Höpsis...nyt vaan asenne kohdalleen, leuka kohti rintaa ja tuulta päin
Mulla on aivan viimeiset metrit raskaudessa meneillään, joten tiedän sen tunteen, kun ei pysty minnekään lähtemään, eikä pysty mitään tekemään. Koko ajan vaan sattuu joka paikkaan, eikä mikään ole hyvä. Mutta en siltikään ole tuolle valituslinjalle viitsinyt lähteä, koska mitä sitä turhaan omaa vitutustaan lähtee vielä lisäämään?
Mua siis se ainakin vituttaa, jos mä olen ihan koko ajan pinna kireällä ja äksyilen kaikille...parempi vaan repiä sieltä paskakasastakin ne positiiviset puolensa ja edetä sillä.
Voisin luetella tähän noin metrisen listan siitä, mikä on huonosti, mutta ennemmin koitan keskittyä siihen, mikä on hyvin. En ehkä ole viimeiseen pariin yöhön juurikaan nukkunut todella voimakkaisen liitoskipujen vuoksi, MUTTA tänään sain niin tujut lääkkeet, että hyvä kun pysyn edes päivällä hereillä. Eiköhän se seuraava yökin sitten jo suju vähän paremmin?
En ole viimeisen kuukauden aikana montaakaan kertaa poistunut 4 seinän sisältä kipujen vuoksi, MUTTA ei tässä enää montaa viikkoa tarvitse kärvistellä, koska meneillään on jo rv 39. Ihan kohta pääsen koirien kanssa kävelylenkille. Miten ihminen voikaan pienestä tulla sitten siinä kohtaa iloiseksi!
Raskauden puolen välin jälkeen olen ruvennut hokemaan itselleni mantrana sitä, miten "yli puolet on jo takanapäin, alle puolet siis enää edessä". Kyllä sitä välillä koeteltiin naista kovastikin, sillä oksensin viikolle 27 saakka. Mutta tässä sitä nyt kuitenkin sitten ollaan. Hengissä edelleen.
Kohta alkaa yövalvomiset, koliikki, korvatulehduskierre...you name it! Mutta toisaalta kyse on kuitenkin varsin lyhyestä ajasta. Vaikka ajatus siitä uudesta vauvarumbasta "taas jälleen kerran" ei ole kovinkaan ruusuinen, niin on se silti sen arvoista. Ja niinä tulevina, vaikeina hetkinä aion hokea itselleni sitä, miten tässä nyt eletään viimeistä kertaa vauva-arkea ja miten samalla on viimeiset mahdollisuudet nauttia siitä sekä iloineen, että suruineen.
Kyllä mä jo odotan sitä, että saan kroppani takaisin ja vauvan kohdusta pois. Toistaalta mä olen enää vain muutaman hassun päivän raskaana ja sitten se on ohi. Lopullisesti. Vaikka haluankin sen loppuvan lopullisesti, niin kyllä mä silti ajattelin repiä näistä viimeisistä päivistä sen ilon irti, vaikka kivut kovat ovatkin.
Mulle mies kokkaa joka ilta herkkuiltapalaa ja pitää hyvänä. Leffoja mekin katsellaan paljon ja jutellaan myös. Ei tässä sen kummempaan oikein nyt tosiaan pysty, mutta osaan kyllä noistakin hetkistä nauttia kovasti. Vaikka ne arkea ovatkin, ovat ne juuri nyt todella tärkeää arkea. Aika karua olisi, jos emme mitään yhdessä tekisi. Saattaisin aika yksinäiseksi itseni tuntea. Kannattaa siis ap koittaa tämäkin asia ajatella näin, eikä vain naama väärinpäin.
