Lapsia tulossa turvaan

vierailija
Tässä ensimmäisessä ryhmässä suurin kansalaisuusryhmä ovat afganistanilaiset
Valtaosa näistä on lähtöisin Iranista, jossa asuu kolme miljoonaa afgaanitaustaista. Nämä kundit ovat niin nuoria, että ovat syntyneetkin Iranissa. Mitään oikeaa syytä pakolaisuudelle ei siis ole, vaan kyseessä on ihan puhtaasti elintasopakolaisuus.
 
Sieltä joutuu ottamaan ne joita tarjotaan ja joille kelpaa Suomi. Ikätarkarkastuksistakin puhuttiin. Jospa seuraavaan satsiin saataisiin niitä tyttöjä, mutta voi tosiaan olla ettei ORPOtyttöjä leiriltä löydy.
Ei sieltä löydy ORPOpoikiakaan.
Yksin saapuva ei todellakaan tarkoita orpoa, vaikka siihen suuntaan vihjaillaankin. Perheet (tällä kertaa kai pääosin afgaaneja) lähettävät teinipojan sekkailemaan ja parempaa elämää etsimään. Jos hän saa sosiaaliturvapaikan, toteutetaan perheen yhdistäminen ja näin 175 Suomeen saapunutta monistuu vähintään tuhanneksi.

Tyttöjä ei muslimikulttuureissa sentään niin huonosti kohdella, että heidät lähetettäisiin yksin matkaan muslimiympäristössä. Oman kulttuurin tavat tunnetaan. Siksi tuo "yksin saapuneiden" korostaminen onkin vain kikka perustella se, että tulijat ovat nuoria miehiä. Kuluttajansuoja turvapaikan tarjoajalla on olematon ja vastuullinen media unohtaa jostakin syystä korjata virheelliset kuvat.

Markkinointikuva


Todellisuus



 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Sieltä joutuu ottamaan ne joita tarjotaan ja joille kelpaa Suomi. Ikätarkarkastuksistakin puhuttiin. Jospa seuraavaan satsiin saataisiin niitä tyttöjä, mutta voi tosiaan olla ettei ORPOtyttöjä leiriltä löydy.
Ei meidän ole pakko hyväksyä mitään. Ohisalo ja Haavisto voisivat halutessaan ilmoittaa, että Suomi ottaa vastaan vain alle 14-vuotiaita tyttöjä. Onhan tyttöjen asema perustellusti huikeasti poikia huonompi lähtömaissa - miksi siis auttaa niitä hyväosaisempia? Jos sellaisia ei löydy, pahoitellaan pakolaisorganisaatioiden antamaa väärää informaatiota ja jäädään odottamaan, josko seuraavaksi tulisi tyttöjä. Jos kaikki Euroopan maat toimisivat näin, loppusi tuo nuorten miesten parveilu rajoilla vuodessa. Älypuhelimet toimivat.
 
vierailija
Perheet (tällä kertaa kai pääosin afgaaneja) lähettävät teinipojan sekkailemaan ja parempaa elämää etsimään. Jos hän saa sosiaaliturvapaikan, toteutetaan perheen yhdistäminen ja näin 175 Suomeen saapunutta monistuu vähintään tuhanneksi.
Ja tämän tuhannen ma mun elättäminen maksaa jokaikinen vuosi noin 20 miljoonaa euroa ja siihen päälle heidän aiheuttamansa inhimmilliset kärsimykset.
 
vierailija
Ja taas käännettiin mielipide.
Enin öyhötetään vuosia kun mamut jotka on eurooppaan tulleet on 99% miespuoleisia ja nyt ( koska se sattuu sopimaan tähän asiaan ) ollaankin sitä mieltä et tyttöjä on iso osa mamuista.
Koittakaas ny taas päättää mitä mieltä olette.
Koita sinä olla rakentelematta olkiukkoja. Tai vaihtoehtoisesti kaiva ne linkit vuosien takaa, jossa se yksi ja sama ihminen, joka tässäkin ketjussa on kirjoittanut, on ensin esittänyt yhtä ja sitten toista.

Ja jos ihan analyyttisesti mietitään mistä se mahdollinen ristiriita on lähtöisin, niin kyllähän se tulee juurikin sieltä tärähtäneistön leiristä. Tälläkin kertaa meille kerrottiin, että Suomi haluaa ensisijaisesti tyttöjä ja yksinhuoltajanaisia, mutta sitten lentokoneesta tulee partasuisia lapsia. Meillä on siis olemassa kaksi rinnakkaista todellisuutta, joista toinen kuuluu Ohisalon ja kumppaneiden puheissa ja näkyy Yleisradion kuvissa (tänäänkin uutisessa kuvituskuva vuodelta 2017, jossa n. 10-vuotiaita lapsia), sekä sitten se toinen todellisuus joka on omin silmin havaittavissa Suomessa.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es ja Palstapesu
vierailija
"Suomen hallitus on sitoutunut ottamaan Välimeren maista yhteensä 175 haavoittuvassa asemassa olevaa, joista valtaosa saapuu Suomeen lähikuukausien aikana. Yhteensä sata otetaan juuri Kreikan pakolaisleireiltä. Lisäksi Suomi ottaa Maltalta noin 26 ja Kyprokselta noin 30 apua tarvitsevaa. Siirtoja on tarkoitus toteuttaa lähikuukausina vaiheittain, kun komissiossa tehdyt valmistelut on saatu päätökseen ja koronaviruksesta johtuvia matkustusrajoituksia puretaan. Belgiaan siirretään 18, Ranskaan 50, Saksaan 106, Sloveniaan 4 ja Liettuaan 2 lasta. Saksan lukuun sisältyy myös siirrettävien lasten sisaruksia ja vanhempia. Nämä siirrot toteutetaan myöhemmin tässä kuussa."
On jokseenkin huvittavaa (vai pelottavaa?) kuinka tästä on tullut uusi normaali, että ihmisiä vaan haetaan Euroopasta ikään kuin se kuuluisi asiaan. Olemme EU:ssa ja taakkaa jaetaan. Kuka on päässyt äänestämään tästä taakanjaosta? En minä ainakaan. En näe mitään syytä miksi meidän pitää hakea ihmisiä Kreikasta, Maltalta tai Kyprokselta. Jos siellä on niin kova hätä, niin lopetetaan nyt ihan ensimmäiseksi suomalaisten turistien matkat noihin vaaranpaikkoihin.

Tämä on tyyppiesimerkki ujuttamisesta, jossa systeemin sääntöjä muokataan askel kerrallaan. Pakolaisjärjestelmäkin on jo muuttunut täysin siitä mikä sen tarkoitus on ja mitä varten se on luotu ja mille on ollut suuri kansalaisten tuki ja hyväksyntä. Siitä on jäljellä muisto vain ja sitä muistoa lypsetään niin kauan kuin hyväuskoiset kansalaiset vielä selkärangasta lähtevänä reaktiona sitä tukevat. Mutta pikkuhiljaa tuki rakoilee kun tavallinen kansalainen huomaa kerta toisensa jälkeen tulleensa kusetetuksi. Ja siinä vaiheessa on aika neuvotella uudet pakolaissopimukset ja laittaa Euroopan rajat kiinni.
 

Yhteistyössä