Mä en ymmärrä tätä.. laihdutus :D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "harmaa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"harmaa"

Vieras
Tamperelainen Anne Tammiaho ei vielä vuosi sitten selvinnyt kauppareissusta ilman kurvaamista karkkihyllyjen väliin. Suklaan mussuttamista suurempana ongelmana aktiiviliikkuja piti jatkuvaa väsymystä.

- Mikään ei kiinnostanut. Olin apaattinen, ja vaatteet eivät mahtuneet päälle. Olin kuin berliininmakkara nakin kuoressa, hän kertoo.

Päätös laihduttamisesta syntyi helposti, kun hän huomasi entisten Painonvartijoiden ryhmäohjaajien ja Sirpa Peltosen perustaman Hyvän Painon Ystävien ilmoituksen lehdessä. Hän sanoi heti miehelleen, että siinä se on. Sinne hän menee.

Muille hän kielsi miestään asiasta kertomasta. Arastelu oli lopulta turhaa, sillä nainen hoikistui neljässä kuukaudessa 19 kiloa.

Tammiaho on liikkunut aina paljon. Hän käy neljä kertaa viikossa ohjatuilla tunneilla. Mieluisimpia ovat zumba, niska-selkä- ja vatsa-peppu-jumpat sekä venyttely. Niiden päälle hän käy vielä uimahallissa vesijuoksemassa pari kertaa viikossa.

- Liikunta tuntui raskaalta, eikä siitä tullut oikein hyvä olo, hän kertoo.

Kun kilot alkoivat pudota, liikunta alkoi tuoda enemmän pirteyttä kuin viedä voimia.


Pieniä muutoksia

Loppujen lopuksi ruokavaliossakin piti tehdä Tammiahon mielestä vain pieniä muutoksia.

Tammiaho kertoo syövänsä edelleen hyvin ja hyvää miehensä valmistamaa ruokaa. Ruoka-annokset vain ovat aikaisempaa pienempiä, ja kasvisten määrä lautasella on lisääntynyt.

- Suurin kompastuskiveni oli, että minun piti saada aina ruoan päälle suklaata. Suklaalevy välipalankaan jälkeen ei tehnyt tiukkaa. Suklaata meni monta levyä viikossa, hän kertoo.

Suklaan mussutusta, suuria annoskokoja ja hieman liian pitkiä ateriavälejä lukuun ottamatta Tammiahon ruokavalio oli jo ennen laihdutusta hyvä. Kun kolme pääongelmaa poistettiin ja kasviksia lisättiin, Tammiaho laihtui vajaassa vuodessa 25 kiloa.

- Suklaan syöminen vain jäi, kun aloin noudattaa säännöllistä ruokavaliota. En päättänyt, että lopetan sen, en vain kaivannut sitä enää. Tilalle ovat tulleet marjat ja hedelmät, hän kertoo.


Yksi pala suklaata

Aina Tammiaho ei silti kierrä karkkihyllyjä kaukaa. Silloin tällöin hän ostaa suklaalevyn, jossa on vähintään 80 prosenttia kaakaota.

- Se on niin voimakasta, että yksi pala riittää.

Tammiaho aloittaa jokaisen päivänsä puurolla. Sen päälle hän laittaa marjoja tai omatekoista marjakeittoa.

Päivän pääateria on myöhäinen lounas, joka on tavallista kotiruokaa. Sen kanssa hän syö oikeaa, hapatettua ruisleipää. Sellaista, jonka tuoteselosteessa lukee vain ruisjauho, vesi ja suola.

- Juon päiväkahvin vasta viiden korvilla. Kahvin kanssa otan digestivekeksin. Joskus vaihdan sen palaan tummaa suklaata.

Iltaruokaa Tammiahoilla ei enää syödä. Iltapalaksi riittävät hedelmät tai jogurttirahka.

Yksi Tammiahon laihdutuksen tärkeistä apuvälineistä on ollut ruokapäiväkirjan pitäminen. Ilman sitä hän on huomannut syövänsä liikaa laihtuakseen.

