O
"oranssi"
Vieras
On ahdistanut jo aiemmin, tämän päivän uutisen jälkeen ahdistaa ihan tosissaan. Mä en ole uskonut, että "turhia" huostaanottoja edes onkaan, mutta kai niitä sitten oikeasti on.
Mä olen ollut yksinhuoltaja 10 vuotta ja musta tuntuu että olen opettajien yms silmätikkuna sen takia. Lapsistani on tehty ls-ilmoituksia, joista jokainen on todettu aiheettomaksi. Käyn töissä, olen opiskellut itselleni ihan ok amk-tason ammatin, en käytä päihteitä eikä minulla ole ollut mitään romanttista mies-elämää kymmeneen vuoteen. Olen aivan täysin ja tietoisesti keskittynyt rakentamaan lapsilleni hyvää ja turvallista lapsuutta ja laittanut kaiken muun toiselle sijalle. Lapsillani on uudet vaatteet, harrastusvälineet yms. Käyn heidän kanssaan uimassa, hiihtämässä, luistelemassa, huvipuistoissa jne.
Ja silti. Jostain syystä opettajilla (eri kouluja, koska lapset ei kaikki samoissa kouluissa) tuntuu olevan joku kummallinen stereotypia yksinhuoltajuudesta --> elämänhallinta hukassa, lapset heitteillä. Vaikka näin ei ainakaan meillä todellakaan ole.
Nyt mua ahdistaa, että milloin sitten mun kohdalla käy niin että lapset viedään pois kotoa. Jos sellaista kerran oikeasti tapahtuu, niin eikö se sitten voi tapahtua meillekin, etenkin kun kouluista tehdään ilmoituksia sosiaalitoimeen milloin mistäkin (ihan ihme juttuja, kukaan ei edes uskoisi jos kertoisin. En halua kuitenkaan tarkempaan kertoa, ettei mua tunnisteta).
Lapset on mulle mun koko elämä. Mulle ei jää mitään, jos heidät viedään
Mitä mä teen? Ahdistaa se, että jos vain oisin parisuhteessa niin oon ihan satavarma että yhtäkään ilmoitusta ei oltaisi ikinä tehty. Kaiken pahan alku ja juuri on mun yh-status.
Mä olen ollut yksinhuoltaja 10 vuotta ja musta tuntuu että olen opettajien yms silmätikkuna sen takia. Lapsistani on tehty ls-ilmoituksia, joista jokainen on todettu aiheettomaksi. Käyn töissä, olen opiskellut itselleni ihan ok amk-tason ammatin, en käytä päihteitä eikä minulla ole ollut mitään romanttista mies-elämää kymmeneen vuoteen. Olen aivan täysin ja tietoisesti keskittynyt rakentamaan lapsilleni hyvää ja turvallista lapsuutta ja laittanut kaiken muun toiselle sijalle. Lapsillani on uudet vaatteet, harrastusvälineet yms. Käyn heidän kanssaan uimassa, hiihtämässä, luistelemassa, huvipuistoissa jne.
Ja silti. Jostain syystä opettajilla (eri kouluja, koska lapset ei kaikki samoissa kouluissa) tuntuu olevan joku kummallinen stereotypia yksinhuoltajuudesta --> elämänhallinta hukassa, lapset heitteillä. Vaikka näin ei ainakaan meillä todellakaan ole.
Nyt mua ahdistaa, että milloin sitten mun kohdalla käy niin että lapset viedään pois kotoa. Jos sellaista kerran oikeasti tapahtuu, niin eikö se sitten voi tapahtua meillekin, etenkin kun kouluista tehdään ilmoituksia sosiaalitoimeen milloin mistäkin (ihan ihme juttuja, kukaan ei edes uskoisi jos kertoisin. En halua kuitenkaan tarkempaan kertoa, ettei mua tunnisteta).
Lapset on mulle mun koko elämä. Mulle ei jää mitään, jos heidät viedään
Mitä mä teen? Ahdistaa se, että jos vain oisin parisuhteessa niin oon ihan satavarma että yhtäkään ilmoitusta ei oltaisi ikinä tehty. Kaiken pahan alku ja juuri on mun yh-status.
