lyhytpinnainen isi

[äippä-73]

Hermostuuko teillä miehet lasten itkusta/kiukuttelusta?Meillä mies,aikansa kuunneltuaan, karjuu #&%£$!* avuksi ja paiskoo ovia, silloinkun lapset itkevät vähänki pitempään...rasittavaa pidemmän päälle.Muuten mukava mies, mutta niin lyhytpinnainen.Osaa onneks anteeks pyytää ja leppyä pian.Liekkö kellään muulla samaa ongelmaa?Tuntuu että kaikilla muilla on vain niitä leppoisia ja hyväntuulisia isejä,mut meillä ei. :kieh: :kieh:

 

[pll]

kyllä meilläkin isi hermostuu tai karjaisee ettei jaksa kun esim.tyttö parkuu syöttötuolissa väsymystä ja monesti isä sanoo pahasti itellä välillä vituttaa

 

[vierailija_]

Meillä saatta hermostua kumpi tahansa "turhaan" kiukutteluun, mutta mielestäni on tärkeää että lapsi huomaa että KAIKKIA ihmisiä kiukuttaa joskus ja siinä ei ole mitään pahaa- nekin tunteet pitää sallia ja anteeksi pyyntö tärkeää, sehän on hienoa että teillä isä osaa pyytää anteeksi ja näyttää näin hienoa esimerkkiä lapselle. =)

 

[Meilläkin]

Olen viime aikoina miettinyt kuinka jaksan pitemmän päälle miehen huutamista...vai jaksanko. Huutaa ja hermostuu tosin harvoin, ehkä kerran-pari kuussa, mutta silti ihhottavaa kuunnella. Väkivaltaa ei onneksi ole ja siksi huutokohtauksia kestänkin. Olisi mukava kuulla lisää kokemuksia miesten ja miksei naistenkin huutamisista ja suuttumisesta.

 

[piipahdan]

meillä myös isi saattaa mielestäni turhan helposti raivostua lasten kiukuttelusta. ja vielä niin, että lapsi kelle isi raivostuu, pelkää ja itkee entistä enemmän. oon tästä usein maininnu ja yrittäny keskustella, ja mies myöntääki erheensä ja pyytää helposti anteeksikki,mutta säälittää aina se lapsen pelko huutajaa kohtaan. toki suutun itekki ja huudan, mutta ilmeisesti lapsi ei koe äitin möykkäämistä niin pahana, koska yleensä perustelen suuttumiseni tai kysyn lapselta ymmärsikö mistä äiti suuttu ja tietosia ovat aina kuitenki siitä, että äiti älähtää aiheesta. :ashamed:

 

[2-lapsen kotiäiti]

joo, se on totta et tuntuu siltä et muilla ne isät jaksaa penskojen kans olla ja vielä huutamatta. höpö höpö. vieraskoreita isejä! en tietenkään yleistä.. meidä isukki ainaki on huutamatta, ja lapsetkin on ihania.. SILLOIN KU NE NUKKUU!!

 

[Kysyn vielä tämän]

Isät jotka hermostuu lapsille helposti,hermostuuko samat isät myös muille helpommin?! Meillä ainakin isi hermoilee myös muillekin helposti.

 

[taustalla]

Juu, hermostuu ja raivoaa työasioille, ja jos ei ole nukkunut tarpeeksi ja jos on liian kuuma ja jos on laskuja liikaa ja .... Lasten mekastusta ei voi sietää. Oma hyvinvointi korreloi täysin raivovolyymin kanssa. Rankkaa on, myönnän - välillä sitä ihmettelee, että mies on kuin iso lapsi :kieh:

 

[vierailija_]

Tuntuu lohduttavalta kuulla että en ole ainos joka elää herkkästi hermostuvan miehen kanssa.

 

[Nelthilta]

Joo, minä kanssa joskus ihmettelen, kun en tunnu tekevän mitään oikein .. Pienen hetken jälkeen seuraa anteeksipyyntö ja selvitys siitä, mitä töissä oli tapahtunut. Muuten olisin vihainen, mutta teen itse samaa.

Sitten kun lapsi on syntynyt täytyy kyllä huolehtia siitä, että puramme pahaa oloa vain toisiimme, emme lapseen.

 

[sandra]

pakko ottaa kantaa kun sama asia on vaivannut minuakin. Meillä isä hermostuu usein ja sitten minä hermostun hänelle. Kun lapsi oli ihan pieni ajattelin, että tämä neidän välinen riitely on saatava loppumaan ja sitten kun lapsi ymmärtää ei saa lapsen nähden riidellä kovaäänisesti toista haukkuen, mutta toisin kävi. Lapsemme on kolme ja edelleen riitelemme paljon samasta asiasta...väsytää ja rahasta on tiukkaa ja sitten vielä lapsi kiukuttelee. Harmittaa kun lapsesta huomaa, että hän pelkää kun korotamme ääntämme liikaa. Itse pystyn asiaa jo vähän kontrolloimaan, mutta mieheni ei kyllä juurikaan.
Ei se elämä kyllä aina helppoa ole

 

[Nyt nikittä]

