Liki 3 v:n hillittömät raivarit, yleensä tavaroista

Ei osaa jakaa mitään ja omii tavaroita. Vaikka sellaiseen ei olla opetettu... Esim leikkii paistinpannulla omia leikkejään. Kun pannua tarvitaan kokkaamiseen, saa hillittömät raivarit vaikka pannu ei leikeissä enää olisikaan. Juu, ei saa enää paistinpannua.. Tuo on vain yksi esimerkki. Puistossa ei voida käydä, koska vahtii niin hillittömästi lelujaan, ei leikeistä tule mitään ja haluaa kotiin. Kotona väännetään kun joku tulee kylään.

Periksi ei anneta, mutta nämä huuto/itkukohtaukset voi sitten kestää kevyesti 2 tuntia.. Huomion kiinnittäminen muualle tms ei auta. Ei sopiminen, ei lahjonta, ei kiristys tai rangaistukset.

Olisi kiva kuulla, jos jollain olisi ollut samaa, joka tilanteen ymmärtäisi... :/

 

Lapsella on uhma. Hän hakee rajoja testaamalla teitä ja hyvä ettette anna periksi. Meillä kiukkukohtaukset lyhenee kun ottaa lapsen syliin ja selittää asian auki. Eli "äiti tietää että sinua kiukuttaa kun et saa pitää paistinpannua mutta sitä tarvitaan ruuanlaittoon. haluatko tulla auttamaan äitiä ruuanlaitossa?"

Meidän 2v yhden kiukkupäivän jälkeen sanoi mulle illalla sängyssä ollessaan että "äiti, minä tahdon että sinä sanot minulle "ei". Näin se just on.

 

Miksi pitää ylipäätään antaa paistinpannu lapsen leikkeihin? Jos ei lapsi saa leikkiä hellan nappuloillakaan, niin miksi paistinpannulla tai tulitikuilla? Itse luot ongelmasi, kun lapsesi saa tehdä mitä lystää.

 

Lapsella on uhma. Hän hakee rajoja testaamalla teitä ja hyvä ettette anna periksi. Meillä kiukkukohtaukset lyhenee kun ottaa lapsen syliin ja selittää asian auki. Eli "äiti tietää että sinua kiukuttaa kun et saa pitää paistinpannua mutta sitä tarvitaan ruuanlaittoon. haluatko tulla auttamaan äitiä ruuanlaitossa?"

Meidän 2v yhden kiukkupäivän jälkeen sanoi mulle illalla sängyssä ollessaan että "äiti, minä tahdon että sinä sanot minulle "ei". Näin se just on.

Kiitos vastauksesta.

Siis tiedän kyllä että lapsella on uhma, ei ole jäänyt huomaamatta... Lähinnä tarkoitin näitä toivottoman pitkiä kohtauksia, jotka on todella väsyttäviä. Ja kun niihin ei tosiaan tehoa nuo tavalliset keinot; tunteiden sanoittaminen, huomion ohjaaminen muualle, se että ehdottaa yhteistä tekemistä, sylin tarjoaminen... Huuto vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu... Toki tuo hieman hitaampi puheen oppiminen vaikuttaa varmaan osaltaan näihin kohtauksiin, kun se turhauttaa häntäkin.

Kuulostaa kyllä siltä että teidän 2 vuotiaan ymmärryksen ja puheen taso on aika paljon pitemmällä kun meillä.... Meillä ei siis puhuta vielä edes kunnolla lauseita, maks kahden lyhyen sanan lauseita ja niitäkin hyvin vähän. En myöskään osaa kuvitella että oman lapsen suusta tulisi jotain noinkin "kehittynyttä" ajatusta, vaikka osaisikin sen sanoiksi pukea.. Vaikka ei hänen ymmärryksessä sinänsä ole mitään huolestuttavaa huomattu kotona tai neuvolassa.

 

Miksi pitää ylipäätään antaa paistinpannu lapsen leikkeihin? Jos ei lapsi saa leikkiä hellan nappuloillakaan, niin miksi paistinpannulla tai tulitikuilla? Itse luot ongelmasi, kun lapsesi saa tehdä mitä lystää.

