Luovutetuilla munasoluilla raskautuneet

Ihanaa myös lukea teistä, kenellä synnytys jo ohi ja vauvat maailmassa 😍 Onneksi olkoon kaikille teille! Mulla on vielä matkaa, sillä nyt 26+0. Juuri sain lähetteen sokerirasitukseen ja se vähän jännittää, kun tuntuu et radi todetaan nykyisin niin monella.

Itselläni yksi asia, mikä on ollut mielessä, on nämä luovutetut munasolut. Oletteko te miettineet/päättäneet, miten lapselle asiasta kerrotte ja milloin? Tietääkö teillä sukulaiset/ystävät miten laajasti asiasta? Näistä haluaisin kuulla mielipiteitä. Luin jostain, että avoin linja voisi olla lapsen kannalta paras. Me ei tähän mennessä asiasta olla kerrottu kovinkaan laajasti, ihan muutama tietää, mutta mun mieli on alkanut sen suhteen muuttua siihen suuntaan, että asiaa on varmaan ihan turha salailla.
 
Ihanaa myös lukea teistä, kenellä synnytys jo ohi ja vauvat maailmassa Onneksi olkoon kaikille teille! Mulla on vielä matkaa, sillä nyt 26+0. Juuri sain lähetteen sokerirasitukseen ja se vähän jännittää, kun tuntuu et radi todetaan nykyisin niin monella.

Itselläni yksi asia, mikä on ollut mielessä, on nämä luovutetut munasolut. Oletteko te miettineet/päättäneet, miten lapselle asiasta kerrotte ja milloin? Tietääkö teillä sukulaiset/ystävät miten laajasti asiasta? Näistä haluaisin kuulla mielipiteitä. Luin jostain, että avoin linja voisi olla lapsen kannalta paras. Me ei tähän mennessä asiasta olla kerrottu kovinkaan laajasti, ihan muutama tietää, mutta mun mieli on alkanut sen suhteen muuttua siihen suuntaan, että asiaa on varmaan ihan turha salailla.
Kiitos! On tää kyllä ihanaa ja uskomatonta ja upeaa. Toivon kovasti, että kaikki lasta toivovat voisi saada kokea tämän. Sullakin on jo raskaus pitkällä. Nautiskele siitä miten voit :)

Mulla ei itselläni ole ikinä ollut muuta vaihtoehtoa raskautumiseen kuin luovutettu munasolu ja olen sen kanssa täysin sinut kun tullut osaksi identiteettiäni. Ei taida olla edes mikään mielipidekysymys, että onko lapsen hyvä saada tietää alkuperästään heti alusta lähtien. Tuntuu tällä hetkellä, että se että lapsi on saanut alkunsa luovutetulla solulla on aika toissijaista äitiydessä. Haluan ja toivon, että lapsi (ihminen, lopulta myös siis aikuinen) voi ajatella alkuperänsä olevan vielä suurempi ihme kuin ns. tavallinen elämän alkuun saattaminen.

Olen kertonut jo vauvalle, että hän on saanut tädiltään vauvamunan ja kasvanut siitä äidin vatsassa vauvaksi. En halua, että lapselle tulee lähtökohdastaa sellainen olo, että sitä pitäisi salailla tai häpeillä vaan päin vastoin olla ylpeä ainutlaatuisuudestaan. Olen ollut avoin tästä kaikille läheisilleni enkä ole halunnut salailla hoitoja ja pitkää ja tuskallistakin prosessia, joka on johtanut tähän parhaimpaan ja onnellisimpaan lopputulokseen.

Uskon, että vaikka lapselle ei kerrottaisi hänen alkuperästään, tulee se kuitenkin ilmi. Ei salaisuudet ikinä säily. Mikä shokki olisikaan tietää vaikka teini-ikäisenä jonkun verikokeen / sairauden tms yhteydessä asiasta. Jos joku harkitsisi ettei kerro lapsen alkuperästä tälle, niin kannattaa ensin käydä esim Redditissä lukemassa Donor conceived -palstan kirjoituksia. Ilmeisesti osa aikuisista lahjasolulapsista, joille on salattu lähtökohtansa ovat aika katkeria vanhemmilleen tästä.
 
