Keijo
Mikäs tätä maata vaivaa kun lasten huostaanotot ovat parin kolmen vuoden sisällä kaksinkertaistuneet? Mitä mieltä olette?
sillon kun olin lastenkodissa siellä oli paljon lapsia jotka olisi halunneet tulla adoptoiduksi, mutta kun vanhemmat pitää kynsin hampain kiinni omastaan. vaikka oli huostaanotettu pitää vanhempien luovuttaa lapsi kokonaa ja antaa lapsi adoptioon siis vanhemmilla on silti tässä suhteessa oikeuksia.Alkuperäinen kirjoittaja 02.09.2006 klo 07:44 helläheluna kirjoitti:Yhteiskunnassa on se vika että nykyään tämä ulkoinen painostus on yltänyt niin yli rajan että monet eivät pysy mukana ja se tuo sitä henkistä hajoamista. Samoin huumeet ovat lisääntyneet ja psyykkiset ongelmat. Useassa tapauksessa on vielä niin että äiti saattaa sen yhden huostaanotetun jälkeen saada vielä 4 muuta lasta jotka päätyvät myös huostaanotetuiksi.
En itse ihan aina ymmärrä miksi haetaan ulkomailta adoptio lapsia koska suomessa on lastenkodit pullollaan kotia tarvitsevia pienokaisia. Tietenkin Suomessa tämä sijaisvanhemmuus on tehty niinkin vaikeaksi että niitä lapsen biologisia vanhempia täytyy tavata olivat he sitten minkälaisia tahansa ja vasta silloin kun huomataan että biologisia vanhempia ei tämä lapsi kiinnosta eikä heidän äidin vaistot herää niin siinä vaiheessa vasta myönnetään pitkäaikais sijoitus.
Lisäksi Suomessa on erittäin tarkkaan luokiteltu minkälainen perhe on sopiva perhe sijaisperheeksi.
Alkuperäinen kirjoittaja 04.09.2006 klo 15:00 Chanel 5 kirjoitti:Aivan jo pienestä aletaan kysellä lapsilta menettekö jo nukkumaan? Lähdetäänkö nyt? Söisitkö nyt? Jne... Selkeä käskypuhe puuttuu. Nyt on nukkumisaika.. Nyt lähdetään. Annetaan jo pienenä liikaa tehdä valintoja joihin pieni lapsi ei ole valmis ja se vain lisää turvattomuutta. Sitten lapsen kasvaessa lapsi saa ylivallan ja ongelma´t kasaantuu.
T: Lastensuojelun työntekijä
Just joo, ja tän takia jenkeissä ei oo katulapsia, 12 vuotiaita huoria, 10 vuotiaita narkkareita jne... Ei se amarikan mallikaan aina tavoita niitä avun tarpeessa olijoita...Alkuperäinen kirjoittaja 02.09.2006 klo 23:21 Lasten puolesta kirjoitti:Kyllä huostaanoton kynnys on Suomessa edelleenkin liian korkea. Jenkeissä ei tavallisen vanhemman tarvitse tehdä kuin pieni virhe, vaikkapa unohtaa lapsi liian pitkäksi aikaa autoon kun käy nakkikiskalla ja johan on joku tehnyt ilmoituksen ja siitä alkaa sosiaaliväen säännöllinen vierailu kotona.
Tosta että lasten annetaan tehdä aivan liian pienenä tuli mieleen pari juttua.Alkuperäinen kirjoittaja 04.09.2006 klo 15:00 Chanel 5 kirjoitti:Huostaanotot lisääntyivät huomattavasti sen jälkeen kun Suomessa alkoi vallata vapaan kasvatuksen aatteet.. ( asia on aivan tutkittukkin)
Pienten lasten huostaanottoihin lisäsyynsä tekee varmasti vanhempien lisääntynyt huumeenkäyttö ja alkoholismi mutta isompien lapsien kohdalla usein ongelmat juontuu siitä että vanhemmat ei saa otetta enää omiin lapsiinsa, ollaan enemmäkin kavereita kun vanhempia. Aivan jo pienestä aletaan kysellä lapsilta menettekö jo nukkumaan? Lähdetäänkö nyt? Söisitkö nyt? Jne... Selkeä käskypuhe puuttuu. Nyt on nukkumisaika.. Nyt lähdetään. Annetaan jo pienenä liikaa tehdä valintoja joihin pieni lapsi ei ole valmis ja se vain lisää turvattomuutta. Sitten lapsen kasvaessa lapsi saa ylivallan ja ongelma´t kasaantuu.
Jollain lailla myös pohjoismaissa on vallalla ajatus että nuorten kuuluu ja pitää saada mennä pitkin kavereiden kanssa kun kerran muutkin menee. Aivan liian nuorena alkaa diskot ja liian myöhäiset kotiintuloajat. Sitten ihmetellään että kuis ollakkaan mitä mun pikkunen prinssi tai prinsessa onkaan puuhannu.. ryöstöjä, huumeita, viinaa liian aikaista seksiä jne..
Tässä yksi selitys lisääntyville huostaanotoille, tosin syitä on monia mutta monia ongelmia poistuisi jos rajat olisivat enenmmän kunniassa.
T: Lastensuojelun työntekijä