Kommentoitko nyt varmasti tarpeeksi ilkeästi? Vai koitatko vielä uusiksi?

Tuskinpa ollaan ainoita joiden lapsi on saanut leikkiä kattiloilla ja paistinpannuilla. Ja joo, ei saa enää kun ei se onnistu. Tulitikut ja hellannappulat taas on vaarallisia, joten niillä ei leikitä. Ja jos me emme kieltäisi lapseltamme mitään, meillä ei edes olisi aloituksen kaltaista ongelmaa... Haloo. Siksihän hän huutaa kun häntä kielletään ja lisäpontta asiaan tuo lapsen tarkka luonne (rutiinit, omat tavarat jne hyvin tärkeitä). Huuto ja uhmakaan ei sinänsä ole ongelma, vaan ne tolkuttoman pitkät kohtaukset. En tiedä miten palstalaisilla, mutta mitä nyt olen muiden puheista ( tai silmienpyörittelyistä) ymmärtänyt, niin ei se ihan arkipäivää monelle kuitenkaan ole että uhmis ulvoo kaksi tuntia putkeen eikä senkään jälkeen ole lopettamassa. Yleensä se kohtaus loppuu kohtuu ajassa kun vanhempi pysyy rauhallisena ja johdonmukaisena. No, meillä ei.

 

Jaksamista! Meillä asuu samanlainen tapaus. Nyt jo isompi, mutta edelleen "kiukkukohtaus" kestää kevyesti pari tuntia. Parhaiten meillä toimii se, että lapsen antaa rauhoittua itsekseen eikä sillä hetkellä selittele tilannetta moneen kertaan.

 

[QUOTE="Mie";30777198]Jaksamista! Meillä asuu samanlainen tapaus. Nyt jo isompi, mutta edelleen "kiukkukohtaus" kestää kevyesti pari tuntia. Parhaiten meillä toimii se, että lapsen antaa rauhoittua itsekseen eikä sillä hetkellä selittele tilannetta moneen kertaan.[/QUOTE]

Kiitos! Sitä tarvitaan. Tuon kyllä olen huomannut myös, että on parempi antaa toisen sitten huutaa vaan... Kotona se on toki helpompaa, kuin esim kylässä tai puistossa muiden katseiden alla. Usein joudutaan sitten lähtemään kesken kaiken kun homma menee mahdottomaksi, mutta ei sekään hyvä ole kun lähtö tuntuu lapselle usein olevan vain palkinto. Etenkin juuri näissä jakamistilanteissa lapsi alkaa ulvomaan "kotiin", kun sitten tietää että ei tarvi jakaa esim niitä leluja siellä puistossa.

 

Nuo on kinkkisiä tilanteita, kun lasta ei pitäisi palkita huonosta käytöksestään/kiukustumisestaan. Ja toisessa vaakakupissa painaa sosiaaliset paineet itseä kohtaan. Me ollaan yritetty siedättyä tutussa porukassa niin ettei poistuta kun ihan pakosta, jotta lapsikin oppisi ettei huutamalla aina pääse "pinteestä". Täytyy vain paksuunnuttaa omaa nahkaansa. Ja yrittää keksiä helpottavia ratkaisuja, jos sellainen sattuisi öytymään.

 

Kommentoitko nyt varmasti tarpeeksi ilkeästi? Vai koitatko vielä uusiksi?