  • Tykkää
Reactions: Pepperpepper
Ihanaa myös lukea teistä, kenellä synnytys jo ohi ja vauvat maailmassa 😍 Onneksi olkoon kaikille teille! Mulla on vielä matkaa, sillä nyt 26+0. Juuri sain lähetteen sokerirasitukseen ja se vähän jännittää, kun tuntuu et radi todetaan nykyisin niin monella.

Itselläni yksi asia, mikä on ollut mielessä, on nämä luovutetut munasolut. Oletteko te miettineet/päättäneet, miten lapselle asiasta kerrotte ja milloin? Tietääkö teillä sukulaiset/ystävät miten laajasti asiasta? Näistä haluaisin kuulla mielipiteitä. Luin jostain, että avoin linja voisi olla lapsen kannalta paras. Me ei tähän mennessä asiasta olla kerrottu kovinkaan laajasti, ihan muutama tietää, mutta mun mieli on alkanut sen suhteen muuttua siihen suuntaan, että asiaa on varmaan ihan turha salailla.
No siis Suomessahan jokaisella lahjasolualkuisella lapsella on lain mukaan oikeus 18-vuotta täytettyään saada tietää lahjoittajan henkilöllisyys Valviran ylläpitämästä rekisteristä. Suomessa sukusolujen luovutus anonyymisti ei siis ole edes mahdollista nykyään (v. 2007 lain voimaantulon jälkeen).

Se että lapsi voi 18v täytettyään käyttää lakiin perustuvaa oikeuttaan tuntea geneettinen alkuperänsä, edellyttää tietenkin sitä, että lapselle on kerrottu hänen saaneen alkunsa luovutetuilla sukusoluilla. Vanhempien velvollisuutta kertoa tästä lapselle ei ole kirjattu lakiin, mutta hedelmöityshoitojen tekeminen lahjasoluilla edellyttää sitä, että hoitoa saava osallistuu lahjasoluneuvontaan, jossa keskustellaan em. oikeudesta ja varmistetaan, että vanhemmat ymmärtävän asian merkityksen lapsen näkökulmasta. Lahjasoluneuvonnassa tarjotaan vanhemmille myös tietoa/vinkkejä asiasta kertomisen tueksi (kirjallisuutta, vertaistukiryhmiä ym.). Tottakai se on viime kädessä jokaisen perheen oma asia, miten ja missä vaiheessa asiasta lapselle kertoo, mutta kuten edellä @Pompelis totesi, lapsen oikeus tietää alkuperästään ei Suomessa taida olla varsinainen mielipidekysymys. DNA-testien yleistymisestä johtuen asian salaaminen taitaa nykyään myös olla käytännössä jollei mahdotonta, niin ainakin hyvin vaikeaa.

Kiitos onnitteluista ja kaikkea hyvää sinulle odotukseen ❤ @Kalokairi
 
vierailija
Se, että virallinen ja sen mukana yleinen mielipide on kääntynyt kertomisen puolelle, ei tarkoita että se olisi ainoa vaihtoehto tai joku pyhä totuus. Eri aikakausina on aina vallalla erilaiset trendit, nykyäänhän on vallalla avoimuus, keskustelu, terapointi jne, Nämä on asioita joista viime kädessä vanhemmat päättävät itse ja hyvä niin eikä kenenkään tarvitse potea syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa mikäli päättää jättää kertomatta.

Näissä keskusteluissa on tapana aina unohtaa se puoli että nämä haastatellut ovat heitä, jotka ovat sattuman kautta tai muuten ei-lapsuusaikana saaneet asiasta tietää, tottahan se varmaan aina jonkinlainen pysäyttävä tieto on. Niitä, jotka eivät koskaan ole asiasta saaneet tietää vaan ovat eläneet elämänsä onnellisen(?) tietämättöminä, ei haastatteluissa kuulla eikä tulla kuulemaan.

