Lihaksissa nykii ,värisee, tärisee, pulputtaa

syysruska
Kuulostaa oikeinkin tutulta. Itse olen kärsinyt noista tuntemuksista reilun vuoden päivät. Välillä niitä on enemmän välillä vähemmän. Lääkäriin en ole uskaltautunut menemään, sillä pelkään sen olevan jotenkin vakavaa.

Olen vakuutellut itselleni, että itseni kovalla tarkkailulla olen saanut luoduksi itselleni nuo nykimiset ja muut kuvailemasi tuntemukset. Välillä olen kovin ahditunut noista, mutta lääkäriin en ole uskaltanut mennä. Sen olen huomannut, että kun en ehdi ajattelemaan noita nykimisiä niin niitä on paljon vähemmän. Joten oisko esim. psykosomaattisia oireita...?

Esiintyykö sulla noita tuntemuksia joka puolella kehoa?
 
Itsekin olen miettinyt, että mahtaako olla psykosomaattiista, mutta olinpa sitten ahdistunut tai en niin yhtä paljon niitä esiintyy. Minulla on ollut oireita myös noin vuoden verran ja lääkärissäkin olen juossut monta kertaa. Tutkittu on ja lääkärit vakuuttelee, etti se ole mitään vakavaa, mutta kyllä ne silti mietityttää ja pelottaa ihan joka päivä. Oireita on tosiaan monenlaisia - joskus nykii vaan muutaman kerran jostakin ja välillä pulputtaa useamman tunnin, yleensä jaloissa ja silloin kun on paikallaan. Yhtään lihasta ei ei ole missä ei olisi tätä esiintynyt.
 
Syysruska:
Millä tavalla sulla esiintyy niitä nykimisiä ja kuinka usein? Onko sullakin sellasta pulputuksen tunnetta vai vaan yksittäisiä nykäsyjä? Onko sulla muita oireita, kuten esim. jännitysniskaa, masennusta?
Silloin kun mun nykimiset alkoi olin ihan ok kunnossa henkisesti. Menin sitten nettiin etsimään tietoa ko oireista ja masennuin/ahdistuin kovasti. Nyt olen siis kohta vuoden ollut henkisesti aika huonossa jamassa:(
Kiva siis kuulla, että muitakin löytyy, mutta kyllä tää kai aika harvinaista on...
 
täällä toinen lihas nytkyttäjä!
joo siis olen kirjotellut tonne jännitysniska osioon, eli siellä tarina luettavissa alusta alkaen...huimausta, puutumista...ym. aivokuvat otettu, verikokeet ihan vaan peruskokeet otettu. kaikki ok.
nykiminen pahinta rentoutuessa. muuten en sitä huomaa. lihakset pulputtaa ja ihan kun elohiiri pitkin poikin! tosi inhottavaa.
neurolog totesi jännitysniskan...mutta en sitten tiiä.
pitäskö sitä vielä mennä johonkin kun oireet ei lähde..
oireet iltaisin ja öisin.
olen koko ajan jäässä! ei kuumetta kuitenkaan.
no huono verenkiertokin todettu!
 
Tutkittu on minuakin, mutta mitään varsinaista syytä ei ole todettu. Neurologi
totesi, että joillakin sellasta vaan esiintyy eikä sille mitään voi. Joitakin rauhottavia lääkeitä olen kokeillut, mutta eivät ole auttaneet tähän vaivaan. Mullakin tunne, että olen jotenkin jäässä, varsinkin öisin. Mitenkäs se huono verenkierto todetaan? Harrastatko mitenkä liikuntaa? On tosiaan todi inhottava vaiva ja kun sitä ei oikein mitenkään pääse eroon edes ajatustasolla:(
 
