"Lapsi/raskaus pilasi elämäni"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sarpetsoni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sarpetsoni

Vieras
En voi ymmärtää sellaisia vanhempia jotka sanovat, että he saivat nuorena lapsen ja se pilasi elämän. Minun mielestäni sellaisilla ihmisillä ei olisi mitään oikeutta edes saada lasta, joka on paras mahdollinen asia maailmassa.

Eihän se ole lapsen vika, että äiti on hankkiutunut raskaaksi nuorena ja sitten sanoo, että lapsi pilasi elämän ja raskaus pilasi vartalon. Eikö ne ajattele miltä siltä lapsestakin tuntuu kun vanhempana ymmärtää tämän. Varmasti teini-iässä (ellei aikasemminkin) aiheuta omantunnon tuskia ja sitten ihmetellään miksi lapsi on itsetuhoinen ja masentunut.
 
Jep, näinpä. Onneksi tuollaisia taitaa olla harvassa... Kyllähän sitä haikeudella joskus miettii, kuinka hyvältä näytti joskus silloin 10v sitten, mutta mitäpä ei tekisi lasten saamisen vuoksi :) Ulkonäkö on pinnallista, kun taas lapset on elämän suurin ja hienoin asia.
Eikä meistä kukaan ole ikuisesti 19v, asiat ja jopa se vartalokin muuttuu, oli lapsia tai ei.
 
Ei aina tarvitse olla kyse siitä että raskaus pilaisi kropan tai että vanhemmat olisivat iältään nuoria. Meidän tapauksessa elämä ei varsinaisesti mennyt pilalle, mutta siitä tuli paljon raskaampaa ja vähemmän nautittavaa lapsen myötä. Lapsellamme on kasa outouksia, joille etsitään nyt lääkäreiden kanssa nimeä- neurologi on seuraava määränpää. Missään ei puhuta avoimesta, miten helvetin raskasta ja KAMALAA arki erityislapsen kanssa voi olla- kun lapseen ei tehoa normaali puhe, hänen aivoituksensa jäävät mysteeriksi jopa muille samanikäisille, osa taidoista on todella korkealla ja osaa taas ei käytännössä edes ole. Kun lapsen mieliala heittelee jatkuvasti, käytös on arvaamatonta ja luonnekin sellainen ettei voi tippaakaan luottaa häneen, niin totta ihmeessä se on kamalaa ja hirveää! Jos lapseni olisi ns. normaali, en usko että tässä kirjottaisin nytkään.
 
Eihän se minulta pois olekkaan, mutta voisivat ajatella ensin ettei sitä voi enää lasten synnyttyä lähtekkään joka viikonloppu rilluttelemaan, nukkua aamuisin pitkään tai lähteä ulos kun itse niin haluaa.

Minulla on itselläni myös lapsi jolle etsitään "erilaisuuteen" nimeä ja mahdollista hoitoa. On myös toinen lapsi jollei ole mitään erikoista (ovat kaksoset) Enkä sanoisi, että toinen on helpompi lapsi, koska saan häneen kontaktin yms. Elämämme ei ole kamalaa, ehkä vähän erilaista, mutta molemmat lapset ovat minulle rakkaita juuri tuollaisina kuin he ovat.


Eee; Eiköhän se järkikin sano, että kun lapsi tulee ei elämä ole ruusuilla tanssimista?
 
Mä sain lapset kun olin itse nuori, priorisoin lapset etusijalle, enkä koe menettäneeni mitään. Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, eikä se kymmenen-kaksikymmentä vuotta (mulla on tässä mennyt jo vähän päälle 20-vuotta) ole ihmisen elämässä kuin yksi kusaus. Elämä lasten kanssa on elettyä elämää sekin, kokemukset vaan on erilaisia kuin sellaisella, joka tekee lapset opintojen ja uran aloittamisen jälkeen. Nykyisin voi opiskella vanhempanakin, eikä se ole edes kummallista.
 
