Lapsiperheet testaavat Pampers-vaippoja. Tervetuloa seuraamaan testiryhmän kulkua sekä osallistumaan keskusteluun!

Ensimmäistä kertaa tätä vaippaa vauvalle laittaessani huomasin, että tarrojen ja niiden alle jäävien "läppien" kanssa pitää olla tosi tarkkana, jottei ohivuotoja tapahdu. Mikäli se kyseinen läppä ei suoristu kauniisti tarran alla, falskaavat vaipat ihan päiväkäytössäkin melko nopeasti, mutta jos läppä on paikallaan kestää vaippa erinomaisesti kovan yöllisenkin käytön ilman ikäviä ylläreitä aamutunneilla. Toinen seikka mitä olen mietiskellyt testaillessamme vaippaa, on sen ns. hikoilu, kun vaippa alkaa täyttyä. Vaipan ulkopinta alkaa tuntua varsin kostealta, ei märältä, eikä varsinaisesti kastele vaatteita, mutta kuten sanoin: hikoilee. Onko muilla ilmennyt tällaista ja onko se vaippojen ominaisuus vai vain kovasti pissivän vauvan aikaansaannos?

Meillä vauva itkeskelee usein öisin kun maito ei tahdo asettua pieneen vatsaan kunnolla ja tästä syystä nostelen vauvaa röyhtäilemään ja ylipäänsä rauhoittumaan syliini ja vaippojen istuvuus ja tukevuus on tullut positiivisella tavalla esille tätä yöllistä jumppaa harrastaessamme. Hyvin pysyvät vaipat paikoillaan.

Ja ihanaahan näissä vaipoissa on se, että ovat kevyet, ohuet ja käytettyinäkin pieneen tilaan taittuvat.
 
Meillä Pampersin Baby-Dry vaippoja on testaillut 5kk pieni mies. Me ollaan oltu todella tyytyväisiä vaippoihin ja vauva onkin pysynyt kuivana yöt ja päivät eikä vaipat valskaa yhtään. Ehdotonta plussaa aiemmin käytettyihin vaippoihin on se että Pampersin vaipat on paljon ohuempia. Meillä jää Pampersit käyttöön pikku miehelle ja myös sisko siirtyy Pampersiin (housuvaipat), jotka on myös parempia kuin kilpailijan. Pampersilla housuvaipat ohuita ja näin ollen reilu 2v neidin niitä mukavampi käyttää. Tämän testin innoittamana uskalsin testata myös siskolle Pampersia ja se kyllä kannatti.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä Pampersin Active Fit vaippoja on testaillut 5kk pieni mies. Me ollaan oltu todella tyytyväisiä vaippoihin ja vauva onkin pysynyt kuivana yöt ja päivät eikä vaipat valskaa yhtään. Ehdotonta plussaa aiemmin käytettyihin vaippoihin on se että Pampersin vaipat on paljon ohuempia. Meillä jää Pampersit käyttöön pikku miehelle ja myös sisko siirtyy Pampersiin (housuvaipat), jotka on myös parempia kuin kilpailijan. Pampersilla housuvaipat ohuita ja näin ollen reilu 2v neidin niitä mukavampi käyttää. Tämän testin innoittamana uskalsin testata myös siskolle Pampersia ja se kyllä kannatti.
Korjaus yllä olevaan eli meillä testissä siis Baby-Dry vaippoja ja koossa 3 :)
 
Meillä nuo Easy-Up vaipat 1v5kk tytöllä ja tosiaan kuten aiemmin kerroin niin öisin vuotaa yli. Mutta olen huomannut myös että joskus vaipasta irtoaa jotain ihmeellistä nukkamaista juttua tytön ihoon kiinni! Ensi kerran huomasin sitä aamulla niin luulin että johtui siitä että vaippa oli päällä niin pitkään mutta tänään sitä oli parin tunnin jälkeen jo. Sellaista valkoista omituista haituvaa, jota irtoaa vaipasta aika paljon ja jää pepun ihoon kiinni. :S
 
Meillä tyttö, pian 6 kk, nukkuu myös kellon ympäri eikä aiemmin ole ollut ongelmia vaipan pitävyyden kanssa, mutta tänä aamuna 13 tunnin unien jälkeen tuntui yökkäri kostealta pyllyn kohdalta. En tiedä oliko pissaa tullut enemmän kuin normaalisti vai oliko vaipan pukija ollut huolimaton. Jälkimmäiseen uskon vähemmän, sillä jos vaippa on jäänyt huonosti joskus, on vaatteet olleet kunnolla märkiä, mutta nyt olivat vain vähän kostean tuntuisia. Meidän tytöllä on ollut aina käytössä teippivaipat ja nyt on sen kokoinen, että on tarjolla myös housuvaippavaihtoehtoja. Kertokaahan tälle ekaa kertaa äitinä olevalle, minkä ikäisenä tai missä kehitysvaiheessa yleensä siirrytään housuvaippaan?
 