Leppäkerttunen:
Luin sun tarinan tuolta jännitysniskaosiosta. Kuulostaa erittäin tutulta sun tuntemukset, varsinkin tuo psyykkinen puoli. Se pelko jostain vakavasta taudista on melkein saanut mut hulluksi. Vaikka muakin tutkittu niin silti kalvaa kokoajan miletä, että jos se kumminkin on joku vakava harvinainen sairaus...En kohta enää keksi mitä itselleni tekisin, että rauhottuisin.
Minäkin narskuttelen öisin ja vaikka niskat ja hartiat eivät ole varsinaisesti kipeet niin tuntuu jotenkin, että kallonpohjalihakset olisivat jumissa. Tavallisella hierojalla kävin ja se löysi tosi kipeitä kohtia mun päästä, mutta ei se sen enempää osannut sanoa. Pitäs varmaan käydä jonkun pätevän fysioterapeutin luona.
Pitäisiköhän kokeilla jotain todella raskasta liikuntaa. Lapsen kanssa käyn vaunulenkillä, mutta ei se taida olla tarpeeksi kuormittavaa.
Miten sulla muuten on läheiset suhtautuneet sun oireiluun? Musta tuntuu, että tää on aika rankkaa, varsinkin miehelle. Olo on niin ahdistunut, ettei normaalielämästä meinaa tulla mitään vaikka rutiineista pidänkin kiinni.
 
Mulla on samoja oireita, ollut teini-iästä lähtien oikeestaan. Ensin alkoi selkäkivut ja kallonpohjan jumit, lihasjännitykset yms. Mulla on yliliikkuvat nivelet ja viime kesänä sain fibromyalgia-diagnoosin Reumasairaalassa. Psyykkiset oireet kuuluu myös taudinkuvaan valitettavasti. Välillä masentaa ja uuvuttaa ja itkettää. Pää on kun sumussa.

Olen saanut apua akupunktiosta tosi paljon, monivitamiinit ja kalaöljy menee joka päivä myös. Kevyttä liikuntaa, stressinvälttämistä ja venyttelyä, ne auttavat myös.
 
pöpilö: neurologi totesi mulla jonkun valkosormisuus jutun. eli valitin samalla, että olen jäässä koko ajan. varpaat ja sormet ihan jäässä. no se puristeli niitä ja totesi, että tosi huono verenkierto...ja "jäätyminen" johtuu siitä. näki heti sormista, että tosi huono verenkierto. jää niinkun valkoiseksi kun puristaa. samaa sanoi mulle napropaatti ja hieroja. ihan kun veri ei kunnolla kiertäisi.
mä liikun kanssa vaunujen kanssa päivittäin tunnin pari. siihen se liikunta melkein jääkin. joskus jumppaan kotona..eli harvoin.
osa läheisistä pitää mua ihan luulosairaana, niinkun olenkin kai =)mies säikähti aluksi itekkin mun oireita ja käski tutkituttaa, mutta sekin on sitä mieltä, että mä mietin liikaa. ja on oikeassa! nyt hikeentyy kun luen täällä muiden oireita ja mietin itteeni. heh! mutta siis ihana mies ja hyvin ollut tukena.
ahdistus meni täälläkin ihan mahdottomaksi! en pystynyt enää juuri tekemään mitään. no siis arkirutiinit. mutta olin ihan sumussa paniikista. ekan kerran hainkin sitten apua siihen ahdistukseen päivystyksestä..olo oli ihan helvettiä. koko ajan mietin, että joku kaamea sairaus, kaikki joutuu kärsii mun takia ja kuolen kohta...ja sen semmoista.
se meni mielenlujuudella osittain ohi. ainakin se kamala ahdistus. nyt ehkä osaan jo miettiä, että ei tää niin vakavaa ole. vaikka takaraivossa välillä kolkutteleekin kaameat ajatukset. =( se on ikävää! ja se oli kaameeta, kun kaikki hyvin, ihana perhe ja elo, en pystynyt enää nauttimaan ahdistuksessa. tuntui, että kaikki on nyt tässä ja mä olen sairas ja tää onni loppuu kohta. ja ajatus kiersi kehää. kyttäsin jokaista pikku oiretta itessäni. ihan helvettiä.
oireet oikeesti puolittu kun lopetin ahistelun. sainhan mä vähän lääkettäkin, mutta en mää niitä kauan syönyt. sen että pääsin siitä pahimmasta. niinkun lääkäri ajattelikin, että se mun kohdalla auttaa, kun olen kuitenkin suht täysjärkinen. omastamielestäni ainakin =)

mutta nyt on tullut sellaista ihme polttelua polviin, pieniltä alueita. saunan jälkeen tuli myös kaamea olo. ja nykiminen tosiaan pahinta kun yritän rentoutua. en muuten tärise tai nyi päivisin. ainoastaan jos yritän levätä vaikka sohvalla hetken. =( myös pulpputtelee vähän väliä.
mutta mä en mieti! antaa pulputtaa! ajatellaan niin!

mappi: kerro jotain fibrosta? miten ilmenee? mulla on myös yliliikkuvat nivelet. ja lihasjännitystä..ja just ihme poltetta polvissa ja ehkä nilkoissa välillä.
 
