lokakuisten synnytystarinoita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äitee80
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äitee80

Vieras
olisi mukava lueskella miten teillä muilla meni synnytys, eli mikäli sikäli jaksatte vaan kirjoitella niitä tähän. :D

tässäpä meijän hermannin synnytys,
No niin la olisi ollut vasta 27.10 mut poika päätti syntyä rv 36+4.Lapsivedet meni 36+2.
Sunnuntaina koittivat käynnistää kahella kapselilla, aiheuttivat suppareita mut eivät semmoisia joilla oisi vielä synnytetty. no supparit loppuivat yöllä. seuraavana päivänä pääsin saliin ja tippaan klo 11.

Kerkesin olla tipassa noin 2 tuntia kun kuullu poksaus ja kalvo puheksi. Mulla oli aikasemmin mennyt vedet ylhäältä. Vedet sitte lorisivat ja alkoivat kauheet kivut. Heti muuttuivat säännöllisiksi ja pyysin saada epiduraalin, mut kohdunsuun tilanne ei vielä antanut myötä, mut sain sitte peditiinin kankkuun, siitä ei ollut muuta hyötyä kuin että päässä humisi. kivut yltyivät ja koitin myös ilokaasua, mut siitä tuli semmoinen tunne et huone heittää 50 kertaa ympäri.

No siinä sitte hengittelin suppareitten aikaan ja kohdunsuuntilanne oli noin tunnin jälkeen kun lopputkin vedet meni niin 4 senttiä auki. pyydettiin epiduraalia ja sain sen mut siitä ei kerennyt olla mitään hyötyä koska olin jo 8 senttiä auki kun sain epiduraalin, eli puolessa tunnissa kohdunsuu aukesi 4 senttiä. siitä 15 minsaa ja olin jo 10 senttiä auki.
siitä noin 20 minsaa ja poika syntyi.
Synnytys oli nopea mutta todella kivulias. Esikoisen aikaan supparit ei olleet näin kipeitä, mut taitaa se käynnistys aiheuttaa kivuliaammat supistukset kuin ns normaalit supparit.

eli 1 vaihe 3 h 5 min, 2 vaihe 13 minsaa, 3 vaihe 9 minsaa.
lapsivedet menneenä 44 h 43 min.

meijän hermannilla oli syntyessä painoa 3140g ja pituutta 47 cm.
Sunnuntaina 9 pv päästiin kotia, hermanni joutui olemaan verisokeritipassa ja valohoidossa.

nyt opetellaan kotona esikoisen kaa vauvan hoitoa :D

eiku vaan kirjoittelemaan!

 
21.10 klo 13,19 syntyi sektiolla pieni tyttö 49cm ja 3150g, lääkäri arvio tytön vielä aamulla ainakin 4kg :) ..
tosi nopeasti aloin toipumaan jo 5h leikkauksen jälkeen aloin kävelemään ja viimiset kipulääkkeet pyysin lauantai aamuna..tänään pääsin jo kotio kun olin toipunut niin hyvin..mutta ei tässä kummepia
 
meillä oli la 4.10 ja synnytystapa arviointi viikoilla 39+1. Todettiin että lantio on ahdas ja siirryttiin suunniteltuun sektioon vajaan vuorokauden varoitus ajalla. Verenpaineet oli koholla ja painoarvio 3600g.

29.9 syntyi sitten tyttö klo9.38. 3040g ja 49cm. Ei ollut mikään jättiläinen mutta oikein terhakka ja nälkäinen tapaus. Leikkaus meni hyvin päivä sängyssä ja pystyy. neljäntenä päivänä lähdettiin kotiin ja ihan kivasti on mennyt. väsyttää vaan koko ajan ei oikein noita öitä nukuta ainakaan pitkää pätkää...
 