Tuskinpa ollaan ainoita joiden lapsi on saanut leikkiä kattiloilla ja paistinpannuilla. Ja joo, ei saa enää kun ei se onnistu. Tulitikut ja hellannappulat taas on vaarallisia, joten niillä ei leikitä. Ja jos me emme kieltäisi lapseltamme mitään, meillä ei edes olisi aloituksen kaltaista ongelmaa... Haloo. Siksihän hän huutaa kun häntä kielletään ja lisäpontta asiaan tuo lapsen tarkka luonne (rutiinit, omat tavarat jne hyvin tärkeitä). Huuto ja uhmakaan ei sinänsä ole ongelma, vaan ne tolkuttoman pitkät kohtaukset. En tiedä miten palstalaisilla, mutta mitä nyt olen muiden puheista ( tai silmienpyörittelyistä) ymmärtänyt, niin ei se ihan arkipäivää monelle kuitenkaan ole että uhmis ulvoo kaksi tuntia putkeen eikä senkään jälkeen ole lopettamassa. Yleensä se kohtaus loppuu kohtuu ajassa kun vanhempi pysyy rauhallisena ja johdonmukaisena. No, meillä ei.

Sori vaan, minä olen "äly hoin" kanssa samaa mieltä. Te ette ole tehneet sääntöjä ja rajoja selväksi. Ensin annatte paistinpannun ja sitten viette sen pois - jolloin te olette epäoikeudenmukaisia, ilkeitä kun viette lapsen lelun ja rikotte leikin, sinun mielestä leikki oli ohitse, lapsen mielestä ehkä vasta illalla.
Jolloin tottakai hänen maailmansa kaatuu. Hänen oikeaoppinen, reilu maailmansa kaatuu. Hän kiljuu että vääryys korjattais, että hän saisi pannunsa takaisin, ja hänen maailmansa murenee taas kun oikeaoppiset rakkaat vanhemmat ei annakaan hänen pannua takaisin ja pyydä anteeksi niin kuin on opetettu. Joten koittakaa ny helpottaa lapsen oloa ja olkaa aina ihan aina johdonmukaisia

Meillä puistoissa ja leikeissä auttaa ennakointi. Sovitaan puistoon mennessä että annat vaikka tämän auton ja lapion sille kaverille. Ja jos et halua että hän leikkii sinun traktorilla, nii tuot sen lelukassiin, niin äiti pitää siitä huolta.

Sama kylässä, meillä, etukäteen sovitaan säännöt, yhdessä ei ole pakko leikkiä, mutta kiltisi pitää olla, tai muuten joutuu itse pois leikistä.

Meillä itseasiassa on mielenkiintoinen se tilanne kun lapsi on yks ja alle vuotiaiden kanssa leikkimässä, eli sellaisten jotka ei yhtään ymmärrä ettei leluja saa ottaa tönivät ja änkevät. Nii sellasista meidän omista leluistaan ja rajoistaan pikkutarkka ei ole moksiskaan, hän jostain syystä hyväksyy ja ymmärtää ettei ne pienet todellakaan osaa sääntöjä eivätkä ymmärrä. Niin ku tänäänkin yks vuotias lapsi "sai" viedä hänen rakkaan paloauton ihan kesken leikin. Mut auta armias jis se ottaja olis ollut joku vaikka saman ikänen tai vanhempi.....

 

Sori vaan, mutta minä taas olen eri mieltä tuosta paistinpannusta.

Vanhemmat ovat lainanneet omaa tavaraansa lapsen leikkeihin. Tämä on ihan normaali tapa. Kun vanhemmat tarvitsevat omaa tavaraansa, he saavat sen takaisin. Tai pitäisi saada. Tätä siis selvästi opetellaan vielä.

Ei ole mikään virhe jos tavaroita lainataan ja käytetään ristiin perheen sisällä. Aika vaikea (ja tylsää kaikille) olisi vahtia että lapsi leikkii vain ja ainoastaan omilla tavaroillaan. Ja lapsen tuleekin oppia että jos lainaa toisen tavaraa, voi tuo toinen jossain vaiheessa tarvita sitä takaisin. Se ei ole mikään hirveä vääryys.

