lapsi yksin autossa

Ehdottomasti ei.
Mut itseni on jätetty autoon nukkumaan aina jos olin autoon nukahtanut ja muistan vieläkin sen pakokauhun, kun itse ei osaa avata ovia eikä toisaalta myöskään ymmärrä aikaa ja sitä että äiti tulee takaisin.
 
joo, ehdottomasti ei edes puoleksi minuutiksi lasta yksin autoon!!!

mieti, jos jotakin tapahtuu, etkä pääsekkään takaisin autolle heti? tai jos autolle tapahtuu jotakin sillä aikaa kun olet kaupassa?

mua itseäni hirvittää jättää lasta autoon edes siksi aikaa, että käyn 2 metrin päässä pankkiautomaatilla, saati sitten, että lähtisin kokonaan näköpiiristä pois...
 
Vaimo-otus
Kun pojat olivat noin pieniä otin itkuhälyttimen mukaan jos tiesin että mun täytyy poistua autosta niin etten nää sitä Ainakin pienemmässä kaupassa asioidessa hälyytin toimi ihan mainiosti. pari kertaa jouduin lähteen kaupasta kesken hakeen lapsen kun hän oli herännyt. Muista toki että et jätä muksua kuumaan autoon hetkeksikään yksin .
 
EI EI JA EI!!!

Luitko tänään juttua lehdestä kun oulussa oli jätetty lapsi autoon?? Poliisi pelasti ja nyt vanhempia odottaa lapsenheitteillejätöstä syyte. Yksi vuotias oli ollut tunnin autossa!!

Eli ei misään nimessä, ajantaju saattaa kaupassa kadota, koskaan ei tiedä mitä autoon tulee, se voi vaikka syttyä palamaan, kuka sit pienen pelastaa? Entäpä jos joku huumehörhö päättää varastaa juuri sinun autosi,ei sitä paljon kiinnosta onko lapsia kyydissä vai ei, niistä pääsee helposti eroon...

En itse voisi ottaa moista riskiä ja toivon ettei kukaan vastuullinen vanhempi ota!! jos lapsi nukkuu niin kauppareissun siirto tai sit muksu on otettava nukkuvana mukaan, matkarattaat ei paljon kyydissä vie tilaa/paina ja niihin muksu nukkumaan ostosten ajaksi tai sit muksun herätys!!
 
En pientä jättäisi yksin hetkeksikään. Mistä sitä voi tietää, mitä sattuu ja kauppareissu venyykin... Tai joku vaikka kolaroi autoa sen 15minuutin aikana... Tai jotain.

Isommat meillä jää joskus hetkeksi, jos eivät halua tulla mukaan kauppaan ja AINA jätetään niille kännykkä, että voivat soittaa, jos tulee hätä tai me voimme soittaa, jos käynti kestääkin jostain syystä pidempään. Kymmenen vanhan kanssa yhdessä vauvakin on joskus ollut hetken, mutta hän osaa soittaa heti, jos vauva herää.

Eikä tietysti kesäkuumalla autoon!
 
En voisi millään tehdä niin.Jos meidän poitsu on nukahtanut autoon ja täytyy kaupassa silti käydä tms. niin rattaat on aina mukana ja olen siirtänyt sitten niihin nukkumaan.Omatuntoni ei sallisi moista!
 
Pitäkää mua sitten huonona äitinä, mut kyllä meillä on 2v jäänyt aina autoon jos on nukkunu. Se kyllä tykkää hirveesti olla autossa eikä mitään paniikkia iske vaikka herää ennen ku tullaan takasin. Silloin harvoin ku on heränny ni on ottanu vaan kirjan ja lukenu sitä tyytyväisenä ja hymyilly kauniisti :D , joten tuskin mitään traumoja on jääny. Nykyään saatta jopa sanoa ettei halua mukaan ja hän tahtoo jäädä autoon odottamaan (2½v). Tottakai katotaan aina ilman mukaan ja jätetään ilmastointi päälle jos mahdollista ja auto varjoisaan paikkaan.

