Lokakuiset 2021

Pahoinvointia on, mutta vielä ei ole tullut ylös asti. Tänään työnsin pari kertaa lunta kolalla ja sen jälkeen iski heikotus. Tuli ihan kylmähiki ja oli mentävä lepäämään. Mulla vissiin sokerit heittelee jotenkin nopeasti, jos olen fyysisesti aktiivinen ja sitä on tapahtunut jo ennen raskautta. Nyt täytyy koko ajan ottaa jotain purtavaa, että selviää seuraavaan ruokaan ilman heikotusta. Olen yrittänyt keksiä terveellisiä purtavia, joita tekisi mieli, mutta se on vähän hankalaa. Onko teillä muilla mielessä joku suht terveellinen välipala, joka voisi maistua? Nyt olen mennyt lähinnä mandariineilla ja suolakekseillä.

Kerrottu ollaan joillekin ihmisille eli parhaille ystäville, jotka tiesivät hedelmöityshoidoista. Puolison perheelle myös ja joillekin työkavereille. Muiden kanssa odotellaan seuraavaan ultraan ja kerrotaan sitten.
Välipalakekseissä on pitkäkestoisia hiilareita, ne toimii ainakin itsellä alhaisiin sokereihin eikä tarvii koko aikaa närppiä jotain hedelmät yms nostaa sokerit kyllä nopeasti mutta ne tulee sit kyllä alas myös ihan yhtä nopeasti. Porkkana on kans aika hyvä sokerien tasoittaja, eikä tuu nopeesti alas kun pitää sellasella hyvällä tasolla pitkään.
 
  • Tykkää
Reactions: Mysteerio
seksillä ei saa raskautta menemään kesken :)

Toki sit jos vuotaa verta, niin voi olla hyvä odotella, ettei tule tulehduksia. esikoista odottaessa mulla tuli melkein aina seksin jälkeen vähän verta, kun limakalvot oli niin kuivat, eli ei tuokaan niin yksiselitteinen tietenkään.

Mitä juomia ootte juoneet? Kahvi ei meinaa maistua ja kofeiinitomat teet on ”ei suositeltavia” turvallisuustietojen puuttuessa. Nyt kyllä juon rooibos-teetä ja aattelin jatkaa muutamalla kupilla päivässä, jos vaan mieli tekee. Ja miten muuten teillä on suhtautuminen ruokasuosituksiin? Onko jotain ehdottomia välteltäviä? Mulla meni graavikala ja meetvursti pannaan. Ja alkoholi tietysti.
 
  • Tykkää
Reactions: tokkurainen
seksillä ei saa raskautta menemään kesken

Lakritsi ja salmiakki kiellettyjä myös. Joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa lapselle ADHD taipumusta. Mä söin kyllä meetvurstia esikoista odottaessa. Merilevä tuotteet pannassa myös. Muita en muista.
 
seksillä ei saa raskautta menemään kesken

Toki sit jos vuotaa verta, niin voi olla hyvä odotella, ettei tule tulehduksia. esikoista odottaessa mulla tuli melkein aina seksin jälkeen vähän verta, kun limakalvot oli niin kuivat, eli ei tuokaan niin yksiselitteinen tietenkään.

Mitä juomia ootte juoneet? Kahvi ei meinaa maistua ja kofeiinitomat teet on ”ei suositeltavia” turvallisuustietojen puuttuessa. Nyt kyllä juon rooibos-teetä ja aattelin jatkaa muutamalla kupilla päivässä, jos vaan mieli tekee. Ja miten muuten teillä on suhtautuminen ruokasuosituksiin? Onko jotain ehdottomia välteltäviä? Mulla meni graavikala ja meetvursti pannaan. Ja alkoholi tietysti.
Ai niin tuorejuusto myös mulla pannassa.
 
Käärmeinen
Aikalailla on monesta joutunut luopumaan. Mä rakastan sushia, lakuja ja salmiakkeja... No, sushia voinee kotona tehdä jos tekee vain riisipalloja esim avokadopäällisellä ja jättää merilevät ja kalat pois.

