Lapsiluku täynnä

Tönt
kai sen tuntee jos ei ole mitään muita syitä, esim. terveys, raha, jne.
sit on niitäkin jotka aina haluaa "sen yhden vielä" mutta silloin kai pitää vedota siihen järkeen. :D meillä mies päätti ettei halua enää ja meni vasektomiaan. olin silloin 25v ja tunsin etten ainakin juuri nyt halua lisää mutta en voinut ennustaa mitkä fiilikset on muutaman vuoden päästä. sillä ei ole mitään väliä enää. :D
 
Niin, kai jokaisella omanlaiset motiivit siihen (ja keinot ettei lapsosia enää tule :D)
Mutta meillä ainakin päätety että ei enää, olemme uusperhe ja lapset jo kaikki suht. isoja, eli elämä tällä hetkellä täyttä tämän murulauman kanssa, helppo liikkua, harrastaa ja touhuta, ollaan aktiivinen ja menevä perhe, jos tähän kokoonpanoon tulisi vielä pieni vauva, menisi koko ryhmädynamiikka uusiksi :) Kuulostaa ehkä karulta, mutta näin meillä.

Sanoin tosin toisessa ketjussakin että vannomatta paras, eli ei sitä koskaan tiedä vaikka joskus vielä vauva meidän perheeseen tulisi, mutta nyt hyvä näin :)
 
Viimeksi muokattu:
Jaa-a. Ihan samaa olen tässä pohtinut.

Mulla ei ole pienintäkään vauvakuumetta, mutta en mä kyllä uskaltaisi mennä vannomaankaan, että tämä oli tässä.

En misään nimessä haluaisi nyt lasta, mutta miten mä voisin tietää haluanko 10v päästä, kun ikää mulla kuitenkin vasta senvertaa vähän, että se on vielä tuolloinkan mahdollista.
 
Kuten jo ylempänä mainittiin, niin sen vaan tietää.Tulee vaan se, että ei kiitos enempää.Tällä kokoonpanolla mennään eteenpäin.Mä nautin myös kun ei enää tarvi pyörittää vauva-arkea.Kuopuskin 4v on jo hyvin omatoiminen.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja KiviäkinKiinnostaa;24464066:
Sen vain tietää. Ja siihen ei tarvita edes ns. järkisyitä (taloudellinen tilanne, elämäntilanne ymv.)

Mä nautin kun ei tarvitse elää vauva-arkea ja lapset ovat jo enempi vähempi omatoimisia (ikätasonsa mukaisesti).
Samaa mieltä. Me vielä neljännen jälkeen halusimme lisää, mutta nyt nämä on tässä, se on jotenkin niin varma tunne ja se tuli ihan itsestään, ilman mitään miettimistä tai taloudelliisia laskelmia (niiden perusteella meillä olisi varmaan vaan kaksi lasta, mutta hyvin tässä ollaan näinkin pitkälle pärjätty :D )
 
[QUOTE="muumi";24464091]Meillä lapsiluku oli täynnä kahden lapsen jälkeen, kun selvisi,että minä en (pco-vaivaisena) tule saamaan enää lapsia. Se oli sitten siinä.[/QUOTE]

Mulla on sama vaiva, ja koko ajan on olo veitsen terällä - saadaanko lisää lapsia tekemälläkään vai täytyykö sopeutua elämään yksilapsisena pikkuperheenä. Siksi ehkä kiinnostaakin, millaista on siitä toisesta suunnasta katsottuna pohtia perheen rajoja.
 
"vieras"
Jaa-a. Periaatteessa meillä olisi lapsiluku nyt täynnä. Kaksi lasta on. Miehelle nämä riittävät, mutta miulla on vielä se "kolo sydämessä". Toisaalta, itseänikin karmii ajatus vielä yhdestä raskaudesta, synnytyksestä ja vauvavuodesta. Noin siis niin kuin järjen tasolla. Tunnepuoli onkin sitten erikseen :D
 
Minä ajattelin aluksi kun meidän neljäs syntyi, että vielä voisi yhden haluta, mutta hormonihuurujen hälvettyä totesin, että meidän lapsiluku on nyt tässä, tämä on hyvä. Kävin viikko sitten ottamassa Essure sterilisaation, nopea ja helppo toimenpide, voin suositella muillekin :)
 
[QUOTE="vieras";24464126]Jaa-a. Periaatteessa meillä olisi lapsiluku nyt täynnä. Kaksi lasta on. Miehelle nämä riittävät, mutta miulla on vielä se "kolo sydämessä". Toisaalta, itseänikin karmii ajatus vielä yhdestä raskaudesta, synnytyksestä ja vauvavuodesta. Noin siis niin kuin järjen tasolla. Tunnepuoli onkin sitten erikseen :D[/QUOTE]

Kun me mietittiin neljättä, törmäsin niiiin moneen vanhempaan naiseen (40+) jotka sanoivat että katuvat sitä ettei tullut tehtyä sitä yhtä vielä. Olivat sitä suunnitelleet mutta sitten päättäneetkin ettei sittenkään.
Silloin totesin miehelle, että kun mun ajatuksissa on se yksi vielä niin sen haluaisin. En halua olla sitten vanhempana katkera kun ei sitä lasta tullutkaan jolle oli kolo valmiina.
Tunne pohjalla mentiin ja onnellisia ollaan meidän nelikosta.
 