Eli en näe siinä mitään pahaa jos lapsi sen hetken nukkuu yksin autossa. Tämäkin tosin lapsi ja äiti kohtaista...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2004 klo 10:02 Liviko kirjoitti:

Mutta mikäli joku kanssaeläjä päättää katsoa tilanteen toisin kuin sinä ja soittaa poliisit niin syytteeksi saatat saada lapsen heitteillejätön!! Juuri oulun esimerkki toimikoon varoittavana kaikille jotka lapsensa jättää autoon... Tietty tosiaan isompi lapsi joka osaa kunnolla puhua, saa tarvittaessa ovet auki ja osaa toimia on asia erikseen, mutta veikkaisin että alle 3v ei kannata riskeerata! Mitäpä jos lapsi lähteekin autosta ja jää toisen auton alle??

Tuosta lapsen heitteille jätöstä on rangaistus joko sakkoja tai maks 2vkakkua!!! JOten en viitsis riskerata omaa äiti-lapsi suhdettani sillä et pääsen vaikka linnaan tuosta hyvästä tai saan muuten merkinnän polliisin listoille!!
 
happy
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2004 klo 10:02 Liviko kirjoitti:
Pitäkää mua sitten huonona äitinä, mut kyllä meillä on 2v jäänyt aina autoon jos on nukkunu. Se kyllä tykkää hirveesti olla autossa eikä mitään paniikkia iske vaikka herää ennen ku tullaan takasin. Silloin harvoin ku on heränny ni on ottanu vaan kirjan ja lukenu sitä tyytyväisenä ja hymyilly kauniisti :D , joten tuskin mitään traumoja on jääny. Nykyään saatta jopa sanoa ettei halua mukaan ja hän tahtoo jäädä autoon odottamaan (2½v). Tottakai katotaan aina ilman mukaan ja jätetään ilmastointi päälle jos mahdollista ja auto varjoisaan paikkaan.

Eli en näe siinä mitään pahaa jos lapsi sen hetken nukkuu yksin autossa. Tämäkin tosin lapsi ja äiti kohtaista...
mua pelottais jo se, että 2 v saa itse oven auki, entä jos lähtee ulos, jää auton alle tai katoaa. Eihän noitten pienten ajatuksenjuoksista ikinä tiiä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2004 klo 10:02 Liviko kirjoitti:
Eli en näe siinä mitään pahaa jos lapsi sen hetken nukkuu yksin autossa. Tämäkin tosin lapsi ja äiti kohtaista...
Tuli tässä mieleen, kun meitin auto rutattiin oikein "huolella" kaupan parkkipaikalla. Onneks ei ketään ollu autossa. Ruttaaja tietty pakeni paikalta \|O \|O Tyttöäni en autoon jättäis ikinä enkä missään tilanteessa!!
 
Ei tietenkään!

Mitä jos poissa ollessasi tapahtuu jotain?
Joku kolaroi tai varastaa vaikka auton?? jne jne.
Tai lapsi leikkii herätessään jollain lelulla ja pala jää kurkkuun?
Hui hui hui! :eek:

Pidätkö autonovia lukossa kun jätät lapsen sinne?
 
Minä aikankin jätän. ASumme pienellä paikkakunnalla ja voin jättää auton käyntiin, jolloin ainakin nuorin pojista nukkuu. MInulla on kaksi pientä lasta ja siitä eitulisi mitään että níitä kauppaa ottaisin mukaan. Tee pienet ostotkset äkkiä joten hätää ei ehdi tulemaan. Tietenkin jos menen isommille viikko ostoksille vien esikoisen mummulle ja otan vauvan mukaan kauppaa.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.07.2004 klo 19:29 Ooha kirjoitti:

