Löysin miehen tavaroista Viagraa

  • Viestiketjun aloittaja et sillee
  • Ensimmäinen viesti
et sillee
Meillä ei mene tällä hetkellä kauhean hyvin miehen kanssa eikä seksiä ole ollut pitkään aikaan. Tämä johtuu selvittämättömistä riidoista ja erimielisyyksistä.
2 lasta on ja uudehko talo. Yhdessä nitkutellaan ja parhaillaan ollaan parisuhdeterapiassa (johon molemmat suostuvaisia) jossa mies ilmaissut tahtonsa yrittää tätä suhdetta saada kuntoon.

Noh, en itsekään ole täysin vakuuttunut suhteen tulevaisuudesta mutta kaikki riippuu siitä onnistuuko tietyt asiat saada korjattua ja muutettua joitakin käytösmalleja vai ei.

Satuinpa nyt sitten kuitenkin vahingossa löytämään mieheltä kaksi kpl viagra-pilleriä. Selvästi joltain saatu tai hankittu, erilleen leikatut yksittäin alkuperäisfoliossa olivat. Nämä löytyi ihan sattumalta kun etsin särkylääkettä ja muistin miehellä muutaman buranan olleen hänen "matkasporttilaukussa" sivutaskussa kuukautta aiemmin. Silloin siellä ei näitä "ilopillereitä" ollut mutta niinpä nyt sitten oli kun menkkakivuissani särkyyn helpotusta etsin.
Tämä miehen laukku siis ihan meidän yhteisissä vessatiloissa eikä mitenkään piilotettuna mutta tuskinpa mies olettaa että sieltä mitään haenkaan...
Enpä asiasta mitään sanonut, mutta otin kuitenkin valokuvan löydöstä ennen kuin ne laitoin takaisin.
Enpä oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Mitään stondausvaikeuksia ei miehellä meidän välisessä seksissä ole ollut (silloinkaan kun sitä viimeksi oli) eikä tällaisten käyttö ole ollut mahdollista meidän välillä minun tietämättäni koska niin ex tempore ovat nämä pikkulasten aikaiset seksituokiot olleet ettei siinä ehdi missään mitään tabuja käydä nappaamassa.
Että pitäisikö tästä nyt oletta että miehellä on suunnitelmissa jotain toteutuksia kodin ulkopuolella vai mitä..?
Aion kyllä seurata tilannetta, katoavatko pillerit jossain vaiheessa ja sittenpä voi asiasta jotain uusia johtopäätöksiä vetää.
Jos mies pettää niin se on kyllä sellainen naula tämän suhteen arkun kanteen että se on sitten lopullisesti moro sitten. Mutta mielestäni jos tällaisia ajatuksia hänen puoleltaan on niin voisi sen rehdisti sanoa ja peli vihellettäisiin tähän nyt poikki saman tien. Turhaan sitä kuluttaa molempien aikaa ja vaivaa suhteen paikkaamiseksi jos samalla on petosaikeet menossa siinä ohella.

Miten itse reagoisitte vastaavassa tilanteessa ja mitä tästä voipi päätellä?
 
"aloittaja"
Ehkäpä bokserit ovat sentään vähän jokapäiväisempi tarvike kuin erektiolääke?
Vai onko Viagrasta tullut niin tavanomainen juttu että niitä napsitaan kuin vitamiinipillereitä?

Minullakin saattaa olla vaihtovaatteena mukana pikkuhousut jopa, jos jossain muualla kuin kotona joudun käymään suihkussa (ihan muussa kuin seksiaikeissa) mutta esim. kondomeja en kanna mukanani. Get the point?
 
"nee"
[QUOTE="vieras";26966979]Missäs kunnossa olet itse? Kroppa kondiksessa ja linjat kohdillaan? Ei ylimääräistä painoa? Vai onko alkanut olla tarvetta viagralle?[/QUOTE]

Peesi. Ja voi olla ettei mies enää halua sinua, ja siltä varalta on ottanut viagraa mukaan jos sille kuitenkin joskus tulee tarve.
 
