Lokakuiset 2019

Ihan samoja fiiliksiä täälläkin, välillä jaksaa uskoa tähän ja sitten seuraavassa hetkessä taas ei ja pelkää sitä pahinta. Raastavia aikoja nämä.


Kiitos @sucrine @Beibihaaveilija @Maggie84 @Momon @Emilia1987 @~Madre~ ja kaikki muut tsempeistä ja hyvistä toiveista!

Eilen taas säikähdin sitä verisempää vuotoa, mutta ei se ole onneksi runsastunut ja alavatsakipuilukin on lähinnä pientä menkkamaista jomotusta/juilimista eikä edes jatkuvaa.. Joka toinen hetki olen luovuttamassa ja joka toinen hetki uskon yhä, että kaikki on kaikesta huolimatta kunnossa! Olin niin sitä mieltä, että varhaisultraan ei ole tarvetta, mutta niin vain tilanteet muuttuu ja se alkaa tuntua yhä houkuttelevammalta! Vaikka eihän se sekään takaa sitä, että raskaus etenisi loppuun asti, vaikka nyt olisikin asiat hyvin. Jotenkin tämä päivä kerrallaan eläminen ja epätietoisuudessa kahlaaminen tuntuu nyt vaan todella raastavalta! Ja kuulostaa niin tutulta tuo pähkäilysi neuvolaan menosta @Emilia1987 vaikka itselläni siihen on vielä pari viikkoa aikaa.. Minulla on tänään 6+6.
 
Hei mä kävin taas pitkästä aikaa päivittelemässä tuota ekan sivun listaa. Jos nimeäsi ei ole, niin laitathan uudelleen tiedot viestisi perään, niin lisäilen seuraavalla kerralla. Oon ollut tosi huono nyt päivittelemään listaa, kun olo on 24/7 huono, ja koitan tehdä työpäivän jälkeen jotain ihan muuta kuin tuijottaa lisää tietokoneen näyttöä..

Keskiviikkona eka neuvola, viime viikolla oli ultra ja siellä kaikki oikein hyvin :) Olotila vaan ei anna ihan kauheasti nauttia tästä odotuksesta, kun töissäkäyntikin on jo ihan kamalaa pahoinvoinnin takia. Ehkä tää tästä, en halua vielä töissä asiasta kertoa kuitenkaan.

Ihanaa aurinkoista viikon alkua kaikille! <3
 
Tervehdys kaikille!
Täällä myös yksi lokakuinen hyppäisi ryhmään mukaan:) LA 25.10 ja toinen lapsi, mikäli vain kaikki menee hyvin. Taustalla km ja kkm, joten hyvin varovaisin askelin mennään päivä kerrallaan.
Mielelläni liittyisin facebook ryhmään, kun alkuraskaus-ja nt-ultrat toivottavasti onnellisesti käytynä.

Aurinkoisin terveisin
@Milli-34 ja papu 5+3
 
Moikka!
Viime viikolla tehty positiivinen raskaustesti ja nyt on neuvolakin varattu, jännää! Vaikea uskoa tätä todeksi, ja hyvin pelokkain tuntein tässä mennään eteenpäin..

29.10 / susannee / 25v / 1.lapsi
 
Onnea plussista @Milli-34 ja @Susannee :love:

@Miina- Oi, varmaan ihanaa, kun voi kuunnella nyt itse dopplerilla. (y) Itsekin vähän harkinnut sen hommaamista.

Nyt vähän tsemppejä tänne suuntaan, että selviän oksutta tästä työpäivästä. Kohta pitäisi lähteä iltavuoroon ja ihan hirveä olo. Ensimmäinen huonovointisuus siis koko raskauden aikana.. (5+1) En ole oksentanut, mutta lähellä on. Työkin on sellaista, että siellä ei nyt ihan noin vaan pääsekään vessaan yökkimään. Kääks. :eek:
 
Voi että:love: mulla huomenna eka neuvola, tällä hetkellä on hyvin epäuskoinen olo koko raskauteen kun on ollu tota ruskeaa vuotoa. Toivon ihan kauheasti että neukkatäti heltyiskin ja kuunneltais ts. edes nähtäis sydänäänet:)(y) jos siellä ois ees jotain todettua eloa niin vois olla kevyemmin mielin.


