Asuntonne on kyllä aika pieni, varsinkin jos koirakin on suuri! Meille syntyi esikoinen hieman tuota isompaan kaksioon, ja muutimme hänen ollessaan alle vuoden. Lapsen synnyttyä tavaramäärä alkaa lisääntyä ihan järjetöntä vauhtia - vaikkei itse viettäisi kauheaa kulutusjuhlaa, tulee lahjojakin, vaatteita, leluja... jo parin kuukauden sisällä alkaa kertyä pieneksi jääneitä vaatteita, joita useimmat kai eivät ainakaan heti myy tai kierrätä, vaan ne täytyy ainakin jonkin aikaa säilyttää jossain. Pian lapsi jo on suunnilleen vuoden ja ajelee muksu-mopoilla sun muilla isoilla leluilla... jos lapsi on tosi ketterää sorttia, hänet täytyy turvallisuussyistä siirtää jo noin 1.5 vanhana pinnasängystä lapsen sänkyyn, mahtuuko sekin makuuhuoneeseen? (Jos siis ei ole niin innokas perhepetiläinen, ettei lapsi tarvitse omaa sänkyä...)
Kannustaisin muuttamaan pian jos siltä tuntuu, koska se on kuitenkin nyt helpompaa. Jos vauvan jo synnyttyä alkaa tilanpuute ahdistaa, kaikki muuttoon liittyvä vaatii paljon enemmän järjestelyä ja aikaa. Itse kuvittelin aikoinaan, että olisi helpompi muuttaa vauvan kanssa kuin raskaana ollessa, mutta en usko siihen enää... (vaikka en siis olekaan raskaana ollessa muuttanut.)
Suosittelen siis lämpimästi muuttoa, jos itse sitä haluatte. Ei kai muut voi paremmin tietää tilantarvettanne! Ettekä te varmaan kuitenkaan tarvitse heti yli 100 neliötä, joten ei se mitään prameilua ole!
