luopumisen aika

[Wicked Mary]

Osa varmaan tietääkin etteä isäni on ollut sairaana jo pitkään...
Nyt tilanne on sellainen ettei mitään enää voida tehdä, lukuisat vakavat perussairaudet ovat vieneet isäni voimat.
Nesteytys ja kaikki muu hoito on lopetettu, mikään hoitokeino ei ole auttanut enää, ainoastaan kipulääkkeitä hän saa.
Hän ei enää kykene syömään, eikä juomaan, suuta vain kostuttamaan vähän. Suurimman osan aikaa hän on kuin jossain horroksessa, lopun aikaa levoton ja sekava
en ole varma tunnistaako hän meitä, hän yrittää puhua mutta puhe ei enää suju...hengitys katkoilee vähänväliä.
Lääkäri sanoo että kyse on vain päivistä enää.
Tänään kun olin hänen luonaan, silittelin harmaata, yhä otsalta kihartuvaa tukkaa, pitelin kädestä.
Kotiin oli kumminkin lähdettävä, arjen on pyörittävä perheessä jokatapauksessa.
Kotiin tullessani en enää tiennyt mitä pitäisi toivoa, sitäkö että hän tuosta ihmeen kautta toipuisi ( lääkärien mukaan vaikka tästä tilanteesta selvittäisiin hän ei enää koskaan tulisi entiselleen, ei paluuta kotiin vaan loppu-elämä sairaalassa maaten toisten autettavana, ja tiedän että hän vihaisi sitä) vaiko sitä että sairas ja väsynyt pääsisi lepoon.

 

[Jätkä]

Otan osaa :hug: tilanne on varmasti kamala, on osattava antaa toisen mennä ja alkaa samalla osa surutyöstä.

 

[..]

Toivottavasti pääsee nopeasti rauhaan..jokainen meistä lähtee..oma isäni kun olin 19 .ei ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan :/.silti olen onnellinen että pääsi nopeasti ja helposti ja jokainen meistä kyllä tieostaa että kukan ei ole täällä ikuisesti..se sattuu mutta on huomattavasti helpompaa jos pystyy hyväksymään elämän kiertokulun..kaikki 0-> voivat menehtyä.itsse toivon aina että se tapahtuisi mahdollisimman lempeästi ..voimia sinne !

 

[Glorinha]

Voi olen pahoillani! :hug: Paljon voimia!

 

[Minerva McGarmiwa]

:hug: voimia

 

[Suzyanne]

Olen niin pahoillani, paljon voimia ja jaksamista teille kaikille vaikeana aikana! :hug:

 

[Kerpele]

Minäkin jouduin reilu kaksi vuotta sitten luopumaan isoisästäni, esikoiseni syntymää seuranneena aamuna. Edelleen tulee kyyneleet silmiin kun muistan miten hän odotti tuota lasta... Teoriassa hänenkään ei pitänyt pystyä puhumaan, mutta sinnikkäästi kertoi osastollakin kuinka sieltä on poika tulossa. Omasta pojastaan joutui luopumaan kun poika oli vielä lapsi.. Niin olisin halunnut päästä näyttämään vauvaa.

Muistan myös viimeisen kerran kun olin kaksin hänen kanssaan, pääsi vielä kotia päiväksi tai kahdeksi... Käski hakemaan meille jäätelöt pakastimesta ja mä loioin sohvalla kuin pikkutyttönä että "ai oikeesti? Jooo!" ja hain meille jäätelöt. Kesken jäätelön syönnin kuulin kuinka henki alkoi katkeilemaan ja huolestuin niin ukko vaan sanoi että "ei tässä mitään, perkele kun on vaan niin makeeta tää jäätelö".

 

[Kaunishäntäinen orava]

Voimia ja jaksamista. :hug:

 

[Naurukohtaus]

Otan osaa:hug: Itse olin samassa tilanteessa reilu 2v sitten ja odotin silloin keskimmäistä puolessavälissä. Isältäni ei mennyt kuin kaksi kuukautta siihen että laihtui yli 30kg ja voimat sekä elämä pakeni rakkaasta ihmisestä:'( Niinkuin toivoinkin ihmeparantumista,ei niin käynyt ja isäni oli toivonut jo pitkään pääsevänsä pois. Ihmeparantuminen olisi kyllä isäni tapauksessa ollut mahdollista jos lääkärit eivät olisi tehneet hoitovirhettä,mutta sitä on turha enää surra. Olen tarvinnut ammattiapua selvitäkseni isäni kuolemasta ja käyn yhä psykologilla. Mutta loppupeleissä olen kiitollinen isän puolesta että pääsi pois,kipujen ja tuskan keskeltä. Ei se ihminen siellä sairaalan pedissä ollut enää isäni pitkään aikaan.
Älä sinäkään koe huonoa omaatuntoa jos ´toivot´että isäsi siirtyisi jo paremmille maille,isäsi parasta sinäkin kuitenkin toivot Paljon voimia jatkoon:hug:

 

["Mam"]

Toisaalta sitä varmasti toivoo että "ihmeparantuisi", ja näinollen saisi lisää aikaa isän kanssa. Mutta kun asiaa miettii, miten on parempi isällesi? Itsekin sanoit ettei isäsi tykkäisi että vuodepotilaaksi päätyisi täysin muiden autettavaksi Se on vaan kovin vaikea luopua, vaikka tietää, että siellä minne menee on hyvä olla, ei kipuja, ei mitään.