 

Ymmärrän tilanteesi ja omasta mielestä tuo jakamattomuus kuuluu tiettyyn ikään. Lapset on erilaisia ja niille toimii eri jutut.
Meillä on yksi joka myös samantyyppisen luonteen omaava. Ennakointi on ollut hyvä, ilmoitan aina suht paljon aikaisemmin että nyt tehdään näin/tapahtuu näin. Rutiinit on ja se helpottaa elämää. Nyt kun kiukku on saatu suht lyhyt kestoiseksi ollaan alettu noita muuttuvia tilanteita reenaamaan. Jos lelua yms ei jaeta tai anneta toisella olla niin minä olen ottanut sen pois ja laittanut johonkin takataskuun että lelu on nyt äidillä kun rauhoitutaan ja sit saat takaisin.hieman ollut välillä muille epäreilu tilanne kun oma on saanut kyseisen tavaran takaisin, mutta on oppinut rauhoittumaan nopeasti ja olen usein muille antanut jotain muuta kivempaa, hieman luovinut välistä. Mielestäni aluksi on tärkeä opetella ettei se kiukkuaminen toimi, mutta rauhoittuminen toimii, sitten vasta jakamisiin ynnä muihin sellaisiin asioihin.
Jos ymmärrät ajatuksen ja ajattelet sen toimivan teidän tapauksessa, niin osta toinen paistinpannu. Ikeasta saa hyvän testivoittaja edullisesti.

 

Kolmen vuoden raivarit kuulostaa aika pahalta... kauanko ootte ollu yhdessä?

 

[QUOTE="Mie";30777235]Nuo on kinkkisiä tilanteita, kun lasta ei pitäisi palkita huonosta käytöksestään/kiukustumisestaan. Ja toisessa vaakakupissa painaa sosiaaliset paineet itseä kohtaan. Me ollaan yritetty siedättyä tutussa porukassa niin ettei poistuta kun ihan pakosta, jotta lapsikin oppisi ettei huutamalla aina pääse "pinteestä". Täytyy vain paksuunnuttaa omaa nahkaansa. Ja yrittää keksiä helpottavia ratkaisuja, jos sellainen sattuisi öytymään.[/QUOTE]

Varmaan pitäisi paksuntaa nahkaa juu.. On meillä onneksi pari tuttua jotka tilanteen "tietää" ja pystytään heidän kanssa välillä harjoittelemaan.

 

[QUOTE="jonna";30777326]Sori vaan, minä olen "äly hoin" kanssa samaa mieltä. Te ette ole tehneet sääntöjä ja rajoja selväksi. Ensin annatte paistinpannun ja sitten viette sen pois - jolloin te olette epäoikeudenmukaisia, ilkeitä kun viette lapsen lelun ja rikotte leikin, sinun mielestä leikki oli ohitse, lapsen mielestä ehkä vasta illalla.
Jolloin tottakai hänen maailmansa kaatuu. Hänen oikeaoppinen, reilu maailmansa kaatuu. Hän kiljuu että vääryys korjattais, että hän saisi pannunsa takaisin, ja hänen maailmansa murenee taas kun oikeaoppiset rakkaat vanhemmat ei annakaan hänen pannua takaisin ja pyydä anteeksi niin kuin on opetettu. Joten koittakaa ny helpottaa lapsen oloa ja olkaa aina ihan aina johdonmukaisia

Meillä puistoissa ja leikeissä auttaa ennakointi. Sovitaan puistoon mennessä että annat vaikka tämän auton ja lapion sille kaverille. Ja jos et halua että hän leikkii sinun traktorilla, nii tuot sen lelukassiin, niin äiti pitää siitä huolta.

Sama kylässä, meillä, etukäteen sovitaan säännöt, yhdessä ei ole pakko leikkiä, mutta kiltisi pitää olla, tai muuten joutuu itse pois leikistä.

Meillä itseasiassa on mielenkiintoinen se tilanne kun lapsi on yks ja alle vuotiaiden kanssa leikkimässä, eli sellaisten jotka ei yhtään ymmärrä ettei leluja saa ottaa tönivät ja änkevät. Nii sellasista meidän omista leluistaan ja rajoistaan pikkutarkka ei ole moksiskaan, hän jostain syystä hyväksyy ja ymmärtää ettei ne pienet todellakaan osaa sääntöjä eivätkä ymmärrä. Niin ku tänäänkin yks vuotias lapsi "sai" viedä hänen rakkaan paloauton ihan kesken leikin. Mut auta armias jis se ottaja olis ollut joku vaikka saman ikänen tai vanhempi..... [/QUOTE]

Eipä meilläkään ongelmia silloin 1-vuotiaana ollut... että tuuppa puhumaan uusiksi vaikka sitten kun lapsesi pääsee uhmaikään, niihin kohtauksiin kun ei välttämättä näillä kaikkein temperamenttisilla minkäänmaailman ennakoinnit ja sopimiset auta (Niinkuin jo mielestäni kerroin).