"aloittaja"
Kommentit 4 ja 5 selvästi eivät lukeneet (pitkää) aloitustani sillä vastaukset tuohon löytyy sieltä. Ei käytä minun kanssa viagraa.
Oma kroppa on kunnossa, samoissa mitoissa kuin ennen raskauksia. Eikä se fyysinen olemus ole aina SE juttu vaikka sillä toki merkitystä onkin. Mutta tosiaan ihan on toiminut peli ilman pillereitä (ei ole ennalta suunniteltuja, vaan spontaaneja seksitilanteita ollut eli ei ole voinut "valmistautua" pilleriä ottamalla) tähän mennessä mutta kuten sanoin, edellisestä kerrasta on aikaa aika reilusti.
 
"nee"
[QUOTE="nee";26967004]Peesi. Ja voi olla ettei mies enää halua sinua, ja siltä varalta on ottanut viagraa mukaan jos sille kuitenkin joskus tulee tarve.[/QUOTE]

Meinsain tämän nyt siis niin, että mies saattaa haluta parantaa suhdettanne vaikkei juuri nyt sinua haluaisikiin, joten on valmis yrittämään vaikka viagran voimin jos ei muuta.
 
lucifer
mies olisi saanut ne joltain kaveriltaan pilailumielessä, koska ei todellakaan tarvi mitään lääkkeitä.... ei herättäisi muita mietteitä kuin että ehkä kävisi mielessä että millanen yö tulis jos ensin olis ilman tabua, syöttäs miehelle tabun ja jatkas hommia koko yön:D

:popcorn:
 
Onko se ihan mahdotonta kysyä mieheltä itseltään miksi hänellä on Viagraa? En minä nyt lähtisi heti maalaamaan piruja seinille moisen takia.

Jos kerran käytte pariterapiassakin ja yritätte pelastaa suhteenne, niin miten ihmeessä se voisi onnistua ilman täyttä avoimuutta?
 
"aloittaja"
lucifer, noinhan sitä ajattelisi jos suhde olisi kaikin puolin kunnossa. :) Toisaalta silloin mies varmaan näyttäisi avoimesti myös että mitä ne kaverit hänelle oikein ovat lahjoittaneet ja saattaisi ehdottaa kokeilemista.
 
lucifer
[QUOTE="aloittaja";26967073]lucifer, noinhan sitä ajattelisi jos suhde olisi kaikin puolin kunnossa. :) Toisaalta silloin mies varmaan näyttäisi avoimesti myös että mitä ne kaverit hänelle oikein ovat lahjoittaneet ja saattaisi ehdottaa kokeilemista.[/QUOTE]ja jos suhde ei olisi kunnossa avaisin suuni ja kysyisin ekä kyselisi asiasta joltain kaksplus palstalta:whistle:
 
"vieras"
Niin ja jatkan edelliseen... eit sinä kyllä miehesi luottamusta herätä sillä, että pläjäytät tämän hälle päin naamaa sitten parisuhdeterapiassa. Ota asia puheeksi miehen kanssa, sille voi olla täysin järkevä selitys. JOs kerran ette ole pitkään aikaan seksiä harrastaneet, mistä tiedät onko miehellä erektiovaikeuksia?
 
"sondersson"
[QUOTE="aloittaja";26967026] edellisestä kerrasta on aikaa aika reilusti.[/QUOTE]

Kenties syystä että mies on huomannut ongelmia eikä kehtaa sanoa sulle? Ja olis nyt saanu kokeiltavaks pari nappia joltain kaverilta tms.

Ja tuosta spontaaniudesta, toinen saattaa "suunnitella" jutun aiemmin, jos seksi onkin vaan sulle spontaania?

Mutta joo, kyseessä voi olla vaikka mikä juttu, jos haluut tietää niin kysy ukoltas.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26966979]Missäs kunnossa olet itse? Kroppa kondiksessa ja linjat kohdillaan? Ei ylimääräistä painoa? Vai onko alkanut olla tarvetta viagralle?[/QUOTE]
Jos puolison ulkönäkö ei miellytä, niin Viagrasta siihen on turha hakea apua. Lääkkeellä ei ole vaikutusta seksuaaliseen haluun.
 
"vieras"
[QUOTE="sondersson";26967161]Kenties syystä että mies on huomannut ongelmia eikä kehtaa sanoa sulle? Ja olis nyt saanu kokeiltavaks pari nappia joltain kaverilta tms.

Ja tuosta spontaaniudesta, toinen saattaa "suunnitella" jutun aiemmin, jos seksi onkin vaan sulle spontaania?

Mutta joo, kyseessä voi olla vaikka mikä juttu, jos haluut tietää niin kysy ukoltas.[/QUOTE]

Näin.
 
"aloittaja"
evita, en varsinaisesti lähdekään heti epäilemään tai maalailemaan piruja seinille mutta tottahan toki tuo yllättävä löytö vähän pisti miettimään...
Ehkäpä ajattelen kurjanlaisesti niin, että jos nyt mainitsen ja kysyn että mitä nuo pillerit oikein ovat niin mies voi selitellä ihan puuta heinää esimerkiksi juuri että pilailumielessä ne saanut tai jotain.
Jos en asiasta mainitse niin voin itse tarkkailla tilannetta, mitä niille lääkkeille todellisuudessa tapahtuu. Että katoavatko vaan ja jos niin tekevät, niin milloin... Ja siitä ehkä sitten päätellä jotain.
Eli tavallaan pieni "salapoliisi" minussa heräsi ja haluan seurata tilannetta, onko mies oikeasti vilppimielessä liikkeellä vai ei. Toki syytön kunnes (toivottavasti ei) toisin todistetaan.

Ja vielä ulkonäköasioita pohtiville, niin olen aina ollut normaalipainoinen, hoikanpuoleinen mutta naisen muodoilla. Mutkikkaasta tilanteesta johtuen voi kyllä pihtariksi tällä hetkellä syyttää mutta jos halua ei ole niin sitä ei kerta kaikkiaan ole enkä ala itseäni seksiin pakottamaan jos se tuntuu väärältä. En jaksa, kun kaikki energia menee lasten ja kodin hoitamiseen, normi työn ohella. Näiden juttujen vastuu on tällä hetkellä 99,2% minulla.
 
"aloittaja"
Enkä todellakaan pläjäytä mitään pillerijuttuja esiin terapiassa. Siellä käsitellään vaikeita asioita mutta toisen nolaaminen ei johda mihinkään enkä sille linjalle lähde.
 
"vieras"
Kyllä nyt kuulostaa jo siltä, että tuo viagra on VIIMEISIN teidän ongelmista. Koita päästä eroon katkeruudesta ja marttyyrin asemasta.

Ja kysy siltä mieheltäsi niistä nappuloista äläkä ala pelailla mitään pelejä..
 
alittaja vielä...
Ja tosiaan, jos emäntä on vastenmielinen eikä haluttava niin tuskin sitä väkipakolla pilleriä vedä poskeen jotta edes "kalua" haluttaa.. Kait sitä ennemmin mies vetää käteen kuin alkaa vastenmielistä akkaa pillereiden voimin pökkiä..?
 
"aloittaja"
Tiesin. En ole seksiä tällä hetkellä vaatimassa tai haluamassa. Pitääkö erektiohäiriötä lääkitä vaikka erektiolle ei sinänsä ole mitään suoritepaineita (ainakaan kotona?).
Voiko mies haluta napata erektiolääkkeen jotta voi harrastaa itsetyydytystä?
Siinä tapauksessa se hänelle suotakoot.
 

Yhteistyössä