Onnea
Fanttelille perheenlisäyksestä!
Hui, aika jännää kun lokakuisia alkaa jo putkahtelemaan pihalle...
Synnytysunia olen nähnyt muutaman, ja jokaisessa vauva on jo heti synnytyksen jälkeen sellainen puolivuotiaan näköinen, ja joskus jopa osaa puhua
Mistä sellainen sitten kertoo, tiedä häntä... ehkä jostain mun suurista odotuksista vauvaa kohtaan
Mua ärsyttää, kun en vieläkään tiedä miltä
supistus tuntuu
Mulla on jotain pientä kipuilua silloin tällöin alavatsassa ja -selässä, mutta sitten kun kokeilen vatsaa, niin ei se sen kovemmalta tunnu kuin normaalistikaan. Mulla se on koko ajan "kova", varsinkin kun vauva on sellaisessa selkäasennossa. Saa nähdä että käykö niinkuin siskollani, joka ei ollut tunnistanut supistuksia, oli vaan valitellut aamusta alkaen vatsakipuja, sitten tajunnut jossain vaiheessa että hei nyt taitaa olla hyvä käydä sairaalassa, ja olihan ne sitten ollut supistuksia. Tosin hän sanoi, että kyllä ne oikeat supistukset sitten tunnisti
santsuma, minunkin avomieheni sairastaa masennusta. Se on sellaista kausittaista, niin kuin ilmeisesti usealla on. Koko raskauden ajan hän on ollut yllättävän jaksavainen, sellaisia pahoja kausia ei oo ollut kovin montaa, eikä ne oo kestäneet pitkään. Eniten minua jännittää sitten vauvan syntymän jälkeen, että miten hänen masennuksensa alkaa oireilla. Olen myös uskaltanut ajatella vauvaa sellaisena "perseellepotkuna", eli että jos sen isyyden - eli vastuun ja tärkeänä olemisen ja rakkauden - avulla niitä masennusoireita ei enää tulisikaan entiseen tapaan. En tietenkään oleta tai odota mitään, ollaan kyllä asennoiduttu tukemaan toisiamme kaikissa tunnevyöryissä etenkin sitten kun vauva tulee. Toivon myös kovasti, etten itse sairastuisi mihinkään synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai pahaan baby bluesiin, että pysyis joku rakenne meidänkin elämässä
Tsemppiä hurjasti kaikille, yrittäkää ajatella tätä synkkää syksyä ihanana ja tunnelmallisena aikana! Ja meillehän se onkin uuden alun aikaa...
- Öhkis 37+1 (the "rajapyykki" ylitetty!)