Edellinen viesti ei näköjään ollutkaan tallentunut. Meillä on ollut testissä Pamppers Easy up vaipat koossa 4 (8-15kg). Poikamme painaa tällä hetkellä 13kg ja viikon ajan vaipat pysyneet kuivina. Kahtena aamuna on ollut kosteampi vaippa, mutta ihan läpi ei kuitenkaan ole tullut. Vaipat on todella joustavia ja ohkaisia, kuin olisi pelkät housut jalassa lapsella. Meillä harjoitellaan jo kovasti pottailua ja Easy up- vaipat ovat olleet todella kätevät riisua ja laittaa takaisin paikoilleen. Ensin epäilimme mieheni kanssa vaippojen ohuutta ja mies oli sitä mieltä että vaipat taitavat olla pieniä. Olemme siis positiivisesti yllättyneitä, että noinkin ohkainen vaippa voi olla noin imukykyinen. Poika on tykännyt vaippojen kuvista ja pukeekin ne mielellään päälleen. Tähän mennessä ollaan tosi tyytyväisiä ja varmasti jatkossa alamme ostamaan myös näitä Pamperssin housuvaippoja. Joku edellä kirjoitti tuoksuista vaipoissa. Mielestäni ainut miinus tällä hetkellä näissä vaipoissa on juurikin tuoksu, joka on hieman epämiellyttävä. Ilmavassa säilytyksessä toki haju haihtuu pois.
 
Meillä siirrytty housuvaippoihin siinä vaiheessa, kun lapset alkaneet enemmän liikkumaan konttamaan yms. Makuasioitahan nuo :) itse olen ajatellut että ovat mukavemmat päällä, kun teippivaipat. Jotkut pitävät teipillisiä kätevämpinä vaihtaa, kun ei tarvitse ottaa housuja kokonaan pois välttämättä. Molemmissa siis varmasti omat hyvät puolensa :)
 
Meillä myös on siirrytty housuvaippoihin, kun lapset on alkaneet liikkua enemmän. Lähinnä siitä syystä, että poikia ei ole saanut pysymään aloillaan niin kauaa kuin teippivaippojen sulkemiseen menee aikaa. Paljon helpompi vetää vaippa jalkaan kuin pikkuhousut.
 
Täällä vaippoja testailee äiti ja 3,5kk poika vauva Onni. Testaamme kokoa3 4-7kg. Vaipat ovat todella hyviä,tykkään kovasti :) Vauva on pysynyt kuivana niin yöllä kuin päivälläkin. Jatkossakin ostamme Pamperssia meille :) Plussaa vaipoissa on tämä viiva systeemi, I like it ;) Suosittelen myös muillekkin!
 
Meillä on nyt käytössä teippivaipat, mutta kesällä(tyttö silloin n.1v) kun tytöllä oli usein t-paita bodyn sijaan käytettiin housuvaippoja kun ne istuivat takaa jotenkin paremmin kuin teippivaipat. Mutta nyt t-paitakauden jälkeen siirryttiin takaisin teippeihin. Housuvaippoja on hankalampi pukea meidän pullukkajalalle :D
 
meillä oltiin nukuttu vihdoin sairastelun jälkeen yö suht hyvin ja voi että kun harmitti aamulla herätä siihen kun pissaaaaaaa oli vaippa ja ympäristö täynnä... :( eli oli vaippa falskannu lahkeesta.. eli ei siis yö vaipaksi taida kyllä soveltua.. päivät toimii tosi hyvin ja olen hurjan tyytyväinen! ainoa tosiaan se että kun teippivaippa, niin tarrojen alle sivuun jää tyhjät kolot.. koko on kumminkin oikea kun se on se 8-15kg ja poika painaa 10kg..
ihana ja hyvä muuten. herkkä peppuselle sopinut loistavasti!
 
