Lasten"suojelu"viranomaisten mielivaltaa :((

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
13.10.2009 09:32 päivitetty: 13.10. 17:22

Suurperheen isä ei saa poikia kotiin

- Tyttöjen kotiin saamisessa meni kaksi vuotta ja olen laskenut, että vanhempien poikien kanssa menee yhtä kauan, sanoo isä. Nuorimman pojan perhesijoituksen jatkoa tarkastelleen seuraavaksi joulun alla. Marja Väänänen

Kuuden lapsen isä on ajautunut erikoiseen tilanteeseen Espoon lastensuojeluviranomaisten kanssa yrittäessään saada lapset hoitoonsa. Metro kertoi viime keväänä, miten isä sai korkeimman hallinto-oikeuden tuella 4- ja 5-vuotiaat tytöt luokseen. Oikeuden päätös ei ole kuitenkaan saanut Espoon lastensuojeluviranomaisia muuttamaan kantaansa 2-, 7-, 8-, ja 9-vuotiaiden poikien sijoituksesta.

Sisarukset on erotettu toisistaan kaksi vuotta sitten, kun lasten äiti sairastui. Huostaan otetut lapset ripoteltiin kolmelle paikkakunnalle, vaikka eronneilla vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Isä on sittemmin hankkinut perheasunnon Helsingistä ja vanhemmat ovat tehneet sopimuksen siitä, että lapset asuisivat isänsä luona.

Helsingin hallinto-oikeus on arvioinut työssäkäyvän isän elämäntavat moitteettomiksi ja hänen on todettu rakastavan lapsiaan ja viihtyvän heidän kanssaan.

Isä haki kesällä tyttöjen tilanteen ratkettua kolmen vanhimman pojan huostaanoton lopettamista. Syyskuussa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa hän sai eteensä psykologin lausunnon, jonka mukaan poikien paikka olisi perhekodissa. Psykologin mukaan lapsilla on eriasteisia oppimisvaikeuksia, kielellistä jälkeenjääneisyyttä ja ylivilkkautta.

- Kuulemistilaisuus kesti kolme tuntia. Minulle tolkutettiin, että koita nyt ymmärtää, mistä on kyse, minun tulisi luopua pojista. Minä vastasin, että poikien paikka on kotona ja olen valmis ottamaan vastaan kaiken tuen, mitä tarjotaan, selittää isä.

Lopullisen päätöksen saaminen vie viikkoja

Kolme viikkoa on kulunut, eikä isä ei ole saanut kirjallista päätöstä, josta voisi valittaa. Vasta kun valitus on käsitelty Espoossa, asian voi viedä hallinto-oikeuteen. Asian käsittely sielläkin voi kestää, sillä hallinto-oikeudet ovat ruuhkaantuneet pahasti sen jälkeen kun lastensuojelulaki uudistui viime vuonna.

Uusi laki on velvoittanut kaikki lasten kanssa työskentelevät ilmoittamaan epäilynsä lasten huonosta kohtelusta viranomaisille. Esimerkiksi Helsingissä ilmoitusten määrä on liki tuplaantunut kahdessa vuodessa.

Ilmoitukset johtavat usein kiireellisiin sijoituksiin, joista syntyviä kiistoja ratkotaan hallinto-oikeuksissa. Näiden kiistojen käsittelyajat ovat venähtäneet jo vuoteen. Vanhemmat pääsevät vain harvoin todistamaan omassa asiassaan, koska suullisten käsittelyjen määrä on pudonnut parin vuoden takaisesta 36 prosentista 19 prosenttiin.

Lastensuojelulakia on jälleen määrä muuttaa mm. siten, että hallinto-oikeuksien sijasta kiireellisen sijoituksen jatkopäätös tehtäisiin kunnissa 30 vuorokaudessa.

Kuuden lapsen isä ei aio luovuttaa. Pikkutyttöjen kotiuttaminen on isän mukaan lisännyt poikien kaipuuta perheen pariin.

- Se syö heitä. Yhden kotiviikonlopun jälkeen seitsenvuotias heittäytyi selälleen eteiseen ja kieltäytyi lähtemästä. Minun piti nostaa hänet ylös, tyynnyttää lapsi ja selittää, että aina kuukauden ajan hänen kotinsa on Mikkelissä. Minulla ei ole varaa yhteenkään virheeseen tai tapaamisia rajoitetaan, isä kertoo.

Marja Salomaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
höpöhöpö, sijoitusta ei voida purkaa lasten vuoksi ihan noin vaan. Kyllä isä saa pojat itselleen kun on sen aika.

Juu, sitten kun täyttävät 18 vee :(

Vuosittain tilanne tarkastetaan. Ehkä tässä tapauksessa ensin katsotaan kuinka isä pärjää tyttöjen kanssa ja vasta sitten katsotaan muiden lasten palautusta. Ketä tässä ajatellaan, isää vai lapsia? Isästä varmasti tosi surullista kun lapset asuu muualla ja ovat lapset aiemmin asuneet äidillään eikä siis isänsä luona. Jokin syy sijoitukseen on ollut, en tiedä mikä. Kun lapset päätetään palauttaa omille biologisille vanhemmille niin oltava vahva näyttö. Lapsilla on nyt elämä siellä missä asuvat, koulu ja kaverit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
höpöhöpö, sijoitusta ei voida purkaa lasten vuoksi ihan noin vaan. Kyllä isä saa pojat itselleen kun on sen aika.