Mä sain lapset kun olin itse nuori, priorisoin lapset etusijalle, enkä koe menettäneeni mitään. Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, eikä se kymmenen-kaksikymmentä vuotta (mulla on tässä mennyt jo vähän päälle 20-vuotta) ole ihmisen elämässä kuin yksi kusaus. Elämä lasten kanssa on elettyä elämää sekin, kokemukset vaan on erilaisia kuin sellaisella, joka tekee lapset opintojen ja uran aloittamisen jälkeen. Nykyisin voi opiskella vanhempanakin, eikä se ole edes kummallista.

Peukut sulle, hyvin sanottu :) Lapset on todellakin vain hetken aikaa pieniä. Toisaalta odotan mielenkiinnolla, että nuo omat ovat isoja teinejä, nuoria aikuisia ja mä niiden hössöttövä äiti :D Toisaalta tuntuu että vuodet karkaa ja nuo on niin äkkiä niin isoja... :)
 
Niiin ja olen itsekkin juuri täyttänyt 20-vuotta. Tuntuu jotenkin hassulta kun ihmiset tulevat ja sanovat että olen todella vahva kun jaksan kahden lapsen kanssa joista toinen on vaikeampi tapaus.
Minähän vain rakastan molempia lapsiani paljon ja olen heille paras mahdollinen äiti.

Ennen raskauttani olin villi nuori, vietin paljon aikaa ulkona jne. Ja lasteni jälkeen olen vain kasvanut henkisesti ja en vaihtaisi päivääkään pois.
 
Olen samaa mieltä ! Saan vauvan elokuussa ja olen todella ylpeä kun maha alkaa näkymään. Vauvat/uuden elämän syntyminen on ihanaa ! :) Miksi ei huolehtisi ehkäisystä paremmin jos vauva on niin kamala asia ? Tai je-pilleri tai abortti. Miksi siis synnyttää nuorena jos se on elämän pilaamista ?
 
Mun äiti sai lapsensa siinä kolmenkympin hujakoilla ja siitä huolimatta kuulin hänen sanovan, että lasten saamisen jälkeen on oma elämä pilalla. Olisi edes pitänyt huolen, että lapset ei istu vieressä, kun tuollaista sanoo.
 
Juuri tuon takia olisi ihan suotavaa, että ihmiset huolehtisivat ehkäisystä jos eivät halua raskaaksi tulla tai abortoivat sikiön, jos vahinko on jo käynyt. Mutta jos ihan tarkoituksella hankkiutuu raskaaksi ja alkaa sen jälkeen puhua, miten lapsi on pilannut elämän, niin silloin pitäisi saada apua ja työkaluja käsitellä uutta elämäntilannetta. Eihän kukaan meistä voi tietää, millaista oman lapsen kanssa eläminen on, jos sitä ei ole koskaan ennen kokenut? Ei sitä univelan määrää voi käsittää, jos sitä ei ole ennen kokenut. Eikä sitä avuttomuuden tunnetta, kun lapsi vaan huutaa ja huutaa eikä osaa kertoa, mikä vaivaa. Silloin pitäisi olla rohkeutta hankkia apua ja löytää se tasapaino ja onni sen lapsen kanssa.

Kyllä mä monesti mietin lapsen ollessa pieni, että mitä hittoa me ollaan menty tekemään, eihän tästä tule yhtään mitään, elämä on mennyt ihan hirveäksi jne jne. Taustalta löytyi kyllä sitten keskivaikea masennus ja kun siihen sain apua, alkoi elämäkin näyttää taas paremmalta. Jopa sen lapsen kanssa :).
 
Olen samaa mieltä ! Saan vauvan elokuussa ja olen todella ylpeä kun maha alkaa näkymään. Vauvat/uuden elämän syntyminen on ihanaa ! :) Miksi ei huolehtisi ehkäisystä paremmin jos vauva on niin kamala asia ? Tai je-pilleri tai abortti. Miksi siis synnyttää nuorena jos se on elämän pilaamista ?