Tuo piirteiden ihmettelyasia nyt on mielestäni aika kaukaa haettua, aika moni on piirteitään ihmetellyt, itseni mukaan lukien, en näytä juuri kummaltakaan vanhemmiltani enkä äidiltäni tai äidinpuolen sukulaisiltani missään määrin ja olen kyllä melko varma etten ole lahjasolulapsi, tosin olemme kyllä leikkimielisesti pohtineet että jospa olen sairaalavaihdokas.

Yhtä kaikki, aina tulee olemaan heitä jotka eivät kerro ja hyvä niin. Nykyään on vaan niin monesta asiasta (kuten aina ennenkin ollut) että vastakkaisia mielipiteitä ei saa tuoda esiin tai tulee valtaisa pöyristely
 
  • Tykkää
Reactions: kirsillevauva
vierailija
Kyllä tätä asiaa on ihan tutkittu ja sitä kautta todettu, että ihmisen identiteetin kannalta on tärkeää saada jo lapsuusaikana tieto omasta geneettisestä alkuperästään. Totta on, että niitä ihmisiä ei haastatteluihin saada joiden kohdalla tieto lahjasolualkuisuudesta jää ikuisesti salaisuudeksi, mutta väitän, että nykyisellä DNA-testien aikakaudella näiden ihmisten määrä muuttuu koko ajan pienemmäksi eikä kukaan lapsensa lahjasolualkuperän salaava vanhempi voi koskaan olla varma siitä, ettäkö asia ei jossain vaiheessa kuitenkin tulisi ilmi tavalla tai toisella. Ja se tosiaan tiedetään hyvinkin, että lapsen ja vanhemman suhde ei siitä parane kun lapsi saa tietää, että vanhemmat ovat pimittäneet häneltä näinkin olennaisen asian. Että kyllä totisesti toivon, että jokainen lapsellensa valehteleva vanhempi tuntee vähintäänkin syyllisyyttä asiasta ja mielummin päätyy asiassa rehellisyyteen. Enkä edes ymmärrä, että miksi joku ei halua kertoa lapselle lahjasolualkuperästä? Ei lapsi pidä vanhempiaan yhtään sen vähempää vanhempinaan, vaikka lapsen ja vanhemman välillä ei olisi geneettistä sidettä. Vanhemmuus on ensisijaisesti sosiaalinen suhde.
 
  • Tykkää
Reactions: Florie ja Pompelis
vierailija
Ei tietenkään pidä ”vähempää vanhempinaan” mutta tottakai tällainen asia on omiaan aiheuttamaan pohdintaa ja kysymyksiä, joidenkin kohdalla ylenmääräistä. Tietysti tutkimuksissa on todettu että lapselle on tärkeää tietää alkuperästään kun vertailukohtana on aiempi malli missä esim adoptoiduille ei kerrottu adoptiotaustasta tai vaikka lapsi olisi tiennyt olevansa adoptoitu (isompi lapsi, eri etninen tausta). Enpä usko että geenitestailujutut pidemmän päälle ovat kovassa huudossa, kyse lienee ohimenevästä trendistä.

Yhtä lailla minä voisin kärjistettynä esittää kysymyksen että en ymmärrä miksi joku haluaa lahjasolutaustasta kertoa, kuten sanoit, vanhemmuus on ennen kaikkea sosiaalinen suhde eikä geneettinen alkuperä ole ratkaisevaa.

