Lonkkaluksaatio on pieni, tavallisesti helposti korjattava "pakkausvirhe", mutta aiheuttaa kuitenkin äideille suurta surua ja huolta -ainakin alussa. Itse itkeskelin ja olin epätoivoinen ja säälin pientä ihmistä aivan suunnattomasti. Nyt kun aikaa on kulunut muutama kuukausi ja lonkat on todettu terveiksi haluaisin rohkaista hoidon aloittavien vauvojen äitejä kertomalla, että kaikki menee todennäköisesti oikein hyvin -ehdotan kuitenkin että diagnoosit varmistetaan parin lääkärin voimin, että tarvittava hoito saadaan aloitettua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa!
Meillä siis pojalla todettiin lonkkaluksaatio muutaman vuorokauden ikäisenä. Olin asiasta tosi surullinen ja ensimmäinen viikko vauvan kanssa meni lastan asettamista odotellessa murheelisin mielin.
Kun sitten viikon ikäisenä menimme lastenpolille, kirurgi tutki pojan lonkat ja totesikin ne terveiksi. Onni oli suunnaton -lastaa ei tarvittaisikaan!!! Jälkitarkistus vielä ihan muodon vuoksi olisi kuuden viikon päästä, mutta lääkärin mukaan muutosta tilanteeseen ei tarvitsisi pelätä.
Kuuden viikon päästä sitten toinen lääkäri väänteli pojan lonkkia ja huomasi heti vasemman puolen epäilyttäväksi. Von Rosen lastahoito aloitettiin saman tien. Olin surullinen, mutta suurimmat mielenmullistukset olin jo käynyt läpi silloin ensimmäisellä viikolla, nyt olin hieman vahvempi eikä tilanne vaikuttanut enää ihan maailman lopulta.
Lasta-aika meni hienosti -vauva ei siitä tosiaan kärsinyt vaikka oli jo lähes 2kk vanha. Parissa päivässä vauva unohti, että on olemassa muitakin asentoja eikä selvästikään kärsinyt laainkaan. Totesin, että äidit ovat tosiaan lastasta paljon enemmän surullisia kuin lapset, joiden sopeutumiskyky tuossa iässä on ihan omaa luokkaansa.
Kuusi viikkoa meni siis hyvin ja nopeasti ja lasta saatiin pois pojan 3kk päivänä. Vasen lonkkamalja todettiin olevan vielä luisu, mutta lonkka kuitenkin tukeva ja oikeassa paikassaan. Seuraava tarkistus olisi 6kk iässä.
Minulle jäi kuitenkin tuosta ensimmäisestä virhediagnoosista skeptinen asenne ja mittailin koko ajan pojan jalkojen pituuksia ja toispuolisuutta yrittäen varmistua että kaikki tällä kertaa on varmasti kunnossa. Varasin ajan yksityiselle ortopedille parin viikon kuluttua lastan poistamisesta. Lonkat olivat myös tässä tutkimuksessa vahvat ja oikeilla paikoillaan. Olin hyvillä mielin muutaman viikon ja sitten sain taas päähäni, että mitäs jos sittenkin lonkka on mennyt takaisin huonoon asentoon,,,, Luin netistä kauhukertomuksia leikkauksista ja vetohoidoista enkä saanut mielenrauhaa asiasta, vaikka järkeni kyllä yritti sanoa, että kyllä kaikki on varmastikin nyt hyvin! Varasin taas ajan ortopedille (hienoa, että otimme lapselle vakuutuksen) ja kävin taas testaamassa pojan lonkat : D
Lääkäri totesi taas lonkan olevan vahvasti oikealla paikallaan ja nyt yritän päästä tästä lonkka-ajatuksesta vihdoin yli ja uskoa, että lastahoito on toiminut ja lonkasta tulee hyvä.
Te muut lonkkalapsien äidit varmasti ymmärrätte huolen, mikä näinkin "pienestä" ongelmasta syntyy. Kyllähän tämä meidän toiminta kieltämättä hieman hysteeriseltä tuntuu, mutta oman mielenrauhan vuoksi ihan tarpeellista. Nyt lupasin tälle viimeisimmälle ortopedille, että odotan rauhassa sinne 6kk lastenpolin konrtolliin enkä tule tämän asian tiimoilta vastaanotolle ennen sitä : )
Kaikille niille, joiden vauvat aloittavat lastahoidon haluaisin vielä teroittaa; aika menee nopeasti eikä vauva ole lastasta harmissaan!!! Lasta-ajasta tulee oikeastaan oman vauvan erityisjuttu, joka jälkeenpäin mietittynä ei ole mikään tragedia, vaan kuului oman vauvan elämän alkupolulle ihan omana tarinanaan.
