Lasten isän kumppanin käytös lapsia kohtaan

  • Viestiketjun aloittaja Äippylivain
  • Ensimmäinen viesti
Äippylivain
Meillä on tilanne, että 5 ja 7-vuotiaat lapsemme asuvat vuoroviikoin minun ja isänsä luona. Isä on asunut muutaman vuoden kumppaninsa kanssa ja ko. nainen ei näyttäydy lapsille ollenkaan, kun lapset ovat isän luona. Isän kanssa olen viestitellyt asiasta, mutta hän ei ole saanut tehtyä mitään tilanteelle. Itseä mietityttää asia lasten kannalta. Vanhempi lapsista miettii paljon, miksi nainen käyttäytyy siten, että "menee piiloon" kun lapset siellä. Ja ajattelee, ettei isän kumppani tykkää hänestä ja veljestään. Voiko asialle tehdä mitään, koska isä ei ilmeisesti ymmärrä tilannetta lasten kannalta? Lapset ovat lisäksi melko usein mummolassa.
 
vierailija
Valitettavasti et voi tehdä asialle yhtään mitään, vaikka kuulostaa siltä että parempi olisi jos lapset kävisivät isällään esim. Joka toinen viikonloppu eikä vuoroviikoin. Selvästi kurjaa lapsille käydä siellä. Ehkä voisivat nähdä viikolla pelkästään isää vaikka jonkun harrastuksen parissa?
 
vierailija
Valitettavasti et voi tehdä asialle yhtään mitään, vaikka kuulostaa siltä että parempi olisi jos lapset kävisivät isällään esim. Joka toinen viikonloppu eikä vuoroviikoin. Selvästi kurjaa lapsille käydä siellä. Ehkä voisivat nähdä viikolla pelkästään isää vaikka jonkun harrastuksen parissa?
Ehdotin erilaista tapaamissopimusta, jossa isä näkisi lapsia kuukauden aukana yhden koko viikon ja yhden viikonlopun pe-ma, mutta ei sopinut. Lapsilla ei ole harrastuksia, niin sellaisen parissa näkeminen ei onnistu. Ja isällä vuorotyö, niin ei voi nähdä milloin vaan.
 
vierailija
Ei ole helppoa olla äitipuolena puolison lapsille. Varsinkaan jos itsellä ei ole lapsia niin vieläkin vaikeampaa. Ehkä hän ei halua passata lapsia vaan nauttii elämästään eli pitää vapaaviikon. Nainen suo kaiken mahdollisen ajan lapsille ja isälle. Teillä hyvä tilanne koska hyväksyt expuolisosi uuden suhteen ja ilmeisesti myös toisinpäin. Meillä molemmilla lapset nyt aikuisia jo mutta oli alussa todella hankalaa kun exrouva löi kapuloita rattaisiin ja esti lapsiaan tulemasta. Pelkäsi omaa asemaansa äitinä ja vihasi meikäläistä miehensä ryöstämisestä.
 

Yhteistyössä