H
Hilma Maria
Vieras
Olen syntynyt vuonna 1895. Lapsuuteni oli vähän sellaista aika surkeaa aikaa. Kun meitä lapsiakin syntyi 19 yhteensä äidille ja isälle. Kun minä viimeisenä synnyin, niin vanhin oli 21-vuotias ja äiti oli minut synnyttäessään 48 vuotias. Isäni oli jo kuollut puoli vuotta ennen syntymääni ja äitinikin kuoli kun olin muutaman päivän ikäinen. Sitten kun ei ollut äitiä imettämässä minua, eikä ollut muutenkaan yhtään maitoa antaa minulle, niin nauriiden keitinvettä minulle juotettin ja suolasilakka tai kivikova pettuleivän työnnettiin käteen imeskeltäväksi. Minä olin sellainen vähän kituva lapsi silloin vauvana, kun minä painoin vain reilut 700g kun minä synnyin. Kätilönä toiminut isoäiti sanoikin, että "Ei tuosta tytöstä eläjää tähän maailmaan tule, että paras se on tuonkiolle heittää sikojen ruoaksi", mutta silloin kaikista vanhin äidin ja isän lapsista, 21v siskoni julmistui, otti minut isoäidiltä ja sano, että "Mitä sinä ämmä siinä oikein nariset, että kyllä minä tästä lapsesta huolen pidän" ja niin hän pitikin. Mutta aika köyhää se elämä siihen aikaan oli, kun sellainen 19 päinen lapsiparvi oli ja vain vanhat isovanhemmat olivat meitä hoitamassa. Naapureistakin kuoli paljon lapsia kamaliin tauteihin, kuten ruttoon, lavantautiin, hinkuyskään, koleraan, punatautiin, kehkotautiin ja muihin semmoisiin tauteihin. Mutta ei meiltä yhtään lapsia kuollut, nuorin sisarukseni joka kuoli oli hänkin jo 36 vuotias veljeni kun kuoli. Hänen nimensä oli Wäinö ja hänellä oli semmoinen kyttyräselkä. Hän oli lapsena katkaissut selkänsä niin että hänellä oli sellainen kyttyrä selässä. Minä muistan kuinka tämä Wäinö oli hirveän viisas, jo 8-vuotiaana hän luki kaikki kirjat mitä käteensä sai. Eivätkä ne kirjat olleet silloin mitään lasten kirjoitusta, ihan tavallista aikuisten kirjoitusta niissä oli. Raamattuakin Wäinö kuuleman mukaan jo luki 2-3 vuotiaana samalla kun äiti häntä ja nuorempaa sisarusta imetti. Ei meillä lapsilla silloin mitään oikeita leluja ollut, mutta kyllä me osasimme leikkiä. Kuusen kävyt olivat lehmiä tai hevosia, männyn kävyt olivat lampaita ja lumpeen kukat sikoja. Kaksihaaraiset oksat olivat nukkeja, lehdet olivat nukkien hameita ja niin edelleen. Se oli semmoista yksinkertaista se elämä. Mitä kun ei ollut edes kunnolla ruokaa aina. Kaikenmoisia hiiriä, rottia, pikkulintuja ja muita metsän eläviä metsästettiin ja syötiin, kaikki mahdolliset syötävät kasvit, marjat sienet ja muut sellaiset metsästä kerättiin ja niistä ruokaa keitettiin. Petäjän kuoresta silloin leipää leivottiin, sitä pettuleipää se oli ja siihen laitettiin vain 1/4 ruisjauhoa sekaan. Sekin ruisjauho oli sellaista huonolaatuista, hallanpanemaa ja se leipä oli kovaa ja pahan makuista kuin mikä, mutta sitä vain syötiin, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Eivät nämä nykyajan penskat sellaista söisi eivätkä tiedä mitä on nälkä, kun eivät juodu olemaan päiväkausia syömättä niinkuin minä lapsena.
ajattelemisen aihetta niille jotka valittelee turhasta 
