Lasten vuoroasumisen yleistyminen voi pakottaa lakimuutokseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
03:01 - Päivitetty: 04:17
STT
Uutiset
Lasten vuoroasumisen yleistyminen voi pakottaa lakimuutokseen

Yhä useampi eronneiden vanhempien lapsista asuu suunnilleen yhtä suuren osan ajasta kummankin vanhemman luona. Tilastojen mukaan 15 prosenttia erillään asuvista vanhemmista on sopinut lapsensa vuoroasumisesta.

Todellisuudessa vuoroasuminen on yleisempää, sillä kaikki vanhemmat eivät sovi mitään lapsen tapaamisista.

Nykyinen lainsäädäntö ei suoraan ota huomioon vuoroasumisen liittyviä erityistarpeita. Lapsella voi esimerkiksi olla vain yksi virallinen osoite, jonka mukaan määräytyvät hänen käytössään olevat kunnan palvelut.

– Periaatteessa kunta voi nyt kieltäytyä tarjoamasta koulu-, päivähoito- ja muita palveluita etävanhemman luona, sanoo Yhden Vanhemman Perheiden Liiton toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo.

Myös koulukyydin voi saada vain osoitteesta, jossa lapsi virallisesti asuu, vaikka tämä asuisi toisessa osoitteessa aivan yhtä paljon. Etävanhempi ei ole myöskään oikeutettu kotipalveluun.

– Se olisi tarpeen esimerkiksi silloin, kun etävanhempi ei ole hoitanut lapsia aiemmin, Sairisalo sanoo.

Oikeusministeriön työryhmä pohtii parhaillaan, tarvitaanko lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaan lainsäädäntöön muutoksia. Samalla se harkitsee, kannattaisiko lapsella olla mahdollisuus kahteen osoitteeseen. Työryhmältä on luvassa esitys ensi syksynä.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistaminen sisältyy pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmaan.

http://www.hameensanomat.fi/uutiset...isen-yleistyminen-voi-pakottaa-lakimuutokseen

Hyvä jos tuotakin asiaa aletaan miettiin paremmin.
 
Monessa asiassa tulisi joo tarpeeseen uudistaa, mutta joissain asioissa monimutkaisempaa kun luulisi. Esim jatkossakin ihan hyvä, että päivähoitopaikan voi varata vain yhdestä kunnasta, koska muuten kohtuuttomasti kuormittaa päivähoitoresursseja.
 
No esimerkiksi se, että lapsi kävisi kahta eri koulua eri paikkakunnilla on kyllä lapsen tulevaisuuden tuhoamista vanhempien taholta. Kuvitteleeko joku, että kaikki koulut toimivat synkronoituina?

Ja siis ylipäätään se, että lasta retuutetaan kahden asunnon välillä vuoroviikoin on törkeää ja itsekästä aikuiselta. Vielä järkyttävämpää se on, jos vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla. Ja nyt, jostain syystä ollaan sitämieltä, että lapselle pitää tarjota kaikki palvelut kahdelta eri paikkakunnalta, koska aikuiset on niin helvetin itsekkäitä ja typeriä, että edes lähtee retuuttamaan muksujaan edestakaisin kodista toiseen.

Hitto miten typerää.

Näkisin, että huomattavasti järkevämpi ja parempi systeemi olisi se, että lapsella on yksi koti ja sen "etävanhemman" luona voi yöpyä viikonloppusin ja hengata muuten ihan justiinsa niin paljon kuin haluaa, mutta arkena tullaan sinne kotiin yöksi, lähdetään sieltä kouluun jne.
 
Vaikka suomessa saakin päättää asuinpaikkansa niin ensisijaisesti olisi järkevintä että erotilanteessa vanhemmat eivät asuisi eri kaupungeissa tai ainakaan kovin kaukana toisistaan olevissa kaupungeissa. Eikä niin että erotilanteessa toinen vanhemmista päättää muuttaa jonnekin 500km päähän entisestä kodista ja vie lapsen mukanaan.
Ei tarvitse silloin tehdä ongelmaa siitä että lapsen koulunkäynti tai päivähoito ei onnistu etävanhemman luota jos ei asuta eri puolilla suomea.
mikäli siis kiinnostaa sen lapsen etu.
 
Ja siis ylipäätään se, että lasta retuutetaan kahden asunnon välillä vuoroviikoin on törkeää ja itsekästä aikuiselta. Vielä järkyttävämpää se on, jos vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla. Ja nyt, jostain syystä ollaan sitämieltä, että lapselle pitää tarjota kaikki palvelut kahdelta eri paikkakunnalta, koska aikuiset on niin helvetin itsekkäitä ja typeriä, että edes lähtee retuuttamaan muksujaan edestakaisin kodista toiseen.