3 vuotta sitten, jolloin lapseni olivat vähän alle 3 ja vähän alle 1, lasten isä alkoi etsiä omaa asuntoa, koska olin saanut tarpeekseni. Aika oli hermoja raastavaa, koska asuntoa ei meinannut löytyä.
Meillä huudettiin paljon ja koska pinnani oli kireällä huusin myös lapsille , yleensä ilman hyvää syytä (fyysisesti en lapsia koskaan satuttanut). Vähitellen aloin huomaamaan miten lasten kasvoille tuli pelokas ilme joka kerta kun he kuulivat jonkun korottavan ääntää. Tilanne helpottui kun lasten isä pääsi muuttamaan ja meistä tuli onnellinen pikku perhe. Podin todella huonoa omaatuntoa, koska minä lasten vanhempana olin aiheuttanut lapsille aivan turhan pelon. Nyt jälkeenpäin ymmärrän toki, että se liittyi elämäntilaanteeseen ja oli vain ohi menevää. lapsiltani meni kuitenkin noin vuosi ennen ku he tottuivat siihen, että aikuinen korottaa ääntä eikä sitä tarvitse pelätä. Meidän perheessä kaikki tunteet ovat sallittuja, myös kiukku ja huuto, kun syytä on. Anteeksi pyydetään myöhemmin ja lapset ymmärtävät miksi suutuin ja myös lapset saavat suuttua. Voin vain kuvitella, miten hermoheikkoja lapseni olisivat jos huutoa ja pelkotiloja olisi elämässämme jatkunut pitempään kuin 3kk, johon toipumiseen jo meni pitkään.
Omasta kokemuksesta ja voin nyt sanoa jälkiviisaana, että lasten ei tulisi koskaan joutua pelkäämään vanhempiaan. Vaikka kuinka turhaan kiukuttelisivat. Suuttua saa jos on hyvä saa ja tunteet näyttää, mutta lyhytpinnaisuuden takia ei lasten itkusta tule huutaa. N

Terveisin: kahden tasapainoisen lapsen äiti

 

[vierailija_]

Minä olen nyt se vierailija joka kirjoitti ap:n jalkeen sitä seuraavan kommentin, näyttää olevan toinenkin vierailija liikkeellä . Meillä hermostutaan niinkuin kirjoitin tuolla ylempämä mutta ei kyllä toisaalta hirveän helposti , vain jos turhaa kiukuttelua on kestänyt pitkin päivää niin laitetaan tyttö usein omaan huoneesees rauhoittumaan. Vieraille ei meistä kumpikaan hermostu herkästi.

 

[yksi vaan]

Meillä isi hermostuu kun on ensin lapsille sanottu kerran tai pari ja kun eivät usko niin sitten isi hermostuu eli asiasta hermostuu. Hermostuu myös joskus esim. töissä. Minäkin hermostun joskus, mutta jotenkin lapset ei pidä minun hermostumista minään. Miehen hermostuminen heitä pelottaa ja ovat sanoneet syyksi kovan äänen. väkivaltaa meillä ei ole. Mitä mieltä tällaisesta olette?

 

[maria]

joskus ihmetyttää mieheni (ja yleensäkin miesten) lyhytpinnaisuus kotona,kun ottaa huomioon kuinka vähän he loppujen lopuksi viettävät aikaa päivästään lasten kanssa.meillä isäntä raivoaa joskus lapsille,ja se yleensä tehoaakin paremmin kuin minun kieltäminen.silti huutaminen ja kaikenlainen raivoaminen harmittaa jälkikäteen.eilen oli erittäin puhutteleva aihe naisten väkivallasta punaisessa langassa,jos joku sattui katsomaan!!pitkämielisyyttä kaikille äideille ja isille sekä hyvää kevättä.

 

[vierailija_]

\

Meillä isi hermostuu kun on ensin lapsille sanottu kerran tai pari ja kun eivät usko niin sitten isi hermostuu eli asiasta hermostuu. Hermostuu myös joskus esim. töissä. Minäkin hermostun joskus, mutta jotenkin lapset ei pidä minun hermostumista minään. Miehen hermostuminen heitä pelottaa ja ovat sanoneet syyksi kovan äänen. väkivaltaa meillä ei ole. Mitä mieltä tällaisesta olette?

Niin kuin aikaisemmin jo totesin niin minun mielestä ei hermostumisessa ole mitään pahaa( jos ei ole väkivaltainen) Joskus vaan se nätisti sanottu komento ei mene perille ja minun mielestä lasten on opittava tottelemaan aikuista ja aikuisen pitää olla lapselle se auktoriteetti. On myös jälkeen päin tärkeää että keskustellaan lapsen kanssa miksi hermostuttiin , kerrotaan selkeästi syy ja pyydetään huutamista anteeksi jos on tarvis. Kyllä minäkin muistan pikku tyttönä kun iskä karjaisi niin siinä alaleuka ja housun puntti väpätti mutta ei siitä jäänyt mitää traumoja tai pahaa mieltä ,itseasiassa pidin aina isää turvallisempana kuin äitiä.

 

[minä]

Tuo on totta tuosta isä turvallisuudesta ja huutamisesta. Muistan itsekin lapsena totelleeni vasta kun isä ärähti. Olisikohan osa miehen huutamisesta sellaista samanlaista pelkoa kuin lapsuudessakin,mihin me naiset sitten reagoimme liian herkästi.