Olin rekisteröitynyt jjo mutta jostain syystä en pääse nimimerkkiin enää :(
Mutta siis meillä 3 vko vanha poika vauva ja testissä New Born vaipat nro 2 .
Tykkään kovasti ja pissan jälkeen tuntuma kuiva ja toiminut ja vastaa tarvetta täydellisesti :)
Todella hyvä vaippa ja ei saa ihoa punottamaan .
Mielellään testaillaan vaippoja :) Meillä ollu nettiongelmia niin kirjuuttaminen jäi tälle illalle !
 
Nyt viimesiä vaippoja viedään ja ollaan oltu tyytyväisiä. Ohuudella ei ole minulle ikinä ollut väliä, mutta näinkin ohuet vaipat kyllä yllättivät positiivisesti.
Vaipat tuntuneet nihkeämmiltä verrattuna muihin käyttämiini Pampersin vaippoihin, sitä ihmettelenkin kun ei kyseisiä vaippoja ennen tullut esille.
Hyvin pitävät päiväkäytössä kaiken sisällään ja helppo putsata pienistä ruuan tähteistä ja maitotilkoista. Yökäytössä valuttavat koko sängyn märäksi vaikka vaipan mitenpäin taiteilee, liekö kahdella päällekkäisellä vaipalla pääsisi kuivana aamuun.
Meillä siis testailtiin teippivaippoja ja tarrat pysyivät kyllä hyvin paikoillaan vaipan kastumisesta huolimatta. Nyt taidammekin siirtyä kokeilemaan housuvaippoja, kun niitä kehuttu käytössä näillä juuri kävelemään ja juoksemaan oppineilla. Ja tietenkin Pampersin vaippoja ;)
 
Pakko muuten kommentoida, kun monilla ollut sänky märkänä aamuisin. Meillä ei enää poika Ole juonut iltaisin ja öisinkään maitoa, vettä yms. Niinkuin pienenpänä. Jos poika joisi vielä esim iltamaidon meilläkin olisi varmaan valskannut öisin, koska vaikka poika ei enää paljon juo, kun sen mitä iltapalalla. Niin vaippa ollut aamuisin kostea, vaikka läpi ei ole vielä tullutkaan. Joku oli maininnut että vaippa hikoilee, niin mielestäni aika kuvaava sana. Tälläsellä pottailija veijarilla kyllä toimii, joka ei enää juo niin paljon kuin pienemmät lapset.
 
Meillä tosiaan testaajana 5kk poika ja nyt ollaan mös 2,5v neidillä käyetty Pampersia ja neiti itse haluaa aina ”uudet” vaipat eikä vanhoja. Uudet vaipat siis Pampersin housuvaippoja, joissa Seikkailija Doran kuva. Meillä vaihtuikin tämän testauksen myöstä lastemme vaippamerkki molempien osalta. Housuvaipat on Pampersilla paljon ohuempia kuin aiemmin kättämällämme merkillä ja siksi paljon parempia taaperon käytössä.
 
Meillä on ollut jo monta kuukautta käytössä Active Fit-vaipat ja ne on ihan parhaita; ohuita, imukykyisiä, myötäilee hyvin lapsen liikkeitä, helpot pukea ja hyvin istuvat. Pampersin housuvaippoihin (niihin Seikkailija Doran kuvilla varustettuihin) en kuitenkaan ihastunut: ne vuotavat kaikista helpoiten läpi ja tuntuu, että kun niihin tulee vähänkään pissaa, alkavat vaipat roikkua haaroista. Oli ihan pakko kokeilla samoja vaippoja kokoa pienempinä, joissa anoppi oli niitä ostanut mummola-vaipoiksi, ja sama ongelma oli myös kokoa pienemmissä vaipoissa: ne alkoivat roikkumaan heti kun pissa tuli ja kyykkivällä lapsella vilkkui takalisto. :/

Nukkaantumista tai sen sellaista en huomannut. Oudon, muovimaisen hajun spottasin kyllä herkällä raskausnenälläni, mutta koska meillä ei säilytetä vaippoja paketeissaan, vaan puran ne aina kylpyhuoneen laatikkoon, hävisi haju äkkiä. Olen joskus ostanut myrkyttömiä luomupuuvillavaatteita, ja niissä on ollut samanlainen haju, joka ilmeisesti siis tulee vain muovipakkauksesta, johon tuote on pakattu.
 

Yhteistyössä