Fibron oireita on just noi mitä kuvailinkin; selkä jumissa, lapojen välistä vetää ja kallonpohja jumissa myös. Selkä pitää olla hyvässä kunnossa, siis hyvä lihaskunto selkä- ja vatsalihaksissa ja nikamalukot saa auki naprapaatilla. Mulla on myös kylmät jalat ja sormet! Veri ei kierrä kun selkä on jumissa ja nikamat painaa hermoihin yms. Selkäsivuilla on tietoa fibron hoidosta selän osalta.

Eniten mua rasittaa nämä henkisen puolen vaivat, pinnan kireys ja uupumus. Masennus ei ole nyt just pahana, mutta veto välillä ihan pois ja panikoin yöllä. Tänään hain tyrniöljyä, kokeilen sitä seuraavaksi. Ja vatsavaivat kuuluu myös fibroon! Mulla ei tuo liha oikein mene alas. Että ruokavaliokin pitää olla kevyt. Tänään on poltellut reisiä myös ja migreenikin on ollut päällä....huokaus....
 
Leppäkerttunen:
On kyllä kuin omia ajatuksia lukisin kun luin kirjoitustasi. Muakin ahistaa kun ajattelen, että kaikki on nyt niin hyvin ja kohta kuolen. Onneks oot saanut mielenlujuudella paniikin kuriin, paniikki tosiaan vaan lisää oireita. Itse aloitin juuri syömään masennuslääkettä ja toivon, että siitä olisi apua ahdistukseen ja sitä kautta oireisiin. Tuolla jännitysniskaosiossa kerroit sellasesta sirittävästä tunteesta ja mä voisin kyllä kuvailla olotilaani samalla sanalla. Koko kroppaa sirittää kun yritän rentoutua:(
Muilla palstoilla kun olen lueskellut samantyyppisistä oireista kärsivien keskustelua niin monet puhuu juuri magnesiumin ym. puutoksesta. Mulla mahdollinen puutos tutkittiin verikokeella, mutta kaikki oli kunnossa. Mieleeni onkin nyt tullut, että voisikohan mulla ollla toiminnallinen häiriö magnesiumin imeytymisessä (tästä neurologi myös puhui) eli veressä on tarpeeksi magnesiumia, mutta soluihin asti se ei imeydy....mitenkähän sitä vois tutkia?
Oireet on tosiaan niin oudot, että alan epäillä jonkin tärkeän aineen puutosta.
Ihanaa kuitenkin tietää, ettei ehkä olekaan ainoa maailmassa, jolla tällasia tuntemuksia, vertaistuki on kyllä tärkeetä kun kamppailee tällaista luulotautisuutta vastaan:)

Mappi:
Mitenkä se fibromyalgia todetaan, eikös siinä ole jotain pisteitä mitä painellaan, vai?
 
joo mä olen syönyt nyt ehkä viikon magnesiumia ja mä uskon että se on auttanut. ihan totta!!! no eilen nyki taas, mutta en jaksanut murehtii sitä ( koitan olla miettimättä ja onnistunut).

kävin myös hierojalla taas ja se sanoi, että olen tosi jumissa vaikka ei mulla kipuja olekkaan. vähän sellainen ikijumi kai. ja sanoi myös, että nykiminen voi johtua siitä, että lihakset ja hermot jotenkin puristuksissa. ja just rentoutuneena alkaa nykimään...selitti siihenkin syyn.

eli lopeta säkin murehtiminen. me ollaan nyt käyty neurologilla ja tutkimuksissa ja kaikki hyvin. nykiminen on pieni vaiva elämässä, eiks niin! ei kaiken täydy aina tarkoittaa jotain kaameeta...voikun joku jaksais toitottaa tätä munkin päähän. se on vaan niin helppo sanoa!!!

