;
;(
Vieras
Parisuhdettani lähinnä. Me ei osata miehen kanssa mitään muuta tehdä kuin riidellä.
Musta tuntuu, että olen aina yksin kotona lapsen kanssa ja mies ei välitä. Mies ei ole töissä, tuntuu että se asettaa omat asiansa perheen edelle. Kaikki asiat mitä kotona pitäisi tehdä, sitä ei näytä kiinnostavan.
Mä saan itku kurkussa ja hampaita purren kestää päivästä toiseen tätä yksinäisyyttä. Lapsenkin kanssa tuntuu nyt tosi raskaalle, kun lapsi tuskailee tätä kuumuutta eikä suostu nukahtamaan oikein mihinkään.
Mä olen yrittänyt puhua, sanoa nätisti, huutaa, kaikki konstit olen koittanut että saisin miehen tajuamaan etten mä jaksa olla kokoajan yksin vastuussa tästä kodista ja lapsesta. Miehellä ei tunnu olevan mitään velvollisuuksia tähän kotiin liittyen, vain se että herää joka toinen aamu lapsen kanssa ja lapsen lähdettyä päikkäreille, ukko yleensä häipyy kuin pieru saharaan.
Miten mä jaksan tätä? Mies ei ymmärrä, ei sitten millään.
Kumpa mä vielä saisin tähän viestiin liitettyä sen pahan olon ja mun yksinäisyyden tunteen. Mulla ei ole olemassa kuin yksi hyvä ystävä, joka asuu 60km päässä...
Mies vetoaa aina asiassa kuin asiassa siihen, että kun minä olen äiti! Ja kyselee miten jaksaisin, jos hän olisi töissä? Totta hemmetissä mä jaksaisin, koska tietäisin, että mies yrittää elättää perheensä eikä laahusta kotipaikkansa pihalla ja tee jotain tosi epätärkeää.
Tuota hän ei kans ymmärrä millään...
Musta tuntuu, että olen aina yksin kotona lapsen kanssa ja mies ei välitä. Mies ei ole töissä, tuntuu että se asettaa omat asiansa perheen edelle. Kaikki asiat mitä kotona pitäisi tehdä, sitä ei näytä kiinnostavan.
Mä saan itku kurkussa ja hampaita purren kestää päivästä toiseen tätä yksinäisyyttä. Lapsenkin kanssa tuntuu nyt tosi raskaalle, kun lapsi tuskailee tätä kuumuutta eikä suostu nukahtamaan oikein mihinkään.
Mä olen yrittänyt puhua, sanoa nätisti, huutaa, kaikki konstit olen koittanut että saisin miehen tajuamaan etten mä jaksa olla kokoajan yksin vastuussa tästä kodista ja lapsesta. Miehellä ei tunnu olevan mitään velvollisuuksia tähän kotiin liittyen, vain se että herää joka toinen aamu lapsen kanssa ja lapsen lähdettyä päikkäreille, ukko yleensä häipyy kuin pieru saharaan.
Miten mä jaksan tätä? Mies ei ymmärrä, ei sitten millään.
Kumpa mä vielä saisin tähän viestiin liitettyä sen pahan olon ja mun yksinäisyyden tunteen. Mulla ei ole olemassa kuin yksi hyvä ystävä, joka asuu 60km päässä...
Mies vetoaa aina asiassa kuin asiassa siihen, että kun minä olen äiti! Ja kyselee miten jaksaisin, jos hän olisi töissä? Totta hemmetissä mä jaksaisin, koska tietäisin, että mies yrittää elättää perheensä eikä laahusta kotipaikkansa pihalla ja tee jotain tosi epätärkeää.
Tuota hän ei kans ymmärrä millään...