Paljon voimia teille tämän vaikean asian keskellä Aina jää ihanat ja kultaiset muistot :heart:

 

[samperi]

Jaksamisia:hug:
Ehkä isällesi on parempi päästä lopulliseen rauhaan

 

[Kais]

:hug: otan osaa,voimia teille kaikille.

 

["jojo"]

:hug:

 

[Scarlett O Harava]

:hug:

 

[macy gray]

:hug:

YouTube - Laura Närhi (2010): Mä annan sut pois +Lyrics.

 

["Hali"]

Minullakin oli sama tilanne kolme vuotta sitten, kun isäni kuoli leukemiaan. Tein kuukauden saattohoitoa sairaalassa, eikä hänellä ollut toivoa paranemisesta. Loppuaikoina hän oli lääkityksestä ja kivuista hyvin sekava, eikä häntä enää tunnistanut samaksi ihmiseksi. Olin silloin, ja olen vieläkin sitä mieltä, että kuolema on parempi vaihtoehto kuin sellainen kärsiminen.

Vaikka rankkaa olikin, olen erittäin tyytyväinen, että olin paikanpäällä tukemassa ja sain viettää viimeiset hetket hänen kanssaan. Tiedän, että sellaisessa tilanteessa mikään ei ole tärkeämpää kuolevalle kuin läheisten tuki ja läsnäolo. Mikään ei niitä korvaisi, eikä niille voi hintaa asettaa.

Ole ylpeä itsestäsi, että olet paikalla. Kaikki eivät siihen pysty. Tiedä, että aika helpottaa tuskaa, vaikka siihen kestäisi vuosia.

Voimia sinulle.

 

[Chala]

On aina niin surullista ja vaikeaa päästää rakas ihminen pois vaikka kuoleman pitäisi olla luonnollinen osa elämää. On niin vaikea käsittää miksi..

Oma isäni kuoli äkillisesti joitain vuosia sitten. Olin aluksi tosi surullinen siitä etten saanut sanoa hyvästi, toisaalta todella kiitollinen ettei hän joutunut kärsimään pidempään. Luulen että itsellekin oli lopulta helpompi käsitellä shokki kuin tehdä surutyötä sairaalavuoteen vierellä..

Voimia :hug:
Tartu hyviin yhteisiin hetkiinne ja muista isäsi sellaisena kuin hän oli parhaimmillaan

 

[Blue]

:hug: Jaksamisia vaikeana aikana!

 

[ohistelija]

Voimia!!!

 

[Kerpele]

[QUOTE="Hali";23420212]Minullakin oli sama tilanne kolme vuotta sitten, kun isäni kuoli leukemiaan. Tein kuukauden saattohoitoa sairaalassa, eikä hänellä ollut toivoa paranemisesta. Loppuaikoina hän oli lääkityksestä ja kivuista hyvin sekava, eikä häntä enää tunnistanut samaksi ihmiseksi. Olin silloin, ja olen vieläkin sitä mieltä, että kuolema on parempi vaihtoehto kuin sellainen kärsiminen.

Vaikka rankkaa olikin, olen erittäin tyytyväinen, että olin paikanpäällä tukemassa ja sain viettää viimeiset hetket hänen kanssaan. Tiedän, että sellaisessa tilanteessa mikään ei ole tärkeämpää kuolevalle kuin läheisten tuki ja läsnäolo. Mikään ei niitä korvaisi, eikä niille voi hintaa asettaa.

Ole ylpeä itsestäsi, että olet paikalla. Kaikki eivät siihen pysty. Tiedä, että aika helpottaa tuskaa, vaikka siihen kestäisi vuosia.

Voimia sinulle.[/QUOTE]

Niinpä... Mä en kyennyt olla viimesinä hetkinä paikalla.. Sain niin pahoja paniikkikohtauksia kun näinkin hänet riutuneena ja kalpeana. En tunnistanut sitä olemattomaksi huvennutta mahtimiestä enää kuin siitä katseesta. Tai kun juttelin puhelimessa hänen kanssaan viimeisinä viikkoina ja kun hän kovasti pinnistäen sanoi "synnytäs nyt, vauvahan on jo ihan valmis" , siitä käskyttämisestä vaikka vaikeasti puhuikin, tuli sellainen olo että "älä mene vielä".

 

["pöö"]

Osanotto <3

Meillä äidillä meni hoitojen lopettamisesta päälle 1 vrk että pääsi lepoon.

 

[Aamuäree]

:hug:

Paljon voimia WM!

 

[Kulmakunnan Kaunein]

:hug:
Voimia!

 

[Revol]

:hug:

 

[Freiya]

Voimia muru :hug: