Lasten väliset riidat, millainen käytös on sallittua ja millainen ei?

Välillä kuulee sitä että "antaa lasten selvitellä välinsä itse, oppivatpa puolustamaan itseään" ja monet kehuvat, kuinka sitä pienenä tapeltiin (ihan ihmisiä kai heistä kuitenkin on tullut), mutta missä menee raja?

Mun lapsuudenperheessä ei lasten riitoihin puututtu mitenkään, isä oli pitkiä päiviä töissä ja äiti vaan voivotteli että "ei saa lyödä". Hyvissä väleissä ollaan nyt.

Mutta omasta perheestä...tuo koululainen A pitää pikkusisarustaan B:tä ihan vauvamaisena ja sättii päivittäin B:tä tyhmäksi, "voi kun se häviäisi maailmasta, se pitäisi laukaista singolla avaruuteen". B ei kuulemma osaa mitään niin kuin hän osaa, jne.
B on paljon A:n kimpussa kieltämättä, eikä jätä A:ta koulusta tultua rauhaan kun on niin innoissaan tämän kotiinpaluusta. B ei sano noihin A:n haukkuihin mitään vaan pitää A:ta idolinaan.

Nyrkit viuhuu ajoittain, tönimistä, potkimista, ja niistä napsahtaa jäähy. No, leikkimielistä ja hyväntuulista painia ja leikkiäkin löytyy.

Mutta tuo verbaliikka eli haukkuminen, nyt olen siihen kyllästynyt ja alkanut puuttua siihen. Eli A voi tulla valittamaan B:n käytöksestä mulle, mutta B:n nimittelystä tulee pelikielto tms. Olen myös alkanut antaa A:lle koulun jälkeen aikaa olla yksin ja huilata, ettei B ole heti niskassa.

Tukahdutanko lasten oman välienselvittelyn? Pitääkö lapsuudessa kokea haukkumisriidat ja muutama nyrkkitappelu?

 

Kyllä minusta sääntönä pitää olla, ettei ketään saa satuttaa. Kotona pitöö jokaisen saada asua ilman haukkumisia. Anteeksi pyydettävä, jos nimittelee, eikä saisi toistua sellanen.

 

Yritän opettaa tuolle rakentavaa välienselvittelyä,ihan kun hoidossakin tekevät. En hyväksy kenenkään satuttamista fyysisesti/verbaalisesti. Ei sisarustenkaan tartte toisiaan mätkiä ja sättiä. kyllä meillä kotona puututtiin siihen miten sisarukset toisiaan kohtelivat. Se on minusta tukahduttamista että asioita ei mitenkään hoideta vaan lakastaan maton alle. Eikä sallita mielenilmauksia.

 

Astrolabe ja Leijona: niin, mäkin alan kallistua siihen että sanomisiinkin pitää puuttua.

Sen ainakin opin lapsuudenperheestäni että jos on lupa sanoa toiselle vaikka mitä hirveyksiä niin sanat menettävät merkityksensä, kokevat ikäänkuin inflaation. Vaikka siis olen väleissä mun sisarusten kans niin esim. mun sisko saattaa suuttuessaan sanoa ties mitä, eikä hänellä tunnu ne sanat missään.

 

Se vaan mietityttää että voinko vaatia tuolta koululaiselta (ja varsinkin pikkusisarukselta) samanlaista itsehillintää kuin mitä on aikuisilla?

Mihin kannattaisi tuon koululaisen raivo ohjata eli kun suututtaa ja lyödä/nimitellä/hajottaa paikkoja ei saa, niin mitäs sit mätkitään? Vai kannattaako edes rohkaista siihen vihan purkamiseen vaan lauhduttaa tunteet aina keskustelulla?

Nyrkkeilysäkkiä olen miettinyt mutta se vaatisi tilaa, ja kuitenkin jossain vaiheessa A kirjoittaisi siihen B:n nimen.

 

Miksei lapset saa riidellä jos vanhemmatkin riitelee ja haukkuu toisiaan?

 

Nadia: onko se hyvä että vanhemmat haukkuu toisiaan, ainakaan ala-arvoisesti? Tai jos riiteleekin miehen kans räväkästi niin ainakin pitäisi jonkin verran riidellä lapsilta salassa.

 

Se vaan mietityttää että voinko vaatia tuolta koululaiselta (ja varsinkin pikkusisarukselta) samanlaista itsehillintää kuin mitä on aikuisilla?

Mihin kannattaisi tuon koululaisen raivo ohjata eli kun suututtaa ja lyödä/nimitellä/hajottaa paikkoja ei saa, niin mitäs sit mätkitään? Vai kannattaako edes rohkaista siihen vihan purkamiseen vaan lauhduttaa tunteet aina keskustelulla?

