V
vierailija
Vieras
Eivätkö ihmiset pysty enää yhtään kyseenalaistamaan perussuomalaisten sanomisia? Huhtasaarikin selittää ihan omiaan ja osa kansaa uskoo. Montako pakolaista SUomen ja Ruotsin rajan ylittää nykyään? EHkä kymmenen, mutta sen ylittää vuosittain 50 000 000 suomalaista ja ruotsalaista. Sitä paitsi jo raja olisi haluttu sulkea, niin miksi Huhtasaari ja kumppanit eivät halunneet ottaa rajatarkastuksia käyttöön vuonna 2015, kun rajavartiolaitos tätä hallitukselle tarjosi. Perussuomalaiset siis kieltäytyivät tästä.
Eipä nuo perussuomalaiset ole mitenkään isänmaallisia, kannattivat hallintarekisteriä, Halla-aho vastustaa EU:ssa veronkierron vaikuettamista vaikka Suomen valtio menettää vuosittain 10-12 miljardia. Elitistejä ne on, jotka käyttää yksinkertaisia ihmisiä hyväksi. Kyllähän nuo valheet upposivat meidänkin perheeseen ja uskottiin, että EU on kaikkeen syyllinen. Nykyään onneksi ymmärrettiin EU:n tarpeellisuus. EIkö persujen kannattajat osaa ajatella edes sitä, että mistä johtuu se, että kaikki muut puolueet kannattavat EU:n kuulumista ja niin kannattaa 66% kansastakin. Mistähän se voisi johtua? EU:n haitat huomaa helposti, kuin hyödyt, joita on paljon enemmän, mutta niitä ei vaan näe niin helposti. Onhan EU:ssa paljon ongelmiakin, mutta hyödyt voittavat haitat ehdottomasti.
Kannattaa oikeasti miettiä, että miten perussuomalaisten äänestäminen on muka isänmaallista, koska sitä se ei ole. perussuomalaiset vallassa = katastrofi.