Lisäksi olen kanssasi eri mieltä siitä että lapselle ei muka saisi lainata mitään muun perheen tavaraa. Ihmeellinen ajatus. Mitenkä sitä sitten ikinä oppii lainaamaan ja palauttamaan tavaroita....

 

Samaa mieltä roosan kanssa.

Ja hmpg, varmaan olet siinä oikeassa että ikäkysymys osittain, eli jokin vaihe taas meneillään. Toki tuo on aina ollut temperamenttinen ja esim juurikin tarkka tavaroistaan. Mutta isot uhmakohtaukset ja omiminen on astunut kuvaan vasta tuossa 2,5 vuoden iässä.

 

Paljon voimia ja kärsivällisyyttä sinulle. Tuo on raskas vaihe. Jos yhtään lohduttaa, niin meidän raivopäänä kiukkuavasta kolmeveestä on kasvanut ihan mukava ja iloinen kuusvee. Pahinta vaihetta kesti noin vuoden ajan. Itse kävin muutaman kerran ammattiauttajan pakeilla hakemassa neuvoja. Keskustelut auttoivat suhtautumaan asiaan rauhallisesti. Kirja Ihmeelliset vuodet on hyvä. Lainaa se kirjastosta.
Aggressio on tärkeä voimavara ihmisellä, ei huono juttu ollenkaan kasvun kannalta. Tsemppiä!

 

Paljon voimia ja kärsivällisyyttä sinulle. Tuo on raskas vaihe. Jos yhtään lohduttaa, niin meidän raivopäänä kiukkuavasta kolmeveestä on kasvanut ihan mukava ja iloinen kuusvee. Pahinta vaihetta kesti noin vuoden ajan. Itse kävin muutaman kerran ammattiauttajan pakeilla hakemassa neuvoja. Keskustelut auttoivat suhtautumaan asiaan rauhallisesti. Kirja Ihmeelliset vuodet on hyvä. Lainaa se kirjastosta.
Aggressio on tärkeä voimavara ihmisellä, ei huono juttu ollenkaan kasvun kannalta. Tsemppiä!

Kiitos <3 Kyllä jo se lohduttaa, kun kuulee ettei olla ainoita. Että normaalin rajoissa tämäkin. Täytyy lainata tuo kirja ehdottomasti.

 

Varmaan kaikilla lapsilla on noita vaiheita ja tilanteita, ettei halua lainata tai jakaa tai päästää muita leikkiin mukaan jne. Meillä ei ole ollut kuitenkaan ikinä tuollaisia kohtauksia, joten niissä en osaa neuvoa, mutta puistoiluun yksi idea.

Ei sinne leikkipuistoon tarvitse ottaa mitään leluja välttämättä, ehkä yksi ämpäri tai lapio, jonka lapsi voi sit tuoda äidin taskuun talteen. Jos muiden lelut kiinnostaa, niin sitten lapselle voi selittää että koska hän ei halua lainata omiaan niin sitten mekään ei lainata muilta. Puistossa voi keinua, laskea mäkeä, kerätä kiviä, leikkiä piilosta ym. mihin ei leluja tartte. (Meillä tämä oli helppoa, koska lapsi ei oo koskaan kauaa hiekkalaatikolla viihtynyt).

Voi olla että tuo vaihe helpottaa kun leikkikavereista tulee tärkeämpiä eikä lapsi halua enää leikkiä yksin. Käykää perhekerhoissa tms paikoissa harjoittelemassa jos mahdollista, missä lelut on yhteisiä eikä lapsen omia.

