Lukemisen oppimis vaikeus???

Meillä loppuvuodesta 8 vuotta täyttävä poika,siis ekaluokalla.Matikka sujuu helposti,mutta lukeminen on täysin hukassa,kirjaimet tuntee aika hyvin,mutta tavujen muodostus ym.on aivan hebreaa!! Muuten terävän oloinen poika,mutta mietin vain,että mikähän se tämän oireyhtymän nimi sitten on,kun nykyään kaikille on omansa. Opettaja soitti ja ensi viikolla mennään keskustelemaan asiasta hänen kanssaan mitä tehdään.Yksi vaihtoehto on ensimmäisen luokan kertaus ensi syksynä eli entisajan muoto =luokalle jääminen.Tuntuu pahalta ja käsittämättömältä miten pojalle ei avaudu tuo lukeminen. Tykkää kuunnella satuja ja hyvä keskittymään,rakentelee legoilla kaikkea jopa todella vaikeita joita en osaisi itsekään.Onko teillä toisilla kokemusta mikä auttaisi.Tyttö 9 vuotias,jonka läksyjen tekemiseen ei ole tähän mennessä vielä tarvinnut puuttua.Laittakaa neuvoja! Kiitos


 
Kyseessä voi olla lukivika se ei maailmaa kaada mutta poika tarvitsee paljon apua oppimiseen. Jos teillä on mahdollisuus hankkikaan jotain lukemiseen tai kirjaniten tunnistamiseen opettavia (tietokone) pelejä jos niistä olisi apua. Kysäise opettajalta osaisiko neuvoa hyviä linkkejä. Liika tuputtaminen on kuitenkin pahasta ei kukaan pakolla mitään opi ei ainakaan kunnolla.

Minulla on lukivika opin lukemaan toisella luokalla jotenkin tavaamalla ja kolmannella luokalla sitten niin että oli jotain mahdollisuutta pysyä mukana opetuksessakin. Minusta se "luokalle jääminen" on parempi vaihtoehto kun junnata mukana epätoivoisesti.

Lukiviasta saa tietoa erilaisiltaoppijoilta varmaan googletamalla löytyy.

Stemppiä!
 
Heips!
Meidän pojalla on liki samanlainen oppimisvaikeus. Käytiin koulupsykologin tutkimuksissa- diagnoosi on nimeämisen ongelma ja lyhyt työmuisti. Meidän pojalla vaan on hankalampi tilanne, kun hän ei osaa nimetä kirjaimia ja numeroita- ei muista minkänäköinen on esim yhdeksän. Pikkuhiljaa ollaan harjoiteltu ja kerrattu ja opeteltu hitaampaan tahtiin... Helppoja tavuja kuten SA,SI, SU yms hän jo lukee.
Muuten hän on älykäs poika ja hänen sanavarastonsa on erityisen hyvä!

Me ollaan sitä mieltä, että parempi käydä ekaluokka uudestaan, kuin mennä huonoilla taidoilla tokalle ja olla aina se luokan huonoin ja "kärryistä pudonneena".

Teillähän voi vielä lukeminen loksahtaa tänä keväänä, joten tsemppiä!
 
hei! meille opettaja ehdotti kertaamista, mutta en suostu. meillä oppi lukemaan nyt helmikuussa on siis ekalla. olen tehnyt sellaisia tavulappuja ja niillä ollaan opeteltu vaikeita tavuja. harjoitellaan päivittäin pieniä aikoja. tsemppiä teille! :flower: tulitte mihin päätökseen tahansa.
 
Jonsered
Jos ei ole rahasta kiinni, kannattaa käydä neuropsykkarilla. joka määrittää ongelmakohdan ja antaa työkalut, joilla sitä voidaan yrittää avata. Toimi meillä. Tytöllä lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus, joka johtuu äänteiden prosessoinnin vaikeudesta. Ja lisäksi hänellä ei ole automatisoitunut kirjain-äänne-kirjaimen muoto-ketju. Eli hän työstää sanan pala palalta.
 
Käypä tutustumassa sivuihin www.lukihero.fi. Sieltä löytyy varmaankin vinkkiä esim. lukivaikeuteen liittyen. Tai
http://www.vep-palvelu.fi/cgi-bin/cgiwrap/veppalve/presenter.pl?slideshow_id=31&slide_id=955&language_id=1 tai
http://www.lukineuvola.fi/tietopankki/mitaonlukivaikeus_html.
 
