Mä en kyllä aina oikein tajua miehiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Wenla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

Wenla

Vieras
Olen tapaillut erästä miestä ja sovimme että nyt lähinnä seksiä vain. Mies ei halua seurustella vaan haluaa olla vapaa, olla ja mennä. No mä haluaisin enemmän, mutta tähän on nyt tyytyminen. Silti saatan aika kipakasti kommentoida mustasukkaisuuksissani.

No eilen olimme sitten baarissa yhtä aikaa, emme mitenkään sovitusti kuitenkaan. Istuimme samassa pöydässä ja siinä oli paljon porukkaa. Erään mun kaverin möläytyksen vuoksi mies tajusi, että olen joskus harrastanut seksiä erään siihen seurueeseen kuuluvan miehen kanssa.

No tämä tapailemani mies sitten alkoi jossakin vaiheessa sanomaan, että hän lähtee jo kotiin että lähdenkö hänen luoksi yöksi. Sanoin, että en koska mun piti saada nukkua kunnolla kun oli päivällä eräs tärkeä meno. Mies ei oikein pitänyt siitä etten lähde hänen luo.

Mies on jossakin vaiheessa lähtenyt ja sitten laittanut mulle tekstarin, että vai noin kovasti olet ******* perään. pidä sitten perkele!

Tarkoitti siis sitä toista seurueessa ollutta miestä. Vastasin, että en ole sen miehen perään ja menen yksin kotiin nukkumaan. Mieheltä tuli viesti, että hän on jo yksin kotona. Tähän vastasin, että ja mä menen yksin omaan kotiin ja mitä väliä vaikka lähtisin toisen matkaan. Mies siihen että ei se hänelle kuulukaan. Haluaisin sut tänne.

Selitin vähän paremmin että miksi haluan nukkua yksin (saan paremmin nukuttua ). Mies vastasi että ok.

Sitten on kuitenkin vielä tullut viesti, että pidä hauskaa ******* ja kumppaneiden kanssa. Vastasin, että juuri tulin kotiin ja yksin.

Siis onko tämä nyt niin, että mä en saa valittaa muista (joita ei ole ollut mutta pelkään heitä tulevan ) ja mun pitää vain kilisti hyväksyä se, että emme seurustele. En saisi olla mustasukkainen, koska tuntuu että mies ahdistuu tästä.

Sitten hän itse toimii noin! Hän saa ilmeisesti olla ja mennä, mutta mun pitäisi olla vain hänen? Mä en käsitä tällästä!
 
Ei miehet halua puhtaita vakioseksisuhteita lainkaan niin paljon kuin puhuvat. Kun on epävarma ja sitoutumisallergiaa, niin yrittää syödä kakun ja pitää sen. Eli säätää itse säännöt sitä mukaa kuin on valmis, puhumatta toiselle mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ahma:

Ymmärrän kyllä miehen epävarmuuden koska on vasta vähän aika sitten päättänyt pidemmän suhteen joka oli erittäin vaikea.

Mä en pidä tuollasesta mitä mies teki eilen, kun sai kuvan että mä en saisi tehdä mitään, mutta hän saa mennä kuten haluaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no sopikaa säännöt uudelleen, seksiä vain keskenänne vaikka ette sitoutuisikaan toisiinne...

Ei kelpaa miehelle se, että vain toistemme kanssa seksiä, koska se kuulemma sitoo. Miksi sitten veti herneet nenään kun luuli mun lähtevän toisen matkaan.
 
Jostain töllöstä on jäänyt mieleen semmoinen juttu, missä oli liuta jannuja, en muista yhtään asiayhteyttä muuten kuin että niiden naamaa kuvattiin samalla kun selitettiin jostain tyttöryhmästä, miten käyttäytyvät kuin pojat näissä asioissa. Suupielet valui alas samaan tahtiin koko ryhmässä, ja äkkiä olivat kuin lauma hurskastelevia ämmiä. Ei niin saa tehdä, sehän on mmmmm....MORAALITONTA!!! sanoi ensimmäinen joka sai puhekyvyn kulmasta kiinni...
 
:laugh: :laugh:
 
Yhteistyössä