R
Rv 37+1
Vieras
En tiiä pitäiskö vaan jo luovuttaa tältä yöltä. Kello näyttää puolta viittä, enkä oo saanu nukuttua silmällistäkään tänä yönä. Aargh!
2-vuotias esikoinen simahti kymmenen aikaan ja itsekin siirryin tuolloin sänkyyn "nukkumaan" - siis vaihtelemaan tuskastuneena asentoa, avaamaan ja sulkemaan vuoroin ikkunaa kun oli joko liian kuuma tai kylmä, potkimaan peittoa päälle ja pois ja niin edelleen. Nyt närästää aivan järkyttävästi ja olen hikoillut paidan ja pikkarit läpimäriksi. Jalat ovat puutuneet ja etenkin reisiä ja nivusia vihloo vähän joka asennossa.
Eniten kuitenkin ehkä ärsyttää vieressä tuhiseva aviomieheni (jonka tosin pitää nousta seitsemältä töihin). Kadehdin niin suunnattomasti hänen untaan! Itselläkin alkaa siinä seitsemän-kahdeksan tienoissa "työpäivä" kotona, kun esikoinen tulee herättämään ja vaatimaan itselleen aamupalaa ja -viihdyttäjää. Päivä on pitkä, koska tyttö ei enää nuku edes päiväunia, jolloin mulla olis edes teoriassa aikaa kuitata univelkoja.
Miten te muut vastaavassa elämäntilanteessa olette pärjänneet? Itsellä on ainakin pinna erittäin kireällä kroonisen unettomuuden takia ja ahistaa ajatus, että tätä piinaa (=raskautta) voi olla vielä 5 viikkoa jäljellä pahimmassa tapauksessa... Esikoinen syntyi 10 päivää yli lasketun ajan ja nyt mennään viikolla 37+1. Tosin ei se nukkuminen varmaankaan helpota yhtään siinä vaiheessa kun vauva syntyy, ainakaan jos pikkukakkonen on yhtään samaa sorttia kuin isosiskonsa (nytkin myllertää täysiä mahassa, vois edes se nukkua!).
Anteeksi tämä valivali-kirjoitus, mutta alkaa oikeasti jo vähän ottamaan kupoliin koko tilanne! Ja sitten vielä ne hyvää tarkoittavat kukkahattutätien ja sukulaismammojen neuvot, että "kannattaa nyt nukkua vielä niin paljon voi ennen vauvan syntymää"... Joopa joo. Seotkoon vaihdevuosioireisiinsa.
2-vuotias esikoinen simahti kymmenen aikaan ja itsekin siirryin tuolloin sänkyyn "nukkumaan" - siis vaihtelemaan tuskastuneena asentoa, avaamaan ja sulkemaan vuoroin ikkunaa kun oli joko liian kuuma tai kylmä, potkimaan peittoa päälle ja pois ja niin edelleen. Nyt närästää aivan järkyttävästi ja olen hikoillut paidan ja pikkarit läpimäriksi. Jalat ovat puutuneet ja etenkin reisiä ja nivusia vihloo vähän joka asennossa.
Eniten kuitenkin ehkä ärsyttää vieressä tuhiseva aviomieheni (jonka tosin pitää nousta seitsemältä töihin). Kadehdin niin suunnattomasti hänen untaan! Itselläkin alkaa siinä seitsemän-kahdeksan tienoissa "työpäivä" kotona, kun esikoinen tulee herättämään ja vaatimaan itselleen aamupalaa ja -viihdyttäjää. Päivä on pitkä, koska tyttö ei enää nuku edes päiväunia, jolloin mulla olis edes teoriassa aikaa kuitata univelkoja.
Miten te muut vastaavassa elämäntilanteessa olette pärjänneet? Itsellä on ainakin pinna erittäin kireällä kroonisen unettomuuden takia ja ahistaa ajatus, että tätä piinaa (=raskautta) voi olla vielä 5 viikkoa jäljellä pahimmassa tapauksessa... Esikoinen syntyi 10 päivää yli lasketun ajan ja nyt mennään viikolla 37+1. Tosin ei se nukkuminen varmaankaan helpota yhtään siinä vaiheessa kun vauva syntyy, ainakaan jos pikkukakkonen on yhtään samaa sorttia kuin isosiskonsa (nytkin myllertää täysiä mahassa, vois edes se nukkua!).
Anteeksi tämä valivali-kirjoitus, mutta alkaa oikeasti jo vähän ottamaan kupoliin koko tilanne! Ja sitten vielä ne hyvää tarkoittavat kukkahattutätien ja sukulaismammojen neuvot, että "kannattaa nyt nukkua vielä niin paljon voi ennen vauvan syntymää"... Joopa joo. Seotkoon vaihdevuosioireisiinsa.