0.0% kotikaljaa tuossa join lasin yksi päivä ja yhden alkoholittoman (0.0%) siiderin olen kerennyt testaamaan.

Rakastan myös kevyt majoneesia, esim hellmans-majoneesia, ja olen tutkinut ja koittanut löytää turvalliset majoneesit jos niitä joskus haluan käyttää.

Siinä mielessä eri kuin ekassa raskaudessa v. 2013-2014 että silloin en ollut vielä löytänyt sushia eikä lakut ja salmiakit olleet pannassa :-D silloin oli helpompaa
 
  • Tykkää
Reactions: rosmarin

Mun mielestä majoneesi ei ole kiellettyjen listalla. En ainakaan muista että ois ollut kielto listalla
 
Mä katon noita suosituksia ruokaviraston sivuilta, on helmikuussa viimeksi päivitetyt ja helppo hakea listalta jos jotain haluaa tietää :) https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikkeiden-turvallisen-kayton-ohjeet/turvallisen-kayton-ohjeet/

salmiakkia ja lakritsia välttelen myös joo! Tuorejuustoista ja fetasta katon aina, että on pastöroidusta maidosta tehty ja päiväystä hyvin jäljellä. Molemmat olivat -18 ”ei suositeltavien”-listalla, mut poistuivat -19 syntyneen raskauden puolivälissä :love: fetasalaatti on yksi parhaista, mitä tiedän, joten tää oli mulle iso asia :D
 
Käärmeinen
Ei noissa majoneeseissa ole muuta kuin mahdollinen kypsentämätön ulkomainen kananmuna ja pieni salmonellan riski, jos haluaa tarkka olla. Kaikkialla sitä ei mainittukaan mut jossain se oli sellainen "jos haluaa olla tosi tarkkana" huomio.
 
  • Tykkää
Reactions: rosmarin
Varmaan se feta on täälläkin isoin ongelma. En ole sitä syönyt. Siitä on ollut aika paljon ristiriitaista tietoa. Varmaan mahd. tuoreena vois myöhemmin uskaltaa, mut nyt alkuraskaudesta en vielä uskalla. Mä en pidä lohisusheista, joten niissä ei ongelmaa. Omia suosikkejani olen tehnyt eli tonnikalamajoneesilla ja munarullalla.

@Paatuska mikä on sinun tilanteesi? Huolettaa puolestasi! Toivottavasti kaikki on hyvin!!
 
Tilanne on edelleen pelottava, mutta vuoto ei ole onneksi jatkunut. Toivon siis ettei se ollut mitään vaarallista. :) varhaisultra on viikon päästä maanantaina. Tänään 6+0.

Minä söin eilen nachovuokaa, johon oli laitettu tuorejuustoa. Huomasin vasta syönnin jälkeen, että tuorejuusto ei ollut pästöroitua... nyt huolettaa tämä. Toki ruoka oli ollut 20min 200 asteisessa uunissa, mutta en tiedä oliko kuumentunut tarpeeksi. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Mysteerio
@Paatuska ei hätää, kyllä ne pöpöt kuolee tuossa ajassa ja lämmössä! Siksi suosinkin uuniruokia/pizzaa yms mihin voi laittaa kaikkea kiellettyä :D

@Almanen21 , Varhaisultra tehdäön alakautta, siinä katotaan alkion koko ja sydämen lyönti. Ja katotaan et raskaus on oikeassa paikassa, sikiöiden lukumäärä ja mitäs muuta siinä vielä selviää, ei kai muuta.
 
  • Tykkää
Reactions: Paatuska
Oon miettinyt sitä, että voikohan olla huono merkki kun akne on huonontunut nyt viime päivinä? Heti plussan jälkeen iho oli ihan hyvässä kunnossa ja nyt on taas finnejä naamalla aika paljonkin. Jotenkin outoa, että naama kukkii taas vaikka raskaana kai yleensä iho paranee.. :(
 
Täällä huoli nousee jälleen. Vähän kirkasta vuotoa, maha sekaisin ja selkää jomottaa. Karmeeta, että epätietoisuus jatkuu. Olen ollut lomalla ja huomenna pitäisi mennä töihin. En tiedä onko se järkevää ja mitä tässä pitäisi tehdä. Pahoinvointi on ollut tänään voimakasta.
 
