lapsia ei pidä hankkia,jos ei ole varautunut siihen että voikin päätyä yyhooksi oli parisuhde miten onnellinen tahansa!

On se kumma miten sitä ei aina ajattele asioita loppuun asti. Olen aina halunnut äidiksi ja vaimoksi. Miehen kanssa tunnttiin yli 10v,seurusteltiin 7,naimisissa 5 ja lasta yritettiin 2v kunnes tärppäs. Nyt kun poika on 1v olenkin yksin hänen kanssaan. Eihän sen näin pitänyt mennä! En halunnut yksinhuoltajaksi, enkä käsitä miten jaksan tätä! On jo niin kova tahtonen poika että uhmaikä ja teini-ikä kauhistuttaa jo tässä vaiheessa, miten niistä voi selvitä yksin?!
Oma perheeni on tukena,mutta yksinhän se arjen pyörittäminen käytännössä tapahtuu.

Miksi en tajunnut aikaisemmin, että lapsia ei pidä hankkia, jos ei ole alusta asti valmistautunut siihen, että ne voi joutua hoitamaan YKSIN!

 

Elämä vain on siitä kumma että se ei ikinä mene niinkuin pitäs..... Voimia sulle :hug:

 

En minä oikein tiedä miten vastoinkäymisiin oikein voi varautua, siis oikein konkreettisesti.

 

;(

 

Voi sinua! Toivottavasti tilanteesi vielä helpottaa. Vaikka miehesi onkin lähtenyt, niin voithan löytää jonkun ajan kuluttua uuden rakkaan. Ja sitten et enää olekaan yksin. Voimia!

 

kasin oloon? kyllä se vauva muuttaa asiat, ja jos muutenkin suhde alussa esim. 2-3v seukattu, se ei välttämättä oo niin paha, siinä muokkautuu viel itekkin

 

Meillä vähän samaan tapaan, tunnettiin piiiiitkään, yhdessä oltiin 7 vuotta josta naimisissa 5. Lasta yritettiin 1,5 vuotta ja nyt kun poika on 2,5 vuotta niin olen yksin hänen kanssaan.

 

Pitäisi tehdä laki, jossa eroaville pienten lasten vanhemmille määrättäisiin pakolliseksi parisuhdeterapia. Jokaisella (ainakin melkein...) perheellä on ongelmia tuossa vaiheessa.

 

Tuota....en ihan ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia.Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia on kolme.Hyvin menee edelleen ja mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon.Luulen,että nämä miehet jotka lähtee noin helposti,eivät ole koskaan olleet kovin kunnollisia? En pystyis kuvittelemaan,että mun mies lähtis kävelemään noin vaan.

 

Tuota....en ihan ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia.Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia on kolme.Hyvin menee edelleen ja mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon.Luulen,että nämä miehet jotka lähtee noin helposti,eivät ole koskaan olleet kovin kunnollisia? En pystyis kuvittelemaan,että mun mies lähtis kävelemään noin vaan.

tämä se pointti juuri on!!! näin minäkin aina ajattelin! että pitää olla husvotti mies joka lähtee, ei meillä näin käy kun kaikki on niin hyvin. sit sitä tipahtikin korkealta. eka puoli vuotta lapsen kanssa kun sujui hienosti,mies osallistui ja hoiti ymsyms, taisi olla liiankin täydellinen.

 

ja kannattaa elää niin että aina odottaa kaikesta pahinta, sit voi kuolinvuoteella miettiä, mitenkä olis ollu kiva jos olis kuitenki eläny. ei täällä voi joka lintuinfluenssan takia itteään kiikkuun vetää, tai jopa alkaa kuvittelemaan mitä voi joskus jopa ehkä sattua.

 

No joo, ei voi elää niin, että miettis vain sitä pahinta.. Ei todellakaan.

Minulla kuoli aviomies 8,5v yhdessä olon jälkeen, kun esikoispoikamme oli 1v8kk vanha. Jäin ypöyksin ja yyhooksi.

Okei, elämä jatkuu, mutten voi ajatella, että "entä jos.." vaan täysillä mennään eteenpäin... Uuden miehen kanssa elämää elellään, kolmas lapsi tulossa ja talo hankittu jne.. Ei ole paljon tullut ajateltua "pahinta". Jos niin käy, niin sitten käy ja sit eletään sen asian kanssa.

 

Tuota....en ihan ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia.Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia on kolme.Hyvin menee edelleen ja mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon.Luulen,että nämä miehet jotka lähtee noin helposti,eivät ole koskaan olleet kovin kunnollisia? En pystyis kuvittelemaan,että mun mies lähtis kävelemään noin vaan.

tämä se pointti juuri on!!! näin minäkin aina ajattelin! että pitää olla husvotti mies joka lähtee, ei meillä näin käy kun kaikki on niin hyvin. sit sitä tipahtikin korkealta. eka puoli vuotta lapsen kanssa kun sujui hienosti,mies osallistui ja hoiti ymsyms, taisi olla liiankin täydellinen.