ME "täydelliset äidit"
Alkuperäinen kirjoittaja tyytymätön itseensä;24464107:
Meillä jää yhdeksi, kun tajusin ettei minusta tule täydellistä äiti enkä osaa kasvattaa tuota ainokaistakaan... :( koirien kanssa onnistun paremmin!
Kamalaa kuulla miten joku äiti kritisoi itseään. Täydellisä me äidit ei olla, eikä kukaan äiti voi sanoa olevansa parempi kun toinen. Älä huoli, en minkään joka päivä osaa kasvattaa meidän kolmevuotiasta rämäpäätä ja joskus kompastun omiin jalkoihini ja huomaan olevani todella saapas, mutta ehkä tarkoitus ei olekaan kasvattaa vain lasta vaan myös sinua vanhempana. Älä anna periksi!
ME "täydelliset äidit meidän lapsille"
 
Ekan jälkeen päätettiin exän kanssa, ettei lisää tule.

Tokaa alettiin yrittää kun esikoinen oli reilun vuoden. Sitten olikin tyttö ja poika, ei lisää kiitos enää.

Toka ehtikin jo muutaman kuukauden ikäiseksi, kun sain tietää olevani raskaana. Kaksoset syntyivät kun toka oli 1v 5kk. Sitten ihan ehdottomasti lapsiluku oli täynnä, PISTE!

Avioeron otin kun rakastuin toiseen ja haluttiin yhteinen vauva. Menetettiin tyttövauva rv 22 ja parin kuukauden kuluttua tulin taas raskaaksi ja saatiin vihdoin 3kk sitten tytär. Sterilisaation sain sektion yhteydessä, ei tarvi enää vauvakuumeilla ja miettiä, haluanko lisää vai en. Nyt se vihdoin on täynnä, lapsiluku siis. Vielä kun näihin viiteen lisää miehen pojan, onhan meillä aikamoinen poppoo...
 
"mie"
Kun me mietittiin neljättä, törmäsin niiiin moneen vanhempaan naiseen (40+) jotka sanoivat että katuvat sitä ettei tullut tehtyä sitä yhtä vielä. Olivat sitä suunnitelleet mutta sitten päättäneetkin ettei sittenkään.
Silloin totesin miehelle, että kun mun ajatuksissa on se yksi vielä niin sen haluaisin. En halua olla sitten vanhempana katkera kun ei sitä lasta tullutkaan jolle oli kolo valmiina.
Tunne pohjalla mentiin ja onnellisia ollaan meidän nelikosta.
Meillä oli juurikin näin kolmosen kohdalla. Eli toiveissa niinkun oli, mutta toisaalta elämä oli jo aika helppo kahden hiukan isomman kanssa.... Silloin munkin 60+ työkaveri sanoi, että hekin suunnitteli kolmatta, mutta eivät sitten tehneet. Ja kaduttaa. Hän vielä totesi, että jos lapsen olisi saanut, niin se ei takuulla olisi kaduttanut, vaikka kuinka vaikeeta olisi ollut, mutta se että ei edes sit yrittänyt....
Tätä me sitten pohdiskelimme ja kolmas sai luvan tulla :) Mutta kyllä mä tiesin jo koko kolmosen raskausajan, että tämä on nyt tässä, ei enempää kiitos. Nyt kolmonen on 11kk ja sama tunne on edelleen: tietysti hiukan haikea, että tämä vauva-aika on kohdallamme kohta eletty, mutta toisaalta taas jotenkin helpottunut, että tätä ei tarvikkaan enään kokea :) Mulla on ainakin sellainen todella vahva olo, että näin on hyvä ja kolme riittää.
Ja meillä mies kävi vasektomiassa kolmosen ollessaan 4kk ikäinen, joten ehkäisykin pitäisi olla aika hyvin hoidettu.
 
"neljänäiti"
Jotenkin kummasti se mieli muuttuu, vaikka kolmen lapsen jälkeen olin varma ettei vauvakuume voi koskaan loppua. Äidiltänikin tätä kysyin, hän vastasi silloin että "se vain loppuu" mutta en silloin uskonut.
Neljättä odottaessa tuli selväksi, että tämä homma on jo nähty ja tarpeeksi monta kertaa samat pelot käyty läpi, ei kiitos enempää. Kroppakaan ei enää kestäisi, kaikennäköistä kremppaa on raskauksista jäänyt. Varattiin jo raskausaikana miehelle vasektomia, toki toteutukseen pääsi vasta 1,5v myöhemmin. Laitoksella hormonihuuruissa hetkellisesti vielä mietin viidettä, mutta sekin ajatus katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Ehkä tämä ajatus neljännestä jäi kummittelemaan, koska mies aikoinaan antoi sille luvan sanoen "jos se kolmas niin sitten neljäskin". Siitä ei päässyt yli koska oltiin jo asennoiduttu neljään jo kolmatta odottaessa.

