[QUOTE="mie";24835426]just...mut ku eihän se oma onni voi mennä kaikkien muiden edelle aina...siinähän jäis lapset ja moni muukin jalkoihin...et eipä sitä aina voi olla välittämästä muiden mielipiteistä...[/QUOTE]
Mä en itse missään tapauksessa haluaisi joutua äitini kuoltua kelailemaan, että olenko minä ollut se syy, minkä vuoksi hän ei ole voinut toteuttaa itseään, ehtinyt pitää yhteyttä ystäviinsä, on joutunut tekemään töitä enemmän kuin olisi jaksanut ja halunnut...minkä vuoksi hän on joutunut kuolinvuoteella katumaan elämää, joka ei ole mennyt niinkuin hän olisi haaveillut. (onneksi tästä tuskin on pelkoa, oma äitini on seurannut unelmiaan vaikka ne välillä ovat vieneetkin hänet mm. kauas ulkomaillle opiskelemaan erilleen pienistä lapsistaan jne. Ja tuon artikkelin valossa, ajattelen nyt että kiitos hänelle siitä, ettei jäänyt vain meidän vuoksemme.)
Erityisesti lapsellisella ihmisellä on VELVOLLISUUS ajatella myös itseään. En keksi muuta yhtä raskasta taakkaa minkä vanhempi lapselleen voisi antaa, kuin se, että hän on uhrautunut lapsensa vuoksi tavalla, joka on tehnyt hänet onnettomaksi. Että lapsi joutuu tuntemaan pelkällä olemassaolollaan estäneensä vanhempaansa olemasta onnellinen.