Teillä on kyllä haastava tilanne. Me ratkaistiin kuusi vuotta sitten vastaava tilanne lähtemällä lätkimään koko uskosta. Eli kielsimme uskon, kuten sanonta kuuluu... On vain asioita, joita haluan päättää itse. En jaksanut enää miettiä, mitä nyt kuuluu sanoa, mitä nyt kuuluu tehdä, miten tähän kuuluu reagoida, miten tuohon kuuluu suhtautua... En vaan jaksanut.
Tuntui, että oma elämä jäi elämättä. Elimme keskellä laumaa, mutta ihan yksinämme. Olimme joukossa, mutta erilaisia. Jos aloitin keskustelun vl-mammojen kanssa jostain ongelmasta, niin ei sieltä apuja saanut. Kyllä jumala auttaa, kyllä jumala siunaa, kyllä jumala järjestää yms oli ne vastaukset. Väsymyksistä ei voinut puhua. Ehkäisystä ei uskaltanut puhua. Turvallisissa aiheissa pysyttiin. Käyttäydyttiin, kuten kuuluu. Lisäännyttiin, kuten muutkin. Koko ajan kaihersi ajatus, että en mä tätä halua, ei tämä ole mun elämää. Tätä ohjaa joku, tämä on hirveää, tämä syö mut lopuksi, kidun ja kuivun pystyyn. Ihan ku olisin ollut vankilassa.
Noin ajattelin ja nyt eletään vapaammin ja olen ihan erilainen ihminen. Oma itseni ja onnellinen. Meni ohi aiheen kyllä, mutta tämmöisiä kuitenkin.