@Milli-34 @Susannee Onnea plussista ja tervetuloa mukaan! :love:

Kävin tänään ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Labrat varattiin ens viikolle ja siitä noin kahden viikon päähän tulee nt-ultra. Yritettiin kuunnella sydänääniä, mutta vielä eivät kuuluneet, näkyivät kyllä. ❤
 
  • Tykkää
Reactions: sucrine
Onnea uusille plussanneille! :)

Vuoto jatkuu, on ehkä tummempaa ja paksumpaa kuin viime viikolla, mutta ei klönttejä eikä hyytymiä. Tänään olin loppuviikon sairausloman jäljiltä töissä, ja siellä jomotti lantionseutua, kun niin paljon tuli liikettä.
Päätin lopulta soittaa neuvolaan ja kysyä neuvoa tuohon verenvuotoon. Minulle varattiin suoraan ultra keskiviikkoaamulle. Saanpa varmuuden tähän kaikkeen epävarmuuteen!! Toivottavasti siellä olisi kaikki kunnossa. Tänään 6+0.
 
@Emilia1987 Millä viikolla oot nyt? Mulla tänään 9+1 ja ihan yllätyin, kun sanoi, että voisi koittaa kuunnella sydänääniä, jos haluan. :love: Toivottavasti sunkin neuvolatäti on innokas koittamaan. Olisihan se ihanaa saada vähän mielenrauhaa epävarmuuden keskelle. ❤

@hemppa_ Hieno homma, että pääset ultraan. Nyt toivotaan, että kyseessä on vain harmiton alkuraskauden vuoto. ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Emilia1987
Onnea plussista @Milli-34 ja @Susannee! :love:

Toivottavasti saatte hyviä uutisia @Emilia1987 ja @hemppa_!

Täällä on edelleen oireina lähinnä vatsan nippailua, turvotusta, vatsa vähän sekaisin. Ei mitenkään pahaa väsymystä eikä vielä pahoinvointia. Päiviä arviolta 5+4 tai 5+5. Hämäävästi Preglife sanoo päivän enemmän kuin Raskaus+ ja Aavan raskauslaskuri. Tietysti tekisi mieli puhua siitä pidemmällä olevasta. :LOL:
 
Tällä hetkellä meneillään 8+3 :)
@Emilia1987 Millä viikolla oot nyt? Mulla tänään 9+1 ja ihan yllätyin, kun sanoi, että voisi koittaa kuunnella sydänääniä, jos haluan. :love: Toivottavasti sunkin neuvolatäti on innokas koittamaan. Olisihan se ihanaa saada vähän mielenrauhaa epävarmuuden keskelle. ❤

@hemppa_ Hieno homma, että pääset ultraan. Nyt toivotaan, että kyseessä on vain harmiton alkuraskauden vuoto. ❤
 
@Beibihaaveilija Pahoinvointia kyllä vaan, alkoi viikko ennen plussaa. Eli pari viikkoa nyt ollut. En oo oksentanut, vellomainen ja etominen lähinnä. Jos jää ruokailuvälit liian pitkiksi niin tulee todella paha olo. Tähän mennessä ei ole vielä yrjöraskautta ollut, mutta pahoinvointi on ollut niin vellovaa edellisessä, että piti olla pimeässä huoneessa hiljaa pari viikkoa saikulla.

Sitten on jännä oire mikä oli edellisessäkin raskaudessa, minuu alkaa oksettaa mm. äkilliset äänet, nopea tempoinen musiikki, kaikki välähdykset, valot ja vilinä (jos vaikka katson ulos auton ikkunasta ja näkyy kun maisemat vilisee silmissä).

Pahoinvoinnista on niin ristiriitainen olo, toisaalta oireet antaa turvallisemman olon että raskaus etenee mutta toisaalta oireet on niin raskaita, varsinkin väsymys on järkkyä ja mielialan vaihtelut.