Tiistaina 18.10. olin "lomalla" päivän, illalla menin takas sairaalaan Vauvan sydänäänikäyrä ei ollut häävi, todella tasainen liikkeistä huolimatta. Lisäksi paine oli lääkkeistä huolimatta liian korkea.
Keskiviikkoaamuna lääkäri tuli sanomaan kahdeksan maissa, että lähden käynnistykseen ja niin sitten mentiin...
Sain kaksi cytotekia, ekan kymmeneltä ja toisen yhdeltä. Eivät oikein aikaansaaneet mitään, supistuksia tuli epäsäännöllisesti eivätkä ne olleet järin kipeitä.
Yö meni särkylääkkeiden ja lopulta petidiinin voimalla, tuo petidiini tosin osoittautui lopulta virheeksi... (kuten esikoisenkin kanssa...).
Aamulla kohdunsuu oli 4 sormelle auki ja pääsin saliin. Lääkäri puhkas kalvot, mutta silti ei tullut kunnon supistuksia.
Oksitooni sitten auttoi, todellakin!!! Sain tiputuksen 11.05 ja epiduraali oli pakko laittaa 12.30, supistukset oli järkyttäviä.
14.30 maissa supistukset tuskallisia ja lopulta tuli tunne työntää... Poika syntyi 20.10. 14.48, tasan 15minuutin ponnistusvaiheen jälkeen. Yhtään repeämää ei tullut ja paikat pysyi ehjijä muutenkin. Mutta istukka ei lukuisista yrityksistä huolimatta irronnut ja sitten mentiinkin leikkuriin aika vauhdilla kun verrta tuli suht paljon... Verta menetin yhteensä 700ml, mutta olis jo ihan kunnossa illalla, kiitos raudan jota olen syönyt hyvästä hemoglobiinista huolimatta...
 
Hei

Kerronpa minäkin meidän kokemuksestamme.

Esitietoja: Tämä oli toinen raskaus. Ensimmäinen suunnitektu sektio ahtaan lantion vuoksi 8/04. Lantiostani ei mahdu syntymään yli 3 kg vauvat.

Minulla oli aika äitiyspolille viikolla 36+6 (4.10.05), jolloin oli tarkoistus tehdä uudelleen vauvan painoarvio, mennä osastolle ja aloittaa käynnistäminen, koska vauvan piti mahtua syntymään. Mutta vauvamme olikin kasvanut 2-viikossa noin 800g ja painoarvio oli 3100-3200 ja näin ollen varattiin suunniteltu sektio aika 18.10.05.

Tuolla käynnillä kohdunkaulaa oli jäljellä noin 2cm, pehmeää, kiinni. Ei siis mitään merkkejä että synnytys edes olisi lähellä.

6.10.05 Oli aivan normaali päivä, ei mitään merkkejä synnytyksen alkamisesta. Normaalia menkkamaista kipua selässä, jota oli ollut jo muutaman viikon ajan. Illalla mieheni lähti normaalisti yövuoroon töihin, laitoin esikoisen nukkumaan ja kävin itsekin nukkumaan klo 22.30, eikä mitään merkkejä tulevasta.

Klo 23.30 herään aivan mielettömään kipuun selässä. maha koko ajan kovana... ei kipua mahassa, ei hienoja aaltoja kuten kaikissa oppaissa puhutaan. Siinä sitten yksin kotona itken ja kävelen, välillä miehelleni soittaen töihin ja valittaen miten selkään koskee.

Klo 01.30 Soitan synnytyssaliin. Kerron tilanteen... Siellä kätilö sanoo ja suosittelee ambulanssia, koska meiltä sairaalaan matkaa noin 35km. Odotan vielä 15min. Sitten soitan isovanhempani katsomaan esikoistamme. En halua soittaa ambulanssia ja tyhmä lähden ukkini kyydissä kohti sairaalaa.

Puolessa matkassa kipu alkaa olla todella sitämätöntä ja alkaa siirtyä myös oikealle alavatsalle.

Kys:n pihassa ajattelen että pääsen täältä yksin saliin ja kiellän ukkiani lähtemästä minua saattamaan. Kys:n aulassa ajattelen etten ikinä pääse perille

Onnellisesti perille kuitenkin pääsin... Salissa vastassa kaksi kätilöä... käyriin... vauvan käyrät hyvät... supistuksia tulee koko ajan... Lääkäri hälytetään paikalle... tutkii tilanteen... Synnytys täysin käynnissä... Kohdunkaula hävinnyt... Miehelleni soitetaan toiseen leikkausyksikköön että isää tarvittaisiin nyt. Leikkaava päivystysryhmä soitetaan myös.

kaksi kätilöä soitteli noita ja kaksi yritti etsiä minusta suonia johon saisi tipan ja verinäytteet otettua. Kipu vain niin kova ettei suonia ollenkaan näkyvissä. Lopulta tippa saadaan ja verinäytteet otetaan siitä.

