luontaistuotteet hoitojen aikana

  • Viestiketjun aloittaja aida
  • Ensimmäinen viesti
aida
Meilläkin on tämä taival ollut kolmen vuoden aikana yhtä pitkää kuin leveetäkin :) Nyt tänä keväänä meillä on ollut vasta ekat hoidot. Maaliskuussa tehtiin ekan ivf:n tuoresiirto. sitä ennen on ollut pelkkää jonotusta ja odotusta (ja luomuilua). Clomifen kuureja söin muutaman viime kesänä. Me ollaan julksen puolen hoidoissa ja käydään "ostopalveluna" siellä turun väestöliitossa. Omalla paikkakunnalla ei tehdä muita kuin inssejä.
 
tervehdys taasen!
Vai ostopalveluna, onko se samanhintaista kuin olis julkisella puolella? Mä oon kuullut et Naikkariltakin olis joitain laitettu, mut ei oo meitä kyllä oltu tyrkyttämässä sinne. Onhan tuollakin mukava henkilökunta, mutta tuntuu että yleensä yksityisillä on kaikki vähän paremmin. Tätyypä vihjasta tuota, ellei ala tulosta syntymään! :) Vaikka tunkinpa se kovin paljon on paikasta kiinni tuo onnistuminen. Viime kädessä kuitenkin luonto päättää, mitkä alkiot kiinnittyy ja mitkä eivät.
Miten sulla on piinistely sujunut? Onko asia mielessä koko ajan vai ihan koko ajan? ;)
Mulla on töissä niin kiire, ettei siellä ehdi pähkäilemään, mutta iltaisin sitten.. Huomenna tulee sitten viikko siirrosta ja ens ma pääsen verikokeelle. Huih! Lugeista ei oo tullut mitään oireita, muuta kuin et pikkarinsuojaa tarvitaan! :) Toivottavasti tämä nyt ei oo huono merkki, kun ihan oireeton olen..
 
aida
Meidän hinta oli siellä turussa pkl-maksu 95? silloin kun mentiin siihen ekaan ivf:n puntioon. Kaikki sen jälkeen turussa tehdyt toimenpiteet on menny siihen samaan maksuun ja käsitin et jos joudutaan syksyllä uuteen punktioon niin sit taas maksetaan se yks 95?. Siis pakastus ja siirrot on sisältyny siihen samaan hintaan. Täällä omalla paikkakunnalla sit maksetaan taas yhdet poliklinikkamaksut ja nekin on ns.sarjakäyntejä eli 6 ?/ kerta ? Täältä julkiselta on mahdollisuus saada sitoumus kolmeen ivf-hoitoon.
Itselläni on kyllä kokemus siitä et yksityisellä puolella on parempi ammattitaito ja kyllä se henkilökuntakin on jotenkin empaattisempaa. Naistentautienpolilla istut aina samassa odotustilassa äitien, tulevien äitien ja sitten vielä niiden nuorten tyttöjen kanssa jotka mitä ilmeisemmin hakevat sieltä aborttia!!! En ole itse mikään abortin vastustaja mutta kyllä se välillä pistää vi..ttaa olla siellä niiden kans samaan aikaan :kieh:
Ja mikä siihen piinailuun sit taas tulee niin.... :D Kyllä se mielessä on kokoajan. Oon muutenkin vähän sellainen asioiden "märehtijä", taitaa olla vähän ammattivika =)
 
Alan pikkuhiljaa olemaan tyytyväinen, että saatiin lähete tuonne Naikkarille. Siellä on "meikäläisille" oma poliklinikka, eikä tarvitse katsella maha pystyssä käveleviä mammoja! Jorvissa olis joutunut just menemään naistentautien polille, ei kiva. Onneksi siellä ei tehdä ivf:ää.. :\|

Meikkiksellä on lämpöä, 37,4 kun mittasin pari tuntia sitten. Ihossa tuntee ilkeästi, siksi mittasinkin. Toivottavasti tämä on nyt hyvä merkki.. :whistle:

Kohta täytyy mennä petiin, sen verran väsyttää. Normaalisti valvon ainakin puolille öin, B)
 
aida
=) Heippa hope!
Mun piti heti herättyäni tulla katsomaan mitä sivuilla tapahtuu. Mulla meni eilinen päivä pitkälle yöhön pois kotoa... nää sivut on koukuttanut mun totalisesti :whistle:
Mulla pisti maanantaina amppari vas.nilkkaan ja eilisen aikana jalka kipeyty ja turpos kun limppu.Oltiin vielä pahaksi onneksi työkavereiden kans reissussa (laivalla) eikä missään ollu paracetamolia yms. vastaavaa mitä olis uskaltanut ottaa. Kotiuduttuani lähdin heti sairaalan päivystykseen ja siellä todettiin (se mitä olin jo itse diagnosoinu) paha ihotulehdus sen pistoksen tiimoilta. Ja sit kun mä kerroin et ollaan oltu passissa yms. kuviot ,niin nuorelta kandilta meni pasmat sekaisin ;) No... hyvähän se oli että hän hoiti asian oikein ja varmisti gyneltä kaiken mitä tehdä ja sain siihen sitten asianmukaisen antibiootin ja särkylääkkeet. Kotiuduin vasta aamutunneilla mut onneks sain nukuttua ihan ok.
Piinailusta sen verran että pessinismi meinaa valtaa mieltä kun alavatsassa vihloo välillä niin et menkat alkais :ashamed: ... muuten olo on ihan ok.
Mitenkäs sun piinailu sujuu????
 