Sähän olet suorastaan hullun rohkea kun jätät vielä auton käyntin!!! mitäpä jos autoosi tulee oikosulku ja se syttyy?+ autot paaa tunnetusti räjähtäen, joten ei siinä kukaan ehdi mitään tehdä!
Entäpä jos lapsi lähteekin 'ajelulle'? Tuttavien poika aikanaan päräytti parivuotiaana auton autotallin seinään ja lunastukseen kun isä oli jättäny vain avaimet rattiin...Että enpä oli noin hullu lasten kustannuksella!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.07.2004 klo 19:29 Ooha kirjoitti:
Minä aikankin jätän. ASumme pienellä paikkakunnalla ja voin jättää auton käyntiin, jolloin ainakin nuorin pojista nukkuu. MInulla on kaksi pientä lasta ja siitä eitulisi mitään että níitä kauppaa ottaisin mukaan. Tee pienet ostotkset äkkiä joten hätää ei ehdi tulemaan. Tietenkin jos menen isommille viikko ostoksille vien esikoisen mummulle ja otan vauvan mukaan kauppaa.
Jätätkö sä oikeasti auton käyntiin??? :eek:
 
Kyllä tämä asia minun mielestä on lapsi ja tapaus kohtainen! Itse ainakin tiedän ja tunnen lapseni, tiedän että juuri kun on nukahtanut niin ei todellakaan herää vaikka miten yrittäisi. On kyllä aika kaukaa haettua että auto syttyy tuleen,varastetaan tai kolaroidaan. Jos te jotkut tuollaista pelkäätte niin miten voitte tehdä ylipäänsä mitään tai käydä missään, on vaarallisempiakin asioita? Pisti vaan mietityttämään juuri tuon lehti kirjoituksen takia, ei varmaan jatkossa uskalla jättää liian innokkaiden kansalaisten heitteille jättö ilmoitusten takia!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.07.2004 klo 19:29 Ooha kirjoitti:
Minä aikankin jätän. ASumme pienellä paikkakunnalla ja voin jättää auton käyntiin, jolloin ainakin nuorin pojista nukkuu. MInulla on kaksi pientä lasta ja siitä eitulisi mitään että níitä kauppaa ottaisin mukaan. Tee pienet ostotkset äkkiä joten hätää ei ehdi tulemaan. Tietenkin jos menen isommille viikko ostoksille vien esikoisen mummulle ja otan vauvan mukaan kauppaa.
Huhuh,ompas edesvastuutonta!Joku kaunis päivä teidänkin pienelle paikkakunnalle eksyy joku huumehörhö joka varastaa auton lapset kyydissä ja kolaroi yms!Mutta omapa on omatuntosi!
 
Olen aina ihmetellyt kun jotain pahaa tapahtuu et minkälaiset vanhemmat jättää lastaan hetkeksikään yksin autoon, mutta nyt ymmärrän että näitä vanhempia siis on, ja aika paljon, näiden kommenttien perusteella :'( :'( :'( En tajua, en voisi heittää hetkeksikään. Mitä vaan voi oikeasti sattua. Eikä ne kolarit, varkaudet, palamiset yms. ole kaukaa haettua, itsekin tiedän tapauksia. Kamalia äitejä :'( :'( :'(
 
Hilutsu
Minä olen jättänyt tytön (reilu 3v.) valveilla olevana autoon siksi aikaa kun juoksen kaupasta pari purkkia maitoa ja leipää! Auton ovet jätän auki ja avaimet otan omaan taskuuni. Tyttö kuuntelee musiikkia takapenkillä omassa penkissään turvavöissä istuen. ei saa vöitä itse auki, joten ei pääse ajelemaan tai karkaamaan. Harvoin autot syttyvät palamaan tai kauheita kolareita parkkipaikalla sattuu joten olen varmaan teistä edesvastuuton äiti. Joka kerta enne kauppaan menoa kerron tytölle että, äiti kipaisee vaan maitoa ja tulee sitten. Vauvana en koskaan jättäänyt autoon, kun nukkui niin huonosti.
 
Yhteistyössä