Lääkäri pelkäsi että istukka on irtoamassa koska supistuksia oli koko ajan eikä ns. lepovaihetta ollut ollenkaan, sekä kivut oli mielettömät. Mietti jo viillon tekemistä pystyyn. Onneksi supistukset pysyivät ennallaan ja viilto tuli vaakaan.

Olin kysissä 7.10.05 klo 02.25 ja leikkaussalissa klo 03.00. Epiduraalipuudutuksessa syntyi täysin terve pieni poika klo 03.36 3385g ja 50cm. Leikkaus meni hyvin. Viilto tuli samaan kuin ennekin eli poikittain alas. Loppu hyvin kaikki hyvin...

 
Lähdimme 18.10. klo 8 äitiyspolille, kaikki kamat oli mukana, koska tarkoituksena oli käynnistää synnytys. (Rv 41+1) Lääkäri tutki minut, kohdunsuu 4 cm auki, kanavaa ei ollenkaan, lapsivettä riittävästi. (Sama tilanne oli ollut päällä lähes viikon...) Synnytyssalit olivat kuulemma melko täynnä, ja lääkäri kysyi, että miltä susta tuntuis jos me vielä passitettais sut kotiin odottelemaan, tulet sitten viimeistään huomenna suoraan synnytyssaliin ja käynnistetään synnytys kalvojen puhkaisulla.

Sanoin, että kuulostaa hyvältä. Noin klo 9 oltiin takaisin kotona (meiltä on siis vajaan 10 minuutin ajomatka sairaalaan, tosin sen voi varmaan ajaa viidessä minuutissakin, tuli huomattua.). Sanoin, että menen lepäämään koska väsyttää valtavasti. Kerkesin ehkä just torkahtaa, noin klo 9:30 havahduin tosi kovaan supistukseen. Parin minuutin kuluttua toinen, kipeämpi, sitten taas muutama minuutti väliä ja pirun äkäinen suppari puski päälle. Sanoin miehelleni, että eiköhän lähdetä takaisin. Onneksi oli kaikki kamat valmiina.

Sitten ehkä noin 10:15 olimme synnärin ovella kolkuttelemassa. Kätilö sanoi, että olet aika kipeän näköinen, mee suoraan suihkuun ja vaihda vaatteet, käyriä ja verenpaineita on turha ottaa koska ne on pari tuntia sitten jo otettu.

Menin suihkuun, vaihdoin vaatteet (kaikki tämä ihan pirunmoisten supistusten kourissa.) ja kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. Tadaaaa. 9 cm auki?!?! Katsoin kätilöä vähän epäluuloisena, että ööh, ei vissiin toivoakaan mistään epiduraalista..? "No eipä kyllä, eiköhän lähdetä suoraan synnytyssaliin."

Kuten edellisessäkin synnytyksessä, oksensin mahalaukkuni tyhjäksi. (Äitikin joskus sanoi, että ei voinut pahoin koko yhdeksän kuukauden aikana, oksensi koko ajan edestä sitten kun synnytyksen aika koitti - samoin minä.) Melko pian synnytyssaliin pääsemisen jälkeen puhkaistiin kalvot. Ja melko pian tästä tuli tarve ponnistaa. Muutaman kerran hengittelin ilokaasua. Klo 11:28 maailmassa oli ihana tyttövauva (olin 95 % varma tyttövauvasta!), 49 cm ja 3940 g eli melko paksu pätikkä! Oli ihana ja uusi tunne saada vauva rinnalle, esikoinen kun vietiin heti synnytyksestä teholle. Tämä tyttö sai jäädä äidin vatsan päälle pötköttelemään ja etsimään ravintoa. =)

Kaikki meni siis valtavan nopeasti, kun vain alkuun päästiin! Tarkkoja aikoja mulla ei ole nyt tiedossa eikä muistissa, mutta noin 2 tuntia supistusten alkamisesta olin synnyttänyt. Ja lähes luomuna - lasketaanko ilokaasu kivunlievitykseksi..? ;)

Kaiken kaikkiaan aivan upea kokemus! Voin sanoa, että synnytys oli todella helppo ensimmäiseen verrattuna, huolimatta siitä, että silloin sanoin epiduraalin. Nyt kipu kesti paljon vähemmän aikaa, vaikka totta kai taas tuntui, että henki lähtee. Silti. Ihana kokemus. Ja selvisin yhdellä ainoalla tikillä.

