Alkuperäinen kirjoittaja mä:
Okei. Ymmärrettävää. Mä varmaan katkeroituisin loppuelämäkseni :/ Tä mies oli kai se sun elämäsi mies, mä ihailen sua olet ollut kuinka heikko tahansa.
En mä voinut edes katkeroitua, koska - varsinkin vammansa takia - likka oli musta niin syvästi riippuvainen. Mun oli pakko tarjota tytölle kaikesta huolimatta hyvä elämä enkä olisi sitä voinut tehdä, jso olisin katkeroitunut. Jos likkaa ei olisi ollut, ei muakaan kohta 22 vuoteen. Mutta likka oli ja tarvitsi mua. Mä en usko, että kukaan olisi sitä siipirikkoa voinut rakastaa yhtä paljon kuin minä. Tarkoitan tällä sitä, että mikään adoptioon anto tai muu sellainen ei olisi tullut kysymyksenkään. Vammainen lapsi tarvitsee vanhempiaan enemmän kuin vammaton. Ja kun tuolla oli sitten enää se äiti, ihan viimeinen asia - vaikka kaikenlaista päässäni ajattelinkin - mitä olisin voinut tehdä, olisi ollut päättää päiväni. Pakkohan mun oli jaksaa, koska likka tarvitsi mua. ja nimenomaan mua, ei ketään muuta.
Mulla on ollut elämässäni vain yksi suuri rakkaus. Hän tulee aina olemaan mun "SE oikea". Olen silti osannut rakastaa muitakin. Onneksi exä ei ollut koskaan mustasukkainen vainajille.