Ja kuitenkin kun se 15-vuotias tulee kaksplussalle kyselemään, niin 80% mammoista vakuuttaa, että kyllä sä sitä rakastat ja siitä saat huolen pidettyä ja siitä tulee sun elämäsi hienoin asia etkä ikinä kadu. Että anna mennä, synnytä lapsi ja pidä se, kyllä se siitä lutviutuu!

Mut kun ei se aina vaan lutviudu.

Mä olen kyllä henkilökohtaisesti usein abortin kannalla näissä tapauksissa.
 
Minun äitini oli himpun vajaa 18v, kun sai minut. Kun täytin 30v niin äitini avautui ja tunnusti,että hän on sitä mieltä,että minä olen pilannut KOKO HÄNEN ELÄMÄNSÄ.

Luonnollista on nykyään se,että emme ole yhtään missään tekemisissä. Se loppui tuohon.
 
Minun äitini oli himpun vajaa 18v, kun sai minut. Kun täytin 30v niin äitini avautui ja tunnusti,että hän on sitä mieltä,että minä olen pilannut KOKO HÄNEN ELÄMÄNSÄ.

Luonnollista on nykyään se,että emme ole yhtään missään tekemisissä. Se loppui tuohon.

Luulisi että katuu puheitaan. Ei yksikään äiti, jolla on vähänkin sydäntä, voi sanoa tuollaista. Todella surullista.

Meinasin kirjoittaa, että vähän säälin nuoria 18-21v. äitejä, jotka tekevät vaan lapsia putkeen ja omistautuvat äitiydelle, mutta sinun tapaus osoittaa ettei se niin yksipiippuista ole. Kunpa sinunkin äitisi olisi ymmärtänyt mikä lahja lapsi kuitenkin on. Oli ikä mik' hyvänsä!!!
 
Huh Onneksi itsellläni ei ole lapsia eikä tule olemaan ainakaan 10v tai ollenkaan. terveisin 25v onnellinen tytti :)

Rakastan vapaata eläämääni ja monesti kuin kuulee että jonkulla naisella (nuorella) on lapsi niin parisuhteita voi toivoa. kuten lotossa täyttä osumaa :D kyllä itsenikin elämän lapsi pilaisi mutta en tietenkään sitä muille kertoisi

Sillä olisi epäreilua että muut saa parhaan vinkin mitä elämässä voi saada ja siten saavat elää ihanaa vapautta ja elämää. (jos siis olisin katkera-äiti eli äiti) :) kyllä elämä on elämän tarkoitus. Sekä että saa aikaiseksi ihania asioita esim kuntoilua ja kaikkea ihanaa ja vapautta. Ei lapsi todellakaan hahhah mikä vitsi aloittajalta :)
 
Noin se olisi minullakin mennyt, mutta onneksi elämän pilaaminen loppui aborttiin. Ei kaikille ne maailman parhaat asiat ole samoja. Minulle ja miehelleni oma lapsi olisi maailman kamalin asia, muiden lapset on oikein kivoja.
 
Niin varmasti tekeekin mutta, kyllä se itsekkin onnellinen jos nuo pitävät paikkansa niin tulee olemaan ja perhana soikoon kun kyllä vähän tai itseasiassa aika paljon rupesi itsekkin kateus nousemaan hänelle. itsellä on viellä ainakin 6 vuoden taakka omassa lapsessani joka 13 vuotias.

Sattui erittäin vielä huono ja masentava tuuri kun olin ihastunut ja tapaillut ihanaa naista kunnes sain kuulla että hänellä on 4 vuotias lapsi, no välithän siinä samantien poikki laitoin. En kyllä 14 vuotta kestä vaikka kuinka ihana nainen olisikaan.

Terveisin. Masentunut. Mutta onneksi lapsettomia naisia riittää ja kyllä sen oikean ja ihanan viellä löydän, olenhan viellä nuori mies (38vuotias)
 
Jos joku sanoo noin niin sittenhän heillä on ollut jokin käsitys siitä millaista elämä ilman lasta olisi ollut. Mistä he voivat tietää olisiko se elämä ollut sen parempaa ilman lasta, ehkä jotain muuta kamalampaa olisi sattunut.

