:wave: Täällä ollaan taas
. Tänään tapahtui SE SUURI JUTTU
, meillä ei itketty ollenkaan kun nukahdettiin
. Pari iltaa oli jo lupaavia ja tänään näin. Huomenna ehkä taas toisin, mutta mä nautin nyt tästä - ja koitan itekin pian nukkumaan.
Tänne tulee nyt niin paljon tekstiä, että lukemassa olen ajoittain käynyt, mutta nytkin tätä uutta aloitusta en jaksa kyllä kokonaan lukea. Alusta luin hiukan ja kaksi viimeistä sivua :ashamed: .
Meistä oltais tekemässä juttua
. Näitä sivuja on niin paljon, että
mikäs on tän hetken tilanne treffipaikasta ja muusta. Itse voisin kanssa mielelläni osallistua ainakin niille treffeille, missä lapset mukana. Ehkä ihan hirmu kauas en olisi valmis lähtemään, mutta katsotaan sitten mihin päädytte, että lähdenkö völjyyn. Ja minähän olin Pirkanmaalta.
Mun täytyy myöntää, että muhun on ehkä vaikuttanut hiukan kielteisesti tämä superaktiivisuus
. Ei millään pahalla ketään kohtaan!! ja kyllähän teidän juttuja lukis, mutta kun ei tunnu aika riittävän ja ehkä kiinnostuskaan käyttää aikaa niin paljon. Ja sitten kun ei ehdi kaikkea lukea, jää lukematta nekin kohdat, mitkä ehkä itseä kiinnostaisi eniten ja sen myötä jää kommentitkin. Ja joku ilta tuossa kun lueskelin teidän sinänsä oikein hauksaa "vuoropuhelua", ajattelin iteskin jotain kirjoittaa, en enää muista mitä, mutta sitten se juttu sinne kaiken vuoropuhelun perään alkoi tuntua ihan typerältä ja kuivalta, enkä sitten kirjoittanut. Ja siis tiedän, ettette te olisi pitäneet mun juttua varmaankaan mitenkään tylsänä tai muuta, mutta itelle vaan tuli sellanen olo, että mitäpä minä mitään kirjoittamaan. Siis ihan vain mun oman pään sisäistä :headwall: :headwall: .
tämä juttu, mutta kerronpa vain, että näin minun kohdalla, kun yksäiti kyseli, mihin osa väestä ehkä kadonnut. Yks päivä oikein mietin, että
tuliskohan siitä mitään, jos meillä olis kaks aloitusta yhtä aikaa tässä . Toinen tällänen pikavuorovaikutteinen, ihan mistä tahansa jutuista ja vaikka ihan just tuollaisia yhden lauseen juttuja. Ja sit ois toinen sellanen alkutaipaleen tapainen, enemmän lapsiin liittyvä ja jotain muutakin parisuhde, arjen pyörityksen pohdintaa jne. Ymmärsiköhän kukaan :ashamed: . Voi tietysti olla, ettei onnistuisi ja kuivuisi vaikka tuo "asiallisempi" osio kokonaan kasaan
. Ja tällä turinallani toivon, etten loukkaa ketään aktiivista täällä :hug: . Ilman teitä tätä juttua ei olisi ja teitä on ehdottomasti hauska lukea... kun vaan olisi paaaljon aikaa.
Huomaan, että sitten kun kirjoittamaan alkaa, voisi kirjoittaa vaikka mitä, mutta nyt tosiaan nukkumaan. Meillä on nyt yöllä syöty välillä 1,5 h välein |O ja sitten päivällä syödään paljon harvemmin |O . Ja hei, me lähdetään huomenna reissuun B) . Tulen sitten heti kotiuduttua teitäkin moikkaamaan ja kertomaan lapsiperheen lomakauhut
.