Lapsivesitutkimus

  • Viestiketjun aloittaja Huolestunut
  • Ensimmäinen viesti
Huolestunut
Hei

Olen kovin huolestunut ensi synnyttäjä, 34 v. Sekä minun että mieheni puolella esiintyy kehitysvammaisuutta (en tiedä tarkemmin, mikä sairaus) vanhempien sisaruksilla. Ikäni puolesta en kuulu vielä seulottaviin (lapsivesipunktio vai mikä se on nimeltään). Kotikunnassani ikäraja on kuulemma 38 v. Voinko jatkaa odotusta levollisin mielin (13. rv menossa, ensimmäinen ultra kahden viikon päästä) vai pitäisikö minun hakeutua tutkimuksiin yksityiselle lääkäriasemalle? Onko joku menetellyt niin, mitä sellainen maksaa (korvaako KELA mitään?)
 
Toka kerta
Aloin odottaa esikoistamme 34-vuotiaana ja pikkukakkosta 36-vuotiaana. Kummallakaan kerralla en vielä kuulunut ikäryhmään, joka pääsee kunnan kautta kromosomitutkimuksiin. Päätimme teetättää istukkatutkimuksen (vastaa lapsivesitutkimusta, mutta sen voi tehdä aikaisemmin ja tulos tulee nopeammin) yksityisesti, vaikka meillä ei ollut tiedossa sukurasitusta mistään kehitysvammaisuudesta. Tutkimus maksoi muistaakseni noin 5000 mk/tutkimus (siis vanhaa rahaa!) ja Kela korvasi hyvin eli itse jouduimme maksamaan n. 2000 mk/tutkimus.

Kummallakin kerralla helpotus oli suunnaton, kun vastaus tuli, että terveitä poikia tulossa. Mielestäni kannatti tutkia.
 
Mäkin kävin istukkabiopsiassa yksityisesti, se maksoi (n. vuosi sitten) 900 e, josta takaisin tuli 450e Kelalta. Minäkin suosittelen enemmin istukkabiopsiaa kuin lapsivesitutkimusta kuten aikaisempi kirjoittajakin, koska se tehdään varhaisemmin kuin lapsivesitutkimus ja koska tulos tulee nopeammin.
 
vivian
Kävin juuri pari päivää sitten lapsivesitutkimuksessa pitkän harkinnan jälkeen. Kuntani kustantaa 35-v., itse olen 36-v. Tutkimus maksaisi muuten medisonarissa 1000 e. Päädyin lapsivesitutkimukseen istukkabiobsian sijasta, koska siinä saadaan selville enemmän ja riskit km ovat pienemmät. Mietin silti koko menemistä pitkään, koska se perustuu vain ikääni, muut taustat ja niskaturvotus ok. Keskustelin myös tyksin genetiikkayksikön sekä eri lääkärien kanssa asiasta ja päädyin tähän. Kokemus oli hyvä, olin todella hyvissä käsissä ja toimenpide lähes kivuton.
 
Hei,

olen teettänyt lapsivesipunktion kahdesti, odottaessani
4. ja 5. lastani. Olin 38- ja 40-vuotias, joten se tehtiin
ainoastaan ikäni puolesta ja omasta halustani.
Molemmat punktiot olivat kivuttomia ja menivät hyvin.
Lisäksi tutkimuksessa selviää 100 % lapsen
sukupuoli, jos se jollekin tärkeä tieto on.

Lääkäri seurasi koko ajan ultralla neulan kulkua, eikä olisi
mitenkään voinut vahingoittaa sikiötä.

Tiedän, että tutkimuksessa on minimaalisen pieni riski,
mutta oli sen valmis ottamaan, koska en suoraan sanoen
olisi kestänyt saada vammaista lasta. Jos vamma olisi
todettu, olisin teettänyt abortin ja yrittänyt olla entistä
parempi äiti lapsilleni.

Suosittelen tutkimukseen menoa, se rauhoittaa kummasti
ja saa nauttia loppuodotuksesta rauhallisin mielin
 
Kannattaa mennä istukkabiopsiaan, koska se tehdään aikaisemmin kuin lapsivesitutkimus ja tulos on selvillä aiemmin.
Riskit ovat lääkärin mukaan (NKL:n lääkäri) samat ompa kyseessä istukkabiopsia tai lapsivesitutkimus. Molemmissa keskenmenoriski hyvin pieni. Lisäksi koska keskenmenoja jokatauksessa tapahtuu ensimmäisten 12 viikon aikana spontaanisti, ei voida varmuudella edes tietää miksi keskenmeno tuli jos sellaisen joutuisi kokemaan.
 

Yhteistyössä