Tosiaan, vaikeaa ymmärtää näitä kun itse odottaa esikoista ja meille tämä on kuin ihme ja lahja jota odotamme kovasti. Lapsi tulee olemaan toivottu ja rakastettu, tosin nuoruuden rilluttelut on miehellä sekä minulla takanapäin emmekä sinne kaipaa.

Olin myöhään salilla ja satuin kotiinpäin mennessä kävelemään baarin ohi. Oli kamalaa kuulla kun siinä äiti humalassa huusi lapselleen puhelimeen. Lapsi ilmeisesti soitti äidilleen että häntä pelottaa, ja äiti huusi humalassa luuriin että "NO MIKÄ SE NYT MUKA PELOTTAA??!!!" Selvästi äitiä harmitti kun ei voinut rauhassa ryypätä ja rellestää, vaan lapsi soittelee kotoa ja vaivaa.
Kummallista että aikuinen ihminen osaa meikata, valita vaatteet, hankkia rahat viinaan ja uuteen puhelimeen, mutta sitä kortsua ei osata laittaa pippelin päälle silloin kun hommiin ruvetaan. Sitten itketään kun tullaan raskaaksi ja lapsi onkin epätoivottu ja riesa.
 
Jos joku sanoo noin niin sittenhän heillä on ollut jokin käsitys siitä millaista elämä ilman lasta olisi ollut. Mistä he voivat tietää olisiko se elämä ollut sen parempaa ilman lasta, ehkä jotain muuta kamalampaa olisi sattunut.
Yllättäville katastrofeille ei tietenkään voi kukaan mitään, mutta jos elämä lapsettomana on ollut hyvää 22-vuotiaana, se olisi todennäköisesti vähntään yhtä hyvää ja todennäköisti paljon parempaakin 32-vuotiaana. Vanhemmat eivät aina hahmota, kuinka paljon resursseja vapautuu muuhun käyttöön, kun ei hanki lapsia. Jos lapsiin kuluvan ajan, energian ja rahan käyttäisi siihen, että tekee arjestaan mukavaa ja mielekästä, lapsettomasta elämästä olisi vaikea saada ainakaan huonompaa kuin siitä kurjasta lapsiperhe-elämästä.
 
Mä sain lapset kun olin itse nuori, priorisoin lapset etusijalle, enkä koe menettäneeni mitään. Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, eikä se kymmenen-kaksikymmentä vuotta (mulla on tässä mennyt jo vähän päälle 20-vuotta) ole ihmisen elämässä kuin yksi kusaus.

Häh?? Jos lasketaan että ihminen elää ns. "omaa" elämää noin ikävuosien 15-75 välillä (sitä nuorempana on vanhempien armoilla eikä monet edes juuri muista lapsuusvuosiaan, ja vanhempana on sitten taas sairas ja muiden armoilla) tekee se 60 vuotta. 20 vuotta siitä on KOLMASOSA! Onhan se nyt ihan hemmetin paljon, jos on kolmasosan elämästään sidottu ns. elämään muiden elämää. En voi käsittää miten se jonkun mielestä olisi "vain yksi kusaus". Se on kuitenkin valtaosa ihmiselämän parhaista, toimintakykyisimmistä vuosista.
 
Taitaa olla jopa enemmän kuin kolmasosa. En minä ainakaan kokenut eläväni "omaa elämääni" ennen kuin vasta 20-vuotiaana yliopisto-opiskelijana, ja silloinkin elämäni oli huomattavasti vähemmän omaehtoista ja itseni näköistä kuin nyt.
 
20 vuotta on ihan liian lyhyt aika omien lasten kanssa. Ne kasvaa silmissä ja lentää pesästä pois, nyyh nyyh. Viikonloppuisin sitten ootetaan että tulisivat kotona käymään ja syömään, iskän ja äiskän pikku pallerot <3
 

Similar threads

Yhteistyössä