Tekemistä on riittänyt ja kaivataan jo muutakin touhua kuin päättymättömiä päiviä, yövalvomista ja vauvan huolehtimista. Nuorin on kohta jo 2v joten vuosi-pari vielä "taaperoarkea". Neljäs ei mene siinä missä kolmekin (vaikka näin minulle sanottiin) mutta silti ei kaduta, muuten varmasti olisin miettinyt lopun elämää olisko pitänyt. Silti kyseessä on suuri päätös johon ei kannata heittäytyä vain kokeillakseen. Mielessä oli jo silloin MML:n pääjohtajan? Kallandin sanat: lapsiluku on silloin hyvä kun tuntuu, että vielä yksi mahtuisi. Silloin arjen voimavarat riittävät nykyisten lasten hoitamiseen. Otettiin tietoinen riski mutta täytyy myöntää, että monesti ollaan oltu voimavarojen äärirajoilla. Mies kun on vielä yrittäjä, vanhin lapsista vammainen ja kotoa löytyy vielä koirakin niin täytyy sanoa että kuluttavia nämä ruuhkavuodet vanhemmille on, "omaa aikaa" ei ole eikä kumpikaan meistä harrasta mitään missä lapset ei olisi mukana.

Arjen hankaluuksista mainitakseni auton hankinnan, lomamatkojen, kylpylöiden ym. pakettitarjoukset, hotellihuoneet, asuntoautot... vaatii paljon kekseliäisyyttä. Ruokaa saa kantaa kaupasta paljon. Hoitoapua saadaan minimaalisesti entiseen verrattuna. Isovanhemmat ottavat isompia lapsia joten meille jää aina nämä pienimmät, ei siis poikkea normaalista arjesta. Ulkopuoliselle hoitajalle ei voi yhtäkkiä sysätä neljää lasta. Ennen sentään sai vähän taukoa ja kahdenkeskistä aikaa kun lapsia oli vähemmän. Siinä vaiheessa, kun naapurin kahden lapsen vanhemmat ovat rentoutuneet ja katsoneet telkkaria jo pari tuntia, on meillä viimeinenkin nukkumassa ja minä vasta lähdössä koiran kanssa lenkille, mies huhkii puoleen yöhön kotitoimistossa.

Toivottavasti en kuulosta katkeralta vaan realistiselta. :) Meidän elämä on kuluttavaa, mutta myös täyttä ja antoisaa, en vaihtaisi. <3
 
Muistan, kuin joitain vuosia sitten, luin tältä palstalta samaa aihetta koskevan avauksen, ja ihmettelin sitä, että- miten niin sen vain tietää, että lapsiluku on täysi. Minä en tiennyt sitä silloin ja uskoin, että sellainen ikuinen vauvakaipuu kulkisi mukanani aina.
Toisen ja kolmannen lapsen välillä prosessoin kovasti sitä, olisiko kaksi hyvä vai sittenkin kolme.
Kaipuu kolmanteen oli kuitenkin niin voimakas, että päätimme antaa onnelle vielä mahdollisuuden. Mies halusi alunperinkin kolme, minä ainakin kaksi lasta. Meille suotiin onnemme. Kolmatta lasta odottaessani ajattelin, että osaan nyt odotusaikana jo tehdä sen ajatustyön ja hyväksyä sen, että meidän lapset ovat nyt sitten tässä. ( osin ikäni sanelemin ehdoinkin) mutta ihan niin helposti se ei käynyt. Vauvahaaveet elivät vielä jonkun aikaa .. mutta viimeisen parin vuoden aikana, minulle on kirkastunut se, että meidän perhe on nyt tässä. Syli ja sydän ovat tulleet täytetyiksi.
 
vierailija
Mä kuvittelin tietäväni, haaveilin aina kahdesta lapsesta ja ne kaksi upeaa poikaa meille siunaantuikin. Mutta jo kuopuksen vauva-aikaa haaveilin kolmannesta ja samalla tiellä ollaan vielä viiden vuoden jälkeenkin. Toivottavasti haaveemme toteutuu :love:
Matkin ympäriinsä. Mullakaan ei ole lapsiluku täynnä. Pitäisi vaan ensin hoitaa asiat kuntoon ja löytää mies. Sit tuleekin jo ikä vastaan. Joten vastaan, että tääkin riittää.
 

Yhteistyössä