Juu, sitten kun täyttävät 18 vee :(

Kun lapset päätetään palauttaa omille biologisille vanhemmille niin oltava vahva näyttö.

Tajuatko itse ollenkaan mitä tämä tarkoittaa???
 
Tuosta jää lapsille traumat ja syvät haavat. Se, että menettivät vanhempansa menettivät vielä toisensa. Tyttöni ystävälle ja hänen sisaruksilleen kävi samoin. Heidät huostaanotettiin ja ripoteltiin eri paikkakunnille. Tytön ystävä on aivan muuttunut kun ei ole sisaruksia vierellä ja näyttää siltä ettei kovin nopeasti selviä siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
höpöhöpö, sijoitusta ei voida purkaa lasten vuoksi ihan noin vaan. Kyllä isä saa pojat itselleen kun on sen aika.

Juu, sitten kun täyttävät 18 vee :(

Kun lapset päätetään palauttaa omille biologisille vanhemmille niin oltava vahva näyttö.

Tajuatko itse ollenkaan mitä tämä tarkoittaa???

Kyllä, läheltä olen tällaisia tilanteita seurannut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näkymätön Ninni:
Äidin sairastuminen syynä huostaanottoon? Siis mitä ilmeisemmin kai masennus, mutta miksi isä ei sillon heti saanut huoltajuutta?

Kuinka tässä uskaltaa väsymykseen enää apua hakeakaan... :o

näinhän se menee. Ainut tapa pitää sossu poissa on oheishuoltosopimuksen teko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras2:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
niin,noin käy kun hakee sossusta apua

Ajatteletko, että Suomessa pitäisi luopua lastensuojelusta ja sossusta noin yleensäkin? Siis sillä perusteella että sieltä ei oikeesti saa apua jos tarvii?

Taas lietsotaan pelkoa sossua kohtaan. just just.

 
Alkuperäinen kirjoittaja owl:
Alkuperäinen kirjoittaja harmi:
harmillista ettei lasten äiti tukeutunut lasten isään... sitten vasta sossuun.. olisi tämäkin vältetty :/

Tuossa ainakin luki niin, että vanhemmat oli sopineet , että lapset muuttavat isälleen.

Ja viranomainen päättää ettei käy!!?? :o:o

Neuvostoliitossa oli samanlainen käytäntö...
 
Kai te ymmärrätte, että vain perhe voi kertoa näistä asioista oman totuutensa. Olkoon se tarina sitten väritetty, mustavalkoinen, täyttä valhetta tai totta. Viranomaiset eivät voi kertoa todellista tarinaa, eivät puolustautua, eivätkä puuttua näihin nettikirjoitteluihin. Arvatkaa miksi, suojellakseen asiakkaidensa oikeuksia, sitä kutsutaan salassapitovelvollisuudeksi. Jokin osa tarinasta on kertomatta, mikä se on?

Aivan samoin nämä 7 päivän jutut. Vanhemmat antaa sinne "nyyhkytarinoita", joissa kerrotaan niin räikeitä juttuja, jotka eivät ole totuutta nähneetkään. Mutta kukaan ei voi tulla sanomaan, että miten asiat oikeasti ovat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
höpöhöpö, sijoitusta ei voida purkaa lasten vuoksi ihan noin vaan. Kyllä isä saa pojat itselleen kun on sen aika.

Juu, sitten kun täyttävät 18 vee :(

Kun lapset päätetään palauttaa omille biologisille vanhemmille niin oltava vahva näyttö.

Tajuatko itse ollenkaan mitä tämä tarkoittaa???

Kyllä, läheltä olen tällaisia tilanteita seurannut.

Olet tyhmempi kuin luulin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja owl:
Alkuperäinen kirjoittaja harmi:
harmillista ettei lasten äiti tukeutunut lasten isään... sitten vasta sossuun.. olisi tämäkin vältetty :/

Tuossa ainakin luki niin, että vanhemmat oli sopineet , että lapset muuttavat isälleen.

Jos lapsilla oli jo jotain oiretta äidin sairastumisesta ja katsottiin, että on parempi kun lapset siirtyvät sellaiseen paikkaan jossa osataan paremmin tukea kasvua. Eihän me tiedetä tästä tarinasta kuin yksi puoli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näkymätön Ninni:
Äidin sairastuminen syynä huostaanottoon? Siis mitä ilmeisemmin kai masennus, mutta miksi isä ei sillon heti saanut huoltajuutta?

Kuinka tässä uskaltaa väsymykseen enää apua hakeakaan... :o

Niillä oli yhteishuoltajuus heti. Kaikkea isän tilanteeseen liittyviä asioita ei kerrota lehdessä.

Jos vanhemmat olisivat kaikin puolin mallikelpoisia ja lasten paras olisi ollut isän luona, näin olisi tehty heti. Missä isä oli silloin, kun äiti sairasti? Näitä tietoja meillä ei olekaan.
 
Mä ihmettelen, miksi se isä ei ottanut niitä lapsia jo silloin kun äiti sairastui? Ja toisaalta: jos isä ei ole ollut pahemmin läsnä lastensa arjessa aiemmin, niin aika hurjaa olisi läväyttää hänen huollettavakseen kerralla 6 lasta...
 

Yhteistyössä