Nyrkkeilysäkkiä olen miettinyt mutta se vaatisi tilaa, ja kuitenkin jossain vaiheessa A kirjoittaisi siihen B:n nimen.

Kyllä minusta pitää voida purkaa fyysisesti jos oikeen suututtaa. Meillä on sellanen 6v joka oikeen suuttuessaan toimii fyysisesti ja äänekkäästi, ketään ei saa satuttaa eikä mitään rikkoa. Se mätkii sitten vaikka patjaa ja karjuu. Olin itsekin lapsena hyvin pippurinen ja ikä on tuonut sitä itsehillintää. Jollei puhuminen auta ni toisella keinolla purkua. On tuokin oppinut jo sitä itsehillintää, lähinnä sillon mätkii kun oikeen keittää yli. Sen purun jälkeen kykenee keskustelemaan asiat.

 

[QUOTE="Nadia";29583604]Miksei lapset saa riidellä jos vanhemmatkin riitelee ja haukkuu toisiaan? [/QUOTE]

No ei meil aikusetkaan käyttäydy silleen. Jos lipsahtaa niin pyydetää anteeksi.

 

Leijona: patja kyllä voi olla ihan hyvä ratkaisu.

 

Pienet nahinat annan lasten ratkaista keskenään, jos mulle tullaan rollaamaan jotain tyyliin "Tuo otti minun penaalista kynän" niin sanon ihan suoraan että tuollaiset pitää itse selvitellä. Mutta jos kuulen että riita yltyy ihan rumasti puhumiseen saatika toisen tönimiseen tms. puutun välittömästi.

 

Tuollaiseen "toi on tyhmä ja ruma eikä ikinä osaa yhtään mitään" -tyyppiseen avautumiseen mun mielestäni on hyvä puuttua. Sellainen jää helposti päälle ja voi vuosien kuluessa vaikuttaa syvästi lapsen itsetunnon kehittymiseen. Etenkin jos haukuttu pitää haukkujaa idolinaan, silloin uskoo melko sokeasti että toisen täytyy olla oikeassa, ainakin osittain.

Itselläni oli vanhempi sisarus jonka kanssa ei mitenkään rajusti riidelty koskaan, mutta juuri tuota mollaamista tapahtui jatkuvasti. Aina kun oli joku uusi taito tai vaate tai harrastus josta itse olin lapsellisen innoissani tuli toinen torppaamaan, eikä mikään sen jälkeen enää tuntunutkaan enää niin kivalta. Menetin luottamuksen omaan arvostelukykyyni.

Tämä on selvästi vaikuttanut itsetuntooni, kykyyn tutustua ihmisiin ja rohkeuteen mennä mukaan uusiin tilanteisiin. Tajusin vasta aikuistumisen kynnyksellä että ehkä koko maailma ei sittenkään automaattisesti pidä minua tyhmänä ja rumana. Siinä on ollut opettelemista kyllä.

 

Ehkä sille isommalle voisi muistuttaa että itsekään ei pienempänä osannut ihan kaikkea, ja että itsekin on ollut jopa vauva.

 

Mä en anna lasten puhua toisilleen rumasti. Oon puhunut niille, kuinka ne on toistensa ainoat sisarukset ja kuinka kukaan ei voi ymmärtää niin hyvin kuin oma sisarus. Ei kannata siis olla ilkeä ihmiselle, joka tulevaisuudessa voi olla suuri voimavara ja kenties yksi parhaista ystävistä.

 

Se vaan mietityttää että voinko vaatia tuolta koululaiselta (ja varsinkin pikkusisarukselta) samanlaista itsehillintää kuin mitä on aikuisilla?

Mihin kannattaisi tuon koululaisen raivo ohjata eli kun suututtaa ja lyödä/nimitellä/hajottaa paikkoja ei saa, niin mitäs sit mätkitään? Vai kannattaako edes rohkaista siihen vihan purkamiseen vaan lauhduttaa tunteet aina keskustelulla?

Nyrkkeilysäkkiä olen miettinyt mutta se vaatisi tilaa, ja kuitenkin jossain vaiheessa A kirjoittaisi siihen B:n nimen.

Nuorena on vitsa väännettävä.


Nyrkkeilysäkkikin on hyvä.
Olisko joku fyysinen harrastus, missä sitä energiaa vois purkaa?
Keskustelua tietenkin.

 

Siis tottakai kuuluu puuttua. Ei kai se puuttumattomuus tuollaista tarkoita vaan ihan pikkuista nahinaa. Tee heti korjausliike .