vierailija

Elä mene töihin, hae saikkua ja lepää. Jos ei muuta niin henkisesti on varmasti raskasta. Onneksi tuo voi olla ihan vaaratonta, niin monilla on kivuliastakin vuotoa, mut kaikki silti hyvin. Juo runsaasti, ota Panadolia, lepää ja ota hetki ja päivä kerrallaan <3
 
  • Tykkää
Reactions: Mysteerio
Oon miettinyt sitä, että voikohan olla huono merkki kun akne on huonontunut nyt viime päivinä? Heti plussan jälkeen iho oli ihan hyvässä kunnossa ja nyt on taas finnejä naamalla aika paljonkin. Jotenkin outoa, että naama kukkii taas vaikka raskaana kai yleensä iho paranee..
Kyllä mulla ainakin raskaus laittaa naaman kukkimaan. Johtuu hormooneista. Vanha kansa sanoi että poika tuo äidilleen kauneuden tyttö vie sen.
 
vierailija
Oon miettinyt sitä, että voikohan olla huono merkki kun akne on huonontunut nyt viime päivinä? Heti plussan jälkeen iho oli ihan hyvässä kunnossa ja nyt on taas finnejä naamalla aika paljonkin. Jotenkin outoa, että naama kukkii taas vaikka raskaana kai yleensä iho paranee..
Minulla on muuten hyvä iho mut alkuraskaudessa on joka kerta alkanut naama kukkimaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Paatuska
Murheellinen
Moikka, etsin täältä nyt vähän ”helpotusta” murheisiin.
Eli ensimmäinen raskaus kyseessä, digitesti näyti plussaa ja 1-2 viikkoa 10.2.
Varhaisultrassa kävin viimeviikon ke, eli 24.2.
Viikkoja olisi silloin ollut 7+jotain heidän laskelmien mukaan.
Ultrassa ei näkynyt alkiota, mutta ruskuaispussi sun muut kyllä.
Sieltä sanoivat että voi olla vaan että viikot ei täsmää, ja että on liian aikaista vielä, tai sitten on tuulimuna.
Uusi aika saatin tän viikon perjantaille.
Ei jaksais millään odottaa..
Onko muita jotka käyny varhaisultrassa ja ekalla kerralla ei näkynyt vielä?
 
Luulen että sinulla on ollut ultran aikaan viikkoja vähemmän kun tuo 7+ jos digikin on näyttänyt kaksi viikkoa ennen ultraa 1-2. Vai onko ovulaatio tarkasti tiedossa?
 
varmaan turhan aikaista vielä! Jos digi on näyttänyt samalla viikolla 1-2, eli sen mukaan viikot olisivat 3-4 menkoista laskettuna :) Mulla oli edellisessä raskaudessa sama, kävin varhaisultrassa, mutta sykettä ei näkynyt. Viikon päästä näkyi vahva syke ❤
 
Murheellinen
Luulen että sinulla on ollut ultran aikaan viikkoja vähemmän kun tuo 7+ jos digikin on näyttänyt kaksi viikkoa ennen ultraa 1-2. Vai onko ovulaatio tarkasti tiedossa?
Ovulaatiosta ei tietoakaan, meillä on viimeiset 8-9 kuukautta yritetty tikuttaa ovulaatioo ja joka kerta näyttänyt negaa, olin aivan ihmeessäni kun raskaustesti näytti helmikuun alussa positiivista, vaikka koko tammikuun aikana ei saatu ovulaatioo näkymään missään testeissä.
Toivotaan että perjantaina näkyis ultrassa jo jotain enemmän.
 
Miettikääs tätä... :D mä oon 7. raskausviikolla ja oon niin turvonnut vatsasta, että mulle on tullut jo kunnon raskausarvet (3kpl) alavatsaan. Oon ylipainoinen jonkin verran, mutta tämä arpien repsahtaminen nyt jo tuli aivan puskista. Tuntuu hieman ahdistavalta, miten täyteen tuun arpia, jos nyt päästään synnytykseen asti.. :(
 
Yhteistyössä