:wave: aida
meillä on näköjään molemmilla ollut vähän vaivoja! Mulla siis toissailtana nousi lähemmäs 38 lämpö ja en sitten eilen tietenkään mennyt töihin. No, nukuin melkein koko päivän ja illalla jo tuntui että olo oli aika hyvä. Viime yönä sitten heräsin, kun vatsassa kouristeli ihan mielettömästi. Oli kyllä niin tuttu tunne aikaisemmilta vatsatauti kerroilta, etten ajatellut ollenkaan sen kivun liittyvän muuta kuin suolistoon. Istuin sitten muutaman tunnin vessassa viime yönä ja tänään en myöskään mennyt töihin. Söin juuri aamupalaa, saapas katsoa miten sen kanssa käy!

Mä oon kanssa melko koukussa näihin keskusteluihin, käyn lukemassa montaa muutakin juttua ja välillä kommentoin, jos jaksan. En oo jaksanut tosin erikseen sinne toukokuun ivf-icsi-pas pinoon kirjoitella. Saan tarpeeksi vertaistukea sulta, =)

Mulla ei ole mitään kummempia oireita, muutaman kerran on nipistellyt joko vasemmalta tai oikealta puolelta masua, mutta siinä kaikki. Mä päätin aikaisemmin etten testaa ite ennen maanantaina, mutta mulla on sellainen tilanne että lugeja on enää 2 jäljellä. Joten ajattelin lauantai-aamulla testata. Tosin luulen että haen uuden paketin lugeja siitä huolimatta, mutta olisi niin ihanaa nähdä edes himmeän himmeä haamu. Täytyy vaan pitää pää kylmänä, lähtökohdat tietäen! Mulla on jäänyt yksi testi tonne kaapin perukoilta joskus niiltä ajoilta kun en tiennyt meillä mitään ongelmaa olevankaan. Tosin siinä on mennyt päiväkin yli, mutta samapa se, kun en tosiaan ajatellut lukea sitä kuin piru raamattua, :)

Eli piinistelyt sen kun jatkuvat.. Toivottavasti saat jalkasi nopeasti kuntoon, varmasti ikävää tuollainen!
 
aida :wave:
toivottavasti kaikki on kunnossa?

Oli ihan heti pakko tulla kertomaan uutinen. Eli tein uhkauksen mukaisesti sen raskaustestin äsken ja ikkunaan ilmestyi kuin ilmestyikin himmeä viiva!!! Herätin miehenikin katsomaan sitä, ettei ole mun mielikuvituksen tuotetta ja kyllä hänkin siinä viivan näki! Kyllä pääsi itku, oli niin ihanaa nähdä se kaksi viivaa siinä!! Kädet alkoivat tärisemään ja tärisevät vieläkin. Tiedän ettei kannata vieläkään tuudittautua siihen että olis selvillä vesillä, mutta täytyy nyt iloita tuosta mitä pessimistisempä ajankohtana en ajatellut koskaan näkeväni.

Mies kysyi vitsillä että viivan määrät ei varmaan kerro montako on kyydissä, kun 2 alkioitahan laitettiin. =)

t. Hope ja haalea salamatkustaja pp 10

 
aida
Ihanaa hope :D
ja onnea,onnea,onnea :flower:
Toivotaan että viiva siitä vaan vahvistuu!!!
Mulla on kaikki ihan ok... on vaan ollu nyt niin kiire kun rakennetaan ja talkoita ollaan pidetty tänään... Onneksi on ollut muuta mietittävää =)
Koskahan sitä itse uskaltais testailla :/
Pistähän tilannetietoa jatkossakin =)
 
Heipsis Aida!
Joko sulla alkaa olemaan testailut käsillä? Jännitän sun puolesta!!
Olin pari päivää reissussa ja nyt pääsin päivittämään tietoja. Eli eilen aamulla kävin verikokeella ja hoitaja soitti yhdeltä iltapäivällä ja onnitteli positiivisesta raskaustestistä, =) Se arvo oli 258, mikä oli kuulemma oikein kohdillaan. Varhaisultra on varatttu juhannusviikolle. Kyllähän tässä saa jännittää montaa asiaa, mutta täytyy yrittää olla stressaamatta turhista!

