Liittyykö tällainen sosiaaliseen taitamattomuuteen, tms?

[nuori tyttö]

Vaikea selittää mutta siis.. että ihminen luulee olevansa muille tärkeämpi kuin mitä on? Joku tulee juttelemaan sulle ja otat sen merkkinä että hän on oikeasti kiinnostunut sun sielunelämästä, mutta hän halusikin vain rupatella arkisista asioista ja olla pelkkä kaveri jonka kanssa viettää aikaa eikä sielunkumppani joka olisi kiinnostunut sun tunteista tai maailmankatsomuksista?

Itselläni kesti todella kauan tajuta etten ole muille niin tärkeä kuin muut ovat mulle... ja että ihmiset eivät analysoikaan niin tarkasti mun sanomisia ja tekemisiä, ja että ihmissuhteet muuttuvat ja roolit liikkuvat ja vaihtuvat... ja että jos menen juttelemaan jonkun kanssa niin se ei tarkoitakaan että meistä tulisi ystäviä tai että meillä olisi velvollisuus jutella jatkossakin...

Olen todella huono small talkissa, yleensä vain kuuntelen ja analysoin. Pidän silti ihmisistä ja haluan niitä ympärilleni. Mutta yleensä aloitan keskustelun/luon kontaktia vain sellaisen ihmisen kanssa josta olen syvemmällä tasolla kiinnostunut ja jonka kanssa haluan pidempikestoisen ystävyyssuhteen, tms.

Kerran yhdessä mun työpaikassa oli mua hiukan vanhempi naishenkilö jonka persoonaa ihailin. Kuljettiin samat bussimatkat ja se rupatteli kaikenlaista ja mä kuuntelin. Mulla oli niihin aikoihin... hiukan hämmentävä elämäntilanne ja ongelmia mielenterveyden kanssa. Sain idean että haluan jakaa tän kaiken ton naisen kanssa ja kirjoitin hänelle piiiitkän kirjeen jossa kerron kyyniseen sävyyn ajatuksistani ja tunteistani. Sain häneltä sen jälkeen kortin jossa hän lyhyesti toivotteli mulle kaikkea hyvää ja voimia. Olin pettynyt; hän ei antanutkaan mulle mitään äidillisiä neuvoja?! Hän ei ollutkaan kiinnostunut analysoimaan noita asioita mun kanssa!?

? :/

 

[nuori tyttö]

nostan

 

[liittyy]

Kun ihmisellä on perhe ja lähipiiri, läheiset ystävät, joita kiinnostaa sinun asiasi ja siitä etäämpänä olevia yleensä ei pahemmin kiinnosta. Paitsi jos olet asiakas, silloin kiinnostaa ammatillisessa mielessä. Näin se on.

 

[nuori tyttö]

kiitos vastauksesta haluaako muutkin kommentoida jotain?

 

["vieras"]

Kuinka nuori sä olet? Saattaa liittyä ihan vain ikään, kasvaessa sitä oppii tuollaisiakin asioita

 

["vieras"]

Ehkä nainen koki hieman ahdistavana kun avauduit kaikista henk.koht asioista hänelle ylättäen, eikä osannut kuin toivottaa hyvää jatkoa ja voimia. Elä ota henkilökohtaisesti sitä, varmasti hän haluaa sinulle vain hyvää ja hyviä asioista mutta hämmentyi ja yllättyi kirjeestäsi ja laittoi vain lyhyen vastauksen perään.

Hienoa että sulla on roolimalleja! Pidä niistä kiinni

 

[Rähinä-Reetta]

En tiedä onko tämä kummoinen vastaus, mutta jokunen aika sitten olin tosi tyytyväinen etten mennyt avautumaan yhdelle ihmiselle ihan niin kuin ajattelin. Sittemmin ollut vähän sillä samalla varovaisella linjalla. En tiedä olenko voittanut vai hävinnyt siinä.