Kyläilyjä ajatellen laittaisin ne kaikkein tärkeimmät tavarat piiloon jo etukäteen, ei lapsenkaan tarvitse ihan kaikkea jakaa. Toki jos lapsi kyläillessä omii muidenkin lelut niin se onkin pakko vaan opetella että muiden lelut pitää antaa takaisin kun pyydetään.

 

Meillä myös ollut sellainen raivopää ettei mitään rajaa. Pahinta oli juuri tuossa 3 veen tietämillä. Nyrkit pystyssä puolusti omiaan. Vaikka tälläistä ei koskaan ole lapselle opetettu.
Aika teki ihmeitä.
Nyt lapsi reilu 4 vee ja laantunut. Älliä tullut enemmän ja asioista pystyy hänen kanssaan keskustelemaan ja puhumaan. Niin että ymmärtää.
Kyllä vielä välillä tulee näitä raivopääkohtauksia mutta nyt niihin auttaa jo puhe.

Tsemppiä ja kovasti voimia! (+kärsivällisyyttä ????)

 

Hymiö piti olla ???? tilalla

 

Kiitos vastauksesta.

Siis tiedän kyllä että lapsella on uhma, ei ole jäänyt huomaamatta... Lähinnä tarkoitin näitä toivottoman pitkiä kohtauksia, jotka on todella väsyttäviä. Ja kun niihin ei tosiaan tehoa nuo tavalliset keinot; tunteiden sanoittaminen, huomion ohjaaminen muualle, se että ehdottaa yhteistä tekemistä, sylin tarjoaminen... Huuto vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu... Toki tuo hieman hitaampi puheen oppiminen vaikuttaa varmaan osaltaan näihin kohtauksiin, kun se turhauttaa häntäkin.

Kuulostaa kyllä siltä että teidän 2 vuotiaan ymmärryksen ja puheen taso on aika paljon pitemmällä kun meillä.... Meillä ei siis puhuta vielä edes kunnolla lauseita, maks kahden lyhyen sanan lauseita ja niitäkin hyvin vähän. En myöskään osaa kuvitella että oman lapsen suusta tulisi jotain noinkin "kehittynyttä" ajatusta, vaikka osaisikin sen sanoiksi pukea.. Vaikka ei hänen ymmärryksessä sinänsä ole mitään huolestuttavaa huomattu kotona tai neuvolassa.

Meidän 2v taisi olla 2,5v tuon lauseen todetessaan. 2v-neuvolassa puhui lauseita (korjaa äiti tämä auto) mutta siitä kuukausi eteenpäin pälpätti jo pitkiä lauseita ja osasi kertoa pitkiäkin tarinoita. Hänellä on isompi sisarus, joten kotona kuulee puhetta paljon ja varmasti osasyy että puhe kehittyi nopeasti (leikit sujuu paremmin kun saa itsensä ymmärretyksi). Tuon ikäisenä puheenkehityksessä on varmasti paljon eroja, joten voi olla että lapsesi turhautuu jos ei pääse toisten leikkeihin mukaan kun ei saa sanottua (ehdi, osaa) mitä haluaisi. Jos lapsi on jo lähes 3v niin kannattaa seuraavassa neuvolassa ottaa puheenkehitys esille jos saisitte vaikkapa jotain neuvoja miten sitä voisi edistää.

Meillä kaksi lasta joilla erilainen temperamentti, esikoinen tulinen luonne ja pienempi tasaisempi mutta uhmakohtauksia molemmilla on kyllä ollut ihan riittävästi. Joku joskus sanoi, että "vaikea taapero, helppo teini", tätä toivon.

 

Voimia täältäkin!

Täällä on kolmevuotias nappula, joka on nyrkit pystyssä heti kun asiat ei mene kuten hän itse haluaisi.

Meillä puheenkehitys on ollut edellä muita, mutta silti olen huomannut että kun raivareiden aikaan saa selitettyä lapselle, miltä hänestä tuntuu ja miksi - on se helpottanut hieman hänen myrskyjään. Osaa sanoa, että tulee paha mieli, on vihainen koska... Jne...

