Lapsi kuoli kuuman auton sisään

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Lapsi kuoli kuumuuteen autossa Itä-Suomessa
Lapsi on kuollut kuumuuteen auton sisälle Itä-Suomessa, kertoo poliisi.


IS

12:01 | Päivitetty 12:45

Poliisin mukaan Itä-Suomessa menehtyi alkuviikosta alle 15-vuotias lapsi kuumuuteen auton sisälle.


Auttajien saapuessa paikalle, henkilöauton sisätilassa oli huomattavan kuuma ja auton sisällä ollut lapsi oli löydettäessä eloton. Ensiapu aloitettiin välittömästi, mutta siitä ei ollut enää apua.


– Tässä murheellisessa tapauksessa ei epäillä rikosta ja poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen poliisin tiedotteessa.


Poliisi varoittaa kesähelteillä kuumenevista autojen sisätiloista ja pyytää huomioimaan, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai kykene tulemaan omin avuin ulos pysäköidystä autosta, jos lämpötila kohoaa vaaralliseksi.


Lämpötila voi auton sisällä kohota nopeastikin hengenvaaralliseksi, jopa yli nelinkertaiseksi ulkolämpötilaan verrattuna.

– Siksi ulospääsy kannattaa varmistaa esimerkiksi jättämällä ikkuna auki, Hämäläinen muistuttaa.
 
Jospa lapsi itse sulki ilkunat.
Jospa ei sulkenutkaan, kuuma kun oli.
Käsittääkseni sähköikkunoita ei saa auki eikä kiinni, jos avainta ei ole virtalukossa ja virta päällä. Itselläni ei ainakaan toimi.
Eihän vähänkään uudemmissa autoissa olen ollut veivejä enää aikoihin, joten ikkunoita ei saa auki, ja jos lapsilukko on käytössä niin hän ei pääse sieltä itse ulos millään, ellei ymmärtäisi kiivetä etupenkille ja avata oven sieltä.
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma
vierailija
Kuumuuteen, autossa , saunassa kuolee aivan huomaamatta. Aluksi on ihanaa, loppua en ole kokenut.

Samoin veteen kuolee kivuttomasti, huippusukeltajia kuolee usein.

Tässä tapauksessa poliisi ei epäile rikosta, pääsee helpommalla hommistaan.
 
vierailija
Onko sitten lapsi ollut liikuntarajoitteinen, kerran poliisitiedotteessakin jotenkin painotetaan, että "...lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa.."
Virhearviointia?
Olipa miten oli, niin järkyttävän surullinen tapaus. Vanhemmat kantavat taatusti syyllisyyttä loppuelämänsä ajan..eiköhän siinä rangaistusta ihan tarpeeksi.
 
vierailija
"jos lapsilukko on käytössä niin hän ei pääse sieltä itse ulos millään, ellei ymmärtäisi kiivetä etupenkille ja avata oven sieltä "

en usko että on ollut lapsilukkoa käytössä, kun poliisi on jo heti kättelyssä todennut että mitään rikosta ei voida epäillä.
 
vierailija
"Kerron tämän siitä näkökulmasta, että vanhempien toiminnassa ei ole ollut minkäänlaista huolimattomuutta tai välinpitämättömyyttä. "

tässä suora lainaus artikkelista, poliisin sanoma.
 
vierailija
iteä taas naurattaa tää koko keissi, oon ite tätä "uhria" vaan muutaman vuoden vanhempi ja en vaan voi mitenkään käsittää miten joku noin lähellä omaa ikää voi vaan KUOLLA KUPSAHTAA johonkin kuumaan autoon tajuamatta lähteä pois DDDD
Mistä tiedät uhrin iän? Tapauksessa on vain puhuttu ensin alle 15-vuotiaasta, sitten alakoululaisesta. Onko sinulla useampaakin kokemusta siitä, kuinka nopeasti kuumassa autossa ihmiselle tulee lämpöhalvaus ja toimintakyky heikkenee? Entäpä äkillisestä sairauskohtauksesta?

Eikö nuorille opeteta käytöstapoja enää?
 
vierailija
Mistä tiedät uhrin iän? Tapauksessa on vain puhuttu ensin alle 15-vuotiaasta, sitten alakoululaisesta. Onko sinulla useampaakin kokemusta siitä, kuinka nopeasti kuumassa autossa ihmiselle tulee lämpöhalvaus ja toimintakyky heikkenee? Entäpä äkillisestä sairauskohtauksesta?

Eikö nuorille opeteta käytöstapoja enää?
Trolleille ei, iästä riippumatta.
 
vierailija
Mistä tiedät uhrin iän? Tapauksessa on vain puhuttu ensin alle 15-vuotiaasta, sitten alakoululaisesta. Onko sinulla useampaakin kokemusta siitä, kuinka nopeasti kuumassa autossa ihmiselle tulee lämpöhalvaus ja toimintakyky heikkenee? Entäpä äkillisestä sairauskohtauksesta?

Eikö nuorille opeteta käytöstapoja enää?
kuvauksesta voi aika helposti päätellä että kyseessä on minimissään 10 vuotias lapsi. sitä nuorempaa tuskin kuvailtaisiin noilla sanoilla kun että "lapsi oli iältään sellainen, että kykeni tekemään itsenäisiä päätöksiä."

joten juu 10-14 vuotias lapsi on jo sen ikäinen että on kyllä luonnonvalinta jos kuolee noin.
 

Yhteistyössä