Hitto miten typerää.

Näkisin, että huomattavasti järkevämpi ja parempi systeemi olisi se, että lapsella on yksi koti ja sen "etävanhemman" luona voi yöpyä viikonloppusin ja hengata muuten ihan justiinsa niin paljon kuin haluaa, mutta arkena tullaan sinne kotiin yöksi, lähdetään sieltä kouluun jne.

Useimmiten vuoroasuminen tarkoittaa sitä, että vanhemmat kuitenkin asuvat samalla paikkakunnalla ja usein vieläpä aika lähellä toisiaan. Aika harvinaista, että asuttaisiin eri paikkakunnilla.

Eikö tuollainen, että paikanvaihdoksia tulee useaan kertaan viikossa, ole paljon rasittavampaa? Silloinhan lasta retuutetaan kahden paikan välillä jatkuvasti, eikä pysty kunnolla rauhoittumaan kummassakaan paikassa kun koko ajan ollaan menossa. Eihän se toinen vanhempi mikään vieras ihminen ole, joten mikä ongelma se on, että lapsella on koti hänenkin luonaan ja lapsi voi olla hänenkin luonaan yötä?

Itse näen vuoroviikot aikuisten kannalta epäitsekkäinä, koska siinä annetaan tilaa kummankin vanhemmuudelle ja annetaan lapsen elää normaalia arkea molempien vanhempien kanssa.
 
Me ollaan käyty tä läpi jo aiemmin. Nähdään lasten kiertolaisuus erilailla. Sinä näet siinä enemmän positiivisia asioita, minä ahdistavaa kiertolaisuutta. Minusta lapsella on edelleenkin oikeus yhteen kotiin. Ne vanhemmat voivat sitten vaihtaa vuoroviikoin kotejaan, jos kokevat niin vaivattomaksi sen, että oma koti vaihtuu vuoroviikoin. Kummallista kyllä, monikaan aikuinen ei tähän ole valmis.

En myöskään sanonut, etteikö lapsi voisi olla toisen vanhempansa luona yötä. Minusta voi. On varmaan vaan kaikille selkeämpää, jos ne yökyläilyt tapahtuu viikonloppuisin. Muuten voi hengata niin paljon kuin sielu sietää. Ihan yhtälailla ne lapset käy välillä mummilassa ja välillä kavereillaan, niin miksei ne voisi samallalailla hengata sen etävanhemman kanssa silloin kun huvittaa? Tai mennä sinne aina joskus suoraan koulusta ja mennä kotiin nukkumaan.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Ja siis ylipäätään se, että lasta retuutetaan kahden asunnon välillä vuoroviikoin on törkeää ja itsekästä aikuiselta.
Kyllä se menee, kun vanhemmat asuvat saman asuinalueen sisällä. Tunnen parikin tällaista tapausta, missä vanhempien asunnot ovat vajaan kilometrin päässä toisistaan. Tosin toisessa noista lapset on jakautuneet pääasiallisesti asumaan eri koteihin, mistä saattavat käydä ihan milloin vaan kummassa kodissa tahansa, mutta yöt viettävät lähinnä yhdessä paikassa aina. Kouluikäisiltä tuollainen hoituu helposti ja heillähän on itsellään sananvaltaa asuinpaikan suhteen.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Me ollaan käyty tä läpi jo aiemmin. Nähdään lasten kiertolaisuus erilailla. Sinä näet siinä enemmän positiivisia asioita, minä ahdistavaa kiertolaisuutta. Minusta lapsella on edelleenkin oikeus yhteen kotiin. Ne vanhemmat voivat sitten vaihtaa vuoroviikoin kotejaan, jos kokevat niin vaivattomaksi sen, että oma koti vaihtuu vuoroviikoin. Kummallista kyllä, monikaan aikuinen ei tähän ole valmis.

En myöskään sanonut, etteikö lapsi voisi olla toisen vanhempansa luona yötä. Minusta voi. On varmaan vaan kaikille selkeämpää, jos ne yökyläilyt tapahtuu viikonloppuisin. Muuten voi hengata niin paljon kuin sielu sietää. Ihan yhtälailla ne lapset käy välillä mummilassa ja välillä kavereillaan, niin miksei ne voisi samallalailla hengata sen etävanhemman kanssa silloin kun huvittaa? Tai mennä sinne aina joskus suoraan koulusta ja mennä kotiin nukkumaan.

Mä en nyt käsitä sitä, että miten lapsi on enemmän kiertolainen, jos on vuoroviikot ja hän siirtyy kotien välillä viikon (tai kahden - useinhan vanhemmilla lapsilla saatetaan ottaa käyttöön kahden viikon mittaiset ajat, jos se tuntuu paremmalta) välein kuin jos hän seilaa niiden kotien väliä pitkin viikkoa? Minustakin lapsella on oikeus kotiin - oli se koti sitten yhdessä tai kahdessa paikassa. Eihän tuo vuoroviikkosysteemi sitä tarkoita, että lapsella ei olisi kotia, vaan hän voi kokea, että koti sijaitsee kahdessa paikassa tai että hänellä on kaksi kotia.
 
Vuoroasuminen on puhdasta itsekkyyttä vanhemmilta, ja se lasten elämän retuuttaminen paikasta toiseen on se, mikä pitäisi lailla kieltää.

Omat vanhempani asuivat joskus meidän lasten kanssa, joskus vuorotellen ulkomailla töiden takia. Joskus isovanhemmat aauivat meidän kanssa kuukauden kun molemmat vanhemmat olivat ulkomailla. Mutta me lapset asuimme aina samassa osoitteessa. Homma toimi loistavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Tiedän tapauksenn, missä vanhemmat ovat sopineet, että lapsi on isällään kirjoilla, mutta asuu silti äitinsä luona, käy isällään vain about joka toinen viikonloppu. Saavat paremmat tuet kuulemma tällä järjestelyllä. Minusta se on rikollista toimintaa, suorastaan huijausta. :mad:
 
Millä lailla vuoroasuminen on vanhempien itsekkyyttä? Kuitenkin lapset itse ovat olleet pääosin tyytyväisiä ja pitäneet vuoroasumista parempana kuin sitä, että asuisi vain toisen vanhemman luona, mitä olen lukenut aiheesta tehtyjä lehtijuttuja ja tutkimuksia.
 
Miten heidän sitten pitäisi menetellä? Eihän lapsen asuminen muutenkaan ole sidoksissa siihen, missä hän on kirjoilla - vuoroasumisessakin lapsi laitetaan kirjoille vain yhteen paikkaan ja virallisesti hän asuu siellä. Ei tuo nyt sen kummempi asia ole.
 
Lasten vuoroasuminen lisääntynyt nopeasti – viidesosa lapsista jää isän luokse asumaan
Kotimaa Julkaistu 13.11.2016 17:07

Yhä useampi eroperhe valitsee vuoroasumisen

Uutisjutut: Kotimaa

Isänpäivänä suomalaisessa yhteiskunnassa voidaan havaita yksi myönteinen muutos: lasten asuminen isiensä luona eron jälkeen on lisääntynyt nopeasti. Noin viidesosa lapsista jää pääsääntöisesti isän luokse asumaan, sen lisäksi vuoroasuminen valtaa alaa.

Viime vuonna tehtiin jo 2700 sopimusta vuoroasumisesta, mikä on noin 15 prosenttia kaikista laajan tapaamisoikeuden sopimuksista.

– Todellinen luku on vielä paljon isompi, sillä osa vanhemmista sopii vuoroasumisesta ilman lastenvalvojaa, kertoo Isät lasten asialla ry:n puheenjohtaja Pauli Tossavainen.

Häntä harmittaa yksi asia. Viranomaiset suhtautuvat edelleen nihkeästi vuoroasumiseen. Takavuosien asiantuntijalausunnot lasten reissaamisesta ja kahden kodin repivästä mallista on jäänyt lastenvalvojien takaraivoon muhimaan.

– Asenteet vuoroasumiseen viranomaispuolella ovat edelleen aika 70-lukulaiset. Vanhempien pitää tosissaan vaatia vuoroasumista, tietää Tossavainen.

Hänestä tämä on outoa, sillä viimeaikaiset tutkimukset Suomessa ja ulkomailla tukevat käsitystä, että vuoroasuminen on lapsille paras malli eron jälkeen.

– Lasten hyvinvointi kahden kodin mallissa ei juurikaan eroa ydinperheiden lasten hyvinvoinnista. Se on tutkitusti erolapsille paras malli, tietää Tossavainen.

Siitä hän puolestaan on iloinen, että kansalaiset ovat valveutuneita.

– Vuoroasumisesta ollaan kiinnostuneita, koska molemmat vanhemmat haluavat elää lastensa arkea. Ja tämän pitäisi olla viranomaistenkin silmissä pelkästään myönteinen asia, sanoo Tossavainen.