Syyllisyyspuheita en kyllä ymmärrä, yhtä lailla kenen tahansa lahjasolulapsen vanhemman pitäisi kokea syyllisyyttä että on omista itsekkäistä haluissaan tuonut maailmaan lapsen, jolla ei ole mahdollisuutta varttua omien biologisten vanhempiensa kanssa, tai ulkomailta adoptoidun vanhemmat kokea syyllisyyttä että lapsi on riistetty kulttuuristaan (ja mahdollisesti kokee koko elämänsä juurettomuutta tästä johtuen), lesboparien kokea syyllisyyttä siitä että tärkeä isäsuhde jää puuttumaan vielä geneettisten asioiden lisäksi tai itsellisen äidin kokea syyllisyyttä siitä että lapsi menettää oikeutensa toiseen vanhempaan. Listaa voisi jatkaa loputtomasti, kyllä meillä ihan kaikilla syyllisyyden tunteita ja itseruoskimista löytyy jos niin haluaa ajatella. Toki tietty syyllisyydentunto on tervettä asioiden pohdintaan liittyen.

Tarkoituksenani ei ole avata keskustelua aiheesta koska näinä metoon, synnytysväkivallan ja traumojen aikakautena tällaisessa aiheesta keskustelu ei johda mihinkään. Halusin vain tuoda esiin että on olemassa myös ihmisiä jotka ajattelevat toisin tästä kertomisasiasta, näin vertaistukena toisille samoin ajattelijoille ja niitähän löytyy. Tämä asiahan on sellainen että olisi täysin mahdotonta että virallinen ohjeistus asiasta olisi jotain muuta kuin se nykyään on. Suurin osa varmastikin kertoo, kaikki ei. Entäs ne ulkomailla hoidoissa olleet joiden lapsella ei ole mahdollisuutta koskaan saada minkäänlaista tietoa luovuttajasta, tottahan tuollaista asiaa varmaan jää pohtimaan, Suomessa asia vähän eri koska luovuttajaan on mahdollista ottaa yhteyttämiseen sitten kun lapsi on täysi-ikäinen ja näin ”voi löytää juurensa” ja mahdollisesti saada pohdinnalle eräänlaisen päätöksen. Ulkomaisten luovuttajien sukusoluilla alkunsa saaneilla ei ole vastaavaa mahdollisuutta vaan asia jää koko ihmisen loppuelämän ajaksi avoimeksi.

Syitä kertomattomuuteen on varmasti monia mutta yksi mahdollisesti yleisimmistä syistä on se että jos on käytetty lahjasiittiöitä niin halutaan ”vahvistaa” isän ja lapsen sidettä olemalla tuomatta lahjasoluasiaa esiin. Itse naisena en kokisi ongelmallisena lahjamunasoluja, koen siteeni lapseen olevan jo erittäin vahva koska lapsi kasvaa minun kohdussani mutta miehen suhteen asia ei ole niin yksinkertainen. Tietysti varsinaisia ongelmia asian kertomisesta varmaan harvemmin tulee mutta voi silti vaikuttaa jollain tasolla perheen dynamiikkaan, riippuu niin perheestä.
 
vierailija
Siis ihminenhän luo identiteettinsä sillä tiedolla ja totuudella mikä hänellä kasvaessaan on, jos lahjasoluasiasta _ei tiedä_ niin silloin identiteetti muotoutuu ihan niinkuin ei-lahjasolualkuisella lapsellakin että ei se nyt niin mene että identiteetti jää jotenkin muotoutumatta. Kriisi asiasta seuraa vasta jos tiedon jostain jonakin päivänä saa mutta ei se nyt ihan niin mene että ”salaisuuksilla on tapana paljastua”, kyllä ihmisillä on paljon salaisuuksia mitkä eivät ikinä paljastu, jotkut salaisuudet paljastuvat ja jotkut eivät. Eikä tällainen asia ole mikään ”kauhea synkkä salaisuus” jota ahdistuneena vuosikausia kantaa vaan kuten sanoit niin vanhemmuus on ennen kaikkea sosiaalinen suhde eivätkä kaikki koe lahjasoluasiaa niin merkittävänä että ihan kepein mielin tällaista ”salaisuutta” voi kantaa, itse en edes koe kyseessä olevan mikään ”salaisuus” vaan elämässä täysin muut asiat ovat pinnalla eikä tuollaista tarvitse aktiivisesti koko ajan pohdiskella ja analysoida sen jälkeen kun pohdinnat on käyty ja asiasta päätetty. Tämähän on asia missä pyritään tekemään lapsen kannalta paras päätös, siis asia on nimenomaan ajateltu lapsen edun mukaisesti.

