Olen 23.vuotias 2002 jouluna Lohtajalle muuttanut nainen/tyttönen,kotoisin olen Forssasta joten 500km pohjoisempaan niin sen tietää että ystäviä ei sitten täällä ole.Olen suhteita yrittänyt kovasti solmia mutta eipä vain ole ottanut tulta kunnolla alle.Olen mese ja kirjeenvaihto ja mailiystäviä kyllä saanut mutta eniten kaipaan ystäviä kyläilyyn yms.Ystävä pariskunnatkin on tervetulleita sillä kihlattuni 32,vuotias maanviljelijä on myös vähissä ystävissä.Emme oikeastaan sen kummemmin mitään harrasta.Itse paperikukkia tein ennen poikaa joka on 06/04 syntynyt eli nyt iloinen ja reipas puolivuotias.Kävimme miehen kanssa leffassa muutamia kertoja aina kun kerkesimme ja vain loikoilimme sillä olemme aikamoisia kotikissoja jos ei lukuun oteta että tykkäämme kovasti kyläilläkin.Itse myös tykkään kirjoittaa paljon lähinnä päiväkirjaan se on nyt jäänyt kun poika on oppinut nousemaan sohvia ja tuoleja vasten.Te saatte olla ihan minkäikäisiä ja kokoisia vain.Myös sinkku,yh,lapsettomat niin tahallaan kuin tahattomastikin kaikki käy kunhan vain toimeen tullaan.Ja tosiaan Tässä Lohtajan lähellä on näitä pieniä ja isompia kuntia ja kyliä paljon en edes tiedä kaikkia joten ihmeessä kirjoittakaan ja katsotaan josko syntyisi jotakin.
Niin ja se jäi vielä kertomatta että odotamme toukokuun lopussa syntyväksi uutta pientä ihmettä.Mutta me ymmärrämme kaikkia joilla lapsen saanti on mutkan takana että siksi ei kannata jättää kirjoittamatta.Oikeasti onko teitä ihmisiä täältä suunnalta,jotka kaikenlisäksi haluavat kyläillä ja viettää iltaa yhdessä?Kirjoittakaa ossaan sronkanen@hotmail.com toimii myös messengerinä.
p.s.Olen reissussa 23.12-7.1 jolloin ei kunnolla mahdollisuutta nettiin.Joten malttia jos en heti vastaakaan!