Vuoroasuminen oletusmalliksi
Kokkolalaisessa Antti Hokkalan ja Henna Saariketun perheessä on kokemusta sekä yksinhuoltajuudesta että vuoroasumisesta. Antti Hokkala on ollut seitsenvuotiaan poikansa yksinhuoltaja aivan pienestä saakka. Henna Saariketulla on jo toistakymmentä vuotta kokemusta kolmen lapsensa vuoroasumisesta.

– Minulla on siitä pelkkiä hyviä kokemuksia. Siinä pysyvät molemmat, äiti ja isä, lasten elämässä mukana, sanoo Henna.

Antti Hokkala on seurannut läheltä systeemiä, jossa Hennan lapset asuvat vuoroviikoin isällään, vuoroviikoin pariskunnan yhteisessä kodissa.

– Se vaikuttaa tosi hyvältä systeemiltä. Lapset näkevät tasaisesti molempia vanhempiaan, sanoo Hokkala.

Vuoroasumiseen panostavat vanhemmat hankkiutuvat useimmiten asumaan lähelle toisiaan, jolloin lapset pystyvät pitämään saman koulun ja kaveripiirin.

– Se on kaikkein yksinkertaisinta. Ja lapset voivat kulkea itse kahden kodin väliä, sanoo Saarikettu.

Viikonloppuisistä on siis tullut arki-isiä myös Suomessa. Silti meillä ollaan vielä jäljessä eurooppalaista ja pohjoismaista trendiä. Esimerkiksi Ruotsissa noin 35-40 prosenttia erolapsista on vuorohoidossa molemmilla vanhemmillaan.

– Viime vuonna saatiin myös Euroopan neuvoston suositus vuoroasumisesta. Mekin lähdemme siitä, että lastenhuoltolain uudistuksessa vuoroasuminen otettaisiin oletusarvoksi erotilanteessa. Vain jos erityissyyt estävät sen, haettaisiin muita vaihtoehtoja, linjaa Isät lasten asialla ry.

Käytännön ongelmia
Lainsäädäntö ei vielä tunne käsitettä kahden kodin asumisesta. Niinpä lapsi asuu aina virallisesti vain yhdessä osoitteessa, mikä saattaa asettaa vanhemmat eriarvoiseen asemaan esimerkiksi asumistuen suhteen.

– Jos lastenhuoltolakiin saadaan muutos, vuoroasumisen malli tuo sitten automaattisesti parannukset myös näihin seikkoihin, sanoo Tossavainen.

Isänpäivänä Antti Hokkala pohtii isä-kulttuurin muuttumista. Hänenkin seitsenvuotisen yksinhuoltajuuden aikana asenteet ovat muuttuneet ja isät haluavat entistä innokkaammin osallistua lastensa arkeen.

– En osaa kuvitellakaan, että joku ei olisi innoissaan isänä olemisesta myös erotilanteessa, sanoo Hokkala.

Niinpä. Mihinpä vanhemmuus katoaisi eron tullen?

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...sosa-lapsista-jaa-isan-luokse-asumaan/6165070
 
Useimmiten vuoroasuminen tarkoittaa sitä, että vanhemmat kuitenkin asuvat samalla paikkakunnalla ja usein vieläpä aika lähellä toisiaan. Aika harvinaista, että asuttaisiin eri paikkakunnilla.

Eikö tuollainen, että paikanvaihdoksia tulee useaan kertaan viikossa, ole paljon rasittavampaa? Silloinhan lasta retuutetaan kahden paikan välillä jatkuvasti, eikä pysty kunnolla rauhoittumaan kummassakaan paikassa kun koko ajan ollaan menossa. Eihän se toinen vanhempi mikään vieras ihminen ole, joten mikä ongelma se on, että lapsella on koti hänenkin luonaan ja lapsi voi olla hänenkin luonaan yötä?

Itse näen vuoroviikot aikuisten kannalta epäitsekkäinä, koska siinä annetaan tilaa kummankin vanhemmuudelle ja annetaan lapsen elää normaalia arkea molempien vanhempien kanssa.
Tähän vaikuttaa hurveästi lapsen ikä. Pienten lasten vanhempien nyt ei ylipäänsä kannata erota, ellei toinen ole joku kamala juoppo/hakkaava/hullu. Ja jokatapauksessa se ero nyt on lapselle vaikea paikka, joten pakko etsiä ratkaisu, mikä vähiten huono.
Uskoisin, että teini-ikäinen varmasti sopeutuu ihan hyvin vuoroasumiseen, ja paremmat suhteet molempiin vanhempiin ovat sen verran iso plussa, että vuoroasuminen kannattaa. Alle kouluikäisillä lapsilla en vuoroasumista näkisi hyvänä ratkaisuna, mutta ala-asteikäisillä, lapsesta riippuen, voi toimia.
 