Oliko teillä jotain ongelmia? Mies ei ollutkaan kypsä isäksi tai vastuu tuntui liian suurelta? pakkohan siinä on jotain olla,toinen nainen???? Ihan turha yleistää,hyviä miehiäkin löytyy.Miksi pitäisi pelätä pahinta? Jos jotain sattuu niin sitten sattuu,en vaan ymmärtänyt kirjoituksen pointtia.

 

Tuota....en ihan ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia.Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia on kolme.Hyvin menee edelleen ja mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon.Luulen,että nämä miehet jotka lähtee noin helposti,eivät ole koskaan olleet kovin kunnollisia? En pystyis kuvittelemaan,että mun mies lähtis kävelemään noin vaan.

tämä se pointti juuri on!!! näin minäkin aina ajattelin! että pitää olla husvotti mies joka lähtee, ei meillä näin käy kun kaikki on niin hyvin. sit sitä tipahtikin korkealta. eka puoli vuotta lapsen kanssa kun sujui hienosti,mies osallistui ja hoiti ymsyms, taisi olla liiankin täydellinen.

Mitä sitten kävi?
Ihan ystävällisesti kysyn, on pienen lapsen kanssa eläminen meilläkin edessä...

 

Miksi hän sitten lähti?

 

Tuota....en ihan ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia.Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja lapsia on kolme.Hyvin menee edelleen ja mies osallistuu kiitettävästi lasten- ja kodinhoitoon.Luulen,että nämä miehet jotka lähtee noin helposti,eivät ole koskaan olleet kovin kunnollisia? En pystyis kuvittelemaan,että mun mies lähtis kävelemään noin vaan.

Minä kyllä ymmärsin jutun pointin. Minun mieheni oli täydellisen aviomiehen perikuva ja tosi kunnollinen, kunnes.... :'( Siksipä se shokki niin iso minulle olikin, minäkin putosin korkealta ja lujaa. :'( Enkä tosiaan minäkään pystynyt kuvittelemaan, että mies lähtee.

No miksi miehesi lähti?

 

Se tais löytää toisen naisen. :'(

Kurjaa

Mutta varmaan oli jotain merkkejä siitä,että hänellä oli toinen?
En usko että kukaan lähtee noin vaan,menikö teillä huonosti???

 

Miksi hän sitten lähti?

sai työtarjouksen toiselta puolen suomea, lähti ensin yksin, oli ouhe että m muutamme perässä kun saamme asiat hoidettua. sitten tulikin ilmoitus että ei tästä tule mitään,haluaa eron. ehdotin terapiaa ja vaikka mitä, ei selittäny sen kummemmin. liekö sitten oli toinen nainen,en todellakaan tiedä. merkkejä en huomannut, olin varmasti sokea. tai ehken vaan käsittänyt että kaikki oli liian täydellistä.

 

Tsemppiä nyt vaan! Kai isällä on edes säännöllinen tapaamisoikeus, että saat välillä hengähtää. Ja käytät kavereita tilapäisapuna, vuoroin kylään

Vaikka meiän liitto päättyiski (mitä en osaa kuvitella) ni varmasti ei isä lapsiaan jättäis. Sen verran niitäki rakastaa. Ja mietipäs omalta kohdaltasi. En tiiä minkä ikäinen olet, mutta et varmaan ihan 20v. kun noin kauan tunsittekin. Entäpä jos et enää enempää lapsia saa? Et kai tosissaan kaudu tässä tilanteessa sitä että lapsi on hankittu? Ihan varmaan olisit tyytymättömämpi jos 10v. kaksistaan olon jälkeen mies olis lähtenyt kävelemään. Silloin sulle ei olis jäänyt suhteesta oikein mitään konkreettista käteen.

 

Miksi hän sitten lähti?

sai työtarjouksen toiselta puolen suomea, lähti ensin yksin, oli ouhe että m muutamme perässä kun saamme asiat hoidettua. sitten tulikin ilmoitus että ei tästä tule mitään,haluaa eron. ehdotin terapiaa ja vaikka mitä, ei selittäny sen kummemmin. liekö sitten oli toinen nainen,en todellakaan tiedä. merkkejä en huomannut, olin varmasti sokea. tai ehken vaan käsittänyt että kaikki oli liian täydellistä.

Oudolta kuulostaa jos jättää perheensä noin.Vaikuttaa siltä,että exälläs olisi toinen nainen.Ihmellistä,jos teillä on oikeasti mennyt hyvin ja ukko lähtee noin vaan..

 

Miksi hän sitten lähti?

sai työtarjouksen toiselta puolen suomea, lähti ensin yksin, oli ouhe että m muutamme perässä kun saamme asiat hoidettua. sitten tulikin ilmoitus että ei tästä tule mitään,haluaa eron. ehdotin terapiaa ja vaikka mitä, ei selittäny sen kummemmin. liekö sitten oli toinen nainen,en todellakaan tiedä. merkkejä en huomannut, olin varmasti sokea. tai ehken vaan käsittänyt että kaikki oli liian täydellistä.