- Pari viikkoa se oli hankalaa, ja siihen piti tosissaan keskittyä, mutta sitten sekin alkoi sujua. Muutenkaan en olisi uskonut, miten jouhevasti paino voi pudota. Kun alkuun pääsee, se on todella helppoa ja ihanaa.

Aluksi tahti oli kilo, puolitoistakin viikossa. Sen jälkeen pudotustahti tasaantui puoleen kiloon viikossa.


Ryhmä tukena

Ruokapäiväkirjaakin tärkeämpänä apuna Tammiaho pitää Marttalan ryhmäkokoontumisia ja vetäjä Terhi Väyrystä.

- Terhi on ollut aivan ihana vetäjä. Hän osaa kannustaa oikealla tavalla ja tarjota oikeita neuvoja silloin, kun niitä tarvitaan.

Monelle lähtö laihdutusryhmään on korkean kynnyksen takana - Tammiahon mielestä turhaan.

- Olen saanut todella paljon uusia ystäviä puhumattakaan uusista, hyvistä vinkeistä. Ryhmästä laihdutukseen saa mahtavan tuen, hän kiittää.

Tammiaho sai paljon tukea ystäviltään, liikuntakavereiltaan ja siltä kaikkein tärkeimmältä - omalta aviomieheltä.


Uusia vaatteita

Tammiaho on saanut paljon ihmettelyjä ja onnitteluja uudesta ulkomuodostaan. Vaikka parasta hänelle on energinen ja hyvä olo, ei hän kiellä iloitsevansa pienentyneestä vaatekoostakaan.

- On kiva katsella uusia vaatteita, vaikka aina ei ostaisikaan. Jenkkakahvat eivät enää tunnu kyljissä, kun vaatekoko on nyt 38-40. Ennen se oli 46.

Tammiaho laihdutti parisenkymmentä kiloa 12 vuotta sitten Painonvartijoissa. Nyt tavoitteesta puuttuu enää kilo. Erona aikaisempaan laihdutukseen on, ettei Tammiaho aio huolia kiloja takaisin.

- Haluan syödä jatkossakin terveellisesti. Toki elämästä pitää nauttia ja välillä herkutella, mutta ei liian usein. Sisulla mennään eteenpäin! hän sanoo.

SANNA SAVELA
KUVAT MINNA JALOVAARA


Eli eikö toi nainen syö aivan liian vähän :O ja harvoin?? Ja sitte se et 4kk saa 19kg pois mut kuiteski 25kg niin menee melkein vuosi..
 
no aivan.. Mä selailen netistä laihdutudblogeja ja yritän saada itelle sempin päälle... mun pitäis laihtua niin paljon..yhden ihmisen verran :( mut se alotus.. ON AINA HANKALAA....
 
Hän syö aamulla puuron marjojen kera. Noin 200 kcal. Jos ajatellaan, että klo 8 aamulla ois tää.

Sitten myöhäinen lounas eli varmaan joskus klo 13-14 korvilla? Tavallista kotiruokaa; ehkä joku 300 g (mikroaterian verran) ja ruisleipää. Onkohan leivän päällä levitettä tai muuta? Noh, kuitenkin joku 500 kcal ehkä tästä.

Kahvia ja suklaata/keksi viideltä illalla. Keksi tai suklaa n. 100 kcal.

Iltapalaksi hedelmät tai jogurttirahka. Varmaan jotain 100-150 kcal.

----

Mut voihan tossa olla niinkin, että keittää puuron maitoon ja laittaa marjojen kanssa pari lusikallista sokeria, joka sitten lisää kaloreita aamulla. Lounaan annoksestakaan ei ole tietoa ja voileivälle juustosiivu tai leikkele nostaa taas kaloreita. 100 gramman tummasuklaalevyssä on yleensä isot palaset ja keskimäärin 2 palaa on n. 100 kcal. Laittaako kahviin maitoa tai kermaa? Illalla se jugurttirahka voi olla liki 200 kcal, jos joku valmistökötti on kaupasta.

Kyllä pieni nainen ylläpitokalorit voi noilla syömisillä saada kasaan.
 

Yhteistyössä