Että sellainen stoori. :)
 
Kirjoitampa minäkin omaa synnytystarinaa hieman.Elikkä 16.10 sunnuntai aamuna heräsin normaalisti vessaan ja huomasin että limatulppa irtosi. :whistle: No,siitä melkein heti sen jälkeen tunsin että alkoi tulemaan sellaisia lieviä suppareita.Odottelin johonkin yhteentoista asti ja sanoin ukkelille että nyt tulee kymmenen minsan välein supistuksia ja että lähtäämpä sairaalaan.Kun mentiin sinne niin ei ollut kun pari senttiä auki.Siinä sitten vierähti tunti esivalmisteluhuoneessa ja yhtäkkiä alkoi tulemaan kunnon kipeitä suppareita parin minuutin välein.Kello oli kakstoista kun kätilö lähti roudaamaan meitä lepohuoneeseen.Siinä vaiheessa sanoin sille että eiköhän sali ois parempi paikka kun supistelee jo kunnolla ja tiuhaan.Saliin mentiin ja sanoin että haluan spinaalin.Kätilö soitti lääkärin ja kohta se saapuikin.Paikat oli silloin 6senttiä auki ja laitettiin puudute.Sitten puhkastiin kalvot ja siitä 15minuuttia ja ihana poika oli maailmassa.Ponnistusvaihe kesti 2minuuttia. =)
 
Menimme sovitusti pe 21 10. kättärille kalvojen puhkaisuun. Klo.9.00 saatiin vedet pihalle jua 10.00 alkoikin tosi paikat. sitä ennen pelasimme mieheni kanssa yatzya kunnes alkoi olla liian tukalat paikat.Klo. 12.00 painuin suihkuun enkä ehtinyt siellä kauaa läträämään kun oli liian kovat kivut. Pää oli jo turta kivusta ja jäin parivuoteelle säkkituolin päälle kontilleni. Ehdin kysyä kivunlievitystä ku samassa huusin että hitto nyt se tulee. Kätilö tutki ja sano että omassa tahdissa saa alkaa ponnistaa ja minähän ponnistin. Pakokauhu valtasi mielen ja halusin nousta ylös ja vaihdoin jakkaralle. Supistukset oli liian lieviä avittamaan lapsi ulos, joten sain pariin viimeiseen ponnistukseen avuksi oksitosiinia ja kyllä sillä kuulkaa saatiin vauhia. Poika syntyi eikä tarvittu tikkejä. Lopuksi tajusin synnyttäneeni ilman kivunlievitystä ja se oli rikas kokemus...Kaikkinensa upea, kipeä ja ihana kokemus ihan erilainen kuin esikoisesta. 3h 47min.Perheestäni kiitollinen!
 
tiistaina 25.10 (40+0) aamulla klo9 alkoi supistelemaan kun olin laittamassa esikoiselle aamupalaa. En pitäny mitään kiirettä kun edellisenä aamunakin oli supistellu. huusin miehelle että aletaan laittautumaan valmiiks lähtöä varten ja n 1.5h päästä oltiin matkalla sairaalaan. vähän ennen klo 12 oltiin sairaalan pihassa, supisteli jo aika kovasti. päästiin sisälle niin vedet alko menemään. kätilö totesi olevan täysin auki! vaihdettiin vaatteet ja mentiin saliin. siellä kätilö kokeili missä vauvan pää on ja totesi sen olevan ihan alhaalla. Minä ja mies oltiin ihan ihmeissään ja pää pyörällä.. kätilö käski ponnistaa seuraavalla supistuksella ja niinhän se pikkuinen tyttö tuli sieltä maailmaan.. sairaalassa oltiin siis 10min. Vesi oli ollut vihreää niin vauva vietiin imettäväksi ja tarkkailtavaksi vuorokaudeksi teholle. 3:na päivänä tultiin kotiin. itse tunsin oloni ihan hyväksi heti synnytyksen jälkeen vaikka menetin paljon verta. tikkejä ei tarvittu niin kuin ei ekassakaan synnytyksessä. Esikoinen 1v8kk on ihan ihmeissään. antaa pusuja ja halii mutta välillä ei tykkää kun äiti syöttää vauvaa.
 
