A
Amoxin&Amorium
Vieras
Tässä teille lasten vanhemmat tietoa antibiooteista:
Lapseni on 3-vuotias, sai viikonloppuna kovan kuumeen ja valitti toista korvaa. Särkylääke ei auttanut, joten lähdettiin yötä vasten päivystykseen Espoossa.
Kiireisen oloinen lääkäri määräsi Amo..-alkunimistä antibioottia, ja sanoi "että kyseessä on lapsille ensisijaisesti määrättävä lääke".
Annoimme yhden lusikallisen,jonka jälken lapselta pettivät jalat. Toisen annoksen lapsi oksensi.
Aamulla lapsen jaloissa ja käsissä oli nokkosen polttamia jälkiä, sekä laajoja vesikelloja. Soitimme päivystykseen, ja puhelinriepottelun jälkeen saimme fiksun vastauksen:
Kyseistä lääkettä EI olisi pitänyt ottaa, ja 6 seitsemästä välikorvan tulehduksesta paranee itsestään! Lisäksi 80% korvatulehduksista ovat viruksen, ei bakteerin aiheuttamia, joten antibiootit eivät vaikuta taudin poistumiseen vaan helpottavat hetkellisesti olon kohenemiseen. Sivuvaikutukset ovat kuulemma yleisiä tämän aineen käytössä, kuinka voi olla mahdollista, ettei niistä kerrota reseptiä määrätäessä!? Miten tätä ainetta voidaan määrätä hyvällä omalla tunnolla pienelle lapselle?!
Sain kuulla, että tämä antibiootti (hyvin happopitoinen) oli yhden annoksen jälkeen polttanut pienen pojan suoliston niin, että tämä on toista kuukautta sairaalahoidossa, eikä ulosta normaalisti ehkä koskaan. Lisäksi aine oli tehnyt vaurioita munuaisiin. Oireet olivat samat, jalat menivät alta ja ihottumaa tuli jalkoihin. Lisäksi netistä löytyi PALJON samanlaisia tarinoita lääkkeen käytöstä.
Että järki käteen antibioottien ja niiden johdannaisten kanssa (takoitan samansukuisia/ nimialkuisia keskenään). Kaikkia tulehduksia ei kannata lähteä lääkitsemään ilman todellista ja perusteltua tarvetta, ja määrätty lääke KANNATTAA ainakin GOOGLETTAA! (koskee kaikkia tauteja, korva-, keuhkoputki- ja poskiontelotulehduksia).