Oudolta kuulostaa jos jättää perheensä noin.Vaikuttaa siltä,että exälläs olisi toinen nainen.Ihmellistä,jos teillä on oikeasti mennyt hyvin ja ukko lähtee noin vaan..

kummallsita se minustakin oli. mutta tuo toinen nainen on nyt oikeastaan ainut millä tämän voi selittää. ei meillä ollut mitään isoja riitoja, jotai pientä nyt välillä tietysti niinkun varmaan jokaisella. molemmilla oli myös omia kavereita enkä "vanginnut" miestä kotiin, itse kyllä tykkäsi meidän kanssa viettää vapaa aikaansa ja antoi minulle levähdystaukoja.
ja eipä tuo ole kun kaksi kertaa poikaa nähnyt sen jälkeen kun lähti, siihenkin tuntui kiinnostus loppuneen,ja sitä en ikinä olisi uskonut.
niin ja ennen lähtöään hän vielä itse jutteli että sitten kun poikamme on yhden vuoden kieppeillä,voisimme yrittää hänelle leikkikaveria.
en vaan ymmärrä.

 

Olen hyvin samassa tilanteessa keskustelun aloittajan kanssa. Yhdessä 10v, eroa mies haki reilu kk sitten. Olen ollut hyvin masentunut ja sekaisin kaikesta. Yksin en pysty oleen ollenkaan, kaiken vapaa-ajan pyrin oleen kiireinen ja touhuaan kaikkea. Lapsia on kaksi, molemmat alle 5v. Mies lähti ilman todellista konkreettista syytä, olen katkera ja vihainen. Hän huolehtii lapsista ja on heidän kanssa päivittäin, auttaa kaikissa käytännön asioissa..liekö vain kiltteyttä jotta en aiheuta ylimääräisiä ongelmia esim huoltajuus asioiden ym kanssa. En tiedä, olen vielä niin kovin sekaisin...mutta olen päättänyt selvitä tästä, olen päättänyt etten unelmistani luovu, niistä joita meidän piti toteuttaa yhdessä, tarvon sitten yksin lasten kanssa niitä kohti mutta en luovuta.Sydän on kovin pieninä palasina eikä se koskaan palaa ennalleen. Kaikki vihani kohdistuu mieheni itsekkyyteen, miten voi vain lähteä kesken elämän, kesken lasten lapsuuden, törkeä äijä. Lapsilta kukaan ei kysy mitään..niin vanhemmillahan niitä oikeuksia on, lasten on vaan sopeuduttava. Tulen häntä muistuttamaan hautaan saakka kuinka hän jätti pienet lapset ilman perhettä, toivotavasti joku jonain päivänä jättää hänet ja tekee sen vielä mahdollisimman kylmästi.

 

Meillä äljäkkeen kans takana nelisen vuotta, poika otti tullakseen pillereistä huolimatta, itse olin ensin aika paniikissa, mies totesi vain ensimmäisiksi sanoikseen jotta "jee, meille tulee beibi". Mies osallistuu mahdottoman paljon, auttaa kotitöissä, duunin jälkeen viettää illat pojan kanssa, kylvettää ja nukuttaa. Parisuhde jaksaa hyvin. Ja mitä itse totesin ensimmäisenä miehelle plussatestin jälkeen? "Musta tulee yyhoo" Ei sitä koskaan voi tietää, vaikka olisi kuinka täydellistä niin joskus se ei enää välttämättä olekaan. Kyllähän minäkin meihin luotan, uskon ja tuen, mutta aina on mahdollisuus siihen että kaikki loppuu aikanaan. Siitäkin syystä oman sukunimeni pojalle halusin, kun koskaan ei mitään voi tietää etukäteen. Mutta ei sitä pidä surra ja ajatella etukäteen, että mitä jos ei kestäkään.. tulee jos on tullakseen ja sitten sen kanssa eletään.

 

Tuli mieleeni, pohdin. Ottamatta kantaa mihinkään yksittäiseen perheeseen tai henkilön kokemukseen.

Miten tärkeässä roolissa on se, että pääsee vaimoksi ja äidiksi. Siis tuollaisena "esineellisenä" mallina siitä, miten elämän menee. Pakettiin kuuluu vielä oma kiva koti ja miehen hyvä työpaikka, ehkä. Tälläinen peri-poroporvarillinen kuva siitä miten elämän PITÄÄ olla.

Voiko mennä sillä tavalla, että tämä kuva täydellisyydestä ajaa inhimillisyyden ohi ja mies yksilönä jää unohduksiin. Ja sitten se mies lähtee yhtäkkiä pois siitä täydellisestä elämästä.

Pari kertaa eronneena (mutta ei jätettynä), sitä ihmettelee, miten ei joillekin tule mieleen, että se oma parisuhde voisi päättyä.

 

Minä olen aina sanonut miehelleni, että jos lähtee kävelemään tästä avioliitosta, niin ottakoot lapsen mukaan myös. En rupea yh-äidiksi. Ei ole ukko ainakaan vielä uskaltanut lähteä