Rv 38+0 menin kontrollikäynnille ja todettiin että lapsivettä todella vähän. jäin sairaalaan ja iltapäivällä n.15.00 sain käynnistys tabletin kohdunsuulle, ei tullut supistuksia ja 21.00 piti saada toinen tabletti mutta koska salit olivat täynnä niin päätettiin että aamulla sitten vasta. no puolen yön jälkeen meni ne vähäsetkin vedet mitä oli ja tuli muutamia supistuksia, 03.00 sain epiduraalin mikä ei kyllä auttanut juurikaan, 04.45 olin 3cm auki ja aika tuskanen olo, 05.15 olin sitten 10 cm auki ja sain ruveta ponnistelemaan, 05.27 synty poika 3510g ja 51cm.
 
Tässäpä meidän neidin maailmaantulo... Sunnuntaina oli la ja illalla alkoi klo 22 suppareita.Puoleen yöhön asti ne tuli kolmen minuutin välein ja olimme jo lähdössä, mutta sitten ne venyi 5-10 min. välisiksi. Siinä sitten kärvistelin aamuun asti nukkumatta yhtään.

Aamulla soitin sit polille, että mitä teen ja pyysivät käymään. Ottivat käyrää ja paikat oli vain sormelle auki ja kanavaa vielä jäljellä pari senttiä. Supparit oli kuitenkin napakoita ja tulivat viiden minuutin välein. Meidät passitettiin iskän kans siitä sitten shoppailemaan ja illalla piti tulla uudelleen. klo Yhdestä alkaen supparit tuli sitten kahden minuutin välein ja viiden aikaan olimme takaisin polilla. Edelleen kohdunsuulla sama tilanne. Sattuikin sitten lääkäriksi sellainen kunnon vanhanajan ronski muori ja antoi sellaista nyrkkihoitoa, että oksat pois. Sain valita menenkö kotiin vai jäänkö osastolle ja viimeksi mainitun valitsin, koska tarvitsin unta.Lupasivat antaa jonkin kunnon coctailin. No ehdin osastolla olla vartin verran, niin vedet meni ja sen jälkeen olikin menoa.Olin silloin vielä vain sen 2cm auki ja saman tien (kello 21) siirryimme saliin.klo 21.52 tyttö syntyi. Synnytys oli tosi raju ja kivulias, mutta onneksi niin lyhyt.Kolme tikkiä tuli tuonne jonnekin sisälle ja tänään päästiin kotiin.
 
Perjantaina 28.10 polille käynnistykseen, koska viikkoja oli tuolloin 41+6. Sain tabletteja neljän tunnin välein ja itku pääsi jossain vaiheessa kun niistä ei tuntunut olevan mitää apua. Lopulta illalla puoli kymmenen meni vedet ja siitä melkein heti alkoi säännölliset 4-5 min supparit. Synnytyssaliin pääsin puolen yön jälkeen.

Tuolloin oli paikat auki 3 cm, mutta sisäsyrjällä oli vielä "jotain röpelöistä". Vetelin ilokaasua ja supistukset alkoi tulla tiuhemmin. Lopulta tuli minuutin välein ja oli aika pahoja. Neljän aikaan sain minispinaalin (auki 5 cm) ja oli kyllä oikeaan aikaan. Olin suppareista ja tauottomasta ilokaasun vetämisestä täysin toisessa maailmassa..

Kätilö laittoi tippaa tilanteen jouduttamiseksi ja tunnissa olin auki kokonaan. Puudute vei kivut kokonaan, ainoa mikä häiritsi oli kamala tärinä. Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia, kun ei oikein osannu ponnistaa kun supistukset ei tuntuneet eikä ollu oikein alapäästä muutakaan hajua kun oli ihan puutunut.

Synnytys ei sattunut yhtään ja poika putkahti 5.40 maailmaan. 3270 gr ja 50 cm.

Uskomaton toi puudutus.. suosittelen!
 
meillä meni lapsivedet 18.10 yhdentoista aikaan illalla. Lähdettiin sitten sairaalaan näytille ja kolmen aikaan yöllä passittivat sitten minut nukkumaan synnytysvastaanoton sivuhuoneeseen ja isän kotiin. Ei supistellut yhtään.

Viiden aikaan heräsin lieviin supistuksiin. Kaurapussi auttoi hyvin ja odottelin isää synnytysvastaanotossa yhdeksään asti, jotta sain aamupalaa. Sitä ei kuulemma salissa enää tarjoiltaisi.

Yhdeksältä siirryttiin saliin ja yhdestätoista sain ensimmäisen epiduraalin. Siihen asti olin mainiosti selvinnyt ilokaasulla. Epiduraali tuli heti kun sitä tajusin pyytää ja auttoi hienosti. Yhdeltä laitettiin toinen annos ja kun kätilöiden vuoro vaihtui kolmelta aloin kyselemään kolmatta annosta. Uusi kätilö ilmoitti kuitenkin, että voisi alkaa ponnistelemaan. Koko avautumisvaiheen aikana en kärsinyt suurempia kipuja.