Ainakin teoriassa ajattelen että jos saisin lapsen joka olisi saanut alkunsa raiskauksesta en ikimaailmassa kertoisi lapselle totuutta hänen alkuperästään ja ihan vilpittömästi uskon sen olevan lapsen parhaaksi ja nimenomaan lapsen identiteetin muotoutumista ajatellen. Tämä nyt on kaukaa haettu vertailu (ja ymmärrän että on huono vertaus sikäli että lahjasolutaustassahan ei sinänsä ole mitään ”pahaa” kuten raiskauksessa) mutta kuvaa sitä että eivät asiat ole niin mustavalkoisia että totuus olisi aina paras ja ainoa vaihtoehto. Sitten jos totuus paljastuu joskus niin sitten eletään sen mukaan, lapselle tietysti selitetään että päätös ei ollut vanhemmille helppo ja saattoi olla huonokin päätös mutta asiaa pohdittiin pitkään ja ajateltiin sen olevan paras lapselle. Sitten vaan toivotaan että lapsi ymmärtää ja asiasta tietysti keskustellaan. Eikä ole myöskään niin että kaikki teininä/aikuisena tietää saaneet asiasta kovin järkyttyvät ja menevät sekaisin, johan tuossa Hesarinkin jutussa todettiin että osa koki asian yhdentekevänä. Mielestäni tuo Hesarin juttu myös tuki ajatusta siitä ettei asia ole niin yksinkertainen että kertominen on ainoa oikea vaihtoehto.
 
Mä tavallaan ymmärrän niitä, jotka ei halua kertoa lapselle lahjasolutaustasta. Jos ajattelen asiaa puhtaasti omasta näkökulmastani, jättäisin varmaan mieluummin itsekin kertomatta. Koen, ettei lapsen geneettinen alkuperä vaikuta omaan vanhemmuuteeni eikä tunteisiini lasta kohtaan, vaan lahjasolulla alkunsa saanut lapsi on minun lapseni ihan yhtä lailla kuin omalla munasolullani alkunsa saanut toinen lapseni. En siis haluaisi tehdä lapsen lahjasolutaustasta liian isoa asiaa, enkä määritellä perhettämme tai lastani sen kautta. Mulle ei ole luontevaa puhua taaperolle ”vauvansiemenistä” enkä edelleenkään tiedä, milloin ja miten ottaa asia puheeksi lapsen kanssa. Myönnän usein miettineeni, miten paljon helpommalla pääsisi, jos vain jättäisi kertomatta.

Edellä sanotusta huolimatta aion kertoa lapselle hänen alkuperästään, koska se on tosiasia, joka ei kertomatta jättämällä muuksi muutu ja koska mulle totuuden kertominen tällaisesta asiasta on eettisesti&moraalisesti ainoa oikea vaihtoehto. Jos salaisin asian lapselta, varastaisin häneltä mahdollisuuden itse päättää, mikä merkitys asialla hänelle itselleen mahdollisesti on. Minulla tai kellään muullakaan ei ole oikeutta päättää tällaista asiaa lapsen puolesta. Samalla veisin lapseltani mahdollisuuden käyttää laissa säädettyä oikeuttaan saada tietää luovuttajan henkilöllisyys ja sitä kautta myös yleisempää, jokaiselle yksilölle kuuluvaa oikeutta tuntea oma geneettinen alkuperänsä.