JONSERED Karhunkantaja
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.04.2007 klo 14:53 tättärä kirjoitti:
Miten teillä nyt menee? Meillä ei edelleenkään osata tavuja eikä tietenkään lukea. Ekaluokka siis kerrataan.... :/
Eipä taida opettaja paljoa panostaa, jos ei erityis- tai tukiopetusta ole saanut aikaiseksi. Aika pahalta kuulostaa ekan kertaus siksi, että ei osaa lukea.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 15:04 JonseredLaLoca kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.04.2007 klo 14:53 tättärä kirjoitti:
Miten teillä nyt menee? Meillä ei edelleenkään osata tavuja eikä tietenkään lukea. Ekaluokka siis kerrataan.... :/
Eipä taida opettaja paljoa panostaa, jos ei erityis- tai tukiopetusta ole saanut aikaiseksi. Aika pahalta kuulostaa ekan kertaus siksi, että ei osaa lukea.
On panostettu! Heti syksystä saakka saanut tukiopetusta omalta opelta, erityisopelta ja kotoa. Pojalla on niin paha lukihäiriö, että etenee hyvin hitaasti. Psykologin ja puheterapeutin testeissä on käyty ja saatu hyviä neuvoja. Poika on kuitenkin niin älykäs, että ei haluta mitään erityiskoulua sun muita harkita. Tuo tuplaus on hänen kohdallaan kannattavaa.
 
JONSERED Karhunkantaja
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 15:24 tättärä kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 15:04 JonseredLaLoca kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.04.2007 klo 14:53 tättärä kirjoitti:
Miten teillä nyt menee? Meillä ei edelleenkään osata tavuja eikä tietenkään lukea. Ekaluokka siis kerrataan.... :/
Eipä taida opettaja paljoa panostaa, jos ei erityis- tai tukiopetusta ole saanut aikaiseksi. Aika pahalta kuulostaa ekan kertaus siksi, että ei osaa lukea.
On panostettu! Heti syksystä saakka saanut tukiopetusta omalta opelta, erityisopelta ja kotoa. Pojalla on niin paha lukihäiriö, että etenee hyvin hitaasti. Psykologin ja puheterapeutin testeissä on käyty ja saatu hyviä neuvoja. Poika on kuitenkin niin älykäs, että ei haluta mitään erityiskoulua sun muita harkita. Tuo tuplaus on hänen kohdallaan kannattavaa.
Hyvä juttu, heti suoraan taustoja tietämättä vain oletin, että mitään ei ole tehty. Sorry :ashamed: Tuntuu kuitenkin oudolta, että älykäs lapsi joutuu uudestaan tolkuttamaan läpi samat asiat, toivottavasti ei kyllästy. Jos opettaja on hyvä ja innostava, juttu saattaa toimiakin. Käsittääkseni joissain kouluissa on erityisiä dysfasia-luokkia tai -ryhmiä, ei siis tarkoitettu "tyhmemmille" tai "vammaisille" lapsille. Eikä erityiskoulun käyminen tarkoita, että oppilaan älyssä olisi jotain vikaa ;)

*itse lukihäiriöisen äiti*
 
Enhän mä nokkiini ottanu B) .
Tänään sovittiin puheterapeutin kanssa, että syksyllä alotetaan terapiajakso kielellisten ongelmien helpottamiseksi. Saatais terapiaa jo nyt keväällä, mutta arveltiin, että poika tarttee lomaa... on ollu aika rankka lukuvuosi :'( . Meillä pojalla on molemmilla puolilla suvuissa lukihäiriötä, joten häntä helpottaa itseään ajatella, että tämä on periytyvä juttu, jolle ei itse voi mitään. Tietenkin hän kovasti harjoittelee, mutta ei liikaa.
Hyvää kevättä :flower:
 
Meidän ekaluokkalaisella on keskittymisvaikeuksia, jotka tietenkin johtaa siihen, että jollei heti jotain osaa niin meinaa luovuttaa.