Alf & Matso rv 5
Tosta pahoinvoinnista. Mulla on ihan sama tilanne kuin sulla @alfred.j.kwak ! Pahoinvointi ei niinkään tule perinteisesti syksystä ruoasta tai hajuista, vaan ihan jostain muusta. Pahoinvointia aiheuttaa erityisesti kirkas valo (kevätaurinko pahin), tv ja kännykän näprääminen! sekä pää alaspäin lukeminen. Tuntuu todella oudolta, mutta näin on :LOL:

Pioni85 ja Kirppu 8+4
 
Tänään oli eka neuvola, ei saatu sydänääniä kuulumaan :( Harmitti kyllä paljon, vaikka tätikin sanoi että ei niitä välttämättä kuulu näillä viikoilla (8+4) ja ettei kannata liikaa murehtia asiaa jos ei kuulu. Sain kuitenkin ultraan ajan parin viikon päähän ja se tuntuu kivalta. Nyt siis jännätään vielä pari viikkoa ja toivotaan parasta.
 
Heippa!

Liityn myös lokakuisten joukkoon. ❤Viikkoja 7+. Ensimmäinen neuvola perjantaina.
1,5 viikkoa kestänyt paha olo. Alkaa aamulla ja päättyy nukahtaessa. Kaikki etoo, juominen ja syöminen tekee pahaa niin kuin syömättömyys ja juomattomuuskin. Haluaisin salata töissä tämän, mutta pelkään miten käy kun olot on näin hurjat.
Ensimmäisessä raskaudessa olot kesti viikolle 16 asti.

La? Amalia27 / 30v / 2.lapsi / / TYKS
 
Viimeksi muokattu:
@Emilia1987 Tsemppiä ultra-ajan odotteluun! Jospa siellä näkyisi tilanne ja se että kaikki on kunnossa!! :))

Minä soitin silloin maanantaina verenvuodosta neuvolaan ja neuvolatäti varasi minulle ultran tälle keskiviikolle. Kävin siellä tänään jo heti aamusta ja kaikki näytti olevan hyvin!!<3 Tyyppi oli oikeassa paikassa ja sykekin siellä sykki! Verenvuodolle ei löytynyt mitään selitystä, mutta näytteitä otettiin ja huomenna vielä labraan. Sain ensimmäisen kuvankin kotiin! Käsittämätöntä! Tuntuu niin epäuskoiselta vieläkin, että minä olen oikeasti raskaana ja meille on tulossa lokakuussa vauva.
Tänään 6+2.
 
Meille kotiutui eilen illalla vielä kotidoppler ja pakkohan se oli iltasella testata, hankala uskoa mutta lopulta tovin etsiskeltyäni löysin useamman kerran tietystä kohtaa vaihtelevat sykelukeman 125-138. Voiskohan se olla alkion syke vai liekkö joku oma tuotos o_O:geek: ääntä en vielä bongannut mutta nuita lukemia kyllä. Täytynee siis jatkaa harjoituksia ja katsoa tapahtuuko muutosta :)
 
@amalia27 Tervetuloa ja onnea plussasta! :love:

@hemppa_ Ihanaa kuulla hyviä uutisia, onnea! :love:

@Emilia1987 Jos epäilyttää kuuletko oman vai sikiön sykkeen, niin kuuntele ensin omaasi. Sikiön sydän lyö huomattavasti nopeammin. Neuvolassa, kun mitattiin viimeksi, niin sikiön syke taisi olla 150-170 välillä. Siitä en osaa sanoa, miten isoa vaihtelua on eri yksilöitten välillä. :)
 
Heippa kaikille. Saako tänne lokakuisiin tulla kurkkimaan vaikka laskettu aika on 30.9? Taisi täällä joku muukin olla syyskuun loppupuolelta :rolleyes: Esikoinen syntyi aikanaan melkein pari viikkoa yli lasketun ajan, joten isolla todennäköisyydellä synnytys menee lokakuun puolelle, kunhan sinne asti päästään :LOL:

Taustaa sen verran, että 5. raskaus tämä, mutta yksi lapsi ennestään eli muut päättyneet keskenmenoon. Tänään käytiin toistamiseen ultrassa ja viikkoja kasassa nyt 9+2 ja kaikki oli pienellä hyvin. Huojensi kovasti mieltä, keskenmenneissä viimeistään tässä vaiheessa keskenmeno todettu.

Oliko teillä joku uusi faceryhmäkin johon voisi liittyä? :)
 

Yhteistyössä