Jos ja kun lahjasolutausta sittemmin jotakin muuta kautta lapselle selviäisi, en tiedä miten selittäisin hänelle päätökseni salata asia. Se vesittäisi tehokkaasti pohjan pyrkimyksiltäni opettaa lapselleni tietynlaista arvomaailmaa, johon ei kuulu valehtelu eikä salailu, varsinkaan läheisissä, rehellisyydelle ja avoimuudelle perustuvissa ihmissuhteissa. Kertomatta jättämisen ilmitulo aiheuttaisi lapsen ja minun väliseen luottamussuhteeseen todennäköisesti särön, jonka korjaaminen voisi olla hyvin vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta. Kun kävisi ilmi minun salanneen lapselta hänen geneettisen alkuperänsä, mistä hän voisi sen jälkeen tietää, mitä kaikkea muuta olen häneltä salannut? Näin ainakin itse asian näkisin, jos roolit olisivat toisin päin.

Muun muassa edellä mainituista syistä minulle ainoa vaihtoehto on kertoa lapselle, että hän ja minä emme ole geneettisesti sukua, mutta että siitä huolimatta rakastan häntä yli kaiken ja tulen aina olemaan hänen tukenaan ja turvanaan hänen tehdessään omaa elämäänsä koskevia valintoja ja päätöksiä.
 
Mä tavallaan ymmärrän niitä, jotka ei halua kertoa lapselle lahjasolutaustasta. Jos ajattelen asiaa puhtaasti omasta näkökulmastani, jättäisin varmaan mieluummin itsekin kertomatta. Koen, ettei lapsen geneettinen alkuperä vaikuta omaan vanhemmuuteeni eikä tunteisiini lasta kohtaan, vaan lahjasolulla alkunsa saanut lapsi on minun lapseni ihan yhtä lailla kuin omalla munasolullani alkunsa saanut toinen lapseni. En siis haluaisi tehdä lapsen lahjasolutaustasta liian isoa asiaa, enkä määritellä perhettämme tai lastani sen kautta. Mulle ei ole luontevaa puhua taaperolle ”vauvansiemenistä” enkä edelleenkään tiedä, milloin ja miten ottaa asia puheeksi lapsen kanssa. Myönnän usein miettineeni, miten paljon helpommalla pääsisi, jos vain jättäisi kertomatta.

Edellä sanotusta huolimatta aion kertoa lapselle hänen alkuperästään, koska se on tosiasia, joka ei kertomatta jättämällä muuksi muutu ja koska mulle totuuden kertominen tällaisesta asiasta on eettisesti&moraalisesti ainoa oikea vaihtoehto. Jos salaisin asian lapselta, varastaisin häneltä mahdollisuuden itse päättää, mikä merkitys asialla hänelle itselleen mahdollisesti on. Minulla tai kellään muullakaan ei ole oikeutta päättää tällaista asiaa lapsen puolesta. Samalla veisin lapseltani mahdollisuuden käyttää laissa säädettyä oikeuttaan saada tietää luovuttajan henkilöllisyys ja sitä kautta myös yleisempää, jokaiselle yksilölle kuuluvaa oikeutta tuntea oma geneettinen alkuperänsä.

Jos ja kun lahjasolutausta sittemmin jotakin muuta kautta lapselle selviäisi, en tiedä miten selittäisin hänelle päätökseni salata asia. Se vesittäisi tehokkaasti pohjan pyrkimyksiltäni opettaa lapselleni tietynlaista arvomaailmaa, johon ei kuulu valehtelu eikä salailu, varsinkaan läheisissä, rehellisyydelle ja avoimuudelle perustuvissa ihmissuhteissa. Kertomatta jättämisen ilmitulo aiheuttaisi lapsen ja minun väliseen luottamussuhteeseen todennäköisesti särön, jonka korjaaminen voisi olla hyvin vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta. Kun kävisi ilmi minun salanneen lapselta hänen geneettisen alkuperänsä, mistä hän voisi sen jälkeen tietää, mitä kaikkea muuta olen häneltä salannut? Näin ainakin itse asian näkisin, jos roolit olisivat toisin päin.

