Lapsilisistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jätkä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Jätkä

Tunnettu jäsen
25.10.2004
37 008
46
48
:D
Tuli kelalta muuten tuosa viikko sitten ilmoitus suuremmasta lapsilisästä, kun tuo vauva syntyi. Samassa lappusessa ilmoitetaan ystävällisesti alkamispäivämäärä -ja- mikä tärkeintä siinä ilmoitetaan myös, että lapsilisä alenee jälleen samansuuruiseksi sinä ja sinä päivänä vuonna 2010 esikoisen täyttäessä 17v.

Että hyvissä ajoin ilmoitettu on puoliksi tehty. :xmas:
 
Itse hämmästyin esikoisen täytettyä 17v,lapsilisä pieneni sen verran kuin mitä kuopus sillä hetkellä sai eli rahaa vietiin enemmän kuin mitä esikoisesta edes saatiin. On ne kieroja tossakin asiassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :

Niin muuten, miksiköhän se noin menee?
 
Eiks sen pitäis periaatteessa vaan loppua sen esikoisen lapsilisä.
Mutta logiikkahan on se, että esikoisesta seuraava muuttuu lapseksi numero yksi, kolmas toiseksi jne. joten jos oikeesti onkin neljä lasta, lapsilisät tulee vain kolmesta, joten ihan kuin lapsia olisikin vain kolme koskaan ollutkaan... tajusikohan nyt kukaan?! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Itse hämmästyin esikoisen täytettyä 17v,lapsilisä pieneni sen verran kuin mitä kuopus sillä hetkellä sai eli rahaa vietiin enemmän kuin mitä esikoisesta edes saatiin. On ne kieroja tossakin asiassa.

Niin muuten, miksiköhän se noin menee?

Siksi, koska sun "kakkosesta" tulee lapsi nro 1, joka saa sen minimin, ja "kolmosesta" tulee nro 2, ja tää kuopus nousee kolmanneksi lapseksi.

Mie sain meinaan samanlaisen päätöksen, joskin meillä esikoinen täyttää 17v joulukuussa 2009.
 
Kannattais valittaa! Tuolla logiikallahan teidän olis pitäny vielä maksaa kelalle, jos lapsi olis ollut teidän ainoanne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Voihan sen noinkin ajatella :D
 
Eihän se valittaminen mitään auta, kun laki on tuommoinen. Elikkäs, jos siihen muutosta haluaa, pitää ruveta ajamaan lain muutosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aurinkokunta:
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Itse hämmästyin esikoisen täytettyä 17v,lapsilisä pieneni sen verran kuin mitä kuopus sillä hetkellä sai eli rahaa vietiin enemmän kuin mitä esikoisesta edes saatiin. On ne kieroja tossakin asiassa.

Niin muuten, miksiköhän se noin menee?

Siksi, koska sun "kakkosesta" tulee lapsi nro 1, joka saa sen minimin, ja "kolmosesta" tulee nro 2, ja tää kuopus nousee kolmanneksi lapseksi.

Mie sain meinaan samanlaisen päätöksen, joskin meillä esikoinen täyttää 17v joulukuussa 2009.

No niinpä tietty, olis heti pitänyt tajuta. :D
 
sekin on jännä, että nyt kun meilla on vaan tuo 1 lapsi, niin saadaan siitä kotihoidontuki vaikka molemmat käydään töissä. Tämä siis ihan sääntöjen mukaan, kun vuorottelemme työaikamme...

MUTTA: kun jään kakkosesta äitiyslomalle, kotihoidontuki loppuu, eli tuon naperon hoidosta tulee "ilmaista" kelan silmissä:D Ja sitten taas kun äitiysloma aikanaan päättyy, tuleekin kotihoidontuki sisarkorotuksineen, eli sitten tuo lapsi taas "on olemassa"
 
Yhteistyössä