luulosairaita me ei olla, koska oireet on. mä uskon, että se on niin kun mun neurologi sanoi. oireita on, mutta ne triplaantuu psyykeestä. eli nykii sitä muillakin, mutta muut antaa vaan nykiä sen kummemmin miettimättä. meillä tuo psyyke tekee tepposet. mä olen pärjännyt hyvin ilman lääkkeitä. aloin jo kanssa miettimään jos olenki tietämättäni hullu tai masentunut. no alakuloinen olen aina syksyisin, mutta nyt tää oli kai vähän voimakkaampi juttu. ja oli hautajaista sun muuta, että ehkä sekin sitten vaikuttaa. siis pelko että kuolee..tai jotai..ja sitten alkaa kyttää itseensä ja oireita ja joka ikistä nyintää.

nyt vaan yritetään nauttia elosta!!!kaikki on pöpilö hyvin! usko tai älä.

joo ja yksi mikä muuten auttaa nykimiseen ja kuplintaan. ennen nukkumaan menoa snapsi tai tilkka viintä. testattu ja toimii. ja jopa hieroja sitä suositteli. ihan lääkkeeksi. ( en siis muuten juuri ikinä ota..mutta siis rentoutukseen yks tujaus). varma uni, eikä lihakset ole yöllä ongelma. kokeile. tuskin tujaus haittaa vaikka masennuslääkkeet. eri jos urakalla dokais. ja hei, annetaan sitä mummoillekkin lääkkeeksi snapsi iltaisin ihan vuodeosastollakin. just verenkiertoa parantamaan ja hyvää unta tuomaan.

palataa asiaan! :)
 
Leppäkerttunen:
Ihanan positiivinen viesti eli kiitos kannustuksesta myönteisempään ajatteluun:)
Olen yrittänyt nyt ajatella positiivisemmin, tai oikeestaan olla ajattelematta, mutta vaikeeta tää on kun luonne on mitä on.Yritetään kuitenkin kovasti. Tottahan se on, että pitäis vaan elää ja luottaa siihen, että lääkäritkään eivät ole huolissaan.
Hyvä vinkki varmasti tuo tujaus alkoholia iltasella. Täytyy tosiaan kokeilla vaikka en muuten juuri alkoholia käytä. Illala juuri kun yrittää rentoutua niin oireet pahenee, sitä on silloin niin hyvää aikaa tutkiskella hysteerisesti tuntemuksiaan:(
Huoli näistä nykimisistä alkaa onneks pikkuhiljaa väistya. Oikeestaan eniten mua vaivaa tää outo tärinä. En oikein osaa edes paikallistaa sitä eikä se näy päälle päin, tärisee vaan sillain matalataajuisesti jossain sisimmässä. Voikohan johtua jännittyneistä lihaksista? Täytyykin kysästä tuolla jännitysniskaosiossa onko muilla ollut vastaavaa tuntemusta.
Tosiaan aivaa huippua tää vertaistuki. Palaillaan taas ja hyvää vointia sinulle!:)
 
joo on mullakin sisäistä tärinää. mutta se tuntuu johtuvan sisäisestä kylmyydestä ja huonosta verenkierrosta. päivisin olen ihan jäässä ja tuntuu että täristää. mutta en siis tärise.
en tiiä tarkoitatko samaa.

musta tuntuu, että sä tarkkailet ihan liikaa omaa oloasi. ja tiedän tarkalleen miltä se tuntuu. ja uskon tietysti oireisiisi, enkä niitä vähättele. mutta koita oikeesti olla pari päivää rauhallinen, tiedän että on helppo sanoa..mutta oireet oikeesti puolittuu! ihan varmana. luin sun kirjoituksia tuoltä jännitys niskasta. ja uskon jotenkin, että sullakin on samaa vikaa kun mulla. mietit liikaa.
ja siis todellakin vähättelemättä fyysisiä oireita.

mullakin niitä on miettimisestä huolimatta..tai vaikka en mieti. en vaan ahdistu niistä.
mä olen just nyt ihan jumissa. tuntuu että selkää särkee ja olen ihan jäykkä. lisäksi eilen poltti oudosti rintaa. ja ehkä närästi. mutta ylämahaa poltti. inha tunne.
ja taas alkoi mielikuvitus laukkaamaan, mutta sitten päätin taas, että hengissä olen ja uusi päivä. ehkä se oli vaan närästystä eikä enteilevä sydäri.

että semmosta!
 
hei apua, mä olen lukenut jännitysniska palstaa ja sekoittanut sut ja pöpö nimimerkin.
voi mua..lukihärä kai kaiken lisäksi
kun olen käynyt siellä lukemassa, niin tajusin, että lukenut väärää nimimerkkiä.
kerrohan kuulumiset!