Koska minulla oli paljon pehmytkudosvastusta ja vauva oli isohko kokooni nähden oltiin jo etukäteen sovittu ponnistusvaiheen kivunlievityksestä. Sain pudendaalipuudutuksen, jonka kanssa ponnostelin n. puoli tuntia. Lapsi ei tuntunut liikkuvan mihinkään ja ponnistaminen oli melko kivuliasta. Pyysi saada spinaalin ja saman tien nuori lääkäri pöllähti sitä laittamaan. Lääkäri pisti 7 kertaa kunnes luovutti ja lähti kuulemma itkemään taukohuoneeseen. Itse jouduin ponnistamaan koko spinaalin laiton ajan kun ei muutenkaan pystynyt olemaan. Ponnisteluja jatkettiin sitten ilman spinaalia ja taas puolentunnin päästä alkoi olla voimat lopussa. Paikalle kutsuttiin synnytyslääkäri joka alkoi valmistelemaan imukuppia. Itse imukupin käytöstä ei minulla ole kovin selviä muistikuvia, ponnistin vain minkä pystyin, kätilö painoi mahasta, mies kannusti ja synnytyslääkäri muistutti kuulemma vesihiihtäjää kun veti lasta kaksin käsin ulos. Imukuppi tuppasi irtoamaan koko ajan ja viimein toisella imukupilla syntyi terve poika. Kaiken kaikkiaan ponnistusvaih kesti 2h 15 min.

Oli kuulemma niin tiukassa kun oli tulossa otsa edellä maailmaan. En missään vaiheessa luullut kuolevani tai huutanut enkä mielestäni kokenut mitään elämää suurempaa tuskaa, mitä kauhukertomuksissa aina kerrotaan. Ei synnyttäminen hauskaa ole, mutta kaikenkaikkiaan mielestäni ylimainostettu juttu :)
 
kopsaan tän tuolta toisesta ketjusta tännekin...löytyy sitten muiden seurasta.

Torsataiaamuinen (13.10) neuvolakäynti kaikkine kipuineen siis sai terkkarin lähettämään minyt sairaalakäynnille, ja sairaalassa käyränoton ja tutkimusten jälkeen kaksi hoitajaa ja yksi lääkäri olisivat ottaneet minut sisään, ja puhkaisseet kalvot. Kohdunsuu oli jo kolmelle sormelle väljästi auki, kanavaa puoli senttiä. Supistelu vaan oli aika epäsäännöllistä.

Sitten paikalle saapui erikoislääkäri, mittaamaan vauvan päätä, kun se kuulemma oli jotenkin liian pieni viikoille. Ja erikoislääkäri olikin sitten eri mieltä kaikesta. Hän olisi ottanut minut vuodeosastolle Nukkumaan! Olisi piikitetty rauhottavaa ja kipulääkettä. :o No enhän minä sellaiseen suostu. Itkien ja kiukkuisena lähdettiin kotiin.

Kotona supistelu muuttui säännölliseksi, 4min välein, mutta ei ollut kivuliasta. Kahden tunnin kuluttua alkoi tuntua että lapsivettä tihuttaa. Kävin nukkumaan tunniksi, ja heräsin kun vettä tuli ihan urakalla. Sitten tuli lähtö. Supistelua ei onneksi silloin ollut.

Pääsin sisälle sairaalaan, ja supisteli harvakseltaan. Kätilö ehdotti nukahtamislääkettä ja minä tiuskaisin että "kuule, minä tulin synnyttämään, en nukkumaan, enk nuku ennenkuin vauva on syntynyt"
Lähdettiin miehen kanssa lenkille sairaalan hiljaisille käytäville. Kello oli silloin 22:45. Varttia myöhemmin tultiin takaisin, kun reidet alkoi krampata rappusten kävelystä.
Supistelu muuttui säännöllisemmäksi ja sain puolenyön aikaan antibioottitipan käteen vartiksi, kun minulta oli löytynyt jokin vuvalle vaarallista infektiota aiheuttava bakteeri.Kuulemma joku tosi yleinen.

