Ensimmäinen ajatukseni oli se, että hyvä etten ole opettaja. :ashamed:
Olen kentältä kuullut, että vanhempien kaikkinainen vaativuus on kasvanut. Aikaisemmin on ollut pääaasiassa hankalia oppilaita- mutta nykyään tuntuu olevan aika paljon myös hankalia vanhempia.
Tai sanoisinko vaativia, vanhempia, joilla tuntuu olevan oma vanhemmuus hukassa ja he suuntavat koululle ihan kohtuuttomia odotuksia.
Se, vanhemuuden hukassa oleminen on surullista ja valitettavaa. Mietin, mistä se mahtaa johtua.
Enkä osaa vastata. :| Onko se epävarmuutta, kyvyttömyyttä luottaa omaan maalaisjärkeensä.
Onko se yhteiskunnan asettamien paineiden aikaansaamaa, kun kaiken pitäisi olla niin tehokasta tai persoonallista- vanhemmuuden suuntautumislinjoineen ( kiintymyysvanhemmuus jne, ).. hukkaako vanhempi itsensä siihen? Mistä tulee pelko asettua auktoriteetiksi lapselleen..
( en tarkoita mitään hirmuvaltiasta)
Mistä tulee se -kaikki kuuluu mulle ja mun lapselle- asenne, johon aina toisinaan törmää.
Koulumaailmassa ei ehkä niinkään ainakaan ilmaisen perusopetuksen piirissä voi vedota siihen... että hei mä maksan tästä. Mutta päivähoidon puolella tähän ilmiöön törmää.. kaikilta osin en olekaan jutun kanssa samaa mieltä... sillä ei kaikille vanhemmille se päivähoidon arkikikaan ihan selvää ole. Se vaatimustaso ja hukassaolo näkyy sielläkin.
En saa itsekään ajatuksistani kiinni. Helletä on hyvä syyttää. B)