Muun muassa edellä mainituista syistä minulle ainoa vaihtoehto on kertoa lapselle, että hän ja minä emme ole geneettisesti sukua, mutta että siitä huolimatta rakastan häntä yli kaiken ja tulen aina olemaan hänen tukenaan ja turvanaan hänen tehdessään omaa elämäänsä koskevia valintoja ja päätöksiä.
Hyvin muotoiltu @Adelieamanda . Mä itse päätin heti kertoa lapselle ettei asiasta muodostuisi jotenkin vaikea ja iso. Joku kirja, olisko nimi ollut Meidän pihan perhesoppa tai joku vastaava, on myös tehty aiheesta lapsen tajuisesti ja sen aion myöhemmin hankkia.

Onneksi nykyään on paljon monimuotoisia perheitä ja olemisen muotoja eikä vaan yhtä oikeaa ja hyväksyttyä elämisen instituutiota!
 
  • Tykkää
Reactions: Adelieamanda
Mä tavallaan ymmärrän niitä, jotka ei halua kertoa lapselle lahjasolutaustasta. Jos ajattelen asiaa puhtaasti omasta näkökulmastani, jättäisin varmaan mieluummin itsekin kertomatta. Koen, ettei lapsen geneettinen alkuperä vaikuta omaan vanhemmuuteeni eikä tunteisiini lasta kohtaan, vaan lahjasolulla alkunsa saanut lapsi on minun lapseni ihan yhtä lailla kuin omalla munasolullani alkunsa saanut toinen lapseni. En siis haluaisi tehdä lapsen lahjasolutaustasta liian isoa asiaa, enkä määritellä perhettämme tai lastani sen kautta. Mulle ei ole luontevaa puhua taaperolle ”vauvansiemenistä” enkä edelleenkään tiedä, milloin ja miten ottaa asia puheeksi lapsen kanssa. Myönnän usein miettineeni, miten paljon helpommalla pääsisi, jos vain jättäisi kertomatta.

Edellä sanotusta huolimatta aion kertoa lapselle hänen alkuperästään, koska se on tosiasia, joka ei kertomatta jättämällä muuksi muutu ja koska mulle totuuden kertominen tällaisesta asiasta on eettisesti&moraalisesti ainoa oikea vaihtoehto. Jos salaisin asian lapselta, varastaisin häneltä mahdollisuuden itse päättää, mikä merkitys asialla hänelle itselleen mahdollisesti on. Minulla tai kellään muullakaan ei ole oikeutta päättää tällaista asiaa lapsen puolesta. Samalla veisin lapseltani mahdollisuuden käyttää laissa säädettyä oikeuttaan saada tietää luovuttajan henkilöllisyys ja sitä kautta myös yleisempää, jokaiselle yksilölle kuuluvaa oikeutta tuntea oma geneettinen alkuperänsä.

Jos ja kun lahjasolutausta sittemmin jotakin muuta kautta lapselle selviäisi, en tiedä miten selittäisin hänelle päätökseni salata asia. Se vesittäisi tehokkaasti pohjan pyrkimyksiltäni opettaa lapselleni tietynlaista arvomaailmaa, johon ei kuulu valehtelu eikä salailu, varsinkaan läheisissä, rehellisyydelle ja avoimuudelle perustuvissa ihmissuhteissa. Kertomatta jättämisen ilmitulo aiheuttaisi lapsen ja minun väliseen luottamussuhteeseen todennäköisesti särön, jonka korjaaminen voisi olla hyvin vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta. Kun kävisi ilmi minun salanneen lapselta hänen geneettisen alkuperänsä, mistä hän voisi sen jälkeen tietää, mitä kaikkea muuta olen häneltä salannut? Näin ainakin itse asian näkisin, jos roolit olisivat toisin päin.

Muun muassa edellä mainituista syistä minulle ainoa vaihtoehto on kertoa lapselle, että hän ja minä emme ole geneettisesti sukua, mutta että siitä huolimatta rakastan häntä yli kaiken ja tulen aina olemaan hänen tukenaan ja turvanaan hänen tehdessään omaa elämäänsä koskevia valintoja ja päätöksiä.
Tämä on niin hyvin sanottu, että ei mitään lisättävää!
 
  • Rakkaus
Reactions: Adelieamanda

Yhteistyössä