mulla tullut ihme polttoja lihaksiin. siis selkään ja jo vatsankin puolelle. alavatsaa ja alaselkää polttaa. rintaa polttaa, lapoja polttaa...ja närästää.
en tiiä liittyykö tää mihkään. enkä ees mieti. tai no nähtävästi taas mietin kun täällä olen...onks muilla??
voiko olla ihan vaan lihas polttoa? mulla oli viikko sitten hieroja ja sen jälkeen kaks päivää, tulin tosi jäykäksi ja alkoi poltot.
täytyy kai kysyy toisestakin osiosta, siis tuolta niskoilta. =)
 
hei apua, mä olen lukenut jännitysniska palstaa ja sekoittanut sut ja pöpö nimimerkin.
voi mua..lukihärä kai kaiken lisäksi
kun olen käynyt siellä lukemassa, niin tajusin, että lukenut väärää nimimerkkiä.
kerrohan kuulumiset!

mulla tullut ihme polttoja lihaksiin. siis selkään ja jo vatsankin puolelle. alavatsaa ja alaselkää polttaa. rintaa polttaa, lapoja polttaa...ja närästää.
en tiiä liittyykö tää mihkään. enkä ees mieti. tai no nähtävästi taas mietin kun täällä olen...onks muilla??
voiko olla ihan vaan lihas polttoa? mulla oli viikko sitten hieroja ja sen jälkeen kaks päivää, tulin tosi jäykäksi ja alkoi poltot.
täytyy kai kysyy toisestakin osiosta, siis tuolta niskoilta. =)
 
hei apua, mä olen lukenut jännitysniska palstaa ja sekoittanut sut ja pöpö nimimerkin.
voi mua..lukihärä kai kaiken lisäksi
kun olen käynyt siellä lukemassa, niin tajusin, että lukenut väärää nimimerkkiä.
kerrohan kuulumiset!

mulla tullut ihme polttoja lihaksiin. siis selkään ja jo vatsankin puolelle. alavatsaa ja alaselkää polttaa. rintaa polttaa, lapoja polttaa...ja närästää.
en tiiä liittyykö tää mihkään. enkä ees mieti. tai no nähtävästi taas mietin kun täällä olen...onks muilla??
voiko olla ihan vaan lihas polttoa? mulla oli viikko sitten hieroja ja sen jälkeen kaks päivää, tulin tosi jäykäksi ja alkoi poltot.
täytyy kai kysyy toisestakin osiosta, siis tuolta niskoilta. =)
 
hei apua, mä olen lukenut jännitysniska palstaa ja sekoittanut sut ja pöpö nimimerkin.
voi mua..lukihärä kai kaiken lisäksi
kun olen käynyt siellä lukemassa, niin tajusin, että lukenut väärää nimimerkkiä.
kerrohan kuulumiset!

mulla tullut ihme polttoja lihaksiin. siis selkään ja jo vatsankin puolelle. alavatsaa ja alaselkää polttaa. rintaa polttaa, lapoja polttaa...ja närästää.
en tiiä liittyykö tää mihkään. enkä ees mieti. tai no nähtävästi taas mietin kun täällä olen...onks muilla??
voiko olla ihan vaan lihas polttoa? mulla oli viikko sitten hieroja ja sen jälkeen kaks päivää, tulin tosi jäykäksi ja alkoi poltot.
täytyy kai kysyy toisestakin osiosta, siis tuolta niskoilta. =)
 
hei apua, mä olen lukenut jännitysniska palstaa ja sekoittanut sut ja pöpö nimimerkin.
voi mua..lukihärä kai kaiken lisäksi
kun olen käynyt siellä lukemassa, niin tajusin, että lukenut väärää nimimerkkiä.
kerrohan kuulumiset!

mulla tullut ihme polttoja lihaksiin. siis selkään ja jo vatsankin puolelle. alavatsaa ja alaselkää polttaa. rintaa polttaa, lapoja polttaa...ja närästää.
en tiiä liittyykö tää mihkään. enkä ees mieti. tai no nähtävästi taas mietin kun täällä olen...onks muilla??
voiko olla ihan vaan lihas polttoa? mulla oli viikko sitten hieroja ja sen jälkeen kaks päivää, tulin tosi jäykäksi ja alkoi poltot.
täytyy kai kysyy toisestakin osiosta, siis tuolta niskoilta. =)
 