Pääsin sitten vesiammeeseen, ja mies ruuttasi inkiväärin tuoksuista kylpyöljyä veteen ihan kunnon tujauksen...purkissa kun luki että edistää synnytystä ja lievästi huumaava.
Ilokaasunaamari naamalla köllin altaassa, ja kaikki eteni harvinaisen rauhallisesti. Kaksi tuntia sain olla "uimassa", sitten piti tönkää kohdunsuuta ja laittaa vauvalle käyränappi päähän.

Altaasta poistulo sai aikaan kovemmat supparit, ja pian haettiin se ,AH, niin ihana erikoislääkäri paikalle antamaan kohdunsuun puudutus. Silloin sai kyllä lääkäri kuulla kunniansa, ja vielä pientä "vit*uiluakin" sieltä kaasunaamarin pöhnästä. Vaan puudutuksen teki hyvin, ja päästiin vauhtiin.

Kieltäydyin tapani mukaan ponnistamasta. Kätilö laittoi tipan käteen kymmenelle yksikölle...ja vauva tuli ulos neljssä minuutissa. Ponnistin lopulta vain kerran itse(olin kontallani lattialla), kun tuntui että taju lähtee. Vauva oli kasvot eteenpäin ja ylöspäin, eli mahdollisimman hankalassa asennossa.

Samantien kun olin saanut lapsen ulos, kierähdin toisin päin, karjaisin kätilölle "anna tänne se vauva ja heti, äläkä koske siihen istukkaan"
Sain vauvan syliin, pyysin sille vielä peiton ja ponnistin istukan ulos. Sain sitten vielä ronkkia ja tutkia sitä istukkaa ja kalvoja. (arvelin ettei enää tule tilaisuutta, joten pätin tutustua siihen mötikkään)

Annoin sitten vauvan mittailtavaksi, kun kipulääkkeetalkoi vaikuttaa ja ilokaasusta uskalsi luopua.Jälkisupistelu oli kovaa. Hipsin tunniksi suihkuun, ja isi jäi tyttärensä kanssa tuijottelemaan toisiaan. :D

Vauva sitten syntyi Perjantaina 14.10 klo 04:14
Ja suureksi hämmästykseksemme hänellä on pörröinen musta tukka...sitä tässä on ihailtu ja ihmetelty. Isi hokee kymmeniä kertoja päivässä lausetta "voi että se osaakin olla niin pieni"
 
Supistukset alkoivat joskus kolmen aikoihin yöllä(pe-la),tulivat noin 10-7 min välein mutta ei kovin kipeästi! Siinä sitten päivä meni niitä kummastellessa kun ei supparit tihentynyt tai muuttuneet kovin kipeiksi! Alkoi tulla ilta ja mieheni oli jo töihin kohta lähdössä...ajattelin että mennään käymään synnärillä kattomassa tilanne, onko edes alkanut avautumaan! Ja niinhän se oli että auki oli, mutta vain sormelle! Silti sisään jäätiin joten eipä tarvinut miehen töihin lähteä ja esikoisen hoitajalle ilmoitus että tänne jäätiin. Sitten lenkki sairaalan käytävällä...alkoi kyllä jo tuntua kipeiltä supistukset, piti ihan välillä pysähtyä. Perhe huoneessa telkkua katsottiin ja mä keinustuolissa tuskailin ja puuskutin! sitten oli aika kipu piikin. Ja vasta kahdelle sormelle auki!! Voi, luoja mä ajattelin.... sitten taas keinuttiin.... Kello kahdelta yöllä oli jo niin rajua että halusin saliin ja niin ihanan kaasun tykö. Käyrää otettiin ja sitten katsottiin mikä tilanne; 8 cm auki!!! Häh??!! Kipupiikki oli kait auttanut avautumisessa,rentouttanut tai jotain... Ja taas kaasua hetken, siis tosi pienen hetken kun jouduin kutsumaan kätilöä,PONNISTUTTAA! Ja sitten tosi toimiin!
Sitten alettiin ponnistaa sitä kesti vain 13 min ja poika oli maailmassa. Kuulin kun kätilöt sanoi,että on potra poika. Niinhän tuo oli; 4440g ja 52 cm ja pipo 36 cm.( 23.10.05 klo 4.43 )

Kaikki sujui siis hyvin. Vähän tuli repeämää ja vauvan solisluu kärsi kun ei meikäläisen paikat enään venynyt, mutta nyt hyvin jaksellaan ja vauva-arkea elellään! :heart:
 

Yhteistyössä