 

[Jkloi]

Mulla oli lukioaikana tuonlainen "kaveri". Hän roikkui liikaa mukana ja tuppasi itsensä aina mukaan. Esim. Kun menin koulupäivän jälkeen shoppailemaan, hän tunkesi mukaan, kun menin kirjastoon, uimaan jne. Viikonloput olisi pitänyt viettää yhdessä. Muita kavereita minulla ei olisi saanut olla enkä myöskään olisi saanut jutella hänen muiden kavereidensa kanssa. Kerran ystävystyin hänen kaverinsa kanssa ja sen jälkeen hän syytti minua kaverivarkaaksi.

Onneksi lukio loppui aikanaan ja muutin muualle.

Sinä et varmaan ihan näin takertuvainen ole?

 

[kaalimaan vartija]

Vaikea selittää mutta siis.. että ihminen luulee olevansa muille tärkeämpi kuin mitä on? Joku tulee juttelemaan sulle ja otat sen merkkinä että hän on oikeasti kiinnostunut sun sielunelämästä, mutta hän halusikin vain rupatella arkisista asioista ja olla pelkkä kaveri jonka kanssa viettää aikaa eikä sielunkumppani joka olisi kiinnostunut sun tunteista tai maailmankatsomuksista?

Itselläni kesti todella kauan tajuta etten ole muille niin tärkeä kuin muut ovat mulle... ja että ihmiset eivät analysoikaan niin tarkasti mun sanomisia ja tekemisiä, ja että ihmissuhteet muuttuvat ja roolit liikkuvat ja vaihtuvat... ja että jos menen juttelemaan jonkun kanssa niin se ei tarkoitakaan että meistä tulisi ystäviä tai että meillä olisi velvollisuus jutella jatkossakin...

Olen todella huono small talkissa, yleensä vain kuuntelen ja analysoin. Pidän silti ihmisistä ja haluan niitä ympärilleni. Mutta yleensä aloitan keskustelun/luon kontaktia vain sellaisen ihmisen kanssa josta olen syvemmällä tasolla kiinnostunut ja jonka kanssa haluan pidempikestoisen ystävyyssuhteen, tms.

Kerran yhdessä mun työpaikassa oli mua hiukan vanhempi naishenkilö jonka persoonaa ihailin. Kuljettiin samat bussimatkat ja se rupatteli kaikenlaista ja mä kuuntelin. Mulla oli niihin aikoihin... hiukan hämmentävä elämäntilanne ja ongelmia mielenterveyden kanssa. Sain idean että haluan jakaa tän kaiken ton naisen kanssa ja kirjoitin hänelle piiiitkän kirjeen jossa kerron kyyniseen sävyyn ajatuksistani ja tunteistani. Sain häneltä sen jälkeen kortin jossa hän lyhyesti toivotteli mulle kaikkea hyvää ja voimia. Olin pettynyt; hän ei antanutkaan mulle mitään äidillisiä neuvoja?! Hän ei ollutkaan kiinnostunut analysoimaan noita asioita mun kanssa!?

? :/

Näin se oikeassa elämässä menee. Suurin osa tapaamistasi ihmisistä, työ- ja opiskelukaverit, samalle kurssille osallistuneet, juhlissa tapaamasi ihmiset haluavat vain kevyesti rupatella, jutella arkisista asioista, he eivät halua puhua syvällisesti maailmankaikkeudesta ja sen synnystä tai pohtia elämän tarkoitusta ja vaikeutta... Joskus toki jonkun kanssa saattaa syntyä syvempi keskustelu, mutta sekään ei tarkoita, että sitä haluaisi jatkossa tavata ja jatkaa keskustelua.
Sitten on niitä läheisiä ystäviä joiden kanssa jaetaan enemmän elämää ja tunteita. Joille kerrotaan murheista ja iloista. Tämän kun muistaa niin pärjää paremmin ihmisten kanssa. Ei tule pettyneeksi eikä myöskään rasita esim työyhteisöä omilla murheillaan.

 

["orvokki"]

vaikuttaa siltä tosiaan, että oletat tuntemattomien / i läheistn ihmisten olevan aidosti kiinnostuneita asioistasi ja auttamisesta. Niin ei kuitenkaan ole yleensä. Opit jo sen, no onhan se sosiaalista taitamattomuutta tai erilaisuutta.