Mä en nyt käsitä sitä, että miten lapsi on enemmän kiertolainen, jos on vuoroviikot ja hän siirtyy kotien välillä viikon (tai kahden - useinhan vanhemmilla lapsilla saatetaan ottaa käyttöön kahden viikon mittaiset ajat, jos se tuntuu paremmalta) välein kuin jos hän seilaa niiden kotien väliä pitkin viikkoa? Minustakin lapsella on oikeus kotiin - oli se koti sitten yhdessä tai kahdessa paikassa. Eihän tuo vuoroviikkosysteemi sitä tarkoita, että lapsella ei olisi kotia, vaan hän voi kokea, että koti sijaitsee kahdessa paikassa tai että hänellä on kaksi kotia.

Jos sä et ymmärrä eroa, niin ei siinä mitään. Minä ymmärrän. Mun mielestä ne aikuiset voi vaihtaa kotiaan vuoroviikoin, jos se kerran on niin vaivatonta.
 
Millä lailla vuoroasuminen on vanhempien itsekkyyttä? Kuitenkin lapset itse ovat olleet pääosin tyytyväisiä ja pitäneet vuoroasumista parempana kuin sitä, että asuisi vain toisen vanhemman luona, mitä olen lukenut aiheesta tehtyjä lehtijuttuja ja tutkimuksia.

Jos se kahden kämpän välillä sukkulointi on niin harmitonta, niin miksei vanhemmat tee sitä?
 
Kyllä se menee, kun vanhemmat asuvat saman asuinalueen sisällä. Tunnen parikin tällaista tapausta, missä vanhempien asunnot ovat vajaan kilometrin päässä toisistaan. Tosin toisessa noista lapset on jakautuneet pääasiallisesti asumaan eri koteihin, mistä saattavat käydä ihan milloin vaan kummassa kodissa tahansa, mutta yöt viettävät lähinnä yhdessä paikassa aina. Kouluikäisiltä tuollainen hoituu helposti ja heillähän on itsellään sananvaltaa asuinpaikan suhteen.

Esimerkkisi on aivan ihanteellinen. Noinhan sen homman pitäis toimia.
 
Olenkohan mä ainoa, jolla on kokemusta asiasta?

Mulla lapset ovat noin kolmanneksen ajasta. Ja tähän siis sisältyy myös koulupiviä. Ja mä olen tietenkin ne kuskaukset sit oitanut ihan omasta pussistani, mukisematta. eikä mulla ole käynyt mielessäkään että lasten pitäisi käydä toista koulua mun luona ollessaan! Se on älytön idea, epäreilu, kohtuuton. Ja olisi varmasti lapsistakin.

Mutta noi koulukyyditykset kyllä voi helposti järjestää jos vain kaupungilla olisi tahtoa. Yläastelaisilta kouluunpääsy sujuu muutenkin helposti bussikortilla. Ja joo, ymmärrän, ettei eka-tokaluokkalaista voi bussiin vielä tunkea mutta jo kolmasluokkalaiselle bussikortti toimisi yhtälailla. Tai paremmin. Tällä hetkellä vitosluokkalainen kun joutuuu lähtemään isältää kello seitsemän ehtiäkseen kasiksi kouluun ja jos menisi bussilla, olisi startti kaksikymmentä minuuttia myöhemmin.

Tästä osoitteesta pitäisi silti vielä omatoimisesti kuskata bussiasemalle mutta jo tuola pienellä muutoksella mun kuskausmatkani pienenisi kolmellakymmenellä kilometrillä.

Jotain olisi suotavaa tehdä!

Ja samoin asumistuki. Miksi toisella vanhemmalla on oikeus väljiin tiloihin lasten kanssa ja toinen ähisee kahden kerrossängyn kanssa yksiössä?

Joo, itse en tuu enää ikinä tukia saamaan mutta tuossa on iso ongelma. Kokemuksella voin kertoa.
 
Kyllähän tuo vuoroasuminen palvelee vanhemman tarpeita, ei lapsen. Meillä halusi etävanhempi että lapsi matkustaa 2 kertaa kuussa 400 kilometriä hänen luokseen kun hän itse koki matkan liian raskaana. Että näin dorkia voi aikuiset ihmiset olla ja vanhempana, pistävät lapsen kokemaan sen mitä eivät itse jaksa. Ja meidän lapsi oli vielä alle 5v.
 
Yhteistyössä