Jaksamisia sinne, se on varmasti vain tuo vaihe (kukaan lukenut sitä Hietamiehen(?) Tarhapäivä-Kirjaa?) ja kivahan niillä paistinpannuilla on leikkiä!

 

Meidän nyt 5v poikaa on tutkiskeltu toimintaterapeutin ja psykologin toimesta, ollut aina hyvin hitaasti rauhoittuva raivareissaan. Varsinaista diagnoosia ei poika varmaankaan saa, mutta lieviä vaikeuksia useammalla "elämänalueella" jotka vaikeuttaa ryhmässä oloa ym. Että jos tuntuu, että keinot loppuu ja alkaa itsestä tuntua, ettei mikään oma konsti toimi niin kannattaa kääntyä neuvolan puoleen ja kysellä pääsisikö johonkin.

 

Hei, meillä ihan samat kuviot. 3 v 2 kk tyttö vetää käsittämättömiä raivareita, huutaa, itkee ja polkee jalkaa. Yleensä kupletin juoni on että haluaa jotain, esmes ulos, sitten ei haluakaan, taas haluaa. Siinä kun kieltää raivo vain yltyy. Koetan parhaani mukaan ohjailla tilanteita ja etukäteen varoitella menoista ja tuloista - tuntuu että ihan sama sanonko aikaisemmin et kohta lähdetään ulos vai siinä vaatteet kädessä että nyt mennään.

Elikkäs, varmaankin ihan sitä ikäkauteen kuuluvaa uhmaa aidoimmillaan. Olen pähkäillyt niin että elämä jatkuu entisellään, ei rupea vääntämään ja kääntämään aiempia totuttuja rutiineja ja sääntöjä. Hyvin saa meilläkin leikkiä lapset paistinpannuilla ja sen sellaisilla. Ihan normaalisti vaan, lapselle olen sanonut että ketään ei saa satuttaa eikä mitään rikkoa, muuten mahtuuhan maailmaan meteliä. Kyllä se tästä helpottaa, pitkää pinnaa ja huumoria vaan kehiin.

 

Meillä aloitettiin selvitykset päiväkodin toivomuksesta, kun kolmevuotiaamme oli välillä tosi vaikea rauhoittua silloin kun asiat eivät menneet niin kuin hän halusi. Puheen kehitys oli alkuun jäljessä (lapsi alkoi puhua enemmän vasta 3-vuotiaana). Jonkinasteisia aspergerpiirteitä lapsellamme on, mutta psykologi oli sitä mieltä, että kyse voi olla myös toiminnanohjauksen ongelmasta. Lapsellamme on psykologin mukaan hyvin sinnikäs luonne. Ou jee, ollaan kyllä huomattu... Mitään kuntoutusta ei tullut, päiväkodin tukitoimien katsottiin riittävän, mutta minä kävin jokusen kerran juttelemassa perheneuvolassa, miten lapsen kanssa kannattaisi toimia. Meidän lapsi on yleensä hyvin rauhallinen, eikä ole tarkka rutiinien kanssa, mutta omat tavarat ovat hänelle pyhä asia ja jos hän saa päähänpinttymän jostain asiasta, siitä tulee aivan järjetön vääntö! Toisten lasten kanssa leikkiessä tahtoo tulla ongelmia, jos leikit eivät mene niin kuin meidän lapsi haluaa. Saman ikäisten ja pienempien kanssa tulee ongelmia, mutta isompien lasten kanssa leikit jostain syystä sujuvat hyvin. Lapsemme on testien mukaan melko välkky, joten ehkä kiinnostuksenkohteet osuvat paremmin yhteen vanhempien lasten kanssa.

Jotkut lapset ovat ihan oikeasti jär-jet-tö-män itsepäisiä, vaikka perheessä kuinka pidetään rajoja. Ongelma voi olla siis lapsen puolella, eikä vanhempien leväperäisyydestä johtuva, niin kuin tavallisten lasten vanhemmat toisinaan ajattelevat.