltä, et asiat helpottuu kun lapset kasvaa. Mut mä tiedän et niin ei käy. Ei vaan voi käydä. Tää juttu on niin finaalia vaille valmista kamaa.

Kun musta tuntuu etten jaksa enää riidelläkkään välillä. Alkaa olla ihan se ja sama.
Salaa toivon että mies löytäisi uuden naisen ja lähtisi. Niin mun ei tarvitsisi olla se joka haluaa erota. Raukkamaista käytöstä, myönnän!

 

[vieras]

Voi ap, tuo oli ihan tasan mun elämästä. Paitsi että meillä lapset pienempiä. Lapsilleen mies on tosiaan kotona ollessaan ihan kelpo isä (eimikään mallikappale, mut "toimiva" ). Elämänkumppanina kehno. Tiedän sun tunteet, ne on täysin samoja kuin mulla

Mä en vaan saa itseäni repäistyä tästä irti. Olen varmaan hyvä keksimään tekosyitä. Toellisuudessa olen pelkkä saamaton raukka ja puran pahan oloni täysin viattomiin, omiin lapsiini.
Tämä tuntuu sellaiselta noidankehältä.
Ja vie muuten aivan helvetisti voimia olla koko ajan huonolla tuulella.

Tiedän, niin tuttua. Syyllisyys siitä et lapset kärsii vaikka ovat syyttömiä. katkeruus siitä et tietää mitä elo ja olo VOIS olla jos... Pettymys oman typeryyteen. Toiveet ja haaveet jotka koskee tulevaisuutta, joka tuntuu olevan valovuosien päässä ja tavoittamattomissa. Mitä jos ei uskallakaan? Mitä sillon jää käteen tästä elämästä?

Tuo oli aivan kuin mun elämästä! Painin juuri noitten ajatusten kanssa nykyään päivittäin.

"Ihanaa", kohtalotoveri. Kaverini pitävät mua hulluna kun selitän tuntemuksiani. Eivät tajua koko juttua. Ja ovat sitä mieltä, et asiat helpottuu kun lapset kasvaa. Mut mä tiedän et niin ei käy. Ei vaan voi käydä. Tää juttu on niin finaalia vaille valmista kamaa.

Kun musta tuntuu etten jaksa enää riidelläkkään välillä. Alkaa olla ihan se ja sama.
Salaa toivon että mies löytäisi uuden naisen ja lähtisi. Niin mun ei tarvitsisi olla se joka haluaa erota. Raukkamaista käytöstä, myönnän!

Ei mekään riidellä. Ei olla koskaan riidelty. Alkuun ei tarvinnut, sit huomasin et mies ei osaa, lukkiutuu jotenkin, ja nyt (samoin ku sulla) ei huvita. Just noin, et ihan sama. Aivan sama vaikka se (sekä omaksi et varsinkin mun yllätykseksi) tapaisi jonkun toisen.
Mitäköhän meidän pitäs tehdä? Jos jotain, ni sen tässä kuviossa on oppinu, et toista ei voi muuttaa ja itseäni en yksin ala muuttaa jos toinen ei tule vastaan milliäkään. Ja kun tunne kuolee, häviää, ni se on sit pois. Välinpitämättömyys toista kohtaan on yhtä kuin loppu.

 

[Ap]

Jep! Mitä silloin oikein on parisuhteesta jäljellä kun uusi nainen omalla miehellä tuntuisi helpotukselta?
Romanttinen rakkaus on kuollut. Kai tämän turhautumisen jälkeen kuvioihin astuu viha, kenties katkeruus... lopulta ehkä kunnon inho saa itseäni kohtaan saa mut tekemään sen ratkaisun.
Mutta miksi tässä kituuttaa ja odottaa siihen asti että katkeroituu? Ellei sitten niin jo ole tapahtunut.
Mä kyllä uskon että se vaatii rohkeutta!

 

[vieras]

Miltä susta tuntuu kun se "pakollinen pano" lauantai-saunan päälle koittaa? Mä ainakin olen alkanut vihata koko toimitusta. Jo ukon läheisyys suorastaan inhottaa. Seksi ei kiinnosta vähääkään. Kun se alkaa lääppiä ja silitellä, mun tekis mieli karjua näpiti rti ja lähteä sohvalle nukkumaan.

 

[soo]

Vain typerä ihminen on huonossa suhteessa lasten vuoksi. Ei lapsetkaan tyhmiä ole, kyllä ne tajuaa että jotain on perheessä vialla ja lapset kärsii siinä. Sekä se opettaa lapsille huonon parisuhde- ja perhemallin.

Varmasti ymmärtävät. Mä en enää oikein tunnista itseäni. Mä en ole todellakaan nyt onnellinen.
Ja mitään hurmosta en edes odota. Mutta tämä mun olotila on aivan perseestä.

Kuulostaa meikäläiseltä 6kk sitten. Mutta sain masennuslääkkeet ja kappas, arki onkin nykyään ihan mukiin menevää. en tunnistanut itseäni masentuneeksi. Enhän oo mitenkään epäspsoaalinen ja muuta. Mutta olin puhki tilanteesta, siis uupunut, ja sitten hiton kireä. Purin tunteeni sitten kaikkiin muihin. Pitkin hampain suostuin kokeilemaan lääkitystä ja nyt on asiat kieltämättä ihan toisin. en sano etteikö teillä ole siellä kotona asioita muutenkin korjattavana, mutta kannattaa mietytiä tätäkin ennen kuin ottaa ja lähtee.