Moi Leppäkerttunen!
Ajattelinkin, että olit sekottanut meidät,sitä sattuu!:)
Mullakin on poltto/repäsykipuja lihaksissa aika usein. Niitä on tosin ollut jo 15 vuotta, joten enpä ole niistä enää moksiskaan. Jaloissa vaan pulputtaa, onkohan tää loppuiän vaiva vaan pääsisköhän tästä eroon....Vitamiineja syön, mutta eipä ole auttanut:( Mieli onneks hieman positiivisempi, ainakin tänään:)
 
Minulla oli jo 2 v sitten ihme pääsärkyä...Meni kuitenkin ajan kanssa ohi.

Nyt maaliskuussa alkoi taas... Nyt on suurimmaksi osaksi mennyt ohi. Olen rampannut lääkäreissä ja kaikki väittävät jännitysniskaksi. Muitakin oireita toki on, mutta eniten häiritsee yleensä pääkipu. Sirdalud ei auta ja Panacodista sain valtavan mahakivun. Minulta löytyi ainoastaan poskiontelontulehdus (epävarma!) johon sain ab-kuurin. Sitten alkoi lihasnykäykset ympäri kehoa. Stressaa ja pelottaakin jo. Äidilläni on fibromyalgia. Olisiko sitä!?
 
Mahtaako löytyä muita, joita huolestuttaa oudot tuntemukset ympäri kehoa?
Samanlaisia tuntemuksia minullakin. Fibromyalgia ollut kymmeniä vuosia ja kilpirauhasongelmia tullut muutama vuosi sitten. Näiden kaikkien vaivojen tutkiminen ainakin minun osaltani tullut itselleni maksamaan maltaita. Kunnalliselta puolelta apua vaikea saada. Sirdalud, triptyl 10 mg ja beetasalpaaja lääkkeinä. Mielialalääkkeitä en ole ryhtynyt syömään. Triptyl ei tuolla vahvuudella vaikuta kuin unen laatuun. Ainut mikä varsinaisesti masentaa on hoidon ja tutkimusten saamisen vaikeus. Näillä diagnooseilla löytyy aina uusia oireita ja koskaan et voi tietää mistä mikin tuntemus johtuu.
 
Minulla on myös tällaisia oireita, ja niitä on nyt tutkittu lääkärissä useaan otteeseen. Sisäinen tärinä tunnetaan oireena neurologian puolella. Niinpä multa on tutkittu pään MRI, ENMG, QST, mutta selvyyttä vaivoilleni, ei löytynyt. Mitä nyt väittävät että olen liian stressaantunut, ahdistunut ja pöpi. Vaikka eniten tässä ketuttaa just toi hoitohenkilökunnan epäuskoisuus. Yritän olla välittämättä tuntemuksista, ei niitten miettiminen mitään auta. Tosin ei tämä välinpitämätön suhtautuminenkaan ole oireita vähentänyt.

Itse löydän omat oireeni myös homepakolaiset.fi-sivustolta, joten ehkä ne myös johtuvat hometoksiineista. Hometalon aiheuttaa neurologisia oireita. Vaikea vaan on siihen saada vahvistusta ja apua lääkäristä...
 
vierailija
Tutkittu on minuakin, mutta mitään varsinaista syytä ei ole todettu. Neurologi
totesi, että joillakin sellasta vaan esiintyy eikä sille mitään voi. Joitakin rauhottavia lääkeitä olen kokeillut, mutta eivät ole auttaneet tähän vaivaan. Mullakin tunne, että olen jotenkin jäässä, varsinkin öisin. Mitenkäs se huono verenkierto todetaan? Harrastatko mitenkä liikuntaa? On tosiaan todi inhottava vaiva ja kun sitä ei oikein mitenkään pääse eroon edes ajatustasolla

Juttu on jo todella vanha, mutta minulla tulee nuista oireista ekana mieleen raudan puute. Eli hb ja ferritiini, yms kannattaa katsoa. Ferritiini saisi olla 100 tietämissä.
 
vierailija
Keskustelkaa keskenänne, toimittajat eivät välitä teistä. keskustelupalsta toimittajat kannattavat vain orjuutta jossa hei tekevät jutut teidän kustannuksellanne ja itse viihtyvät vauva-aikanaan, mutta eivät anna muille rauhaa siihen.
 

Yhteistyössä