Lohtusyöminen ihmetyttää, itselleni käy juurikin toisinpäin. En syö mitään jos on paha mieli

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja selittäkäähän
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

selittäkäähän

Vieras
Nytkin eräs surullinen asia pinnalla jota mietin vain kokoajan ja en ole muistanut yhtään syödä, kun lohtusyöjät tässä tilanteessa hakisivat säkillisen herkkuja ja pizzeriasta sapuskaa.

Eilen söin makkaran ja vähän muussia, enkä mitään muuta. Tämäkin olisi jäänyt syömättä, ellei lapsille olisi pitänyt tehdä ruokaa, tuli samalla syötyä itsekkin onneksi.

Itse syön herkkuja ilon keskellä, surullisena ei maistu kyllä mikään. Osaisko joku selittää mulle tuota lohtusyömistä? Mä en osaa ajatella jotenkin syömistä ollenkaan jos jokin asia mietityttää ja olen surullinen sen takia. Kelaan vain kokoajan sitä asiaa enkä ehdi tosiaankaan syömään
 
Mulle herkuttelu on liitetty hyvään oloon myös. Kiva mussuttaa vähä naksuja ja ottaa viiniä kun on iloinen ja hyvä olo.
Jos on paha mieli niin en pysty syömään.
 
Asia selittyy hyvin yksinkertaisesti sillä, että ihmiset on erilaisia. Murheen sattuessa toiset lakkaa syömästä, toiset syö siksi koska siitä tulee parempi olo.

Sen lisäksi on pienempiä murheita ja isompia murheita. Kyllä mä voin syödä suklaalevyn illassa siksi, että töissä oli tänään huono päivä. Mutta tuskinpa ruoka maistuu, jos vaikka joku läheinen kuolisi. En näe itseäni ryntäämässä pizzeriaan tuossa tilanteessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sopivasti lihava mäyrä;30812201:
Asia selittyy hyvin yksinkertaisesti sillä, että ihmiset on erilaisia. Murheen sattuessa toiset lakkaa syömästä, toiset syö siksi koska siitä tulee parempi olo.

Sen lisäksi on pienempiä murheita ja isompia murheita. Kyllä mä voin syödä suklaalevyn illassa siksi, että töissä oli tänään huono päivä. Mutta tuskinpa ruoka maistuu, jos vaikka joku läheinen kuolisi. En näe itseäni ryntäämässä pizzeriaan tuossa tilanteessa.

Näin. Se on ihan ihmisestä kiinni, onko ruokahalua vai ei. Jos jotenkin järjellä pitää selittää, niin onhan se nimenomaan lohduttavaa, että kun elämä potkii päähän, niin minulla on kuitenkin oikeus tähän litran jäätelöpakettiin ja etsitään edes jotain kivaa siihen elämään.

Ja riippuu varmaan surun asteestakin. Jotkut surut varmaan ovat sellaisia, että "nyt pitää saada suklaalevy" ja jotkut taas sellaisia, että ei vaan muista syödä.
 
Minä yritän saada ajatukset muualle leipomalla ja herkuilla. Saatan lähteä kaupan kylmätiskille katselemaan jotakin itämaisia pakasteruokia esimerkiksi jos on ollut huono päivä. Ja leikittelen muutenkin ajatuksella miltä jokin miastuu. Toisiaan tulee v-mäisen päivän jälkeen ostettua jäätelöpaketti ja istuttua vaan sohvalla jonkin leffan tai sarjan parissa ja syötyä kerralla koko paketti.

Liikuntaa en voi oikein ajatella kun yleensä silloin ajatukset palaavat työhön.
 
Mua taas ei kiinnosta yhtään mitkään makujutut jos on huono päivä :D
Voisin syödä vaikka lautasellisen kiviä jos ne vain olisi ravintoa, koska syötävä on. En suruissain siis välitä siitä, että mitä syön ja miltä se maistuu. Jos muistan syödä niin se on aivan sama mitä se sapuska on.

Kun olen iloinen, niin haluan myös hyvää ruokaa ja niitä herkkujakin. Noh, koska olen iloinen ja syödessäni nautin siitä. Suruissani en oikein voi nauttia siitä hyvästä ruoastakaan, koska se surun aiheuttama juttu on kuitenkin mielessäni.
 
[QUOTE="a p";30812244]Mua taas ei kiinnosta yhtään mitkään makujutut jos on huono päivä :D
Voisin syödä vaikka lautasellisen kiviä jos ne vain olisi ravintoa, koska syötävä on. En suruissain siis välitä siitä, että mitä syön ja miltä se maistuu. Jos muistan syödä niin se on aivan sama mitä se sapuska on.

Kun olen iloinen, niin haluan myös hyvää ruokaa ja niitä herkkujakin. Noh, koska olen iloinen ja syödessäni nautin siitä. Suruissani en oikein voi nauttia siitä hyvästä ruoastakaan, koska se surun aiheuttama juttu on kuitenkin mielessäni.[/QUOTE]

Ei se välttämättä nautintoa ole niille lohtusyöjillekään. Siinä on vain takana toive, että "tämä ehkä saa minut paremmalle tuulelle". Sehän on sitten eri asia, toimiiko se.
 
Meillä mä olen lohtusyöjä, mies taas sellainen että ei maita ruoka yhtään jos on murheita. Kumpikaan ei ole hyvä tai terveellinen vaihtoehto. Mutta ihmiset on erilaisia. Ei siinä ole mun mielestä mitään ihmettelemistä..

Mutta en minäkää juokse pitseriaan tai kauppaan jos esim. omainen kuolisi. Niinku aiemmat sano niin riippuu varmasti surun asteestaki. Mutta jos joku asia vituttaa niin kyl se suklaa siihen vähän auttaa :D

Onneks olen muuttunut positiiviseksi niin ei tarvii ostaa vitutussuklaata kovin usein :P
 
Mulla oli ennen siten, että söin suruun ja masennukseen. Sitten kun olin laihduttanut kaikki kilot suurella vaivalla veks psyykkasin itseni tietoisesti semmoiseksi, että en syö suruun vaan iloon. Nykyään en pysty syömään surussa melkein mitään ja nälkä on täysin poissa. Mulla ainakin toimi tämä.
 

Yhteistyössä