 

["vieras"]

[QUOTE="orvokki";28841250]vaikuttaa siltä tosiaan, että oletat tuntemattomien / i läheistn ihmisten olevan aidosti kiinnostuneita asioistasi ja auttamisesta. Niin ei kuitenkaan ole yleensä. Opit jo sen, no onhan se sosiaalista taitamattomuutta tai erilaisuutta.[/QUOTE]

No tuo ei pidä paikkaansa, kyllä ihmiset ovat kiinnostuneita ja uteliaita. Mutta on eri asia keskustella ja olla vuorovaikutuksessa molempia tyydyttävästi kun purkaa kaikki ahdistukset ja luurangot toiselle - varsinkaan kun ei toista tunne kunnolla.

Jos/kun on hyvin vaikeaa ja ahdistaa, suosittelen menemään ammattiauttajalle juttelemaan. Läheiset ottaa ne raskaasti ja he eivät ole terapeutteja. Ap varmasti oppi että jatkossa ei avaudu hetkessä toiselle ja tarvittaessa käy ammattilaisella purkamassa huolensa/ongelmansa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28841264]No tuo ei pidä paikkaansa, kyllä ihmiset ovat kiinnostuneita ja uteliaita. Mutta on eri asia keskustella ja olla vuorovaikutuksessa molempia tyydyttävästi kun purkaa kaikki ahdistukset ja luurangot toiselle - varsinkaan kun ei toista tunne kunnolla.

Jos/kun on hyvin vaikeaa ja ahdistaa, suosittelen menemään ammattiauttajalle juttelemaan. Läheiset ottaa ne raskaasti ja he eivät ole terapeutteja. Ap varmasti oppi että jatkossa ei avaudu hetkessä toiselle ja tarvittaessa käy ammattilaisella purkamassa huolensa/ongelmansa.[/QUOTE]

Ihmisten kiinnostuksella ja uteliaisuudellakin on rajansa. Kuten kaalimaan vartija tuossa kirjoitti, ei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta kuin kevyt rupattelu. Sosiaaliset ihmiset varsinkin tapaavat todella paljon ihmisiä ja vaikka jossain juhlissa tai työpaikalla juttelisikin jonkun kanssa pidempään tai syvällisemmin, ei hän välttämättä halua jatkaa ystävyyttä sitä yhtä iltaa enempää.

 

[nuori tyttö]

[QUOTE="vieras";28841207]Kuinka nuori sä olet? Saattaa liittyä ihan vain ikään, kasvaessa sitä oppii tuollaisiakin asioita[/QUOTE]

17

 

[Hvjkv]

Olen vähän eri mieltä aiempien vastaajien kanssa. Että syvällisistä tai tärkeistä asioista ei saisi puhua muiden kuin oman miehen tai jonkun "sydänystävän" kanssa? Muiden kanssa puhuttaisiin vain säästä? Kyllä minä ainakin olen puhunut aina sellaisen ihmisen kanssa, joka jotenkin "jakaa" saman asian kanssani. Esimerkiksi vanhojen opiskelukavereiden kanssa puhun ihan eri asioista kuin miehen, työkaverin tai tuntemattoman mamman kanssa hiekkalaatikolla.

Minusta kyse on myös vastavuoroisuudesta ihmissuhteessa. Jos toinen ensin vuodattaa omia asioitaan ja innostaa toista "avautumaan", on aika omituista käytöstä yhtäkkiä vetäytyä ja häipyä paikalta, kun toinen sitten tekee niin. Jotkut vain olettavat, että heidän tyhjänpäiväinen löpinänsä kiinnostaa loputtomiin. Small talkia voi tosiaan harrastaa kenen kanssa tahansa, mutta jos kyse on pidempiaikaisesta tuttavuudesta, pitäisi voida puhua myös hankalista asioista.

 

["hmh"]

Nuoren ihmisen kohdalla varmaan vähän syynä yleinen arviointikyvyn kehittymättömyys, varmaan myös ne päällä olevat mielenterveysongelmat, sellaisiin joskus liittyy ns. rajattomuus.