2 opettajaa on ehdottanut luokalle jättäytymistä (EI SIIS LUOKALLE JÄÄMISTÄ) ja todellakin kuuntelemme ammattilaisen mielipidettä! Täällä tuntuu olevan vanhanaikaisiakin ihmisiä joukossa :\| Tuli mieleeni oma mummoni yhdestä kirjoittajasta täällä, mummonikin oli sitä mieltä, kun kuuli ekaluokan kertaamisesta, ettei missään nimessä. Kesä on aikaa harjoitella ja hän kyllä opettaa sitä ja tätä, sitten aletaan kiusaamaan jne. jne.

Todella vanhanaikaista puhetta, kesä on lomaa varten ainakin tuon ikäisillä vielä :) Toki jotain kesän aikanakin muistellaan, mutta lomaillaan enimmäkseen, että jaksaa taas syksyllä koulun aloittaa ja seuraavaan kesään asti jaksaa B)

Yhden edellisen kanssa samaa mieltä siitä, että mieluummin jättäytyy luokalle kuin on koko ajan luokan häntäpäässä kaikessa oppimisessa. Nyt kun aloittaa uudestaan ekaluokan niin osaa jo valmiiksi kuitenkin suht paljon! Kokee sellaisia tunteita, että Jee, mäkin osaan tän!

Mutta siis tämä mun minun ja miehen mielipide, kärkkäästi sanottu, mutta ajtelkaa nyt hyvät vanhemmat itse omalla päällä. Lapsenne tulevaisuushan siinä on kyseessä ja se, miten pärjää koulussa!
 
Itsellä ei vielä ole, mutta googleta sanalla "ekapeli", on kuulemma jonkinlainen, juuri lukemaan oppimispeli... Just eilen postitin hakemuksen ja sillä meinaan prepata poikaani lukemisen ihmeelliseen maailmaan :D
 
Gurli
Heippa!

Keskustelustanne on jo aikaa, mutta toivottavasti vielä luet tämän. Meillä on tokaluokkalainen tyttö, jolla on ollut vaikeuksia lukemisen kanssa. Edelleen on vaikeaa. Erityisopettaja testasi ja totesi, että kyseessä ei ole varsinainen lukihäiriö. Sen sijaan hänellä on diagnosoitu hyvänlaatuinen asentohuimaus, jolla on tedettu olevan yhteys lukunopeuteen. Googleta sanoilla asentohuimaus ja Tapani Rahko, niin löydät lisätietoa. Meillä säännöllinen asentohuimaushoito tuo helpotusta, joskaan ei ole poistanut ongelmaa kokonaan. Saattaa olla yksi syy teilläkin, on aika yleistä, mutta lääkärit ja erityisopetkin tietävät siitä vielä aika vähän.
 
Gurli
Bongasin asentohuimauksen Hesarin artikkelista syksyllä. Tamperelainen lääkäri Tapani Rahko on löytänyt yhteyden asentohuimauksen ja hitaan lukemisen välillä. Kävimme hänen vastaanotollaan Tampereella lääkärikeskus Operonissa. Hän teki diagnoosin ja ensimmäisen hoidon. Sitten saimme kotihoito-ohjeet mukaan. Hoito on yksinkertainen asentohoito. Tehdään makuullaan ja käännytään tietyssä järjestyksessä selälle, kyljelle, vatsalle. Ensin tarvitaan asiantuntijan diagnoosi, jotta tiedetään millä puolella ongelma on ja miten päin hoito tehdään. Perusongelma on korvassa tasapainoelimessä, jossa kalkkikivisora joillakin ihmisillä liukuu vääriin paikkoihin aiheuttaen huimausta ja sitä kautta ongelmia silmän ja aivojen välillä, eli rivit hyppivät ja lukeminen on hidasta. Asentohoidolla sorat "valutellaan" oikeisiin kanaviin. Kuullostaa henkimaailman asioilta, mutta ainakin meillä auttaa. Joillakin saattaa yksikin hoito riittää, meillä tehdään noin kerran viikossa ja useamminkin voisi. Hoito on helppo, meidän 9-vuotias osaa sen jo itse. Lukunopeus nousee aina hoidon jälkeen. Sen myöntää jo erityiospekin, vaikka aluksi oli aika epäileväinen. Hoidon osaavia lääkäreitä on kyllä muitakin, mutta valitettavasti itse en tiedä kuin Rahkon. Väittäisin, että kannattaa ainakin kokeilla.
 

Yhteistyössä