Meillä siis pojalla todettiin lonkkaluksaatio muutaman vuorokauden ikäisenä. Olin asiasta tosi surullinen ja ensimmäinen viikko vauvan kanssa meni lastan asettamista odotellessa murheelisin mielin.
Kun sitten viikon ikäisenä menimme lastenpolille, kirurgi tutki pojan lonkat ja totesikin ne terveiksi. Onni oli suunnaton -lastaa ei tarvittaisikaan!!! Jälkitarkistus vielä ihan muodon vuoksi olisi kuuden viikon päästä, mutta lääkärin mukaan muutosta tilanteeseen ei tarvitsisi pelätä.
Kuuden viikon päästä sitten toinen lääkäri väänteli pojan lonkkia ja huomasi heti vasemman puolen epäilyttäväksi. Von Rosen lastahoito aloitettiin saman tien. Olin surullinen, mutta suurimmat mielenmullistukset olin jo käynyt läpi silloin ensimmäisellä viikolla, nyt olin hieman vahvempi eikä tilanne vaikuttanut enää ihan maailman lopulta.
Lasta-aika meni hienosti -vauva ei siitä tosiaan kärsinyt vaikka oli jo lähes 2kk vanha. Parissa päivässä vauva unohti, että on olemassa muitakin asentoja eikä selvästikään kärsinyt laainkaan. Totesin, että äidit ovat tosiaan lastasta paljon enemmän surullisia kuin lapset, joiden sopeutumiskyky tuossa iässä on ihan omaa luokkaansa.
Kuusi viikkoa meni siis hyvin ja nopeasti ja lasta saatiin pois pojan 3kk päivänä. Vasen lonkkamalja todettiin olevan vielä luisu, mutta lonkka kuitenkin tukeva ja oikeassa paikassaan. Seuraava tarkistus olisi 6kk iässä.
Minulle jäi kuitenkin tuosta ensimmäisestä virhediagnoosista skeptinen asenne ja mittailin koko ajan pojan jalkojen pituuksia ja toispuolisuutta yrittäen varmistua että kaikki tällä kertaa on varmasti kunnossa. Varasin ajan yksityiselle ortopedille parin viikon kuluttua lastan poistamisesta. Lonkat olivat myös tässä tutkimuksessa vahvat ja oikeilla paikoillaan. Olin hyvillä mielin muutaman viikon ja sitten sain taas päähäni, että mitäs jos sittenkin lonkka on mennyt takaisin huonoon asentoon,,,, Luin netistä kauhukertomuksia leikkauksista ja vetohoidoista enkä saanut mielenrauhaa asiasta, vaikka järkeni kyllä yritti sanoa, että kyllä kaikki on varmastikin nyt hyvin! Varasin taas ajan ortopedille (hienoa, että otimme lapselle vakuutuksen) ja kävin taas testaamassa pojan lonkat : D
Lääkäri totesi taas lonkan olevan vahvasti oikealla paikallaan ja nyt yritän päästä tästä lonkka-ajatuksesta vihdoin yli ja uskoa, että lastahoito on toiminut ja lonkasta tulee hyvä.
Te muut lonkkalapsien äidit varmasti ymmärrätte huolen, mikä näinkin "pienestä" ongelmasta syntyy. Kyllähän tämä meidän toiminta kieltämättä hieman hysteeriseltä tuntuu, mutta oman mielenrauhan vuoksi ihan tarpeellista. Nyt lupasin tälle viimeisimmälle ortopedille, että odotan rauhassa sinne 6kk lastenpolin konrtolliin enkä tule tämän asian tiimoilta vastaanotolle ennen sitä : )
Kaikille niille, joiden vauvat aloittavat lastahoidon haluaisin vielä teroittaa; aika menee nopeasti eikä vauva ole lastasta harmissaan!!! Lasta-ajasta tulee oikeastaan oman vauvan erityisjuttu, joka jälkeenpäin mietittynä ei ole mikään tragedia, vaan kuului oman vauvan elämän alkupolulle ihan omana tarinanaan.