HYvää yötä ja kerrohan kuulumisia! Pidän sulle peukkuja ja lähetän plussasäteitä. :heart:
 
Heipsis Aida!
Joko sulla alkaa olemaan testailut käsillä? Jännitän sun puolesta!!
Olin pari päivää reissussa ja nyt pääsin päivittämään tietoja. Eli eilen aamulla kävin verikokeella ja hoitaja soitti yhdeltä iltapäivällä ja onnitteli positiivisesta raskaustestistä, =) Se arvo oli 258, mikä oli kuulemma oikein kohdillaan. Varhaisultra on varatttu juhannusviikolle. Kyllähän tässä saa jännittää montaa asiaa, mutta täytyy yrittää olla stressaamatta turhista!

HYvää yötä ja kerrohan kuulumisia! Pidän sulle peukkuja ja lähetän plussasäteitä. :heart:
 
aida
:'(
Hopelle;
Testasin tänään sitten sen negan! Olo on ihan tyhjä... Ei oikein itkuakaan tule kun olen murehtinut tämän asian varmaan jo etukäteen. On ollut jo pitkään sellainen olo ettei onni suonut tällä(kään) kertaa...

Mutta ihana kuulla ett sulla on raskaus todentunut kunnolla ja edennyt hyvin :) Onkohan siellä ne molemmat huurunenät kyydissä ???

Lohduttelen itseäni sillä että onneksi mulla on toi ihana poika joka just lähti tosta kouluun :heart: Tänään on hänen 11-v. syntymäpäivä ja se saa kyllä mielen herkistymään ja miettimään miten onnellinen saan kuitenkin olla :saint: Synttäreitä on kovin juhlittu ja tänän tulee vielä kaverit juhlimaan...Tämä pitää kyllä elämässä kiinni!!!!

Olis kyllä ihan kiva kuulla sun kuulumisia raskauden edetessäkin jos vaan jaksat vielä näillä sivuilla roikkua ;) Meillä tulee hoitoihin nyt se kesätauko ja syksyllä pistetään homma taas pyörimään. Toisaalta tauko on ihan hyvä juttu kun tämä kevät on ollut meille kaikin puolin elämässä rankka :ashamed: Aion kyllä ottaa ilon irti kesän riennoista joita on tähän asti kertynyt kalenteriin jo ihan kiitettävästi! Ja toivotaan että se "luomuihme" tapahtuisi kesän aikana :D

Onnea helmivauvan/vauvojen odotukseen :hug:
 
Voi Aida! :hug:
Olin alunperin sitä mieltä, että asiat menee juuri toisinpäin, mutta eipähän tuollaiseen voi itse vaikuttaa millään tavalla. Oon surullinen puolestasi, :'( Mulla on jotenkin tosi kummallinen fiilis, oon iloinen omasta puolestani, mutta pahoillani sun puolesta. Mä oon 100% varma, että mun onnistumiseen vaikutti se homeopatia+vitamiinit. Kertoisin mielelläni lisää, esim. sähköpostilla. Mulla on sellainen ei-omalla-nimellä oleva sähköposti, voisit laittaa siihen postia, jos haluat kuulla lisää noista. Itse olin tosi skeptinen, kun kävin kyseisellä "luontaishoitajalla". Paljon hyvää on kuitenkin seurannut sen jälkeen ja tämä uutinen tietysti paras niistä. Pongasin itse netistä joltain keskustelupalstalta kyseisen henkilön, ja otin yhteyttä. Sinne kirjoitti tyttö, jolla oli paha endo ja oli saanut lapsettomuustuomion lääkäriltä ja melko pian näiden "hoitojen" alettua tulikin luomusti raskaaksi. En halua mitenkään tuputtaa näitä asioita, mutta ajatteliin että sua vois kiinnostaa, kun alunperin lähdit tuolla otsikolla liikkeelle, :)

Muistathan antaa surun kuitenkin tulla, vasta sen jälkeen voi katsoa elämää uusin silmin. Toivotan paljon jaksamista ja kiva kun olet kuitenkin iloisella mielellä kesää odottamassa! =)

Pidetään yhteyttä jatkossakin, jos vain haluat ja ilmoita jos haluat sen mun meiliosoitteen!

terkuin, hope :heart:


 
aida
:hug: Kiitos hope!
Ihan varmasti mua kiinnostaa kaikki luontaisjutut!!! Ajatuksena on ollutkin ottaa nyt kesän aikana niistä asiosta enemmän selvää. Uskon et niistä vois olla apua meillekkin. Muutenkin uskon kaikkeen luontaiseen ja olen ihan liian vähän noudattanut omassa elämässäni niitä oppeja. Pojan kanssa olen yrittänyt olla hieman valistuneempi mutta kuitenkin tervettä maalaisjärkeä käyttäen. En tosiaankaan ole mikään perinteisen lääketieteen vastustaja, mutta uskon että monessa asiassa ihan luonnon omat jutut vois auttaa ja olla ainakin hyvänä tukena.
Laitappa toki mulle meiliosoitetta niin otan yhteyttä... ;)
 

Yhteistyössä